Hyvää joulua!

Tänä vuonna emme lähettäneet perinteisiä joulukortteja lainkaan, vaan lahjoitimme "korttirahoilla" petivaatteita orpokotiin Tshetsheniaan. Kirkon ulkomaanavun sivuilla voi käydä lahjoittamassa joulumieltä konkreettisen lahjan muodossa. Vielä ehdit!

Hyvää joulua ja rauhallisia hetkiä Eijan runon sanoin:

Piparkakkutalo

pienin käsin koristeltu

kätköissään tekemisen riemu

yhdessä rakennettu

Hiljennyn hetkeksi

jätän arjen askareet

ojennan käteni - tartuthan siihen

Eheytetty koulupäivä

Tovi sitten kirjoittelin luokanopettajien liiton ylläpitämään properuskoulu-blogiin tekstin siitä, miten minun mielestäni peruskoulua voisi uudistaa. Näkökulmia on monia, mutta tässä tekstissä keskityn eheytetyn koulupäivän puffaamiseen.

Kolmannen sukupolven koulupäivä

Pisa-ihmeiden tekijä, suomalainen peruskoulu on jo vuosikymmeniä ollut esimerkkinä muille maille. Viime vuosina kouluruokailuamme on käyty ihastelemassa, mutta ylivoimaisena tähtenä on silti loistanut tasalaatuinen ja tasa-arvoinen opetus. Taustalla on peruskoulu-uudistuksen alkuajoista asti ollut arvo mahdollistamisesta, samojen rakennuspalikoiden tarjoamisesta pienille ihmisille. Yksi on rakentanut huojuvan tornin ja toinen heittänyt palikat seinään, mutta yhdessä on jälleen joko kerätty tai nostettu - tai katsottu vierestä sujuvampaa urakointia.

Maailma kuitenkin muuttuu. Opetusvälineet kehittyvät, yhteiskunnallinen ilmapiiri on toisenlainen kuin 70-luvulla ja vaatimukset ovat koventuneet. Lapsuus tuntuu jäävän vuosi vuodelta lyhyemmäksi. Työelämän arvot ovat valitettavasti koventuneet, vähäisemmin käsiparein on ehdittävä hoitaa, harvemmin aivoin tuottaa uutta. Työvoimasta on monilla aloilla tullut vain tuottavuuden maksimoivaa joustosakkia. Kärsijöiksi joutuvat lapset. Aamut ja iltapäivät ovat yksinäisiä, turhan audiovisuaalisen melun kyllästämää joutoaikaa. Ja illansuussa juostaan harrastamaan, mikäli varaa on ja vanhemmat jaksavat.

Sipoo ei ole siltojen rakentajan maineessa, mutta tässä asiassa kunnalla olisi tuhannen taalan paikka näyttää, mihin yhteisellä halulla päästään. Peruskoulussa pysyköön Suomen malli, mutta eheytetyssä koulupäivässä olkoon Sipoon malli. Mukava-hankeessa alusta asti mukana olleella Etelä-Sipoon koululla on monivuotista osaamista ja loistavia, esittelykelpoisia tuloksia järjestöjen, yhdistysten, seurakunnan, musiikkiopiston ja koulun joustavasta yhteistyöstä. Eheytetty koulupäivä ei tarkoita oppitunteja aamusta iltaan, eikä palkatonta ylityötä opettajille, vaan mahdollistavaa päivän uudelleenjärjestelemistä. Oppilaan omat tarpeet ja vanhempien työajat huomioiden voidaan koululaiselle tarjota turvallisia aikuiskontakteja, laatuaikaa, harrastustoimintaa ja yhteisöllisyyttä tutussa ympäristössä. Vain taivas on rajana ideoinnissa ja järjestelyissä, mikäli tahtotila on sama.

Sipoo luottamushenkilöineen olkoon siis suunnannäyttäjä, positiivisen viestin viejä. Nykyinen opetusministeri Kalliomäki on jo vakuuttunut, ensi vuoden budjetissa on lisävaroja erityisen kouluhyvinvointiohjelman kehittämiseen ja tätä tukevan opettajien täydennyskoulutuksen tehostamiseen. Viime kädessä vastuu on kuitenkin kunnilla koulutuksen järjestäjinä. Kolmas sukupolvi kaipaa muutakin kuin it-innovaatioita.

Isommat ja pienemmät joulumarkkinat

Aamupäivää vietettiin vaalipäällikkö Miian (kuvassa vas), Tarmon ja Hetan kanssa Myyrmäen joulumarkkinoilla vaalihommissa. Jaettiin joulukortteja ja korvapuusteja. Kokoomuksella on ehkä korvat...

Väkeä riitti ihan mukavasti, mutta vähän jäin pohtimaan, mikä ero näissä oli syysmarkkinoihin. Jos ei huomioida sitä, että leipomoyrittäjät möivät nyt myös joulutorttuja, tai että muutamalla pöydällä oli tonttuja, niin aivan samat kauppiaat ovat joka markkinoilla, oli vuodenaika mikä hyvänsä. Harmillista siksi, että henkilökohtaisesti pidän erittäin paljon käsityöläismyyjäisten tai -markkinoiden hengestä, tunnelmasta ja usein uniikista valikoimasta.

Kotimatkalla sitten täysin yllättäen törmäsinkin pikkuruiseen joulupajaan käsitöineen; emalia, posliinia ja keramiikkaa. Aivan kotiristeyksemme kohdalla oli kyltti "joulupaja, Rajakyläntie 26". Tytöt sopivasti nukkuivat takapenkillä, joten ajoimme pari sataa metriä talomme ohi kohti suhteellisen suurta omakotitaloa. Takapihalla tosiaan oli tunnelmallinen joululahja-aitta sisustettu huvimajaan. Ilmeisesti talon asukkailla on erilaisiin sisustus yms. tuotteisiin erikoistunut yritys, jonka tehtaanmyymälä on Porvoossa ja nyt joulun aikaan he ilahduttavat naapurustoa kotikutoisella lähimyymälällä. Loistava idea! Sisäänkäytyäni tuntui, että on pakko ostaa jotain jo ihan sen takia, että oman kylän ihmisiä on kannustettava jatkamaan (ilmeisesti) perinnettä. Pukin konttiin löytyi lahjoja tädille ja siskolle, vieläpä aika edulliseen hintaan.

Virallisestihan asumme lähiössä, mutta ei lähiö aina ole tunteeton talorykelmä. Pienet asiat, kuten joulupaja takapihalla, luovat yhteenkuuluvuutta ja mukavuutta. Eihän tämä hassumpi paikka olekaan!

9.1. lähestyy

Palaan töihin 25 päivän päästä! Tuntuu epätodelliselta, innostuneelta, pelokkaalta ja vähän kaikelta siltä väliltä. Jäin äitiyslomalla 21.6.2004, eli lähes 2,5 vuotta sitten. Aivan valtava elämänmuutos on tapahtunut parin vuoden aikana, vaikka tuntuu, että tässähän tämä arki on vaan rullannut.

Kesäkuussa -04 ei ollut vielä mitään tietoa Hetan "erityisyydestä", toinen lapsi ei todellakaan ollut edes mielen vieressä ja ajattelin palaavani töihin joskus syksyn -05 aikana. Vaan elämä päätti heitellä vähän eri tavalla ja erilaiset vapaat ovat jatkuneet tähän saakka.

En ajatellut palaavani nuorisosihteerin tehtäviin, mutta niin nyt kuitenkin asian laita on. Tammikuussa Next Step- messuille...Kuusi vuotta sitten oli SAKKI:n leivissä ja messuilla talkoolaispäällikkönä. Kovin pitkälle ei ihminen elämässään pääse, vaikka kuinka pyristelisi :)

Miltä paluu tuntuu, on vakiokysymys. Olen innostunut, pääsen aikuisten ihmisten pariin tekemään asioita, joista yleensä saa jotain palautetta, saan lämmintä ruokaa (lähes) joka päivä, eikä kukaan kuolaa kaikkia vaatteita (yleensä). Toisaalta taas huomaan pitäväni Eeviä varastoon sylissä. Tammikuussa en enää voi juoda aamukahvia toista tuntia ja pitää pikku akkaa hönnöttämässä kainalossa. En pääse näkemään leveää, suuren onnistujan hymyä päiväunien jälkeen. Tuntuu siis myös äärettömän haikealta.

Oikeastaan enää joulureissu pohjoiseen ja sitten onkin töiden vuoro. Paniikkia ilmassa. Miten hyödynnän vielä jokaisen hetken?!

Juhlia ja konttausta

Taas on vierähtänyt viikko edellisestä postauksesta, saamatonta, pahoittelut vakkarilukijoille! Kiireettä siis pitänyt.

Viime perjantaina oltiin tyttöjen kanssa Tikkurilassa, Vernissassa Vantaan Demariakatemian perinteisissä työväen iltamissa. Mukava ilta. Itse pääsin täydentämään valtuustoryhmää ja esittämään mäntypistiäistä :) Lisäksi lonkalta heitellen juonsin, ohjelma kun eli vielä väliajallakin. Ei kukaan suoranaisesti valittanut, joten kai sujui tarpeeksi jouhevasti. Ehdottomasti illan tähtihetki oli kuitenkin "Kosmiset kolmoset", eli miesvoimistelijat Koivukylästä. Huumorilla höystettyä kalsarivenyttelyä, jota ei todellakaan kannata kokeilla kotona. En kerro enempää, jos show vielä vaikka päätyisi joihinkin muihinkin juhliin ihmisiä ilostuttamaan.

Lauantaina olin kunnolla juhlimassa. Vanha rakas sulkapalloseurani ÖIF, Östersundom idrottsförening, täytti kunnioitettavat 30 vuotta. Söderkullan koululla oli juhlaillallinen puheineen ja muistamisineen. Oli mahtava tavata vanhoja pelikavereita, joitakin kymmenen vuoden tauon jälkeen. Eikä mitään vaivautuneisuutta, niin paljon aikanaan kuitenkin oltiin yhdessä treeneissä ja kisoissa, että sama taajuus löytyy tauonkin jälkeen. Varsinaisen juhlan jälkeen valikoitunut joukko jatkoi tilausbussilla Helsinkiin, Amarilloon. Puolentoista vuoden välein ryyppäminen ( = muutama Kelkka + valvomista) on tosi halpaa. Ja todella hauskaa! Toipuminen tosin vei alkuviikosta parhaan terän.

Tänään pientä hemmottelua myös, aamu alkoi kampaajalla ja Eevi oli mummilassa. Jatkoin suoraan eduskuntaan puolueen asunto- ja maapoliittisen työryhmän kokoukseen. Siis sitä varten en käynyt kampaajalla, vaan vanhentuneen värin ja ylikasvaneen mallin - takaisin asiaan. Käsittelimme vaaliohjelmatavoitteita, joista tärkeimmiksi noussee asumistukijärjestelmän uudistaminen, asunnottomuuden hoito asumisen sisältöpalveluin ja asumisen hinta. Toki erilaisia painotuksia, juonteita ja vivahteita on paljon, mutta niistä tarkemmin, kun jotain vahvistuu. Etten lörpöttele omiani.

Huomenna kokoontuu jälleen tukiryhmäni. Metalliliiton tiloissa klo 17.00. Teretulemast! Postitetaan joulukorttiani, joka tuli maanantaina painosta ja käydään läpi tulevia ja työn alla olevia juttuja.

Ja loppuun viikon kovin uutinen: Eevi konttaa! Oppi siirtelemään kaikkia raajoja jotenkin järjestyksessä viime torstaina. Ilman vaippaa, polvet paljaina sai juonesta kiinni ja ihan muutamissa päivissä varmuus kasvoi huimasti. Nyt konttailee jo tyytyväisenä, paitsi jos tulee kiire vaikkapa johdon luo, niin turvautuu vauhdikkaampaan ryömintään. Istualtaan laskeutuu myös nätisti kontalleen, eikä töpsähdä nenälleen kuten aiemmin. Ja samaan aikaan alkoi pystyyn pönkeäminen, vaikkapa Hetan vatsaan tukien. Vaunuissa seisoi kahvilan pöytää vasten, kun tuli himo tonnikalaruisleipään.

Kokoomuslaista linjakkuutta

Yksityisillä aloilla naisten keskituntiansio on noin 2 euroa miesten palkkoja pienempi. Akateemisesti koulutetut naiset tekevät akateemisesti koulutettuja miehiä enemmän pätkätöitä. Akavaa luotsaavat pitkälti Kokoomuslaiset. Välikysymyksen työelämän tasa-arvosta voi silti hyvin tehdä kirkkain silmin. Samalla voi syyttää työmarkkinajärjestöjä liiallisesta ulkoparlamentaarisesta vallasta. HÄH?

Sauli Niinistö painokkaasti kieltäytyy, kieltäytyy jopa kommentoimasta, koska on kieltäytynyt niin selvästi. Niinistö asettuu ehdolle Uudenmaan vaalipiiriin tuleviin eduskuntavaaleihin. HÄH?

Muita suoraselkäisyyksiä kannattaa tsekata Demarinuorten joulukalenterista, on aika hupaisa.

Joulu on jo ovella

Joulukuu, eli jouluun ei ole kuin muutama huonosti nukuttu yö.

Viime viikolla oli Hetan päiväkodissa puurojuhla. Ensimmäinen puurojuhla, aika jännää. Oli mukava tavata muiden vanhempiakin, kun en ehtinyt syksyllä vanhempainiltaan. Ryhmä vaan on niin pieni ja monikulttuurinen, ettei meitä ollut "tätien" lisäksi kuin 5. Hämyisissä tunnelmissa riisipuuroa, glögiä, pipareita ja joulumuori tottakai. Heta sai adventtikynttilän ja Eevi pelikortit ja ksylitolipastilleja...Rasiasta taitaa aika pitkään olla enemmän iloa helistimenä :)

Eilen leivottiin Sipoossa ensimmäiset piparit. Heta kauli ja Eevi tökötti. Tai paineli Hetakin ja teki sormenreikiä, mutta kaulin oli selvästi homman paras osa. Varsinkin kun kahva irtosi ja sillä pääsi nuijimaan otsaa. En ole vielä päässyt yli vaiheesta, jossa leipomisessa kivointa on taikinan syöminen - no, se ei varmaan periydy, sillä Hetan mielestä taikinamöykyt oli hirvittäviä. Yksi rutistus nyrkkiin ja vauhdilla kanveesiin. Eevillä puolestaan meni hermo, kun muotti jäi sormiin kiinni ja mummi kielsi rutistelemasta uunia odottavia pipareita lyttyyn. Hauskaa oli. Kotona ehditään onneksi vielä kerran pitää piparitalkoot ennen pohjoiseen matkaamista. Joulu siis vietetään koko joukolla Pyhän maisemissa.

Sen verran jobin postiakin, että molemmat likat on nyt kuumeessa ja nuhassa. Heta jää huomenna kotiin. Peukut pystyssä, että Eevi nukkuu edes vähän yöllä.

