27.6.06

Hauskat RKP:läiset

No niin, nyt kun olen niputtanut pyykkinarulta puolitusinaa eri Metalliliittojen t-paitaa, antanut Hetalle kourallisen lääkkeitä ("pikku" kesälentsu) ja taustalla soi kaikkia rauhoittava MA.Numminen, niin voin jatkaa yhdestä lempiaiheestani, eli Sipoon RKP:läisistä. Helsingin viime viikkoisten päätösten jälkeen Sipoon kunnanhallitus on tietysti kokoontunut useampaakin ylimääräiseen kokoukseen pohtimaan tilannetta. Eilen oli hulvaton kokous. Ei pitäisi julkisesti juoruta, mutta toimittajat tuskin lukevat minun blogiani, joten voinen jakaa huvittuneisuuteni täällä huoletta. Vielä eilen yksi kh:n jäsen esitti, että eikö olisi fiksuinta olla sotkeutumatta enempää maiden pakkolunastamiseen? Jep, kuinkas kunnan nyt kannattaisi ottaa kantaa tai ryhtyä toimenpiteisiin, jos kunnasta viedään pala pois. Samainen valtuutettu oli myös närkästynyt kuinka tässä "tehdään vain politiikkaa". No shit Sherlock, kunnallispolitiikassa tehdään usein politiikkaa. Kuvaa useimpien RKP:läisten suhtautumista. Pienessä kunnassa ollaan vaaleissa ehdolla ja istutaan eri päätöselimissä niinkuin ei oltaisi missään tekemisissä politiikan kanssa. Ainoa intressi on turvata oma kyläkoulu, omat tai naapurin pellot tai urheiluseuran rahat. Yht´äkkiä pitäisi pystyäkin ottamaan kantaa koko maan etua koskevaan metropolialue kysymykseen, eihän siitä mitään tule. Ollaan h-moilasina ja päivitellään, ettei meitä kuunnella. Yhteistyö, samarbete ymmärretään ilmeisen erilailla kuin muualla. Muut kuvittelevat yhteistyön olevan jotain konkreettista - johonkin johtavaa, Sipoon RKP:läisille hiljaa kokousten seuraamista. Kärjistän toki, mutta en paljon. Kunnanhallitus päätyi lopulta tiedoksiantoon epäluottamuslauseesta, joka tullaan antamaan kunnanjohtajalle ja kunnahallituksen puheenjohtajalle ensi tiistain valtuuston ylimääräisessä kokouksessa. Mielenkiinnolla odotan mitä sitten tapahtuu ja raportoin varmaan tännekin.

Lähdemme ylihuomenna häihin Norjaan, jossa en muuten aiemmin ole vieraillut, ja sieltä lähes suoraan Pohjaan Kisakeskukseen TUL:n, SAK:n ja SAKKI:n yms. yhteistyössä järjestämälle Pohjantähti-perheleirille ohjaajiksi. Kivaa tiedossa, askaruttaa vaan karavaanin liikkuminen, kahdet vaunut, matkasänky, lääkintävälineet, matkalaukut...Kirjoitan siis kun olen taas palautunut henkisesti ja fyysisesti.

