31.10.06

SRK-Vaalit, NYT

Seurakuntavaalit ovat jo käynnissä! Ennakkoäänestys jatkuu perjantaihin asti ja varsinaiset vaalipäivät ovat 12. ja 13.11. En yhtään ihmettele, että äänestysprosentti on niin onneton. Olen itse ehdolla ja unohdin, että vaalit ovat jo käynnissä. Tänään olisi ollut meidän kirkolla ennakkoäänestysmahdollisuus, mutta unohdin aivan totaalisesti koko homman. Olin Tikkurilassa suunnittelemassa iltama-ohjelmaa ja sitten vain syöksyin kaupan kautta kotiin. Ei käynyt mielen vieressäkään, että olisi ollut helppo käydä hoitamassa velvollisuudet ja oikeudet pois päiväjärjestyksestä. Nyt pitää mennä Hakunilan kirkolle äänestämään. Eikä ole mukavaa hommaa, jos sää jatkuu tällaisenä.

Kuinka siis naapurini tietäisi äänestää, kun on ehdokkaanakin hankala muistaa...Telkassa näyttää nyt pyörivän mainoksia vaaleista, mutta kovin hiljaista on muutoin ollut. Kunnallisvaalit (puhumattakaan valtakunnallisista vaaleista) on pakko huomata, niin erakkona ei kaupungissa voi olla, ettei jotain olisi kuullut tai lukenut, mutta srk-vaalit taitavat hiipiä omaan tahtiinsa unholaan. Kai se on meistä ehdokkaista kiinni, pitäisi edes omassa pihapiirissä tehdä selväksi, että vaalit ovat NYT, valitse ehdokas jne. Vantaalla on vielä vaalikonekin tehty srk-vaaleja varten, löytyy Vantaan seurakuntien sivuilta.

Kannattaa käydä kokeilemassa tai etsimässä ehdokasta ja muista äänestää!! Teen oman osani ja jaan postikortteja huomenna naapureille. Yhteiseen kirkkovaltuustoon numerolla 5.

27.10.06

Iltamietteitä

Tytöt ovat nukkumassa, Assu eläkkeelle jäävän työkaverin läksiäisissä ja minä en keksinyt muutakaan tekemistä kuin postailu. Köyhäksi on perjantai-illat menneet...Suurin riemu oli Hetan iltapuurohetki. Lapset ovat parhaimmillaan ja pahimmillaan syödessään. Kun ruokailu sujuu ja ruoka maistuu, niin mikään ei ole niin hauskaa seurattavaa. Mussutusta ja maiskuttelua ja onnellista töpsyttelyä välissä. Ja toisaalta mistään ei tule niin paljon harmaita hiuksia, kun lasten syömättömyydestä. Saako se tarpeeksi, miksi ei mene, onko liian kokkareista vai liian löysää jne. jne. Eevi syö kyllä kiitettävän usein, ei voi moittia, ettei neidin mieli tekisi. Yöllä tosin voisi jo keskittyä enemmän nukkumiseen. Saattaa siis edelleen herätä kolmekin kertaa syömään. Vaan laatikossa mahtuu kasvamaan jatkossakin, tänään oltiin neuvolassa ja kahdessa viikossa ei pituutta ole tullut kuin 0,5 cm lisää, painoa sentään 225 grammaa. Ihan muikunruoto vieläkin, ei siitä mihinkään pääse.

Pienikoko ei toisaalta haittaa, on muutenkin selkä, hartiat ja niska ihan jumissa kanniskelusta. Oikeastaan kaikilla äideillä, joilla on kaksi tai useampia alle viisivuotiaita lapsia, pitäisi olla subjektiivinen oikeus maksuttomaan hierontaan kerran viikossa. Ja iseillä velvoite vahtia jälkikasvua ko. ajankohtana :)

Viikonloppuna ei onneksi ole kiireitä. Ainoastaan jakelu-urakka, kun pitäisi puolueosastomme Länsimäki-lehti jakaa pois eteisen nurkista. Seurakuntavaalien ennakkoäänestys alkaa alkuviikosta, joten sitä ennen olisi tietysti mukava mainostaa omia ehdokkaitamme. Assu kyllä vähän lupaili hoitaa...Sunnuntaina voikin sitten iltapäivään asti leikkiä ellun kanaa, eli maata ja syljeskellä kattoon - jos jaksaa. Illan suussa suunnitellaan vaalilehteni sisältö valmiiksi, Toivon toimituskunta kokoontuu meillä. Pakko nousta sängystä, muttei liikkua mihinkään kauemmaksi, (mikä vaatisi roudaamista ja pakkaamista) ihanaa.