Paneelin satoa

Iltapäivällä osallistuin pitkästä aikaa koulupaneeliin. Maaliskuun ekalla viikolla koittaa jälleen nuorisovaalien aika ja Allianssin koulukiertue on käynnissä. Paikkana oli tänään Vantaan Varia ja kuulijoina turvallisuusalan ensimmäisen vuoden opiskelijoita. Panelisteina oli lisäkseni edustajat Kokoomusnuorista, Vihreistä ja Vasemmistonuorista. Olipahan hässäkkä välillä.

Keskustelun teemat olivat lähes identtiset kuin neljä vuotta sitten kiertäessäni kouluja, NATO, viinan hinta ja samaa sukupuolta olevien adoptio-oikeus. Ei keskustelua opintotuesta, koulutuksesta, nuorisopalveluista, asumisesta tai mistään minkä luulisi koskettavan 16-vuotiaiden maailmaa. Kiitettävän aktiivisesti porukka kyseli ja kertoi omia mielipiteitään, joita löytyi erityisesti "niistä homoista". Tutkimukset kertovat, mutta tulipahan empiirisestikin taas todettua, että konservatiivista nuorisomme on. Osa oli pienen provosoinnin jälkeen jo sitä mieltä, että lapselle on parempi olla jopa ilman vanhempia kuin kahden isän/äidin perheessä. Pelottavaa. Täytyy vaan luottaa, että elämä opettaa suvaitsevammaksi.

Äänestyikärajan laskemista kannatti "peukku"-äänestyksellä vain muutama noin neljästäkymmenestä. Saman suuntaista viestiä olen kuullut muualtakin, missä alle 18-vuotiaat ovat itse saaneet sanoa mielipiteensä. Ihmettelen Allianssin ja Keskustan intoa asiassa. Ilmeisesti porvaripuolella lasketaan kannatusta löytyvän nuoremmilta helpommin...

Kokoomusnuorten edustaja oli myös löytänyt syyn suomalaisten humalahakuiseen juomiseen ja siitä aiheutuviin ongelmiin; sosialidemokraattien tasapäistävä koulutuspolitiikka. Viinaveron nostaminen väkevien kohdalla taas on "vasemmiston hyysäämistä". Ei toki uusia kommentteja Kokoomuksen riveistä, mutta kaveri iski ne niin yllättäviin väleihin keskustelussa, ettei kukaan tiennyt miten kommentoida. Hän oli vajaa vuosi sitten liittynyt puolueseen, café Niinistössä, joten ymmärrettävää, että opiskelu vasemmiston perusvioista on vasta alkuvaiheessa. Fraasit olivat jo hallussa, mutteivat vielä osuneet ihan kohdalleen.

Vaikka välillä oikein intouduinkin keskustelussa, niin pakko on myöntää oma kalkkeutuminen. Nuoremmille olisi koulupaneeleissa tilaa ja tilausta. Ei kahden lapsen äiti, joka ajaa farmarilla pihaan ja puhuu asuntopolitiikasta, ole oikeassa paikassa.

Muun muassa kokouskuulumisia

Aika menee huomaamatta, rasittavaa. Kaikenlaista pientä ja isompaakin kasaantuu kalenteriin ja niitä hoidellessa huomaa aina viikon hävinneen. Ja muistellessa mitä teki toissapäivänä täytyy tosiaan muistella. Tai ehkä olen saavuttanut lähes nirvanaa muistuttavan olotilan, joka nykypäivänä jokaisella on haaveissa ja mottona, carpe diem, tartu hetkeen; eilistä eikä huomista ei muista, on vain tämä hetki. Koen kyllä lähinnä rasittavaksi, etten muista ilman ponnistelua mitä huomiselle olen suunnitellut. Useimpiin menoihin kun vielä liittyy megalomaanisia järjestelyitä auton/muun kulkemisen, Eevin/Hetan hoidon ja yllätystekijöiden varalle.

Viikonloppu sujui kokoustellen. Perjantaina oli Nuorisoasuntoliiton liittokokous ja lauantaina Uudenmaan Sosialidemokraattien piirikokous. Kyllä taas luottamusta mitattiin, jatkan molempien hallituksissa taas jonkun tovin. Oikein mielelläni. Piirissa vaihtui puheenjohtajakin pitkästä aikaa, onnittelut vaan toveri Esko Rannolle (Vantaa). Äänestyksessä toiseksi tuli Tapio Bergholm. Tapio olisi toisaalta ollut hyvä vaihtoehto, oikeasti tuonut uudenlaista ilmettä mukanaan. Ja toisaalta taasen nyt jo on voinut piirihallituksessa huomata Eskon nauttivan arvostusta ja luottamusta eri puolilla piiriä. Tulevaisuus näyttää, turha spekuloida enempää.

Piirikokous otti kantaa energiapolitiikkaan (tottakai), asumisen hintaan ja raideliikenteeseen. Metropäätös Espooseen ja kehäradan rakentamisen aloittaminen piakkoin saivat kiitosta. Kehärata saattaa olla merkittävin raidehanke, sitten höyryveturin jälkeen. Tai ainakin melkein...Mutta siis tuo koko pääkaupunkiseudulle hyötyä ja erityisesti Vantaan kaupunkisuunnitteluun uutta suuntaa. Itse kävin pöntössä puhumassa asuntopolitiikasta. Puolueen vaaliohjelmasta puuttuu asuntopolitiikka tällä hetkellä ja toivottavasti se sinne lisätään. Ainakin toverit puoluehallituksesta, eli Heli Paasio ja Susanna Rahkonen asian ottivat ylös ja Susanna itse painotti samaa asiaa puheessaan. Nuorten asumiskulut ovat järjettömät suhteessa tuloihin, lisäksi asunnottomuuteen on tartuttava. Pelkät seinät eivät riitä, siksi on pidettävä huolta järjestöistä, jotka työtä tekevät jo. Korottaa pitäisi myös korkotuki- ja investointiavustuksia.

Ympäristöministeriössä ollaan kuulemma kasaamassa (tämä on perjantai alkuyön satoa) samaan salkkuun maankäyttö- ja asuntopolitiikkaa. Nyt siellä on pelkkiä järjestöjen avustuksia asumispuolelta, joten on sanomattakin selvää, että vaalien jälkeen ympäristöministerin paikka on nykyistä kiinnostavampi. Toivottavasti Demarit ovat hallituksessa ja meiltä löytyy halukuutta ottaa "asuntoministerin" palli.

* * *

Huomenna hierojalle ja illalla on Daamit. Hengenravintoa ja rentoutumista - tulee sopivaan saumaan. Daamit on pydetty laulamaan pikkujouluihin 19.12., eli kolmas keikka tulossa. Täytynee ottaa muutamat ylimääräiset treenit, jotta saadaan uudet biisit kuosiin.

Sykähdyksiä

Teatteri-ilta takana, huh. Järjesteltävää on aina yllättävän paljon, vaikka esitykset tulevatkin "valmiina paketteina". Tukiryhmäni hoiti kahvituksen ja lipunmyynnin, KIITOS talkooavulle! Ja kiitos Kirsi-Kaisalle ja Ahdille vielä tuhannesti!

Hieno ilta. Väinö Linnan Pohjantähdestä otettu pätkä Akusta ja Elmasta saattaa olla hienointa mitä olen koskaan näyttämöltä kuullut. Kirsi-Kaisa tulkitsee molemmat hahmot niin sydäntä riipaisevan todentuntuisesti, että viiden minuutin tekstin jälkeen joka kerta tekisi mieli huutaa "älkää teloittako Elmaa!!". Etuoikeutenani on ollut saada nähdä pätkä useampaan kertaan, eikä himmene yhtään. Eivätkä uudemmat tekstit kalpene Linnan rinnalla. Oi maamme hoidossa on mainio irvailu tämänpäivän ongelmanratkaisusta. Kirjailijana Maria Syvälä, kannattaa ehdottomasti hersytellen lukea, jos käsiin jostain sattuu.

Vaan kyllä sykähdytti Ahdinkin Moreeni- katkelmat. Josefiina imettää kuollutta lastaan paossa Pispalan kodista, yössä kaikuvat laukaukset ja kymmenpäinen lapsijoukko nukkuu kirkon penkeillä. Sekatyömies Iisakki Nieminen perheineen ei ole minulle kovin tuttu, mutta täytynee Moreeniin tarttua. Onhan nyt Lauri Viidan juhlavuosi...

Rajakeskustelua Länsimäessä

Eilen illalla oli Rakel Hiltusen sanoin "energinen ilta". Itä- Vantaan ja Itä-Helsingin Demarit järjestivät toista kertaa yhteisen kuntakeskustelutilaisuuden, jossa alustajina olivat tällä kertaa valtuustojensa pj:t, kansanedustajat Kimmo Kiljunen ja Rakel Hiltunen, sekä Sipoon sd. valtuustoryhmän pj. Hanne Aho (toinen oikealta). Minä toimin illan emäntänä, kun oltiin meidän yhdistyksen kotikulmilla.

Paikalla oli jäsenistöä ja asukkaita Helsingistä, Vantaalta ja Sipoosta noin 50. Rakel epäili vielä eteisessä, ettei tällaisiin tilaisuuksiin ketään tule, vaan tulipa kuitenkin. Keskustelu on paikoitellen hyvin terävää. Kuntayhteistyö on paljon muutakin kuin yksi raja Itä-Uudellamaalla, mutta valitettavasti siihen se kilpistyy Sipoolaisten mielissä. Tai ei Sipoolaisten suomenkielisten Demareiden, mutta muuten.

Vaikka kuinka alustajat yrittivät johdattaa keskustelua laajempaan suuntaan ja pidemmälle tulevaisuuteen, niin ei. Mielenkiintoista oli kuitenkin kuulla Kimmon pohdintaa mahdollisesta kuuden kaupungin mallista ja yhteisestä seutuhallinnosta omine verotuksineen. Visio ulottuu ehkä jonnekin 2050 paikkeille, mutta Helsingin, Espoon ja Vantaan jakaminen useampaan osaan saattaa joskus olla realistista kaupunkipolitiikkaa.

Hanne toi esiin ykköskysymyksenä maakuntaliittojen yhdistämisen. Kaikki suunnittelu ei voi päättyä Sipoon rajalle, kuten nyt. Tai tietysti voisi, jos Sipoo sijaitsisi jossain ihan muualla. Sipoon puolesta ry:stä oli paikalla yksi ihminen, joka kommentoi vahvasti, että yhtään ei voi Helsingille antaa periksi. Ei siksi, etteikö metropolialueen pitäisi kehittyä, vaan siksi, että vaade on yksinkertaisesti väärin. Mietin vaan, että mikä on vaihtoehto? Sipoossa ei olisi laitettu tikkua ristiin ilman pakkoa. Nyt kuulutetaan yhteistyön perään ja otetaan esimerkkejä Tukholman seudulta. On jotenkin voimaton olo kuunnellessa puheenvuoroja. Jos Sipoo sanoo kaikille tarjouksille ei, ei tarjoa itse mitään ja jättää aina eriävän mielipiteen, niin miten ihmeessä kunnan kanssa tehdään yhteistyötä? Ja tästä kun sanoo ääneen, saa vastaansa päänpyörittelyä ja silmien muljauttelua. Mutta kun pöytäkirjat eivät valehtele, vaikka kunnassa haluttaisiin uskoa kaikkien muiden niin tekevän.

Yhteistyöhön pakottaminen on yhtä absurdi sanapari kuin rauhaan pakottaminen, mutta siitä kai tässä on kyse. Kovien vaatimusten edessä on pakko alkaa toimia, tehdä itsekin jotain. Sipoossa on tosin leviämässä eetos koko kunnan Helsinkiin liittämisestä. Mahdollinen jäljelle jäävä tynkäkunta ei pärjäisi omillaan, joten parempi olisi tehdä kuntaliitos ja neuvotella jonkilaisesta aluehallintomallista. Saas nähdä.

PKS-kuntien osalta tilanne puolestaan näyttää minun mielestäni hyvältä. Tahtoa löytyy ja se on tärkein elementti. Uudistusten tiedottaminen tosin vaatisi viitseliäisyyttä ja parantamista.

Seuraava yhteistilaisuus on mahdollisesti jo helmikuussa, tällä kertaa Sipoossa. Siitä tulee varmasti vielä "energisempi" :)

Eevi ryömii!

Vähäsen tyttöjen kuulumisia välillä (terveisiä vaan Miialle ja Veikolle Turkuun). Eevi on oppinut ryömimään! Oikeastaan suuri harppaus tapahtui vajaan viikon sisään. On toki pitkään ollut merkkejä eteenpäin lähtemisestä, mutta sunnuntaina Aslak sai houkuteltua Eevin selkeästi liikkeelle, eli voi nyt kutsua ryöminnäksi. Toisille houkuttimena toimivat suosikkilelut tai keksit, meillä kaukosäädin oli tarpeeksi innoittava. Eevi on aivan friikkinä kaukojen ja kännyköiden perään, tutkii myös johtolankoja, eli kaikkia johtoja, jotka saa käsiinsä. Samaan aikaan neiti alkoi myös nousta kontalleen. Ja siinäkin on tapahtunut hillitöntä vauhtia kehitystä. Viikko takaperin vaippa kohosi epävarmasti lattiasta, vajoten lähes heti takaisin ja nyt tyyppi on hienosti kontallaan heti kun polvet eivät luista. On myös ruvennut nousemaan ns. karhukävelyasentoon, ilmeisesti konttausasento ei tunnu kivalta. Tällä vauhdilla Eevi kävelee ennen joulua :)

Eilen Eevi söi ensimmäistä kertaa liharuokaa, kanaa ja riisiä ála Bona. Ei yökkinyt tai muutakaan mielenosoituksellista, mutta puolta purkkia enempää ei mennyt, kuten ei yleensä mitään muutakaan. Eilisellä neuvolakäynnillä painoksi merkattiin 6555 g ja pituus edelleen 62,5 cm. Miniatyyrilapsi.

Heta on ollut tosi pirtsakka sekä hyväntuulinen ja syö hyvin, kuten yleensäkin. Päiväkodissa oli eilen tosin ollut nakkeja (yök), maustekakkua (vähän yök) ja marjakiisseliä (nam), eli "kunnon" ruoan kanssa on aika-ajoin nirsoilua. Kasvun suhteen ei kuitenkaan ole mitään paineita, syö silloin kun maistuu. Ihanaa, muistissa kun on vielä päivät, jolloin epätoivoisesti yritettiin saada edes jotain menemään pikkuisen, ettei ihan kuihdu pois.

Eilen minusta tuli myös omaishoitaja! Loppujen lopuksi päätöksen saamisessa ei ollut mitään ongelmia. Monessa kunnassa alle kolmivuotiaiden kohdalla on hankaluuksia saada omaishoidonpäätöstä, lapsi kun on edelleen kotihoidontuen piirissä, mutta meidän kohdallamme (kerrankin) kaikki sujui tuskatta. Täti kävi kerran meillä ja me kerran Hakunilassa allekirjoittamassa paperit ja siinä se. Tulevaisuuden kannalta tarkoittaa tosin sitä, että on taas nippu uusia papereita täyteltävänä säännöllisin väliajoin. Eevillä on neuvolakortti ja Hetalla arkistokaappi.

Vaalituloksia

Seurakuntavaalit ovat ohi tältä erää. Sain ääniä ihan mukavasti 39, ei riittänyt kuitenkaan valintaan. Olin meidän listalla toisena, Tarja Eklund keräsi 51 ääntä ja meni ainoana meikäläisenä läpi yhteiseen kirkkovaltuustoon. Onnittelut Itä-Hakkilaan! Seurakuntaneuvostoon listaltamme pääsi kaksi, eli yksi paikka menetettiin molemmissa päätäntäelimissä. Edellisellä kerralla listalla ollut ääniharava ei ollut enää mukana (entinen pastori) ja se näkyi valitettavasti. Koko Vantaalla Demarit puolestaan kasvattivat paikkamääräänsä kolmanneksen. Kyllä on harrasta porukkaa.

Yritin katsella seurakuntien sivuilta, miten paikat jakaantuvat, mutta ihan en selvää ottanut. Varavaltuutettu olen, mutta kuinka mones vai Tarjan henk.koht., niin sitä en tosiaan tiedä. Sipoossa aiemmin ehdolla olleessa systeemit oli aika erilaiset.

Äänestysprosentti nousi! Hakunilan seurakunnassa ääniä annettiin reilut 1300, eli 9,1%. On hyvä, että kehitys on positiivista, mutta aivan älyttömän vähillä äänillä silti valintoja tehdään. Monta kysymystä jää pohdittavaksi.

Onnea vielä valituille ja jaksamista asioiden hoitoon!

Monologeja Länsimäessä

Tiistaina 21.11. klo 19.00 on tarjolla todellista herkkua näyttämötaiteen ystäville! Länsimäen koulun auditorioon saapuvat Tampereelta Kirsi-Kaisa Sinisalo (kuvassa) ja Ahti Jokinen esittämään tekstejä suomalaisen työläisen arjesta, äänioikeudesta ja elämänuskosta.

Jokinen esittää katkelmia Lauri Viidan romaanista Moreeni. Esimerkkeinä pätkät "se on laaki ja vainaa, kun Paavali painaa" ja "vieläkös te nyt liittyisitte punakaartiin?". Sinisalon ohjelmisto puolestaan koostuu eri suomalaisten kirjailijoiden teksteistä, kuullaan Linnaa, Nopolaa, Oksasta, Kunnasta jne. Hänen esitystään rytmittävät musiikit, joita esittävät Maija Sinisalo (viulu) ja Antti Ignatius (kitara).

Molemmat ovat tekstinkäsittelyssään huikaisevia. Palkittuja taiteilijoita ja yhtenä yhdistävänä tekijänä tottakai Veikko Sinisalo. Jokista kun kutsutaan oppipojaksi ja Kirsi-Kaisahan on tytär, eikä ole omena kauas puusta pudonnut tässä tapauksessa.

Lähiöteatteri on sitä paitsi edullista. Ennakkolippuja saa minulta 11 euroa/kpl ja ovelta piletit kustantavat 13 euroa. Esityksessä on 20 minuutin väliaika, kokonaiskesto n. 1 h 20 min.

Länsimäen koulu (Pallastunturintie 27) sijaitsee itäisimmällä Vantaalla Rajakylän kupeessa, esim. bussin 61 reitin varrella. Mellunmäen metroasemalta kävelymatkaa tulee n. 600 metriä.

Tervetuloa! Tartu tilaisuuteen.

Usko tai älä!

Niinpä, äänestämällä voi aina vaikuttaa, vaikka asiaa tuntemattomat saattavat muuta väittää. Päätöksiä tehdään oli äänestysprosentti mikä hyvänsä, myös seurakunnissa ja kirkkovaltuustossa. Kannattaa ottaa ensi viikonloppuna kantaa, kenen haluat päättävän sinunkin kirkollisverojesi käytöstä.

Minä haluaisin omalta osaltani olla vaikuttamassa diakonia-, lapsi- ja perhetyön sekä pääkaupunkiseutujen seurakuntien tiiviimmän yhteistyön tulevaisuuteen. Olen käyttänyt hyvin vähän Hakunilan seurakunnan palveluita, mutta tiedän, että (perhetyössä varsinkin) monelle kirkon työntekijät ovat kullan arvoisia. Ennaltaehkäisevää lapsi/nuoriso- ja sosiaalityötä ei voi olla koskaan liikaa, eikä pidä ylenkatsoa seurakunnan roolia yhteiskuntamme koossapitäjänä. Yhteiset projektit kaupungin, järjestöjen ja seurakuntien työntekijöiden välillä vain lisääntyvät ja hyvä niin. Useammat silmät näkevät laajemmalle ja useammat kädet ehtivät auttaa enemmän.

Toisille kirkko edustaa aivopesua tai uskonnon varjolla leimaamista, minä haluaisin nähdä kotoisen kirkomme avoimena ja suvaitsevana. Arkinen työ vaikkapa asunnottomien auttamiseksi on hyvä esimerkki tämän päivän kristillisyydestä. Lähestymiskulma on erilainen kuin kaupungin sosiaalitoimella ja joskus se on ainoa keino saada kontakti. Eikä pahitteeksi olisi saada kirkkovaltuustoihin (ja vaikkapa kirkolliskokoukseen asti) luottamushenkilöitä, jotka ajavat eteenpäin samaa sukupuolta olevien parien kirkollisia oikeuksia. Jossain päin kun on vielä tekemistä naispappienkin hyväksymisen suhteen.

Tarvitaan erilaisia näkökulmia, erilaisilla taustoilla olevia luottamushenkilöitä, kuten kaupunginkin luottamustehtäviin. Kaikki eivät voi olla seurakuntien "hyper-aktiiveja", näkemys jää helposti kapeaksi ja sisäänpäin lämpiäväksi.

Oleellista ei ole uskotko Jumalaan vai et, oleellista on, välitätkö.

Hetan ryhmälle tietokone!

Joskus loppukesästä postailin ja tuskailin, kun Hetan päiväkotiryhmään pitäisi saada tietokone. Kuukausia kului, asiaa yritin viedä monelta suunnalta eteenpäin ja soittelinpa päivähoidon kehittämispäälliköllekin, josta minut ohjattiin jollekulle toiselle ystävälliselle virkanaiselle. Ensin ei ollut rahaa ja kun sanoin ääneen sanan "sosiaali- ja terveyslautakunta", niin mahdollisuuksia alkoikin löytyä, olisin vain yhteydessä päiväkodin johtajaan. Ko. virkanainen lupasi myös viedä viestiä eteenpäin omalta taholtaan.

Moni ihminen syksyn aikana on antanut vinkiä, mistä konetta olisi mahdollista saada, kiitos tuhannesti avusta! Nyt viimeisen vinkki oli kuitenkin niin hyvä, että soitin tänään uudelleen päiväkodin johtajalle ja arvatkaapa mitä - kone on tullut menneellä viikolla päiväkodille printterin kera. Kaupungin sisäisenä siirtona jostain. Tänään olivat juurikin värikasettia ostamassa. Oli kuulemma tullut painetta koneen hankintaan...Ihan syytön en kai ole, mutta usko kunnalliseen koneistoon sai uskoa.

Asiat ehkä hoituvat hitaasti, eikä aina niin oma-aloitteisesti, mutta hoituvat lopulta. Loistavaa. Vielä lastenlinnasta erikoispainikkeita ja eikun lataamaan ohjelmia koneelle. Tämä on pieni askel Vantaalle, mutta suuri askel Hetalle.

SRK-Vaalit, NYT

Seurakuntavaalit ovat jo käynnissä! Ennakkoäänestys jatkuu perjantaihin asti ja varsinaiset vaalipäivät ovat 12. ja 13.11. En yhtään ihmettele, että äänestysprosentti on niin onneton. Olen itse ehdolla ja unohdin, että vaalit ovat jo käynnissä. Tänään olisi ollut meidän kirkolla ennakkoäänestysmahdollisuus, mutta unohdin aivan totaalisesti koko homman. Olin Tikkurilassa suunnittelemassa iltama-ohjelmaa ja sitten vain syöksyin kaupan kautta kotiin. Ei käynyt mielen vieressäkään, että olisi ollut helppo käydä hoitamassa velvollisuudet ja oikeudet pois päiväjärjestyksestä. Nyt pitää mennä Hakunilan kirkolle äänestämään. Eikä ole mukavaa hommaa, jos sää jatkuu tällaisenä.

Kuinka siis naapurini tietäisi äänestää, kun on ehdokkaanakin hankala muistaa...Telkassa näyttää nyt pyörivän mainoksia vaaleista, mutta kovin hiljaista on muutoin ollut. Kunnallisvaalit (puhumattakaan valtakunnallisista vaaleista) on pakko huomata, niin erakkona ei kaupungissa voi olla, ettei jotain olisi kuullut tai lukenut, mutta srk-vaalit taitavat hiipiä omaan tahtiinsa unholaan. Kai se on meistä ehdokkaista kiinni, pitäisi edes omassa pihapiirissä tehdä selväksi, että vaalit ovat NYT, valitse ehdokas jne. Vantaalla on vielä vaalikonekin tehty srk-vaaleja varten, löytyy Vantaan seurakuntien sivuilta.

Kannattaa käydä kokeilemassa tai etsimässä ehdokasta ja muista äänestää!! Teen oman osani ja jaan postikortteja huomenna naapureille. Yhteiseen kirkkovaltuustoon numerolla 5.

Iltamietteitä

Tytöt ovat nukkumassa, Assu eläkkeelle jäävän työkaverin läksiäisissä ja minä en keksinyt muutakaan tekemistä kuin postailu. Köyhäksi on perjantai-illat menneet...Suurin riemu oli Hetan iltapuurohetki. Lapset ovat parhaimmillaan ja pahimmillaan syödessään. Kun ruokailu sujuu ja ruoka maistuu, niin mikään ei ole niin hauskaa seurattavaa. Mussutusta ja maiskuttelua ja onnellista töpsyttelyä välissä. Ja toisaalta mistään ei tule niin paljon harmaita hiuksia, kun lasten syömättömyydestä. Saako se tarpeeksi, miksi ei mene, onko liian kokkareista vai liian löysää jne. jne. Eevi syö kyllä kiitettävän usein, ei voi moittia, ettei neidin mieli tekisi. Yöllä tosin voisi jo keskittyä enemmän nukkumiseen. Saattaa siis edelleen herätä kolmekin kertaa syömään. Vaan laatikossa mahtuu kasvamaan jatkossakin, tänään oltiin neuvolassa ja kahdessa viikossa ei pituutta ole tullut kuin 0,5 cm lisää, painoa sentään 225 grammaa. Ihan muikunruoto vieläkin, ei siitä mihinkään pääse.

Pienikoko ei toisaalta haittaa, on muutenkin selkä, hartiat ja niska ihan jumissa kanniskelusta. Oikeastaan kaikilla äideillä, joilla on kaksi tai useampia alle viisivuotiaita lapsia, pitäisi olla subjektiivinen oikeus maksuttomaan hierontaan kerran viikossa. Ja iseillä velvoite vahtia jälkikasvua ko. ajankohtana :)

Viikonloppuna ei onneksi ole kiireitä. Ainoastaan jakelu-urakka, kun pitäisi puolueosastomme Länsimäki-lehti jakaa pois eteisen nurkista. Seurakuntavaalien ennakkoäänestys alkaa alkuviikosta, joten sitä ennen olisi tietysti mukava mainostaa omia ehdokkaitamme. Assu kyllä vähän lupaili hoitaa...Sunnuntaina voikin sitten iltapäivään asti leikkiä ellun kanaa, eli maata ja syljeskellä kattoon - jos jaksaa. Illan suussa suunnitellaan vaalilehteni sisältö valmiiksi, Toivon toimituskunta kokoontuu meillä. Pakko nousta sängystä, muttei liikkua mihinkään kauemmaksi, (mikä vaatisi roudaamista ja pakkaamista) ihanaa.

EI päivähoito-oikeuden kavennuksille

Edellisessä Vantaan Sanomissa oli Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunnan pj:n Simo Pokin kirjoitus päivähoitojärjestelmän kehittämisestä. Jos kirjoitus oli tarkoitettu provosoinniksi, niin ainakin minuun kolahti. Suorastaan kuohahti. Luultavasti aika monella muullakin työssäkäyvälä äidillä, vammaisen lapsen perheellä - tai ylipäätänsä kenellä tahansa, joka tuntee perheen, jossa ei kaikki olekaan ruusuisesti - kuohahti samalla tavalla. Pokki on huolissaan päivähoitojärjestelmämme eettisyydestä, kuten hän itse kirjoittaa. Tekstissä asetetaan monta "onko oikein"-kysymystä ja toki vastaus lähes kaikkiin on ei, ja sitten palataankin reaalimaailmaan. Käytännössä Pokki vaatii kaikkien alle kolmivuotiaiden hoitamista kotona jommankumman vanhemman toimesta. Hänen mukaansa 2-vuotias "kokee kiistämättömästi hylkäämisen", mikäli hänet viedään hoitoon. Subjektiivista päivähoito-oikeutta pitäisi siis rajata ja vaihtoehtona olisi maksuton varhaiskasvatus 4-5 vuotiaille.

Kai systeemiin sitten tulisi poikkeuksien poikkeuksia vino pino. Sillä jos on yksinhuoltaja, on erityislapsia, on matkatöissä, on omaa sairautta...Lista on loputon, kaikki eivät käytä subjektiivista oikeutta lorviakseen pienemmän lapsen kanssa kotona. Ilmeisesti tämä on se mahdoton kohta Pokin ymmärtää, tai sitten samoin kun nuorten toimeentulotukiavauksessaan, hän niputtaa kaikki samaan muottiin. Joko toimit oikein tai väärin, mitään sijaa erilaisille elämäntilanteille ei ole.

Iso osa äideistä (tai harvoista isistä) palaa työelämään omasta halustaan ja taloudellisista syistä ennenkuin lapsi täyttää kolme ja nappula viedään tasokkaaseen julkiseen hoitoon. Tämä on Pokin mukaan tuomittavaa, sillä lapsi ei ole työmarkkinoita varten. Toki voidaan vastata, ettei pitäisi tehdä lapsia, jollei halua niitä hoitaa. On vaan kestämätöntä ajatella, että lapsia voisivat tehdä ainoastaan ne pariskunnat, joilla on taloudellisesti mahdollista viettää kolme vuotta yhdellä palkalla. Ja luotto, ettei toisen työ lopu ko. aikana täytyy olla aika suuri. Eroaminen tai kuoleminen kesken lapsen varhaislapsuuden on pois suljettu vaihtoehto, puhumattakaan sairaan lapsen synnyttämisestä. Lapsi kun saattaa joutua huomattavasti yhtä vuotta nuorempana pitkiksi ajoiksi hoitoon, jolloin siis syntyy hylätyksi tulemisen kokemus ja sitä ei kai kukaan omalle lapselleen halua. Jos tämän tyyppiset tapaukset eivät sisälly Pokin ajatteluun, niin sitten ei pitäsi suhteellisen suurilevikkisessä lehdessä leimata kaikkia vanhempia, jotka vievät parivuotiaita hoitoon.

Ymmärrän Pokin tavoitteet ja halun herättää keskustelua, mutta miksi ihmeessä se pitää aina tehdä leimaamalla valtava joukko ihmisiä. Tavallisia kuntalaisia, jotka eivät väärinkäytä mitään tai pyri vahingoittamaan ketään, vaan yrittävät luovia parhaansa mukaan. Lapsiperheissä paineita on nykyään ihan tarpeeksi, avioliitot natisevat ja työpaikoilla velloo, ei tarvita enää yhtään julkista ristiinnaulitsemista. Rivien välistä kumpuava rankka arvostelu toisten parhaaksi katsomiaan valintoja kohtaan on epäreilua. Suurin osa vanhemmista tekee aina parhaansa lapsen hyväksi, missä tahansa olosuhteissa. Ja ne perheet, joissa näin ei ole, eivät pääse ongelmistaan sillä, että heiltä evätään hoito-oikeus. Varsinkin, kun tavoitteena on oikeasti saada aikaan vain ja ainoastaan kustannussäästöjä.

Aikaa ajattelulle

Lueskelin eilen kampaajalla Roosa Meriläisen haastattelua (taisi olla Kodin Kuvalehti) hänen päätettyään olla asettumatta ehdolle seuraavissa eduskuntavaaleissa. Alkuun minihuomio, että pieniä eroja puolueisiin löytää jo retoriikasta henkilövalinnoissa, meillä asetetaan ehdolle ja monilla muilla asetutaan ehdolle. Tämä nyt siis vain sivujuonteena. Pääasia mitä jäin pohtimaan, oli Meriläisen ajatus kiireen ja stressin tyhmentävästä vaikutuksesta. On ihan totta, että arkinen aherrus, kokouksesta toiseen juokseminen saa "pään jumiin". Metsä hukkuu puilta, jos sallitaan vanhat vertaukset. Sama ilmiö toistuu kunnallisessakin päätöksenteossa. Vaalien alla puhutaan ylevästi arvoista ja suurista teemoista, mutta käytännössä päätöksiä huomaakin tehtävän vain reagoivasti, valmisteluun tyytyen. Linja häviää tai poukkoilee ja hyviä selityksiä alkaa löytyä tekoja enemmän. Luottamushenkilöt tietysti päätyökseen tekevät jotain muuta ja aikaa visointiin saattaa olla todella niukalti, mutta eduskunnassa tilanne on toinen.

Eikö ammattilaisuus synny juuri siitä, että arjen kiireessäkin pystyy säilyttämään linjansa, joskus hyvin intuitiivisestikin? Ammattipoliitikon pitäisi pystyä tekemään yksittäisiä päätöksiä niin, että ne tukevat "suurta linjaa", mikä se sitten onkaan. Ja toisaalta ammattilaisuuteen kuuluu mielestäni myös kyky palauttaa The Linja mieleensä ilman suurta ponnistelua, siihenhän löytyy apua esim. kaivamalla puoluekokouspäätökset esiin. Jos aate, mihin päätökset nojaavat, on vahva ja yhtenäinen, ei pitkän tähtäimen tavoitteen tai vision luulisi katoavan. Jos arvot ohjaavat työskentelyä, niin miten kiire voi sen murentaa? Ongelma taitaakin koskettaa enemmän yksilökeskeisiä politiikkoja yksilökeskeisissä puolueissa, politiikkoja jotka ajattelevat omalla visiollaan muuttavansa maailman. Aikaa ymmärrettävästi tarvitaan ja paljon, jos aikoo kehitellä yksin toteuttamiskelpoisen mallin, jonka kaikki hyväksyvät (oli sektori mikä hyvänsä). Kaikenlisäksi täytyy olla todella karismaattinen ja arvostettu henkilönä saadakseen idealleen tilaa, kuulijoita ja kannattajia.

Saattaa siis olla hyvä, että edustaja Meriläinen ja muutama muukin vihreä linjaaja jäävät kotiin lukemaan ja virkistämään aivonystyröitään.

Kurssiterveiset lyhyesti

 
Menipä viikko Iiriksessä vauhdikkaasti! Aivan loistohomma, kiitokset sponsorillemme KELA:lle. Edestakaisin kulkeminen pikkulikkojen kanssa on tietysti rankkaa, mutta kannatti, niin paljon jäi takataskuun tavaraa. Ja Heta nautti sunnattomasti. Askartelua, uintia, seuraamista, vertaistukea, rentoutumista, vaikka mitä. Yritän ottaa itseäni niskasta kiinni ja toteuttaa kaikki hyväksi havaitut ideat. Ostoslista on pitkä ja tekemistä riittää, mutta usko kuntoutuksen merkitykseen sai onneksi myös vahvistusta. 

17.10. puhe ja tiedote

Laitanpa tännekin Korsossa 17.10 Asunnottomien yössä pitämäni puheen ja lehdistötiedotteen aiheesta.

PUHERUNKO:
Asunnottomuus on merkittävä yhteiskunnallinen ongelma. Ainoa tavoite voi olla asunnottomuuden poistaminen. Syrjäytymisen ehkäisystä käytävässä keskustelussa asunnon, kodin, merkitys on jäänyt aivan liian vähälle huomiolle.

Asunto luo vakautta aivan samoin kuin työ, jopa enemmän. Työ-, opiskelu- tai harjoittelupaikkaa on vaikea säilyttää tai kunnialla hoitaa, jos osoite vaihtelee c/o:sta poste restanteen. Vantaalla asunnottomia oli vuoden 2005 tilastojen mukaan 470, joista peräti 130 oli alle 26-vuotiaita. Lisäksi erityisesti nuorten keskuudessa esiintyy ns. piiloasunnottomuutta, eli kavereiden tai sukulaisten nurkissa majailua, joka ei tilastoissa näy.

Tilastot eivät myöskään tuo esille sitä, että nuorten itsenäistyminen lapsuuden kodista on siirtynyt myöhemmäksi kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen vähyyden vuoksi. Myös kotoa itsenäistyvät nuoret pitää huomioida asunnottomuuskeskustelussa, vaikka heidän asemansa onkin erilainen kuin täysin asunnottoman. Nuorisoasuntoliitto tekee aktiivista työtä asunnottomien hyväksi.

Vantaalla aloitetaan ensi vuonna uuden NAL-nuorisoasuntotalon rakentaminen ensi vuonna Myyrmäessä, uudella Kilterinmäen alueella, ja toivottavasti myös Tikkurilassa, Palokunnanmäellä, jossa kaavamuutos on tekeillä. Toivottavasti, koska tällaiset asuntokohteet ovat hyvin harmillisesti sellaisia, jotka kohtaavat eniten tulevan naapuruston vastustusta ja niistä valitetaan. Monta esimerkkiä on kuitenkin siitä, että talon valmistuttua ihmiset huomaavat, että odotettuja häiriöitä ei olekaan.

Yhteensä näihin kahteen uuteen taloon valmistuu noin 90 pienasuntoa nuorille aikuisille. Se ei riitä asunnottomien nuorten koko tarpeeseen kaupungissa, mutta on hyvä apu.

Nuorisoasuntoliitto on omassa toiminnassaan kiinnittänyt paljon huomiota siihen, että sen tuottamat asunnot ovat toimivia – sellaisia, joihin asukkaat voivat rakentaa itselleen hyvän kodin.

NAL nuorisoasumisessa korostuu yhteisöllisyys ja asukkaiden yhteisen tekemisen mahdollistaminen. Tärkeä osa NAL nuorisoasumista ovat myös asumisohjaajat ja heidän tuottamansa asumisen tukitoiminta, joka mahdollistaa sen, että myös itsenäistymisen alkutaipaleella pientä apua tarvitsevat nuoret aikuiset voivat perustaa oman kodin.

Asunnottomuudesta puhuttaessa on huomioitava se, että asunnottomien määrä pysyy melko vakaana, mutta ihmiset asunnottomien joukossa vaihtuvat. Pitkän aikavälin trendi on ollut asunnottomuuden väheneminen, mutta se tapahtuu hyvin hitaasti ja takapakkejakin on tullut. Tavoitteemme on poistaa asunnottomuus, mutta se tuntuu toivottoman vaikealta – me emme saa lannistua.

Kohtuuhintaisia, pienistä vuokra-asunnoista on edelleen huutava pula, niitä on tuotettava lisää. Asuntorotaatiota on lisättävä tarjoamalla riittävästi tonttimaata omakotitalorakentamiseen – jokainen rakentaja muuttaa jostakin, usein kerros- tai rivitalosta. Lisäämällä tuotantoa monella tasolla voimme saada asuntojen ja vuokrien ylihinnoittelua kuriin.

Yhteiskunnan päättäjien on ymmärrettävä sekin, että aivan tavallisten asuntojen lisäksi tarvitaan erilaisia asuinmuotoja heille, jotka eivät pärjää itsenäisesti tai heille, jotka eivät sopeudu ns. normaaliin elämän rytmiin. Tällä alueella kehittämistyötä on edelleen jatkettava.

Hyvien veronmaksajien kalastelusta ja kuntien välisestä kilpailuasetelmasta on päästävä eroon. Erityisryhmien asumista ei pidä, eikä saa, erottaa omille alueilleen tai sälyttää vain joidenkin kuntien hoidettavaksi. Meillä ei ole varaa toiseen Sipooseen, Helsingin seudulla jokaisen kunnan ja jokaisen asuinalueen tulee hoitaa oma osansa sosiaalityöstä ja kantaa vastuunsa sosiaalisesta asuntotuotannosta.

TIEDOTE:
Hanna Kuntsi Asunnottomien Yössä: ”Meillä ei ole varaa toiseen Sipooseen”

Nuorisoasuntoliiton liittohallituksen jäsen, SDP:n eduskuntavaaliehdokas Hanna Kuntsi puhui Asunnottomien Yön tilaisuudessa Vantaan, Korsossa tiistai-iltana. Kuntsi totesi puheessaan, että asunnottomuus on merkittävä yhteiskunnallinen ongelma ja ainoa tavoitteemme voi olla asunnottomuuden poistaminen.

”Asunto luo vakautta aivan samoin kuin työ, jopa enemmän. Työ-, opiskelu- tai harjoittelupaikkaa on vaikea säilyttää tai kunnialla hoitaa, jos osoite vaihtelee c/o:sta poste restanteen”, muistutti Hanna Kuntsi.

Nuorisoasuntoliitto tekee aktiivista työtä asunnottomien hyväksi. Vantaalla aloitetaan ensi vuonna uuden NAL-nuorisoasuntotalon rakentaminen Myyrmäessä, uudella Kilterinmäen alueella, ja toivottavasti myös Tikkurilassa, Palokunnanmäellä, jossa kaavamuutos on tekeillä. Yhteensä näihin kahteen uuteen taloon valmistuu noin 90 pienasuntoa nuorille aikuisille.

Hanna Kuntsi vaatii kuntia lisäämään sosiaalista asuntotuotantoa sekä tarjoamaan riittävästi tonttimaata omakotitalojen rakentamiseen. ”Omakotitalorakentaminen lisää asuntorotaatiota , sillä jokainen rakentaja muuttaa jostakin, usein kerros- tai rivitalosta. Lisäksi kasvattamalla tuotantoa monella tasolla voimme saada asuntojen ja vuokrien ylihinnoittelua kuriin.”

”Hyvien veronmaksajien kalastelusta ja kuntien välisestä kilpailuasetelmasta on päästävä eroon. Meillä ei ole varaa toiseen Sipooseen. Helsingin seudulla jokaisen kunnan ja jokaisen asuinalueen tulee hoitaa oma osansa sosiaalityöstä ja kantaa vastuunsa sosiaalisesta asuntotuotannosta”, totesi Kuntsi puheensa päätteeksi.

Viikon tauko

Hetan nimipäivä!

Blogissani ei todennäköisesti ole elämää tulevan viikon aikana, tämä siis katkoilmoituksena niille, jotka käyvät päivittäin (niitäkin kuulemma on) sivullani. Huomisesta perjantai-iltapäivään olemme tyttöjen kanssa NKL:n kurssikeskus Iiriksessä näönkäyttökurssilla ja Assu on koneen kanssa Singaporessa. Kiirettä pitää, aikaa tuskin mummin ja vaarin kannettavan hyödyntämiseen löytyy.

Tietysti kurssin kanssa samalle viikolle on osunut kaikkea iltamenoa. Tiistaina on puolueosastomme johtokunta ja syyskokous, ja sieltä suoraan syöksyn Korsoon asunnottomien yön tapahtumaan puhumaan. Vaari katsoo tyttöjä, tai otan Eevin mukaan, tai joku kuvio, vielä täytyy logistiikkaa pohtia. Keskiviikkona puolestaan on illalla vapaa-ajanlautakunta, johon olisi listan perusteella pakko päästä. Torstaina ei onneksi taida mitään henkistä kuolemaa kummempaa olla kalenterissa. Perjantaina Assu palaakin ja kurssi loppuu.

Siis hauskaa työ-,opiskelu- tai mitä tahansa viikkoa, palataan asiaan ensi viikonloppuna, jollei ihmeitä tapahdu!

5 kk potretit

Selailin vanhoja kuvatiedostoja. Muutama aarre muidenkin iloksi. Tytöt viisikuisina, eli Eevi elokuulla 2006 ja Heta jouluna 2004. Käsittämätöntä miten nopeasti tytöt kasvavat ja muuttuvat lyhyessä ajassa, ja itse ei vanhene yhtään! On se vaan kummallista.

Asunnottomien yö

Valtakunnallista asunnottomien yötä vietetään tiistaina 17. lokakuuta 2006. Vantaalla tapahtuma järjestetään kuudetta kertaa. Paikkana on tällä kertaa Korson keskusta ja Lumon lukion seutu. Nyt puhutaan erityisesti nuorten asunnottomuudesta. On hyvä muistaa, että YK:n julistuksen mukaan asuminen on jokaiselle kuuluva yleismaailmallinen ihmis- ja perusoikeus iästä, sukupuolesta, kansallisuudesta tai sosiaalisesta asemasta riippumatta.

Asunto luo vakautta aivan samoin kuin työ, jopa enemmän. Työ-, opiskelu- tai harjoittelupaikkaa on vaikea säilyttää tai kunnialla hoitaa, jos osoite vaihtelee c/o:sta poste restanteen. Vantaalla asunnottomia oli vuoden 2005 tilastojen mukaan 470, joista peräti 130 oli alle 26- vuotiaita. Lisäksi erityisesti nuorten keskuudessa esiintyy ns. piiloasunnottomuutta, eli kavereiden tai sukulaisten nurkissa majailua, joka ei tilastoissa näy. Tilasto ei myöskään tuo esille sitä, että nuorten itsenäistyminen lapsuuden kodista on siirtynyt myöhemmäksi kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen vähyyden vuoksi.

Vuokra-asuntotarjontaan täytyy panostaa jatkossakin. Tonttimaan luovuttamisen voimakkaalla kasvattamisella pystytään hintoja painamaan alaspäin ja se on elinehto nuorten asumisedellytysten kannalta. Poliitikot ovat avainasemassa, kun alueemme asuntojen hintoja päivitellään. Aravalainajärjestelmän tulee olla toimiva suhteessa vapaarahoitteisiin lainoihin, maksimi takuuvuokra pitää rajata kahteen kuukauteen ja tontteja pitää olla saatavilla yli kysynnän. Pääkaupunkiseudun ja kehyskuntien on ymmärrettävä roolinsa asunto- ja maankäyttöpolitiikassa ja yhteistyön on syvennyttävä. Pelkkien "hyvien veronmaksajien" houkutteleminen kalahtaa joka tapauksessa jossain vaiheessa omaan nilkkaan. Yhteiskunnan kannalta jokaisen nuoren pitäminen menossa mukana on ensiarvoista. Tulevaisuuden veronmaksajia ei tehdä asuntopulalla ja työttömyydellä. Ja verovaroja me tarvitsemme eläköitymisen kiihtyessä enemmän ja enemmän.

Nuorilla on oikeus laadukkaaseen ja kohtuuhintaiseen asumiseen, omaa kotiin, kuten jokaisella Vantaalaisella. Kaupungin on kannettava vastuunsa niistä, jotka eivät löydä vuokra-asuntoa vapailta markkinoilta tai eivät selviä huimista maksuista. Yhteistyössä seurakuntien ja järjestöjen kanssa luulisi koti löytyvän Vantaallakin noin sadalle asunnottomalle, itsenäistyvälle parikymppiselle. Samalla tulee panostaa asumisen ohjaukseen ja mahdollisiin tukitoimiin. Nuorisoasuntoliitto on avannut pelin ja omistamansa Alkuasunnot oy:n toimesta rakennuttanut Vantaan ensimmäisen nuorisoasuntotalon Korsoon reilu vuosi sitten. Työ jatkuu, kunhan sopivia rakennuspaikkoja ilmaantuu. Vastuu kuntalaisista, nuoristakin, on kuitenkin aina kunnalla itsellään.

”Tässä tilanteessa on syytä pohtia, onko meillä vantaalaisilla vara antaa yhdenkään nuoren syrjäytyä. Oikeaan aikaan tehdyillä interventioilla voidaan vaikuttaa hyvinkin radikaalisti kehittyvän nuoren elämänkulkuun. Mikäli nuorten annetaan syrjäytyä, saattaa ulkopuolisuus, passiivisuus ja näköalattomuus muodostua pysyväksi kokemukseksi, jonka muuttaminen myöhemmissä ikävaiheissa on vaikeaa”, arvioi asunnottomien yön työryhmä. Juuri näin.

Anna kulttuurille mahdollisuus

Eilen illalla olimme Minnan ja Emman kanssa täpötäydessä Gloriassa kuuntelemassa "maailman suurinta jukeboxia", eli Koiton laulun konserttia. Idea tosiaan oli se, että ohjelmisto oli jaettu käsiohjelmaan kuten biisit jukeboxiin ja yleisö sai huutaa toivomaansa "koodia". Ihan kaikkia lauluja ei kuoro ehtinyt esittää lähes kolmetuntisen illan aikana, mutta monta suosikkia kuitenkin. Arviota myös Daamien blogissa.

Aivan upea kokonaisuus! Taidokkaat muusikot yhdistettynä hyvin soivaan kuoroon ja pääosin työväenlauluihin oli kylmiä väreitä juoksuttava paketti. Kun ihminen laulaa, on auki, ei mikään voi olla aidompaa. Ihminen instrumenttina on kaunis ja koskettava, pää kaikukoppana, kädet levollisina ja silmät palaen innosta. Jotain niin muuta, kuin kiireinen arkimiä tai -sinä. Jokaisella tulisi olla aikaa ja halua irtaantua välillä rutiineistaan ja antaa kulttuurinautinnon viedä mukanaan. Olla mieleltään yhtä avoin kuin esiintyjät, uskaltaa kokea. Siitä kai usein on kyse. Akkojen touhua, ei tavalliselle ihmiselle, liian kallista, mä en voi sietää...Miten voi olla sietämättä jotain, mitä ei ole koskaan kokenut, tai miten erotellaan tunnekokemus kuuluvaksi vain jollekin kansanosalle? Esittävällä taiteella pyritään aina herättämänn ajatuksia ja tunteita, jos siinä ei onnistuta, on esitys epäonnistunut, ei vika ole katsojassa. Katsoja ei ole tyhmä tai taidetta ymmärtämätön. Toki taustoja opiskelemalla, tekniikkaa hahmottamalla saa omalle nautinnolleen syvyyttä, muttei sen vahvempia tunteita tai oikeampia kokemuksia kuin kukaan mukaan. Trivialla voi tietysti lämpiössä brassailla, mutta sillä ei olekaan enää mitään tekemistä itse kulttuurinautinnon kanssa.

Kulttuuri on olennainen osa sivistysvaltiota, senhän tiedämme. Vapaa ja moninainen kulttuuritarjonta vahvistaa olemassaoloamme ja yhtenäisyyttämme, luo näkymiä tulevaan ja siltoja menneeseen. Alistuksen alkaessa ensimmäisenä suljetaan teatterit ja poltetaan kirjat, ei sattumalta, vaan siksi, että kansallisen kulttuurin tuhoaminen ja kieltäminen vie yhtenäisyydentunteen ja kansallismielisyyden. Ja väylän valtaan, se kenellä on tietoa, on valtaa. Tuttua 70- luvun laululiikkeen sanoituksista :) Olisi ensiarvoisen tärkeää kasvattaa lapsista jo pienestä pitäen kulttuurin suurkuluttajia. Teatteri, musiikki ja kuvat rikastuttavat, vaikkei itse osaisikaan. On jopa hienompaa oppia arvostamaan toisen ihmisen tuottamaa iloa, kuin oppia arvostamaan omaa suoritusta muiden iloksi. Lähitaide on tärkeää, koulujen "kulttuuriprosentti", eli rakennusvaiheessa sijoitettava prosentti esim. taide-esinehankintoihin, on arvostettava tavoite. Tuttu on turvallista. Jos koulun käytävällä on tottunut tuijottamaan pronssipatsasta, ei galleriaan meno ehkä niin kummeksuta. Mutta ei kaiken kulttuurin tarvitse olla aina niin lähellä. Osa elämyksestä syntyy lähtemisestä, odotuksesta, arvioinnista, sulattelusta. Arkipäivässä taiteen ohikäveleminen on kovin helppoa, kauneus ei sykähdytä, kun mieli ei ole avoin.

Viekää läheisenne teatteriin, konserttiin, balettiin. Päätä kokeilla tänä syksynä jotain uutta. Älä mene kansallisteatteriin tai tennispalatsiin, jos hinnat huimaavat. Mene elokuva-arkiston päivänäytökseen, lähimpään harrastajateatteriin, musiikkiopiston matineaan. Mene ylipäätänsä sinne mihin oikeasti haluat mennä, eikä mihin kuuluisi mennä. Älä asennoidu, älä elvistele, älä hae hienoa vaan aitoa, anna kulttuurille mahdollisuus. Äläkä aliarvioi itseäsi, joskus esitys on oikeasti huono.

Kirjahaaste

Jaana heitti kirjahaasteen, kivaa, kiitos! Luin Arton kirjalistaa ja lähes toivoin, että joku haastaisi, jotta voisi pohtia omia vastauksiaan ihan tosissaan. Vaikeaa oli, vaikka olin asiaa jo alustavasti pohtinut. Tällainen siitä syntyi:

1. Kirja, joka muutti elämäni
Tämä on paha! Ehkä mullistavin lukukokemus on vielä edessäpäin. Pitkän pohdinnan jälkeen nousee vahvimmaksi ehdokkaaksi Milan Kunderan Kuolemattomuus. Teos sai minut pohtimaan ihmisyyttä, asenteitamme ja samankaltaisuuttamme suhteessa ainutlaatuisuuteemme ja vuosien jälkeenkin jatkan samojen teemojen pyörittelyä aika ajoin mielessäni. Loppuun sitaatti eräältä Kundera-tutkijalta: "Vahvasti typistäen ”autenttista” henkilöä voitaisiin luonnehtia ihmiseksi, joka pyrkii etsimään ja poistamaan minästään kaikki ulkoisesti annetut piirteet, joista ”sentimentaalinen” henkilö puolestaan rakentaa koko persoonallisuutensa. Saariluoma katsoo jaon olevan läsnä kaikissa Kunderan teoksissa eri muodoissa ja erilaisin nimityksin aina esikoisromaanista Pila kirjailijan viimeiseen ”suureen” romaaniin, Kuolemattomuuteen, asti. Autenttisuuden mahdollisuuksien jatkuva etsintä ja tämän pohjalta rakentuvat, ajan myötä muotoaan muuttavat näkemykset ja johtopäätökset johtavat Kunderan teoksissa kronologisessa järjestyksessä voimistuvaan ajatukseen yksilön mahdollisuuksien ajautumisesta umpikujaan. Tällainen umpikuja osoittaa yhden mahdollisen historiallisen todellisuuden loppua."

2. Kirja, jonka olen lukenut useammin kuin kerran
Palaan harvoin jo luettuun, nälkä uuteen on suurempi. Näytelmäkirjallisuutta, runoja ja joitain dekkareita olen lukenut useampaan kertaan. Ja Kalevalan (osittain pakosta).

Kahteen kertaan puhtaasti omasta halusta olen lukenut Harry Potterin Liekehtivän pikarin. Ensin englanniksi ja sitten suomeksi. Ja molemmat heti, kun oli mahdollista. Yksi tuhansista Potter-faneista…

3. Kirja mukaan autiolle saarelle
Jotain tylsää ja paksua, ettei tule ahmittua liian nopeasti J Jos yhdestä kirjasta löytyisi Italian alkeet, jatkokurssi ja sanasto, niin se! Monivuotinen tavoite ja haave on ollut oppia Italian kieli.

4. Kirja, joka teki minusta hupakon
Kuusi vuotta sitten luimme koko Tabermanin siihen astisen runotuotannon erästä runo-tanssiesitystä varten ja hurahdin täysin. Kai hupakoitumiseksikin sitä voi kutsua. En siis voi mainita yhtä kirjaa, vaan kasaamamme kokonaisuuden, joka ristittiin "Maailman laidat ryskyy, eli varmat päivät ja turvalliset ohitukset".

5. Kirja, joka sai minut kyyneliin
Tähänkään en osaa vastata "sääntöjen mukaan", vaan nimeän kaksi kirjaa, joiden lukeminen oli kyyneltulvan takia välillä keskeytettävä. Toinen on Leena Lehtolaisen Eräänä kauniina päivänä ja toinen Tony Parsonsin Mies ja vaimo. Elämäntilanteesta riippuen itken aika monien kirjojen kohdalla, mainituissa ensin tuskasta ja sitten kaipuusta.

6. Kirja, jonka toivoisin tulevan kirjoitetuksi
Päässäni on jo muutaman vuoden pyörinyt pätkiä ja osa on saanut muotonsa wordiinkin, osa taas ranskalaisen viivan muistivihkoon. Toivoisin siis, että jossain vaiheessa olisi aikaa ja voimia kirjoittaa oma kirja. Hetalla olisi suuri rooli, muuta en paljasta.

7. Kirja, jonka toivoisin jääneen kirjoittamatta
Ajankohtaisuuden vuoksi Viivi Avellanin Sinkkunaisen käsikirja. Epäreilua tietysti deletoida se ilman lukemista, mutta "pääsin" seuraamaan Viivin live-haastattelua kirjan julkistamispäivänä ja voi sitä myötähäpeän määrää! Joskus itsekritiikki vaan pettää, eihän sille mitään voi, mutta pitääkö se pistää kansien väliin?

8. Kirja, jota luen parhaillaan
Oikeammin: Kirja, joka makaa yöpöydälläni parhaillaan. Lukeminen takkuaa tällä hetkellä yövalvomisen takia, mutta sitkeästi yritän ponnistella eteenpäin Ian McEwanin Lauantaita. Ihan alkumetreillä, eli en voi vielä sanoa juuta enkä jaata sisällöstä.

9. Kirja, jonka olen aikonut lukea
Vino pino klassikoita…Nolo tunnustus, Waltarin Sinuhe Egyptiläinen on lukematta ja olen pyhästi itselleni luvannut lukea sen seuraavalla lomalla - ja seuraavalla lomalla - ja seuraavalla lomalla…

10. Haastan viisi bloggaajaa
Ketkäköhän kaikki haaste on kiertänyt. Toivottavasti ei mene tuplana, eli haastan Antin, Jukan, Iljan, Even ja Susannan.

Lomailua

Pitkä viikonloppu takana. Aslak vietti viime viikon syyslomaa ja torstaina paettiin lähes kahdestaan lomalle. Eevi siis roikkui mukana, mutta niin pieniä ei kai lasketa. Torstai aamuna suunnattiin kohti Turkua. Ei ollut aurinkoista, vaikka aina niin lupaavat, vaan eipä haitannut yhtään. Päivä kului nuorisoasuntoliiton hallituksessa, mutta illalla vaihdettiin vapaalle. Hyväuskoisesti ajoimme Turkuhallin pihaan autolla, muutama tunti TPS-Kärpät peliä aitiossa kaupungin vieraanvaraisuudesta nauttien (kai joku siellä pelasikin) ja sitten kotiinpaluu menikin pirssihommiksi. Eevi vietti laatuaikaa kummitädin hoivissa. Ja mikä vapauden tunne! Eevi oli syönyt reippaasti sosetta, juonut vähän velliä ja uuvahtanut kasin jälkeen tuutulaulun hyräilyyn. Käsittämätöntä tilannetajua pikku-akalta. Vähän vapaata hyvällä omallatunnolla.

Perjantaina oli siis auton haku edessä. Eevi turvaistuimessa ajoimme taksilla hallin hehtaariparkkikselle, jossa Skoda orpona odotti noutajaa. Pyörähdys naapuriparkkiin ja visiitti kirja- ja ruokamessuilla. Ruokamessuilla "jakokrääsä" on todella jees :) Esimerkiksi marianne-murusten maistelu pehmiksen kera sopii minulle paljon paremmin kuin ilmaiskynät.

Illaksi suuntasimme Tampereelle, voi rakas vanha nääsville. Ensin aikaiselle illalliselle ravintola Mylläreihin. Yksi parhaista pihvi-kokemuksistani aikoihin, pippurivaahdon ja uuniperunan kera. Sitten majoittuminen Villaan ja suunta Komediateatterille Juoruja!-näytökseen. Eeviä katsoi "Ulla Kangasalta". Eli edellisenä päivänä buukkasimme Tampereen MLL:n kautta hoitajan hotellille, kätevää. Todella mukava rouvashenkilö, Eevi tykästyi silminnähden heti. Taas soseet ja unet kuin vanhalta tekijältä. Voidaan siis vetää johtopäätös, että Eevi ei ole kasvanut minuun kiinni.

Komediateatterin remontti on valmis ja talo on kerrassaan upea. Tosin vanhan työtilani tilalla on miestenvessa, ei kovin ylentävää. Uuteen katsomoon voi ostaa nimikilven tuolin selkämykseen, vähän houkuttelisi, mutta pitää vielä pohtia. Halvimpia oli enää muutama jäljellä. Juoruja oli ihan ok, en ole kovin suuri farssien ystävä, mutta viime teatteri-illasta on niin kauan, että mikä vaan menee. Varsinkin, kun väliajalla voi ottaa kahvin kanssa Amareton...

Lauantaina vierailtiin Tallipihalla ennen ajomatkaa Sipooseen. Hetalle tumput tuliaisiksi ja Kultasuklaasta matkaevästä. Tehokkaalla ajankäytöllä kaksi päivää tuntui viikon lomalta. Olo on edelleen rentoutunut ja kaikki tuntuu mahdolliselta. Jopa viikko ilman autoa, huollot on iloinen asia.

Hyvä Espoolaiset!

Ihan ei reagointini ole reaaliaikaista, mutta onnittelut Espoon Demareille työvoitosta ja muille espoolaisille siirtymisestä uuteen aikakauteen! Puoltava metropäätös on iso asia ja erittäin tärkeä koko pääkaupunkiseudun kannalta. Ympäristövaikutukset ovat selkeät ja pitkällä tähtäimellä päätös tullee näkymään myös asunto- ja maankäyttöpolitiikassa. Seudullisen kehittymisen kannalta on ehdotonta, että raideliikenne jatkuu sujuvana idästä länteen, ilman vaihtoja. Vielä kun saadaan raiteet Mellunmäestä kohti Porvoota, niin ollaan oikealla tiellä. Tukholma on malliesimerkki toimivan kehäradan vaikutuksista ihmisten ja elinkeinoelämän kannalta. Asiaa paremmin tuntevat sanovat, että Uppsala ympäristöineen olisi "syrjäytynyt" täysin ilman pääkaupunkia kiertävää rataa. Ruotsissa demareiden visioiden läpivieminen ja Ruotsin kilpailukyvyn takaaminen on tietysti aikaisemmin ollut helpompaa kuin meillä. Saas nähdä kuinka siellä nyt porvareiden vaalivoiton jälkeen asiat etenevät. Viimeksi porvarihallituksen ja Bildtin aikaan kaikki hankkeet seisahtuivat.

Päättäjistä osa arvostelee kunta- ja palvelurakenneuudistuksprosessin olleen pelkkä iso kupla, en sanoisi näin. Ehkä mitään kouriintuntuvaa ei vielä ole, mutta henki on muuttunut. Nyt Espoon päätös, Sipoossa kuohuu ja Vantaa menee vahvasti eteenpäin monine hankkeineen. Puhumattakaan kasvusta länsi-Uusimaalla. Ainakin keskustelua käydään, päätöksiä tehdään ja ymmärrys lisääntyy, jollei puitelaki ihmeitä saakaan aikaan. Ei kai tyylillä ole väliä, jos lopputulos on se mitä uudistuksella haettiinkin?

Tuuletusta ja kumartelua

Huh. Jäsenäänestyksessä sijalla 15.! Olo on helpottunut ja todella tyytyväinen. Kiitokset kaikille tovereille, joiden kuponkiin numeroni piirtyi ja kiitokset jo edelliseen viestiin tulleista onnitteluista. Tältä pohjalta on todella mukava fiilis jatkaa. Neljä vuotta sitten olin listalla 28., eli nousu sisäisessä vaalissa oli huima. Toivottavasti maaliskuussa voidaan todeta sama ilmiö. Ja ennenkaikkea olen tyytyväinen siihen, että jäsenäänestyksen tulos tuli lähes nollamainostuksella. Elokuun lopulla minulla oli yksi ilmoitus Demarissa ja oman osaston jäsenkirjeiden mukana meni tietysti maininta ehdokkuudesta. Voin siis hyvillä mielin ajatella, että työ kuluneen neljän vuoden aikana on omassa porukassa ollut ihmisten mieleen tai ainakin nimi on jäänyt mieleen. Ylihuomenna on ensimmäinen virallinen tukiryhmätapaaminen Hakaniemessä. Tervetuloa uudetkin, eli te, jotka odotitte kehtaako sen kampanjassa olla mukana :) Tarkat ohjeet saa puhelimitse, jos numero on tiedossa tai sitten hanna.kuntsi@luukku.com . Mukavalla ja isolla porukalla mikä vaan on mahdollista!

Liikkeessä 10 vuotta

Kotoisat Sipoon markkinat koittivat jälleen. Enpä muista missä muualla olisin viettänyt syyskuun viimeistä sunnuntaita viimeiseen kymmeneen vuoteen.

24.9.06 tokat ek-vaalit lähestyvät

Niin, nyt todellakin on poliittisen patikointini 10-vuotis juhlavuosi. Olin ensimmäistä kertaa ehdokkaana kunnallisvaaleissa 1996 Sipoossa ja aloin vaalityön arkana Sipoon Demareiden kojulla. Teltta oli täsmälleen samalla paikalla kuin tänäänkin. Tai eihän se ole siitä koskaan mihinkään liikkunut. Muistaakseni -96 jaettiin esitteiden lisäksi omppuja, tänään paistettiin tukiryhmäläisten kanssa vohveleita. Olisiko pääteltävä linjan pehmenneen ajan myötä...

Markkinoilla on talkoissa oltava - asui Sipoossa tai ei. On jo joukko ihmisiä, joiden kanssa hymyillen tavataan ainoastaan kerran vuodessa, tietysti Nikkilässä Demareiden kojulla. Vaihdetaan kuulumisia ja kerrataan ketä vanhoja tuttuja ollaan jo bongattu tai vaihtoehtoisesti ihmetellään missä kukakin on, miksei ole näkynyt. Mitä enemmän tulee ikää (ja lapsia), sitä tärkeämmiltä rutiinit tuntuvat, eikö se näin ole...

Vielä noin 17 tuntia jännitystä ja sitten selviävät tulokset puolueen jäsenäänestyksestä. Kyllä vatsassa kipristelee, vaikka muuta yritän vakuutella.

PARAS koulujen ja vapaa-ajan osalta

Kotiuduin tovi sitten HEV-sektorikokouksesta, eli Helsinki-Espoo-Vantaa sivistystoimen sd-luottamushenkilöt ja virkamiehet oli kutsuttu kuulemaan ja keskustelemaan PARAS-hankkeen annista kulttuuri-, liikunta-, nuoriso- ja koulutoimen osalta. Vantaan apulaiskaupunginjohtaja Aulis Pitkälä taustoitti tilannetta ja sitten pyöriteltiin aihetta porukalla.

Koulutoimen osalta homma on selkeämpi, vaikea, mutta selkeämmin hahmotettavissa. Tiedossa on tarve saada lisää aloituspaikkoja toisen asteen ammatilliseen koulutukseen ja ammattikorkeakouluihin, huoli erityisopetuksen kasvavista tuntimääristä jne. Lukioverkon selvitys on meneillään, eli suomeksi sanottuna tarkoittanee koulujen sulkemisia ja suurempien "yksiköiden" tavoittelua. Ensiarvoisen tärkeää on tietysti kasvattaa oppilaaksiottoalueita yli kuntarajojen, jotta meille erityisen tärkeä periaate lähikoulusta toteutuisi (erityisesti peruskoulussa). Pitkä on tie, epäilisin. Yksikköhinnat heittelevät valtavasti kuntien välillä, Vantaa tuottaa lukiopalvelut selkeästi muita halvemmalla. Laatua ei silti ole menetetty, aina tietysti löytyy heikompia kouluja, mutta niin löytyy muistakin pääkaupunkiseudun kunnista. Keskustelussa nousikin esiin tärkeä seikka kustannusten ja laatutavoitteiden homogenisoinnista, tavoitteiden tulee olla kaikilla samat, jotta ylikunnallinen kouluverkko toimii. Ammatillisen koulutuksen puolella avainasemaan nousee koulutuksen järjestäjien ja kuntien yhteistoiminta. Valmistelussa jo pitkällä on mm. Evtekin ja Laurean pohjilta perustettava osakeyhtiö-malli, jolle haettaneen toimilupaa jo ensi tammikuussa. Koulutuskuntayhtymien "aina avoin perälauta" pyritään tukkimaan uudella yhtiömuodolla. Saas nähdä. Olen liian huonosti perehtynyt muiden maiden vastaaviin esimerkkeihin, jotta voisin suoraan sanoa mitä mieltä olen oy-muodosta ja pelkään, että niin ovat monet muutkin luottamushenkilöt. Toivottavasti ei mennä vauhtisokeina rytisten ryteikköön. Logistiselle uudistamiselle sen sijaan olisi erityisesti sairaanhoidon ja tekniikan- ja liikenteen oppilaitosten kohdalla tilausta. Ironista, että teli-oppilaitoksissa yhtenä linjana on usein logistiikka :) Mutta siis kampus-ajattelu on mielestäni paikallaan myös toisen asteen koulutuksessa. Uusia ammattilaisia tarvitaan kipeästi, ammatilliseen koulutuksen kustannustehokkuuteen, houkuttelevuuteen ja laatuun on kiinnitettävä enenevässä määrin huomiota.

Nuorisopalveluissa yhteistyö on monessa suhteessa paljon muita sektoreita pidemmällä. Nuorethan eivät ole koskaan tunteneet kuntarajoja, tiloja ja tapahtumia on koluttu aina ristiin rastiin. Ja toisaalta lakisääteisten tehtävien puute uhkaa jättää nuorisotoimet keskustelun ulkopuolle. Erityisopetusta tarvitsevien nuorten määrä näkyy tottakai myös nuorisotyöntekijöiden arjessa lisääntyvänä erityisnuorisotyönä, eiväkä ongelmat pysähdy kunnan rajalle. Ja ainakin Helsingissä käydään keskustelua lähitalojen kohtalosta, pitäisikö toiminta keskittää suurempiin tiloihin vai pitää yllä mahdollisimman kattavaa verkostoa. Minun vastaukseni on kyllä lähitoiminnalle, samalla tavalla kuin kuntien pitää panostaa lähiliikuntapaikkoihin. Suurempia hankkeita on järkevä jakaa, hiihtoputki yksille, moottorirata toisille jne. Kuriositeettina, kuka haluaa hiihtoputken riskit tai moottoriradan melut...

Kovasti on kaikenlaista tälläkin saralla meneillään ja virkamieskunnat valmistelevat asioita kiivaaseen tahtiin. Kysymys kuuluukin, missä ja milloin linjat vedetään? Björklund sanoi tänään viisaasti, että poliitikkojen tehtävä olisi nyt keskustella siitä mitä halutaan, ei miten halutaan. Kyllä virkamiehet palikoita sitten vääntelevät. Ongelma vaan on se, että asioiden noustessa luottamushenkilöiden keskuudessa keskusteluun, on valmistelu jo niin pitkällä, että suuria linjoja on ihan turha vedellä. Neuvottelukunnan alaiset työryhmät ja ylin virkamiesjohto tekee PARAS toimia niin vauhdikkaasti, etteivät edes kaupunginhallitusten jäsenet ole aina kärryillä, puhumattakaan lautakuntien edustajista. Voi olla, että asiat etenevät parhaiten, kun kunnallispoliitikot eivät asioihin sotkeennu, mutta hassulta tuntuu. Mitkä ovat sosialidemokraattien tavoitteet vaikkapa kulttuuripalveluiden osalta? Vastaus tietysti voi olla, että vallitseva tilanne on hyvä, jatketaan näin. Tärkeää olisi kuitenkin pohtia vastaus yhdessä. Toki varsinainen HEV-konferenssi on vasta tuloillaan, mutta ei yhdessä päivässä metropolia rakenneta, senhän sanoo vanha sananlaskukin - vai oliko se Rooma.

Ehkä järkevintä kaiken kaikkiaan olisi keskittyä vaikeimpien kysymysten läpiviemiseen, eli maankäyttö- ja asuntopolitiikan tehostaminen ja koulutuksen järkeistäminen nostettaisiin ykkösiksi ja muita asioita tarkasteltaisiin ajan myötä. Tai sitten mennään näin, luovassa kaaoksessa ja yllätetään itsemmekin (ja erityisesti kuntalaiset) lopputuloksesta - sehän saattaa olla loistava.

sitä sun tätä

Onpas mukavaa istua läppärin alla ja näpytellä tekstiä. Assu oli työreissussa ja kone matkasi mukana. Tyttöjen kanssa kolmisin monta päivää, eikä pääse hengähtämään edes nettiin hetkeksi, puhumattakaan vierotusoireista, joita liian pitkä ero spider-pasianssista aiheuttaa. Tilanne nyt siis korjaantunut, hyvä, alkoi puhelinlasku hirvittämään.

Oli tänään mielenkiintoista muutenkin. Saman iltapäivän aikana sidontaa ja Jyrki Kataista, spooky. Olimme siis tukiryhmäläisten kanssa studioyleisönä Ruben/Joonas-kuvauksissa. Ihan nasta keikka. Aika monta avustaja- ja yleisökeikkaa tehneenä sijoittaisin tämän päiväisen top kolmeen. Ilmoitetut ajat pitivät, studio ei läkähdyttänyt, tarjoilut olivat hyvät ja maksettava palkkio kohtuullinen. Voinemme mennä uudelleen. Mikäli Eeville löytyy hoitaja...Tänään ei ollut kovin vieraskorea (lue:huusi koko ajan) ollessaan Kaisalla. Täytyy hankkia maksullinen hoitaja, niin omatunto ei kolkuta, vaikka tyyppi olisi kärtty.

Pitäisi teatteri-iltaa väsäillä myös. Kirsi-Kaisa Sinisalo tulee runo-musiikkijutulla esiintymään Länsimäen koululle ti 21.11. klo 19.00. Tämä siis ennakkomainoksena laadukkaan teatteritaiteen ystäville. Metrolla pääsee kätevästi ja väliaikatarjoilu tulee olemaan hyvä (äitini hoitaa). Lippuja saa minulta lähempänä ko. ajankohtaa.

Eipä muuta kuin hyvää yötä!

Kriittisyyttä hyväntekeväisyyteen

Toivun onneksi nopeaan tahtiin "viisureiden" poistosta. Ei haitannut, vaikka verenpaine taas hivenen nousi, kun lauantai-illan ratoksi katselin Elämä lapselle- konserttia. Sanon heti alkuun, ettei kukaan turhaan vedä herne-maissi-paprikaa nenäänsä, että tuen Lastenklinikoiden kummien toimintaa, kaikki laitehankinnat ovat varmasti tulleet tarpeeseen ja osastoilla olisi paljon ankeampaa ilman lahjoituksia. Mutta mutta... Miten olisi kansallinen tempaus, jolla innostettaisiin niin yrityksiä kuin yksityisiä ihmisiäkin vaatimaan lasten erikoissairaanhoitoa kustannettavaksi verovaroin? Yhdestä hyväntekeväisyysjärjestöstä on tullut ikäänkuin toivomuskaivo, jolle klinikat toimittavat listoja tarvittavista laitteista ja saavat sitten jotain jollain aikataululla ja muuten ei tapahdu mitään. Kummit-lehdessä esiteltiin tällaisiä toivomuslistoja ja esimerkiksi Turun lastenklinikan kohdalla oli leikkauspöytä, käytössä olevat kun ovat vuodelta 1968. Eikö tämän nyt - herranjestas sentään - pitäisi olla itsestäänselvä hankinta sairaanhoitopiirin toimesta!? Sinne se pyyntö pitäisi toimittaa, eikä Kummeille.