23.6.06

Sipoo palasiksi

Se on menoa nyt. Keskiviikkona 20.6. väistämätön tapahtui. Helsingin kaupunginhallitus teki päätöksen ottaa rakkaasta ex-kotikunnastani, Sipoosta sen minkä haluaa, eli maat lännestä Sipoonjokeen saakka. Shokkihan päätös on, vaikka vuosikausia on tiedetty, että näin käy, ellei Sipoo oikeasti tee jotain. Mutta ei, kuoppaa on kaivettu sulkemalla silmät ja viimeinen naula arkkuun lyötiin hyväksymällä "mammuttimuseon" kaava Östersundomiin. Demarit jäivät yksin valtuustossa eriävän esityksensä kanssa. Kunnalla oli viimeinen mahdollisuus osoittaa panostavansa länsiosiensa kasvuun ja kehitykseen kaavoittamalla päivittäispalveluita ja asuntorakentamista soveltuvin osin. Vaan toisin haluttiin, vietiin matto omien yhteistyöpuheiden alta. Ja toisaalta kuntalaisia on johdettu harhaan tiedotusvälineidenkin toimesta. Ihan tovi sitten Sipoon sanomien toimittaja Pasanen (ex-liikuntaohjaaja) satuili, kuinka Helsinki ei voi maata viedä, kun välissä on Vantaa Västerkullan alueineen. Jokainen pääkaupunkiseudun kehitystä seurannut on voinut kertoa ajat sitten, että Vuosaaren sataman ja Marja-radan valmistumisen lähestyessä Vantaa ja Helsinki sopivat maankäytöstä ja lopputuloksena on Västerkullan alueen luovuttaminen Helsingille, jotta yhtenäinen linja Itä-Helsingistä jatkuu ja toisaalta Vantaa "palkitaan" metron jatkamisella Mellunmäestä. Sipoossa on kuitenkin johtavan puolueen toimesta ummistettu silmät, eikä ole haluttu kuulla selviä viestejä. Mahdollisuuksia Sipoolle on annettu, sitä ei voi kukaan kiistää. Sipoon edustajat ovat vain itsepintaisesti hokeneet pätkiä kunnan visiosta. Yhtä itsepäisesti pidetään yllä illuusiota Itä-Uudenmaan maakuntaliiton tulevaisuudesta, vaikka kaikki aktiivipoliitikot muualla tietävät, että pääkaupunkiseudun liitot yhdistetään ihan lähiaikoina. Sipoolle ei jää kuin luu käteen, jos sitäkään. Nyt viimeinkin kannattaisi avata aito keskusteluyhteys ja pelastaa mitä pelastettavissa on, eli neuvotella Helsingin kanssa niin, että he ottaisivat vain omansa. Siis suurin piirtein Puroniityntiehen asti Östersundomissa. Sipoolle jäisi saaret, Gumbostrand, Västerskog, Hindsby, Immersby ja ennen kaikkea Ingman foods, joka on kunnan suurin yksityinen työllistäjä. Eikä tämä ole nöyristelyä, vaan kuntalaisten parhaaksi toimimista. Faktoja voi olla vaikea uskoa, mutta pää on otettava puskasta vihdoin ja viimein. Pelkään vaan pahoin, että myöhässä ollaan. Muutama vuosikymmen oli aikaa, ei riittänyt RKP:lle.

20.6.06

Varomattomista kommenteista

Lapset ja mies nukkuu ja ajatukset jotenkin harhailivat small talkiin, jossa harvoin ihmiset pohtivat mitä suustaan päästävät. Tarkoitus kai kuitekin olisi jutustella kohteliaasti, loukkaamatta ja sepäs onkin yllättävän vaikeaa. Jo yleissivistykseen kuuluu nykyään tietää, ettei kolmekymppisiltä kysellä "missäs se teidän jälkikasvu viipyy". Tuloksena voi olla isku todella arkaan kohtaan, harva kun haluaa puolituttujen tai tuntemattomien kanssa vaihtaa kuulumisia tuloksettomista hedelmöityshoidoista. Vastaavanlaisia lausahduksia vaan on monia muitakin. Viikko sitten olimme häissä, joissa meidät oli plaseerattu ihan vieraan pariskunnan kanssa. Hekään eivät siis tienneet meistä mitään. Meillä oli kuopus mukana, hänen "eväitään" kun ei voi oikein jättää hoitopaikkaan. Kuuntelin noin kaksi tuntia ohjeitä, kuinka vauvan kanssa ollaan ja voinko ottaa viiniä, tehdä sitä tai tätä jne. Lähtiessäni selitin, että pitää mennä, kun esikoisemme hoitaja on lähdössä elokuviin, harmillista mutta ei voi mitään. Ja tulihan sieltä vielä lisää ohjeita: "Kuule, sun täytyy soittaa Mannerheimin lastensuojeluliittoon, niillä on lastenhoitopalvelua, ihan loistavaa pienten kanssa". (äitini on ollut iät ja ajat MLL:n paikallisosaston johtokunnassa). En enää jaksanut, vaan käytin esikoistamme shokeeraamiseen - mitä ei tietenkään pitäisi tehdä. Sanoin ystävällisesti, että vanhin tyttäremme on vaikeasti kehitysvammainen, häntä ei oikein voi jättää vieraalle hoidettavaksi. Ei tullut enää ohjeita, vaan ensimmäistä kertaa small talk käytöstä, kohteliaat hymyt ja hauskan illan toivotukset.

Pienten lasten kanssa kyllä pitäisi jo tottua siihen, että kaikki on yhteistä, jopa kaupan jonossa. Täysin tuntemattomat kyselevät onko maitoa riittänyt tai sujuiko synnytys hyvin. Minulle ei juolahtaisi mieleenikään - ja tuskin kovin monelle muullekaan - kysellä lapsettomilta yhtä intiimejä asioita. Tosin ainahan voi vastata "kaikki sujui ihan hyvin" ja "reippasti syö", mutta todellinen vastaus kyllä olisi "ei taida olla sinun asiasi". Itse en onneksi törmännyt odotusaikana vatsan arviointiin, mutta muutama ystäväni sai kuulla alituiseen vatsan olevan joko todella suuri tai pieni. Ja kommentoijat tuskin kertaakaan miettivät, että odottaja saattaa jo muutenkin olla huolesta suunniltaan, kun vauvalla epäillään milloin mitäkin, mikä saattaa vaikuttaa kokoon.

Onpahan tilitystä. Säästä, ruoasta tms. puhuminen on niin turvallista, vaikka sille naureskellaan. On vaikea loukata ketään tai aiheuttaa kiusallista ilmapiiriä toteamalla kaikkien havaitsemia asioita. Sukulaisten tai muiden läheisten kanssa voi todeta, ettei noin pienestä pitäisi loukkaantua, muttei tuntemattomien tai puolituttujen. Suomalainen hiljaisuus on joskus parempi kuin varomattomat kommentit.

Ihan muu koti-ilmiö: Tapahtuuko muillakin kotona kummallisia metamorfooseja? Kun olen jättänyt nyssäköitä pitkin lattioita, saan kuulla huomautuksia kuinka "täällä on taas sinun nyyttejäsi". Kun otan nyytistä kankaan, ompelen (tai äitini ompelee) päät, niin siitä tulee meidän pöytäliinamme... Kummallista :)

18.6.06

Vaaditaan sänkyjä!

Kirjoittelin tuossa juttua Uudenmaan Demarinuorten jäsenlehteen, Junttapossuun ja ajattelin, että miksei stooria voisi tännekin heittää. Pientä pohdintaa lasten erikoissairaanhoidon tilasta, tai ennemminkin tiloista. Siis alla juttu, jonka otsikoin: Vaaditaan sänkyjä!

Kevään kuumaksi puheenaiheeksi nousi vanhusten laitoshoidon kurja tila. Tamperelaisen hoitokodin häkellyttävän suuri hoitajavaje herätti keskustelun pitkäaikaishoidon laadusta ja ihmisarvoisen vanhuuden turvaamisesta. On erittäin hyvä, että muutkin kuin laitoshoitoa tarvitsevien omaiset pohtivat asiaa, jotain ehkä nytkähtää eteenkin päin.

Demarinuorissakin on virinnyt jälleen pohdintaa eutanasiasta. Käytännössä asia koskettaisi usein ikäihmisiä. Mielestäni keskustelua eutanasian laillistamisesta on typerä käydä ennen kuin elämän mielekkyyden säilyttämiseksi on tehty muut mahdolliset toimenpiteet, kuten mitoitettu hoitajamäärä oikein, tarkistettu työtapoja ja laitoshoidon johtamista. Vanhan ihmisen toivetta ennenaikaisesta poismenosta ei välttämättä edes olisi, jos lääkitys olisi kohdallaan ja sosiaalinen elämä mallillaan. Oikeus yksilölliseen hoitoon tulisi säilyä loppuun asti. Vaan helppo ei tilanne ole hoidon osalta elämän taipaleen toisessakaan päässä. Lasten lääketiede on Suomessa pitkälle kehittynyttä ja keskittynyt erityisesti Helsinkiin, Lasten- ja nuorten sairaalaan, tutummin Lastenklinikalle ja Lastenlinnaan. Ongelmat ovat vanhusten ja lasten hoidossa osittain yhteneväisiä, hoitajista on pulaa, mutta lasten osalta valokeilaan nousevat myös puutteelliset tilat.