EI päivähoito-oikeuden kavennuksille

Edellisessä Vantaan Sanomissa oli Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunnan pj:n Simo Pokin kirjoitus päivähoitojärjestelmän kehittämisestä. Jos kirjoitus oli tarkoitettu provosoinniksi, niin ainakin minuun kolahti. Suorastaan kuohahti. Luultavasti aika monella muullakin työssäkäyvälä äidillä, vammaisen lapsen perheellä - tai ylipäätänsä kenellä tahansa, joka tuntee perheen, jossa ei kaikki olekaan ruusuisesti - kuohahti samalla tavalla. Pokki on huolissaan päivähoitojärjestelmämme eettisyydestä, kuten hän itse kirjoittaa. Tekstissä asetetaan monta "onko oikein"-kysymystä ja toki vastaus lähes kaikkiin on ei, ja sitten palataankin reaalimaailmaan. Käytännössä Pokki vaatii kaikkien alle kolmivuotiaiden hoitamista kotona jommankumman vanhemman toimesta. Hänen mukaansa 2-vuotias "kokee kiistämättömästi hylkäämisen", mikäli hänet viedään hoitoon. Subjektiivista päivähoito-oikeutta pitäisi siis rajata ja vaihtoehtona olisi maksuton varhaiskasvatus 4-5 vuotiaille.

Kai systeemiin sitten tulisi poikkeuksien poikkeuksia vino pino. Sillä jos on yksinhuoltaja, on erityislapsia, on matkatöissä, on omaa sairautta...Lista on loputon, kaikki eivät käytä subjektiivista oikeutta lorviakseen pienemmän lapsen kanssa kotona. Ilmeisesti tämä on se mahdoton kohta Pokin ymmärtää, tai sitten samoin kun nuorten toimeentulotukiavauksessaan, hän niputtaa kaikki samaan muottiin. Joko toimit oikein tai väärin, mitään sijaa erilaisille elämäntilanteille ei ole.

Iso osa äideistä (tai harvoista isistä) palaa työelämään omasta halustaan ja taloudellisista syistä ennenkuin lapsi täyttää kolme ja nappula viedään tasokkaaseen julkiseen hoitoon. Tämä on Pokin mukaan tuomittavaa, sillä lapsi ei ole työmarkkinoita varten. Toki voidaan vastata, ettei pitäisi tehdä lapsia, jollei halua niitä hoitaa. On vaan kestämätöntä ajatella, että lapsia voisivat tehdä ainoastaan ne pariskunnat, joilla on taloudellisesti mahdollista viettää kolme vuotta yhdellä palkalla. Ja luotto, ettei toisen työ lopu ko. aikana täytyy olla aika suuri. Eroaminen tai kuoleminen kesken lapsen varhaislapsuuden on pois suljettu vaihtoehto, puhumattakaan sairaan lapsen synnyttämisestä. Lapsi kun saattaa joutua huomattavasti yhtä vuotta nuorempana pitkiksi ajoiksi hoitoon, jolloin siis syntyy hylätyksi tulemisen kokemus ja sitä ei kai kukaan omalle lapselleen halua. Jos tämän tyyppiset tapaukset eivät sisälly Pokin ajatteluun, niin sitten ei pitäsi suhteellisen suurilevikkisessä lehdessä leimata kaikkia vanhempia, jotka vievät parivuotiaita hoitoon.