On erittäin huolestuttavaa, jos meillä ikäänkuin valutaan jenkeistä tuttuun hyväntekeväisyys-meininkiin. Kukaan ei juuri tunnu aiheesta edes julkisuudessa puhuvan. Ehkäpä poliitikot pääsevät helpolla, kun joku muu kantaa vastuun arasta alueesta. Ei tarvitse priorisoida, kun kolmas taho hoitaa lasten kalleimman hoidon. Olisi mielenkiintoista nähdä hankintalista, milloin viimeksi on hankittu julkisin varoin keskoskaappi jollekin lastenklinikalle?

Eikä Kummienkaan toiminta niin loisteliaan pyyteetöntä ole. Jos konserttia hieman kriittisin silmin katsoi, kuten aiempiakin, niin nousee muutamia pohdinnan aiheita. Ja nämä siis vain minun provosoivia huomioitani. Välissä tulee aina perheiden selviytymistarinoita, koskettavaa ja konkretisoivaa. Mutta onko joku joskus nähnyt, että pätkässä olisi esiintynyt parantumattomasti sairas tai vaikeavammainen lapsi? CP-vammainen, autisti, kehitysvammainen, sydänlapsi, jolle ei löydy leikkaushoitoa, epileptikko tms.? Ilmeisesti myöskään Lastenlinna ei kuulu hyväntekeväisyyden piiriin, tai jos kuuluu, niin sieltä ei ole koskaan kuvaa. Jopa vakavan sairauden läpikäyneistä lapsista haetaan "mediaseksikkäät" tapaukset. Tapaukset, joissa on helppo osoittaa, kuinka "juuri sinun lahjoittamasi summa pelasti hengen", onnellisen lopun tarinoita. Tottakai toimitaan niin kuin on helpointa rahaa saada, mutta Lastenklinikan kummit ovat toimineet jo niin kauan, että toivoisi hieman syvyyttä ja uusia avauksia. Järjestöllä olisi varmasti painoarvoa puhua lääkäri- ja hoitajapulasta, tilaongelmista, pitkäaikaissairaiden lasten hoidosta jne. Vaan sepä ei olekaan enää niin mukava aihe. Tai on helppo tässä kohtaa vetää raja julkisen vallan vastuun ja yksityisen hyväntekijän välille. Tekopyhää vai ei? Toisaalta ei, onhan jokaisella vapaus valita ja hyvä, että tekevät näyttävää työtä, mutta toisaalta kyllä, koska heidän on pakko tietää, että osastojen suurin ongelma ei ole pleikkareiden puute. Miksi Kummit ei voisi olla keskustelun avaaja? Kaikkoavatko lahjoittajat ja vapaaehtoiset julkkikset toiminnasta, jos käydään myös yhteiskunnallista keskustelua ja näytetään myös ei-niin-onnellisia tarinoita?

Oli miten oli, ostan edelleen reilun kaupan banaaneja ja toivon, että verotuksestani osa edes suuntautuisi myös lasten erikoissairaanhoitoon, suurkäyttäjiä kun olemme. Enkä katso kieroon pikkusiskoani, joka käy vuosittain ko. konsertissa. Rahat menevät kuitenkin parempaan tarkoitukseen kuin monen muun keikan tulot.

Viisaus poistuu suusta

Nyt jo jännittää...Illalla on edessä viisaudenhammasleikkaus, tai oikeastaan nyysivät hampaitani kaksin kappalein. Vasemmalta alhaalta ja ylhäältä. Lääkäri kyllä vakuutteli, että toipuminen on nopeaa ja kivutonta, mikäli malttaa ensimmäisen tunnin olla ihan hissukseen ja pari päivää välttää rasitusta ja nostelua. Sehän on tietysti helppoa kahden sylilapsen kanssa. Apujoukkoja on onneksi tiedossa illaksi ja huomisaamuksi. Yritän olla pelottelematta itseäni liikaa, mutta koko ajan mieleen nousee kuva ystävämme Petri Mustakallion tennispallon kokoisesta mustuneesta poskesta. Rutiininomainen hammasleikkaus...Polvi on tähystyksessä leikattu kaksi kertaa ja Heta syntyi keisarinleikkauksella ja niistäkin operaatioista selvisin, rohkeutta siis!

Ensin kuitenkin Eevin kanssa neuvolaan. Saas nähdä mitä sanoo pituudesta. Paino on noussut koko ajan, mutta viimeksi oli pituutta tullut vähän naftisti. Muikun ruoto on muutenkin ollut koko ajan ihan omilla käyrillään kaikkien viivojen alapuolella, sinälläänhän sillä ei ole merkitystä, jos kasvu on kuitenkin tasaista. Täytynee venyttää kaulaa mitattaessa :)

Smash asem jälkipyykki

Olisi kai voinut jo muutama päivä sitten sanoa, että hässäkkähän ASEMin vastaisesta mielenosoituksesta tulee. Poliisien lausunnoista ymmärsi, että on yritetty luoda kontakti ja sopia yhteisistä pelisäännöistä ja mielenosoittajien taholta ilmoitettiin, että levottomuuksia on tiedossa. Väkisinkin tuntuu, ettei mielenilmauksessa ollut asiaa juuri nimeksikään, kunhan saatiin syy yhteenottoon virkavallan kanssa ja turvattiin hetki mediassa. Haetaanko tarkoitushakuisesti kuvaa mielivaltaisesti toimivasta ja vapaata kansalaistoimintaa ylikontrolloivasta poliisista? On vaan vaikea kuvitella suomalaisen poliisin käyvän ilman syytä tavallisen kaduntallaajan päälle, laittavan "säilöön" ja ottavan vielä sormenjäljet muistoksi. Tai sitten elän tosi pumpulissa. Jos Suomessakin on menty siihen halpaan, että joukko kansalaisia iskulauseineen on aina kansallinen uhka, ollaan vaarallisella tiellä. Onko minustakin kuva komeilemassa jossain poliisin arkiston uumenissa jonkun mielenosoitus- tai vappumarssin varrelta? Ja toisaalta vahingoittaako se oikeusturvaani? Tuskinpa, ellen suunnittele laittomuuksia, jolloin ei tietysti ole mukavaa päästä erityistarkkailuun. Totuuden löytäminen otsikoista on hankalaa, onkin hyvä, että testataan systeemiä tietosuojavaltuutetun osalta. Selvitys tulee ja oikeus koittaa. Toivon, että selvityksellä puhdistetaan poliisien paperit. En siksi, että vastustaisin aktivistien toimia, vaan siksi, että muutoin edessä on valtaisa "remontti". Ihmisoikeusrikkomukset Suomen kaltaisessa maassa olisivat lähes shokki. Vastakkainasettelut kasvaisivat ja kierteelle olisi vaikea saada loppua. Toisin on median manipuloimisen kanssa.

Siipeilyä Sipoolaisittain

Erilaisista puheenvuoroista on voinut päätellä, ettei kaikilla Sipoolaisilla päättäjillä ja aktiivisilla kuntalaisilla taida vieläkään olla ihan selvyyttä, miksi kunnasta ollaan kaappaamassa palasta ja miksi kunnan maine yhteistyökumppanina on hankala. Koivulan asuinalueen "palveluista" kirjoittaneet (SS 31.8.) Partanen ja Pietarinen osuivat tahtomattaan koko Sipoon kehitystä koskevan keskustelun ytimeen. Niinpä haluan sitä vielä alleviivata. Sipoolaiset nauttivat väljistä tonteistaan ja viihtyvät luonnonrauhassa, mutta toisaalta tarvitsevat ja haluavat aivan samoja palveluita kuin tiivimmin asuvat naapurikuntalaisetkin. Niinpä erikoissairaanhoidon hoitaa Porvoo tai Vantaa, reuna-alueilla päivähoidosta vastaa kirjoituksen mukaan suurelta osin naapurikunnat ja töissä käydään kunnan ulkopuolella, jolloin todennäköisesti hyödynnetään myös kunnan ulkopuolisia yksityisiä palveluita jne. Asukkaat haluavat maksaa veronsa väljään Sipooseen ja valitsevat palvelut toisaalta. Pääosin haja-asutuksena kasvavan Sipoon kaikki varat kuluvat pakollisen infran rakentamiseen, kalliisiin ostopalveluihin ja esimerkiksi kirjoituksessa kehuttuihin koulukuljetuksiin. Perusterveydenhoito pystytään juuri ja juuri toteuttamaan, kunnan koko väestöpohja kun ei oikeastaan riitä edes yhden terveysaseman tehokkaaseen ylläpitoon. Yksityisiä investointeja ja palveluyrittäjiä kunta ei hajanaisuutensa takia juurikaan houkuttele, puhumattakaan, että asukkaille pystyttäisiin tarjoamaan toimivaa julkista liikennettä kunnan sisällä. Pääkaupunkiseudun sosiaalisesta asuntotuotannosta Sipoo ei ole koskaan vastuuta ottanut. Pietarinen ja Partanen toteavat, että tietyt puutteet on vain hyväksyttävä, jotta voi nauttia luonnon rauhasta. Totta asukkaan näkökulmasta ja valtava ongelma kunnan talouden ja naapurikuntien vinkkelistä. Helsinki kyllästyi ensimmäisenä "rusinat pullasta"-linjaan. Koska kyllästyvät Vantaa, Porvoo, Kerava...Vaikka Sipoo maksaa kuntalaistensa käyttämistä palveluista, on summa vain murto-osa todellisista kustannuksista. Ja missä on sanottu, että vain Sipoolaiset haluavat asua väljästi? Ei vain ole mahdollista, että kaikki ajattelisivat naapurin hoitavan kalleimmat julkiset ja yksityiset palvelut. Sipoo on päässyt yllättävän pitkälle myymällä kalliita pientalotontteja, karsimalla jopa lakisääteisiä palveluita ja sysäämällä vastuuta muille kunnille. Nyt polku on päättynyt, eikä neuvotteluvaraa juuri ole. Yhteistyössä molemmat saavat jotain vastineeksi. Mitä Sipoolla on tarjota? Ainoa vastaus on: kaavoittamatonta maata. Sipoon on löydettävä kultainen keskitie, siis panostettava tehokkaaseen, ympäristön huomioivaan maankäyttöpolitiikkaan, julkisen liikenteen kehitykseen ja yksityisten investointien houkuttelemiseen. Niin päästään samalle viivalle naapureiden kanssa, kannetaan vastuuta pääkaupunkiseudun tasapainoisesta kehityksestä ja kunta nimeltä Sipoo saattaa löytyä kartalta vielä tulevaisuudessakin.

Jalkautumista Järvenpäässä

Jalkautumista Järvenpäässä
Huh, mikä päivä. Tästä taitaa vaalitaisto alkaa, ainakin siltä tuntui, kun Järvenpäässä jalkauduttiin puolueen Anna palautetta-tilaisuuden merkeissä. Suhasin kodin ja Järvenpään väliä ja välillä syötin Eeviä "rotvallin reunalla". Assu lähti iltapäivällä työkeikalle laivalle viikonlopuksi, mummi onneksi haki Hetan hoidosta ja vei Sipooseen. Ja tottakai iski koko posken halvaannuttava hammassärky ja lappuliisa oli käynyt tervehtimässä autoa. Mutta kokonaisuudessaan kuitenkin jees päivä.

Ihmisiä oli aamupäivällä mukavasti soppaa syömässä ja taas illan suussa, kun nuorten osuus alkoi. Nuorilla oli bändi, omat juontajat ja nuorempien ehdokkaiden esittelyä. Hyvä meininki kaiken kaikkiaan. Hauskaa olla tapahtumassa, missä kaikki on valmiiksi mietittyä ja homma toimii. Erityisesti nuorisopiirin osuus oli leppoisa, vaikka ihan asiaakin puhuttiin haastatteluissa, niin mukaan oli mahdutettu leikkimielistä tietokilpailua "ukkoja" vastaan, kevyempiä kysymyksiä, runon kirjoittamista jne. Pisteet järjestelijöille!

Vaan ihmetellä täytyy kampanjoinnin kehitystä. Eduskuntavaaleihin lähteminen alkaa olla mahdotonta ilman suurta lainanottoa tai ilmiömäisiä kontakteja. Tarvittavan näkyvyyden saavuttaminen vaatii kasoittain euroja tai jonkin aivan älyttömän tempauksen ja tuuria, että se ylittää uutiskynnyksen pitkäksi aikaa (kuka toisaalta haluaa julkisuutta jollain älyvapaalla ajatuksella tai teolla?). Hintalaput siis varsinaisissa vaaleissa vain kasvavat vaali vaalilta ja itse ruokimme kehitystä kiihtyvällä tahdilla. Kannatan jäsendemokratiaa ja pidän jäsenäänestyksiä tärkeinä vaikuttamisen paikkoina, mutta on aivan älytöntä, että jo sisäiseen vaaliimme täytyy käyttää tuhansia euroja. Painettu esite ja koko piirin postittaminen maksaa maltaita. Ei se ole pakollista ei, mutta kiiltävästä esitepaperista on tullut tosissaan tekemisen symboli. Vain istuvilla kansanedustajilla, jos heilläkään, on varaa olla lähettämättä mainoksia jäsenistölle. Äänestymateriaalin mukana menee suppeat esittelyt jokaisesta ja vihkoseen myytiin ehdokasehdokkaille mainostilaa muuta infoa varten. Muodostuu siis tilanne, jossa suurella rahalla tekevät saavat etulyöntiaseman jo ennen kuin kukaan tavallinen ihminen edes tietää vaalien lähestyvän. Ja jos ajattelet, että kateellisen ruikutusta, niin oikein ajattelet. Tottakai olen kateellinen. Oma talkoilla ja kokouspalkkioilla kerätty vaalikassani on sen verran pieni, ettei tee mieli "hukata" yhtään ropoa ennenaikojaan. Piirin esitteen hinnoilla saa jo muutaman mainoksen pienemmissä paikallislehdissä. Puhumattakaan painokuluista, mainoksista muissa sisäisissä aviiseissa, työtunneista...Täytyy kai vain toivoa, että aiemmin tehty työ on tovereiden muistissa ja ajatukseni vakuuttavat ilman koreaa kuortakin.

Loppuun vielä runo, joka piti kirjoittaa annetusta aiheesta Järvenpäässä (voitin muuten huutoäänestyksen muutaman ohikulkeneen nuoren miehen ansiosta, kiitos). Annettu otsikko siis oli:
Opiskeleva kettutyttö turkistarhaajaperheessä
Istanbul, Ankara turkki
Opiskelen, luen ja lasken,
lasken tunteja vapauteeni - lasken vapaaksi tuntien pelkoa
Onnistunko?
Pääsykoe - pääsy koe,
koeta päästä ulos ja sisään
vapaaksi elintasosta

Daaamien toka keikka

Daamit linjasivat esiintyvänsä vain satavuotisjuhlissa, mutta nyt eletään aikoja, jolloin niitäkin bileitä riittää. Eilen olimme esiintymässä Vantaan sos.dem.kunnallisjärjestön Äänioikeus 100-vuotta- juhlassa Kartanonkoskella. Juhlapuhe oli hieman venähtänyt, joten äänen avauksesta ei ollut enää mitään iloa ja tuntui, että ensimmäisenä laulettu Veli,sisko menikin harjoitteluksi. Kenen joukoissa seisot tuntuu aina toimivan ja lopun Kansainvälinen olikin yhteislaulu, joten sitä ei voi juuri kommentoida. Mukavaa oli kuitenkin taas tuntea perhoset vatsassa ennen "showta". Jos joku pikkujoukukeikka kuitenkin tehtäisiin periaatepäätöksen vastaisesti...Tynkädaameissa siis eilen lavalla vasemmalta lukien Reetta, Sanna, minä, Minna ja pianossa Emma.

Lisää vuokrakämppiä!

"Vuokra-asuntotarjonnan vastattava kysyntääValtiovallan ja Uudenmaan kuntien on ryhdyttävä nopeisiin asuntopoliittisiin toimenpiteisiin vuokra-asuntokannan lisäämiseksi, vaatii SDP:n suurinpiirijärjestö Uudenmaan Sosialidemokraatit.Erityisesti pieniä ja kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja jonottavien määrä on kasvanut tuhansilla hakijoilla Uudellamaalla. Samanaikaisesti pientenvuokra-asuntojen määrä asuntomarkkinoilla on vähentynyt voimakkaasti.Työvoiman saanti pääkaupunkiseudulla ja sen kehyskunnissa on jo vaarantunut vakavasti asuntomarkkinoiden vääristymän johdosta. Asuntomarkkinoiden on toimittava siten, että kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja on kysyntää vastaavasti. Tällä turvataan taloudellisen kasvun edellytykset Uudellamaalla ja sen myötä myös Suomessa." Viime viikolla piirihallituksessa muotoiltiin yllä oleva kannanotto. Pelkkä talojen rakentaminen ei kuitenkaan ongelmaa ratkaise, olennaista on kuka rakentaa ja mihin. Jätkäsaareen valmistuvissa asunnoissa ei taida olla tilaa nyt jonottaville "taviksille". Pienistä kaksioista ja yksiöistä on suurin pula, eli asuntoja kaipaavat erityisesti pienituloiset nuoret. Asuntojen pitää sijaita hyvien julkisten kulkuyhteyksien varrella ja neliöhinnan pitää silti pysyä kohtuullisena. Vaikeaa on...Nuorisoasuntoliiton hallituksessa puhutaan lähes joka kokouksessa, kuinka hankalaa pääkaupunkiseudulla on saada tontteja. Kuntien vastuulla olisi siis myydä tontteja yleishyödyllisille rakennuttajille ara-hinnoin. Samaten kuntien pitäisi kunnostaa omaa vanhaa asuntokantaansa asuttavaan kuntoon ja malttaa olla nostamatta samalla vuokraa pilviin. Ensi vuoden budjettiin on kaavailtu tukea vuokra-asuntokannan kasvattamiselle ja tulo- ja varallisuusrajoja tarkistetaan. Hyvä juttu, jos toteutuu. Keskituloisillakin pitää olla mahdollisuus laadukkaseen, mutta kohtuuhintaiseen vuokra-asumiseen.

Kuvia lastentapahtumasta

Tohinasunnuntai oli nimensä veroinen. Kaisa oli yltä päältä hattarassa, taas yksi kaveri vähemmän. Vinkki: älä nakita ystäviä talkoolaisiksi, jollet tiedä tarkkaan mitä joutuvat tekemään:)

Ja sitten: heppahöperö. Kypärä painoi ja oli vähän iso, mutta mitäs pienistä, kivaa oli!

Tunnelmasta toiseen

Kylläpä tunnelmat vaihtelee vuorokauden kuluessa laidasta toiseen. Heta pääsi kolmen aikaan yöllä sairaalasta kotiin ja ihan kunnossa kaikki. Aamulla oli työväenyhdistyksemme lastentapahtuma Länsimäessä. Aikaisemmin emme ole moista järjestäneet ja vähän jännitti miten sujuu ja tietysti väsytti aikalailla yöhässäkän jäljiltä. Tapahtumassa vieraili vajaa 300 henkeä! Hillitön tohina ja jonotus. Kaisa väänsi 126 hattaraa, sokerilla kuorrutettu koko nainen ja käsi krampissa. Täytyy muistaa palkita urakasta. Maksuton poniratsastus oli tietysti hitti, monille ponin selkään pääseminen oli huippukokemus ja lapset kyselivät jo monelta huomenna tullaan :) Heta ja mummi tulivat perässä Länsimäkeen ja Hetakin pääsi ponin kyytiin. Hassun näköisenä kypärä päässä ja ihmeissään korkealla. Mutta selkeästi tykkäsi, kovin montaa asiaa Heta ei suostu silittelemään, nyt löytyi yksi. Täytyy varmaan käydä uudelleen joku kerta Pian tallilla Sipoossa silittelemässä "shettiksiä". Entäs hattara...Heta sai ekaa kertaa maistaa hattaraa ja toki sokerimössö maistui, arvioiden vain katseli tötteröä ja totesi, ettei ainakaan itse koske moiseen tahmeuteen, senkus syötätte. Onneksi ei tarvinnut yöllä jäädä lastenklinikalle, olisi jäänyt "riehupäivä" väliin.

Hetan odottelua

Lauantai-illan action. Vietettiin mukavaa iltaa mummilassa, saunottiin, Heta söi reippaasti ison iltapuuron ja kaikin puolin kiva olo. Ja "out of the blue" alkaa yskittää ja sitten alkaa kakominen ja selkään taputtelu. Hyvä ystävämme herra Lima ilmestyi taas kyläilemään. Käskin vaarin soittamaan hätänumeroon ja toivoin vain, ettei Heta ala sinertää ja lopeta hengittämistä. Niin ei onneksi tällä kertaa käynyt, vaan hengitys rohisi, mutta kulki vaivalloisesti onneksi koko ajan. Ensin tuli paloyksikkö ea-kamoineen ja sitten ambulanssi ja heti perässä naapurin mies ilman paitaa. Napurin mies kun sattuu olemaan lääkäri, huvittavalta näytti silti. Katsoivat perusjutut ja Heta lähti vaarin kera Lastenklinikalle. Nyt sitten vaan odotellaan...Ihan pirteältä näytti lähtiessä. Luultavasti vain imevät röörejä ja pääsee aamuyöstä kotiin. Tylsää olisi jäädä osastolle yksin. Matka Sipoosta hakemaan on vaan aika pitkä, vaikka mummi urhoollisesti onkin halukas noutamaan Hetan ja vaarin vaikka kello olisi mitä. Matkat maalla kestävät. Paloyksikkökin tuli n.10 minuttia soitosta, onneksi ei siis ollut tajuttomana koko aikaa. Kotona viimeksi yksikkö tuli 4 minuttia puhelusta, nekin minuutit olivat ihan tarpeeksi pitkiä. Ehkä yritän saada kuitenkin unta, herään sitten vastaanottamaan Hetan, mikäli ei jää sairaalaan ja joka tapauksessa herään kohta syöttämään Eevin. Ei ole elämä yksitoikkoista lapsiperheessä.

Hempukoita

Viikonlopun iltapäivälehdissä on aina huvittavia "uutisia". Nyt Ilta-sanomien kakkossivulle on päässyt Riitta Uosukaisen "hempukat". Laukaisuun on pyydetty kommentteja mm. Minna Lintoselta, Satu Taiveaholta ja Anni Sinnemäeltä. Närkästyneitähän kansanedustajat tottakai ovat, eihän kukaan käytä sukupuoltaan hyväksi uralla edetäkseen. En tiedä kumpi on pahempi, myöntää, että Uosukainen on oikeassa vai olla sinisilmäisen tyhmä ja kieltää koko asia. Minusta on ihan selvää, että ulkonäkö, ikä, sukupuoli ja käytös vaikuttavat poliitikon etenemiseen. Niin kai lähes jokaisessa ammatissa. Ei kai Lintonen luule, että hänet "nuotitettiin" kutsumaan Lipposta söpöksi median edessä, koska hän on niin taitava maankäyttöpolitiikassa. Ehkä tilanne on perustavanlaatuisesti epäreilu, mutta silti vaaleissa pärjäävät ne, joilla on rahaa tai julkisuutta tai mielellään molempia - ja paljon. Ja julkisuus ja raha tulevat niiden luo, jotka omalla charmillaan ja kokemuksellaan osaavat sitä hakea. Naisilla charmi on usein suhteessa ulkonäköön, valitettavasti. Ja sitten ovat poikkeukset. En silti sanoisi, että naispoliitikot ovat hempukoita, sanalla on niin ikävä kaiku, mutta fiksuja, jos osaavat vetovoimaansa käyttää ja vielä tiedostavat sen itsekin. Tiedostamisen kautta kasvaa nöyryys - ymmärtää mitkä asiat tapahtuvat siksi, että töitä on tehnyt aivoilla ja istumalihaksilla ja mitkä asiat siksi, että on käynyt kampaajalla oikeaan aikaan. Ja rehellistä on myöntää, että näin asia on, joskus asiat etenevät oikealaisella hymyllä. Samoin kuin miehet ovat aikoja sitten myöntäneet, että monet asiat on sovittu coctail-kutsujen jatkoilla. Ja turha on olla niin pöyristynyt aina: "Kuinka ikäviä kommentteja toiselta naiselta". Tietenkin toiselta naiselta, kuka muu tietäisi paremmin miten hommat toimii?! On kuitenkin eri asia rakentaa uransa lahjetta pitkin, kuin hyväksyä luonnonlait. Ei kai Uosukainenkaan vihjannut, että naiskansanedustajat olisivat avanneet makuuhuoneensa ovet muillekin kuin naistenlehdille.

Ylimääräinen tietokone?

Kuten aiemminkin kirjoittelin, ei Hetan päiväkodissa ole atk-laitteita. Oltiin kaksi päivää Lastenlinnassa ja käytiin jälleen mm. Tietoteekissä. Tietoteekki vastaa puheterapiaan ja kommunikoinnin apuvälineisiin liittyvistä asioista. Hiekkaharjun päiväkoti on tuttu paikka TT:n henkilökunnalle. Moni "asiakas" on kyseisessä erityisryhmässä ja tietokoneen puuttuminen on heitäkin mietityttänyt. Yksi kone siellä kuulemma oli lainassa Tietoteekistä aikoja sitten, mutta siitä on aika jättänyt ja enää ei koneita lainata. Tietokone pitää hommata muilla keinoin. Selväähän on, ettei Vantaan sosiaali- ja terveystoimella ole varaa moiseen luxukseen...Onhan kaupungissa peräti yksi vaikeasti kehitysvammaisten ryhmä. Eikä kaupungin sisällä tietenkään voi kierrättää, kun koneita jossain uusitaan, on mahdotonta ajatella annettavan niitä esim. päiväkodin käyttöön. No, mutta kettuilu sikseen.

Kone siis pitäisi löytää, litteällä näytöllä, jotta sen saa näkövammaisille lapsille nostettua tarpeeksi lähelle. Yksi vaihtoehto on vanhempien (minun) toimesta anoa konetta eräältä yhdistykseltä, joka tukee eri-ikäisten vammaisten koulutusta ja kuntousta, tai sitten koneen voisi saada suorana lahjoituksena. Omistatko siis ylimääräisen koneen? Vaihdetaanko työpaikallasi koneita? Tunnetko jonkun joka haluaisi tukea yhdellä toimivalla tietokoneella seitsemää lasta Vantaalla? Suuri ilo ja kiitollisuus palkkioksi. Jos lamppu syttyi, niin ota heti yhteyttä!

Minä ja art kapakassa

Äiti oli aarre ja yllättäen tarjosi muutaman tunnin hengähdyksen. Soitti eilen puoli ysin aikaan ja kysyi ollaanko menossa Emman keikalle Juttutupaan, Art goes kapakan merkeissä. Eihän me mihinkään oltu menossa, kun Eeviä hytkyteltiin. Tarjoutui "vaarin" kanssa tulemaan meille ja vauhdilla sitten liuettiin paikalta. Ihan mahtava pyörähdys. Qoro Quando esitti 6 biisiä ja lipittäessäni toista Black toweria loppuun, kiipesi lavalle Koiton laulu. Mikä tsägä kuulla samalla kertaa heiltäkin samanpituinen setti! Aivan mahtava tunnelma. Koiton laululla on keikka 7.10 Gloriassa, suosittelen kaikille tasokkaan, kantaa ottavan, kuoromusiikin ystäville! Daameille jo ideoitiinkin treffejä sille illalle :)

Ihmeelliset ovat Pokin tiet

Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunnan pj. Simo Pokki väläytti taas. Demarin haastattelussa - kuten keväällä Vantaan Sanomissa - Pokki vaati toimeentulotukea vastikkeelliseksi 18-25 vuotiaille. Taisi unohtua, että tuki on nuorilla jo nyt vastikkeellinen ja monen mutkan takana. Työmarkkinatuki on ensisijainen tukimuoto, eikä sitäkään saa ilmaiseksi. "Pakkohakeminen" oppialaitoksiin on legenda sinällään. Myös työpaikasta kieltäytyminen on aika mutkikasta. Toki järjestelmän väärinkäyttäjiä löytyy, mutta suurin osa ottaa toimeentulotuen vastaan varmasti ihan syystä ja suureen tarpeeseen, ei vain hengatakseen muiden siivellä. Jos Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunta toimisi aktiivisesti nuorten työllisyystakuun puolesta ja toteuttaisi lakia kuntouttavasta työtoiminnasta, niin pj:n ei ehkä tarvitsisi miettiä kasvavia toimeentulotuensaajien määriä...

Elämäntilanteet ovat erilaisia, eikä pidä unohtaa, että nykyään pääkaupunkiseudulla, moni työssäkäyväkin joutuu hakemaan ajoittain toimeentulotukea. Palkka ei vaan riitä vuokraan ja ruokaan. Tuli pelottavasti Piia-Noora Kaupin kännykkätokaisu mieleen Pokin "köyhille ei kuulu digiboksit"- kommentista. Ei varmaan kuuluisi nykyisellään, mutta hetken päästä, kun analogisia kanavia ei näy, tilanne on ihan toinen. Vai onko Pokki tosiaan sitä mieltä, ettei sossun asiakkaiden tarvitse katsoa telkkaa, liian luxusta. Tätä olisi pitänyt miettiä ajat sitten, kun päätettiin siirtyä kokonaan digimaailmaan.

Ja Vantaan demareiden kannalta sääli, taas selitellään soppatykeillä muiden sanomisia pitkään. Itse en ainakaan allekirjoita Pokin mietteitä. Ilta-Sanomien pääkirjoituksiin eivät perusdemarit pääse tasa-arvo ajatuksillaan, harmillista.