Sänkypaikkoja ei pikku potilaille yksinkertaisesti ole. Toipilaita siirretään osastolta toiselle tai kalliilla ambulanssikyydillä sairaalasta toiseen, eikä ahtauteen tarvita edes erityistä epidemiaa, ihan tavallinen viikko riittää. Yksi lääkäri murjaisi, että henkilökunnan aika meneekin siirtoja valmistellessa. Vitsi tietysti, mutta totuuden jyvä varmasti piilee taustalla. Epidemian sattuessa kaaos onkin valmis. Joulunaikoihin riehunut rs-virus pakotti Jorvin pyytämään, etteivät vanhemmat toisi sairaita lapsiaan päivystykseen, tilaa kun ei osastoilla ole. Lastenklinikalla influenssapotilaita sijoitettiin muun muassa sydänlasten osastolle. Ei tarvitse olla erikoislääkäri tietääkseen, minkälaiset seuraukset saattavat pahimmillaan olla. Mitään ekstraa ei huoneisiin mahdu, kuten erikoisvalmisteisia syöttötuoleja, vaunuja tai mitään mistä saattaisi olla suurtakin apua lapsen hyvinvoinnille. Tosin myös sairaalan byrokratia estää lainaamasta välineistöä osastolta toiselle. "Kannattaa tuoda oma syöttötuoli ensi kerralla", oli hoitajan ohje, kun asiaa tiedustelimme eräällä viikon kestäneellä sairaalareissulla. Sopii vain toivoa, että HUSin hallinnossa ollaan tietoisia vallitsevasta tilanteesta. Paperilla tilanne voi näyttää kustannustehokkaalta ja toimivalta, kukaan kun ei tilastoi vanhempien ylimääräisiä päänsärkyjä. Hoitajien ja lääkäreiden erinomainen työ valuu hukkaan, elleivät hoitotilat toimi.

Lastenklinikan Kummit ry. tekee todella ansiokasta työtä, mutta mitä tehdä infuusiopumpulla, jos ei ole sänkypaikkaa tai miksi hankkia playstation, jos lapsi ei pääse mihinkään istumaan? Moni maksaa mielellään veroja turvatakseen lähimmäistensä ja oman terveydenhuoltonsa. Verovaroilla on saatava hoito toimivaksi kaikille, välineineen päivineen. Hyväntekeväisyydellä ja hyvällä tahdolla voidaan sitten tuottaa pientä ylimääräistä kivaa ja hyvää mieltä - niin vanhuksille kuin lapsillekin.

17.6.06

Jee, onnistui!



Koko ilta on mennyt systeemiin tutustuessa ja ensimmäinen kuvan lisäys onnistui! Myönnetään, että suurimman työn teki pikkusisko, mutta kuitenkin. Kuva on viime sunnuntailta, kun kuopuksemme kastettiin Sipoossa, Ljusbackassa. Minulla sylissä Eevi Helinä n. 2 kk ja Aslakilla sylissä Heta n. 2 v. Muuten hyvät juhlat, mutta lapset eivät oikein viihtyneet :)

16.6.06

Eka kerta

Tämäkö nyt laajentaa kokemuspiiriäni ja luo yhteyden muihin neljän seinän sisällä kyhöttäviin...Blogini siis aukeaa nyt ja toivottavasti pikku riiviöni antavat rauhan kirjoitella, jollei nyt joka päivä, niin ainakin useamman kerran viikossa. Alku ei kuitenkaan näytä lupaavalta, olen auttamatta jäänyt ajastani jälkeen ja vieraantunut koneista pitkän vanhempainvapaan aikana (joka välillä tuntuu loputtomalta). Toivottavasti tekstin tallentaminen on niin helppoa ja nopeaa kuin luvataan. Jollei ole, niin kostoksi palaan nettisivukirjoitteluun. Rauhoitan mieleni ja toivun luomisen tuskan synnyttämästä väsymyksestä ja jatkan hajattelua, kun on seuraavan kerran sellainen olo.