Toivun onneksi nopeaan tahtiin "viisureiden" poistosta. Ei haitannut, vaikka verenpaine taas hivenen nousi, kun lauantai-illan ratoksi katselin Elämä lapselle- konserttia. Sanon heti alkuun, ettei kukaan turhaan vedä herne-maissi-paprikaa nenäänsä, että tuen Lastenklinikoiden kummien toimintaa, kaikki laitehankinnat ovat varmasti tulleet tarpeeseen ja osastoilla olisi paljon ankeampaa ilman lahjoituksia. Mutta mutta... Miten olisi kansallinen tempaus, jolla innostettaisiin niin yrityksiä kuin yksityisiä ihmisiäkin vaatimaan lasten erikoissairaanhoitoa kustannettavaksi verovaroin? Yhdestä hyväntekeväisyysjärjestöstä on tullut ikäänkuin toivomuskaivo, jolle klinikat toimittavat listoja tarvittavista laitteista ja saavat sitten jotain jollain aikataululla ja muuten ei tapahdu mitään. Kummit-lehdessä esiteltiin tällaisiä toivomuslistoja ja esimerkiksi Turun lastenklinikan kohdalla oli leikkauspöytä, käytössä olevat kun ovat vuodelta 1968. Eikö tämän nyt - herranjestas sentään - pitäisi olla itsestäänselvä hankinta sairaanhoitopiirin toimesta!? Sinne se pyyntö pitäisi toimittaa, eikä Kummeille.
On erittäin huolestuttavaa, jos meillä ikäänkuin valutaan jenkeistä tuttuun hyväntekeväisyys-meininkiin. Kukaan ei juuri tunnu aiheesta edes julkisuudessa puhuvan. Ehkäpä poliitikot pääsevät helpolla, kun joku muu kantaa vastuun arasta alueesta. Ei tarvitse priorisoida, kun kolmas taho hoitaa lasten kalleimman hoidon. Olisi mielenkiintoista nähdä hankintalista, milloin viimeksi on hankittu julkisin varoin keskoskaappi jollekin lastenklinikalle?
Eikä Kummienkaan toiminta niin loisteliaan pyyteetöntä ole. Jos konserttia hieman kriittisin silmin katsoi, kuten aiempiakin, niin nousee muutamia pohdinnan aiheita. Ja nämä siis vain minun provosoivia huomioitani. Välissä tulee aina perheiden selviytymistarinoita, koskettavaa ja konkretisoivaa. Mutta onko joku joskus nähnyt, että pätkässä olisi esiintynyt parantumattomasti sairas tai vaikeavammainen lapsi? CP-vammainen, autisti, kehitysvammainen, sydänlapsi, jolle ei löydy leikkaushoitoa, epileptikko tms.? Ilmeisesti myöskään Lastenlinna ei kuulu hyväntekeväisyyden piiriin, tai jos kuuluu, niin sieltä ei ole koskaan kuvaa. Jopa vakavan sairauden läpikäyneistä lapsista haetaan "mediaseksikkäät" tapaukset. Tapaukset, joissa on helppo osoittaa, kuinka "juuri sinun lahjoittamasi summa pelasti hengen", onnellisen lopun tarinoita. Tottakai toimitaan niin kuin on helpointa rahaa saada, mutta Lastenklinikan kummit ovat toimineet jo niin kauan, että toivoisi hieman syvyyttä ja uusia avauksia. Järjestöllä olisi varmasti painoarvoa puhua lääkäri- ja hoitajapulasta, tilaongelmista, pitkäaikaissairaiden lasten hoidosta jne. Vaan sepä ei olekaan enää niin mukava aihe. Tai on helppo tässä kohtaa vetää raja julkisen vallan vastuun ja yksityisen hyväntekijän välille. Tekopyhää vai ei? Toisaalta ei, onhan jokaisella vapaus valita ja hyvä, että tekevät näyttävää työtä, mutta toisaalta kyllä, koska heidän on pakko tietää, että osastojen suurin ongelma ei ole pleikkareiden puute. Miksi Kummit ei voisi olla keskustelun avaaja? Kaikkoavatko lahjoittajat ja vapaaehtoiset julkkikset toiminnasta, jos käydään myös yhteiskunnallista keskustelua ja näytetään myös ei-niin-onnellisia tarinoita?
Oli miten oli, ostan edelleen reilun kaupan banaaneja ja toivon, että verotuksestani osa edes suuntautuisi myös lasten erikoissairaanhoitoon, suurkäyttäjiä kun olemme. Enkä katso kieroon pikkusiskoani, joka käy vuosittain ko. konsertissa. Rahat menevät kuitenkin parempaan tarkoitukseen kuin monen muun keikan tulot.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti