26.1.09

Taantumaan tuupertuneet

Taloustaantuma syvenee ja täyttää kohta virallisestikin laman tunnukset talousviisaiden mielestä. Kukaan ei osaa ennustaa tulevaa, mutta jotain voisimme oppia menneestä ja olla nyt hyvin hereillä meneillään olevien muutosten kanssa. Vähän vaan on ollut ideoita esillä, joilla autettaisiin juuri nyt kolhunsa saaneita.

Aloitan hieman kauempaa. Kaikessa järjestötoiminnassa, vanhempainilloissa, ay-liikkeesä, äänestysaktiivisuudessa ja monella muulla sektorilla on havaittavissa sama ilmiö; noin 40-vuotiaat puuttuvat kokonaan tai ovat hyvin passiivisia. Ainoa yhteinen nimittäjä on edellinen lama. 90-luvun laman aikana työelämään pyrkineet nuoret kokivat kovia, monet jäivät juuri alkaneelta työuralta työttömäksi ja yhteiskunta tuntui hylänneen heidät. Elämää oli rakennettava kyynerpäätaktiikalla ja asenne on jäänyt elämään. Heijastukset kaikkeen yhteiskunnalliseen toimintaan ovat selvät. Yhteisöllisyyttä syntyy luottamuksesta, eheydestä ja siihen kasvamisesta. Jos edellä mainitut puuttuvat, on tie kivinen ja pitkä, kun peräänkuulutetaan toisista ihmisistä ja yhteisestä omaisuudesta vastuunkantamista.

Nyt nuorisotyöttömyys on jälleen kasvussa. Uudellamaalla ollaan jo lähellä 5 %:a. Nuoret ovat jälleen puskurityövoimaa, ovi käy ensimmäisenä. Edellisen vaikean ajan jälkeen jäivät jo elämään vuokratyöfirmat ja pätkätyöt. Silpputyöstä "potkut" saaneet eivät edes näy missään. Arviohan on nyt, että vuoratyöntekijöitä on jo n. 20 - 30 000 vähemmän kuin syksyllä. Moni elämänsä vuoratyöllä rahoittanut on siis tyhjän päällä. Edellisen taantuman aikaan ei tunnettu pikavippejä, jotka tuovat oman lisämausteensa. Eräpäivänä on helppo surffata netissä lainaamassa satanen tai kaksi.

Toistammeko samat erheet taas? Ikäänkuin huomaamatta jätämme taantuman armoille juuri elämäänsä aloittelevat nuoret. Moni pärjää kyllä, mutta henkiset "vammat" ovat pysyviä. Miksi toimia yhdessä kun vaikealla hetkellä on kuitenkin yksin? Ymmärrän täysin huolen vanhempien työntekijöiden työttömäksi jäämisestä, uuden paikan löytäminen voi olla todella vaikeaa, jos eläkeikä häämöttää parin vuoden päässä. Mutta onko meillä oikeasti kokonaishyvinvoinnin kannalta varaa jättää nuoret pelkkään tilastotarkasteluun? Pitäisikö laman kynnyksellä kiristää alle 30-vuotiaiden työntekijöiden osalta irtisanomissuojaa tai lisätä kuuluisan elvytyksen nimissä kuntien määrärahoja tuntuvasti "nuorisotakuun" osalta?

Oli miten oli, kovin kauan ei asiaa voi pohdiskella tai juna meni jo. Iso nuorisojoukko on jo kortistossa uunituoreen koulutuksen kera ja turhautuminen kasvaa päivä päivältä, nyt olisi sen yhteisöllisyyden aika.

24.1.09

Valinnat

Tänään päättyi puhelinrumba, kun edustajisto kokoontui päättämään luottamushenkilövalinnoista. Kooste päätöksistä vaikkapa tästä.

Valtuuston puhenjohtaja äänestys oli todella tiukka. Antti Lindtman voitti Markku J. Jääskeläisen äänin 21-19! Olen oikein tyytyväinen lopputulokseen. Antilla on tiukka paikka, mutta en epäile lainkaan etteikö hän olisi valmis kovaan työhön ja reiluun ajankäyttöön kunnallispolitiikan hyväksi. Sanoinkin tukipuheenvuorossani, että tämän parempaa aikaa ei varmaankaan tule sukupolven vaihdokselle. Vaikeassa taloustilanteessa ja kuntaliitosselvitysten keskellä riviemme ja yhteistyömme tulee olla niin tiivistä, että valtuuston puheenjohtaja ei todellakaan joudu yksin tuleen linjaamaan, vaan selkänoja on vahva. Senkun vaan puhuu - ja se ei varmasti koidu Antille kynnyskysymykseksi.

Pientä viime hetken hässäkkääkin on ilmassa, kun sitoutumattomana Keskustan ehdokkaana toiselle kaudelle valittu Timo Auvinen ilmoitti siirtyvänsä Perussuomalaisten porukkaan. Heidän ryhmänsä kasvoi näin ollen jo kahdeksaan valtuutettuun, vain yhden päähän Vihreistä. Valtuustomme kokoontuu ensimmäistä kertaa ylihuomenna. Siitähän tämä sitten toden teolla alkaa, vieretysten Kiljusen kanssa eturivistä.

22.1.09

Koskematon lumi

Ulkona leijailee lunta vihdoin ja viimein juuri niinkuin talvella kuuluukin. Olen kääriytyneenä vilttiin höyryävän kahvikupin kanssa. Mukava nilkkapituinen yöpaita ja villasukat, eikä tietoakaan meikistä tai kammatuista hiuksista. Vain kirja kruunaisi idyllin. Paitsi, että olen kotona koska olen sairaampi kuin aikoihin. En nyt ihan pää kainalossa, kun tietokonetta pystyy vielä käyttämään, mutta kokonaisvaltaisen kurja olo kuitenkin. Perjantaista asti olen ollut antibioottikuurilla, mutta kuume pentele silti nousi toissailtana. Eilen olin kuitenkin vielä kurssia vetämässä Petäyksessä ja ajoin kotiin taistellen nivelkipuja vastaan, mutta nyt on lupa vain maata ja odottaa parempaa oloa.

Samaan aikaan töissä on johtoryhmämme koolla päättämässä mm. henkilöstöasioista. Toimitsijan on hyvä ymmärtää jäsenten arkea, joka pamilaisilla on usein pätkätöiden rytmittämä. Niinpä minäkin taas vaihdan hommia hetkeksi. Äitiysloman sijaisuuden ajaksi siirryn yhteiskuntapoliittisen sihteerin tehtäviin! Taloustilanne, lähestyvä sopimuskierros, eduskunnassa käsittelyssä olevat alojamme koskevat muutokset ja SAK:n puheenjohtajavalinta ennustavat vilkasta ja äärimmäisen mielenkiintoista loppuvuotta. Siinäpä on näköalapaikkaa enemmän kuin omiin tarpeisiin. Hienoista rimakauhua kummittelee mielessä, mutta on vaan luotettava omiin oppimistaitoihin ja toisaalta kutsun esittäiden arviointikykyihin. Ja kuten sanottu, kyseessä on määräaikainen hyppäys, joten omiin rakkaisiin töihin pääsee takaisin taas 2010.

8.1.09

Vuosi alkoi siitä mihin vanha jäi

Loma oli oikein onnistunut, mutta silti jo kahden työpäivän ja kuluneiden viikkojen uutisten jäljiltä pää on niin täynnä sekalaisia ajatuksia, ettei mikään tunnu jäsentyvän. Gaza tietysti järkyttää päivittäin. Niin kai on tarkoituskin, tai siis onneksi vielä järkyttää. Ajattelin jo joskus olevani immuuni Lähi-Idän kriiseille, mutta tämä tuntuu olevan liikaa. Minulle on aivan saman tekevää mitä vaikuttimia puolin tai toisin taustalla on, tai onko kyseessä vain Hamasin julmasti suunniteltu propaganda, mutta nyt iskujen laajuus ei ole mitenkään selitettävissä. Avustajilta on viety toimintaedellytykset, suojautumismahdollisuuksia ei juurikaan ole ja uhrit ovat pääosin sivullisia. Pienten lasten tappaminen ja silpominen ei ole mitenkään hyväksyttävissä.

Muina aikoina olen kuluttanut aikaa Vantaan luottamushenkilöneuvotteluiden parissa. Seuraillut pelin kehittymistä, harhautunut omistakin tavoitteista ja taas palannut "ladulle". Onneksi ensi keskiviikkona pitää jättää kunnallisjärjestölle esitykset ja siitä reilun viikon päästä edustajisto lyö paketin kasaan. Vaikkei meidän yhdistyksen kannalta pitäisi ollakaan suurempia ristiriitoja, jollei valtuuston pj-paikkaa lasketa, niin ihan nokko on taas puheluita ja kokoontumisia ollut.

Kiljusen kanssa kommunikoin yllättäen taas toiselle puolelle Eurooppaa. Jäinkin pohtimaan, että miksei yksikään tuotantoyhtiö ole innostunut ohjelmaideasta "kirppuna Kimmon kyydissä". Kaiken maailman matkailuohjelmia syydetään tuutista ja väkinäisesti juonnetaan tunnelmapaloja ja haastatellaan sillä sun tällä kielellä paikallisia. Kiljunen puhuisi ja esittelisi varmasti ilman käsikirjoittajaakin katsojat pyörryksiin ja varmasti päästäisiin kurkistamaan paikkoihin, joihin ei muutoin olisi asiaa. Nytkin matkan pää oli tovereiden luona jossain Länsi-Saharassa. Ainoa rajoite voisi olla, ettei suomalaisilla tuottajilla ole varaa roudata kuvausryhmää Kimmon tahdissa. Tästä vaan eurovaalikampanjaa rakentamaan :)

Henkilökohtaisella tasolla ajattelin taas auttaa omaa jaksamistani kiinnittämällä huomiota syömiseeni ja liikkumiseeni, siis kirjauduin kiloklubiin. Jos mitään ei tapahdu, niin ainakin nolottaa enemmän, kun tekee asiasta julkisen. Toinen piristäjä ovat tietysti matkasuunnitelmat. Kolmen viikon päästä suuntaan työreissuun Roomaan viikoksi, pääsiäisenä suunnataan pohjoiseen ja touko-kesäkuulla olisi tarkoitus hyödyntää Aslakin 30 v. lahjaksi saama Finnmatkojen lahjakortti. Uutuuskohde Kusadasi Turkissa näyttää houkuttelevalta, mutta sielläkin on tainnut olla "pieniä erimielisyyksiä" jälleen kurdiväestön kanssa. Minä en ole niinkään boikottihenkinen, mutta Aslakin saaminen matkaan on haastellisempaa...Voipi siis olla, että päädymme turvallisesti moussakan äärelle, siis jollekin Kreikan saarelle. Kohteesta riippumatta pakkailen mielessäni matkalaukkua aina kun tuntuu hankalalta.

2.1.09

Sukkahoususkandaali

Monesta suusta on todettu, että SDP:n toimintatavat ovat tiukassa. Kauniisti sanottuna iso laiva kääntyy hitaasti, suoremmin sanottuna - meillä ammutaan omia aina kuin mahdollista. Puoluekokouskausi päätettiin lyhentää kahteen vuoteen, mutta istuvan puheenjohtajan kampittaminen aloitetaan ikääkuin vanhasta muistista noin 1 ½ vuotta ennen kokousta. Tätähän naureskeltiin vielä Hämeenlinnassa, mutta nyt kun ensimmäiset pilkkakirveet ovat lentäneet, ei paljon hymyilytä.

Kovin suuri ei olisi ollut Arja Alhoa veikanneiden kerroin tämän vuodenvaihteen "verkkosukka-gatessa". Muut vakkarinimethän olisivat Erkki Tuomioja (avasi pelin jo vaalien jälkeen) ja Liisa Jaakosaari, joka ilmeisesti on kiltti lähestyvien eurovaalien takia. Onhan uuden johdon alku ollut haparoiva, mutta niin kai kaikilla. Ei kai kukaan tosissaan kuvitellut, että hokemalla "uutta" kaikki pelastuu? Niin kova tarve oli päästä Heinäluomasta eroon, että mentiin toiseen ääripäähän ja siellä nyt ollaan. Tämä oli kuitenkin yhteinen päätös ja niihin on ollut tapana sitoutua.

Ja sitähän ei kukaan tiedä miten Jutan verkkosukkahousut ja kissalook purevat! Kukaan puoluejohtajistamme ei aiemmin ole kokeillut silkissä ja satiinissa keimailua, on siis mahdotonta sanoa miten tämä vaikuttaa kansan syviin riveihin. Toisaalta kovin paljon ei tässä tilanteessa voi hallaakaan tehdä...

Pakko on loppuun sanoa, että oikeassahan Alho monin paikoin on, mutta voisi toki olla oikeassa ihan itsekseen.