Ymmärrän Pokin tavoitteet ja halun herättää keskustelua, mutta miksi ihmeessä se pitää aina tehdä leimaamalla valtava joukko ihmisiä. Tavallisia kuntalaisia, jotka eivät väärinkäytä mitään tai pyri vahingoittamaan ketään, vaan yrittävät luovia parhaansa mukaan. Lapsiperheissä paineita on nykyään ihan tarpeeksi, avioliitot natisevat ja työpaikoilla velloo, ei tarvita enää yhtään julkista ristiinnaulitsemista. Rivien välistä kumpuava rankka arvostelu toisten parhaaksi katsomiaan valintoja kohtaan on epäreilua. Suurin osa vanhemmista tekee aina parhaansa lapsen hyväksi, missä tahansa olosuhteissa. Ja ne perheet, joissa näin ei ole, eivät pääse ongelmistaan sillä, että heiltä evätään hoito-oikeus. Varsinkin, kun tavoitteena on oikeasti saada aikaan vain ja ainoastaan kustannussäästöjä.

25.10.06

Aikaa ajattelulle

Lueskelin eilen kampaajalla Roosa Meriläisen haastattelua (taisi olla Kodin Kuvalehti) hänen päätettyään olla asettumatta ehdolle seuraavissa eduskuntavaaleissa. Alkuun minihuomio, että pieniä eroja puolueisiin löytää jo retoriikasta henkilövalinnoissa, meillä asetetaan ehdolle ja monilla muilla asetutaan ehdolle. Tämä nyt siis vain sivujuonteena. Pääasia mitä jäin pohtimaan, oli Meriläisen ajatus kiireen ja stressin tyhmentävästä vaikutuksesta. On ihan totta, että arkinen aherrus, kokouksesta toiseen juokseminen saa "pään jumiin". Metsä hukkuu puilta, jos sallitaan vanhat vertaukset. Sama ilmiö toistuu kunnallisessakin päätöksenteossa. Vaalien alla puhutaan ylevästi arvoista ja suurista teemoista, mutta käytännössä päätöksiä huomaakin tehtävän vain reagoivasti, valmisteluun tyytyen. Linja häviää tai poukkoilee ja hyviä selityksiä alkaa löytyä tekoja enemmän. Luottamushenkilöt tietysti päätyökseen tekevät jotain muuta ja aikaa visointiin saattaa olla todella niukalti, mutta eduskunnassa tilanne on toinen.

Eikö ammattilaisuus synny juuri siitä, että arjen kiireessäkin pystyy säilyttämään linjansa, joskus hyvin intuitiivisestikin? Ammattipoliitikon pitäisi pystyä tekemään yksittäisiä päätöksiä niin, että ne tukevat "suurta linjaa", mikä se sitten onkaan. Ja toisaalta ammattilaisuuteen kuuluu mielestäni myös kyky palauttaa The Linja mieleensä ilman suurta ponnistelua, siihenhän löytyy apua esim. kaivamalla puoluekokouspäätökset esiin. Jos aate, mihin päätökset nojaavat, on vahva ja yhtenäinen, ei pitkän tähtäimen tavoitteen tai vision luulisi katoavan. Jos arvot ohjaavat työskentelyä, niin miten kiire voi sen murentaa? Ongelma taitaakin koskettaa enemmän yksilökeskeisiä politiikkoja yksilökeskeisissä puolueissa, politiikkoja jotka ajattelevat omalla visiollaan muuttavansa maailman. Aikaa ymmärrettävästi tarvitaan ja paljon, jos aikoo kehitellä yksin toteuttamiskelpoisen mallin, jonka kaikki hyväksyvät (oli sektori mikä hyvänsä). Kaikenlisäksi täytyy olla todella karismaattinen ja arvostettu henkilönä saadakseen idealleen tilaa, kuulijoita ja kannattajia.

Saattaa siis olla hyvä, että edustaja Meriläinen ja muutama muukin vihreä linjaaja jäävät kotiin lukemaan ja virkistämään aivonystyröitään.

21.10.06

Kurssiterveiset lyhyesti

 
Menipä viikko Iiriksessä vauhdikkaasti! Aivan loistohomma, kiitokset sponsorillemme KELA:lle. Edestakaisin kulkeminen pikkulikkojen kanssa on tietysti rankkaa, mutta kannatti, niin paljon jäi takataskuun tavaraa. Ja Heta nautti sunnattomasti. Askartelua, uintia, seuraamista, vertaistukea, rentoutumista, vaikka mitä. Yritän ottaa itseäni niskasta kiinni ja toteuttaa kaikki hyväksi havaitut ideat. Ostoslista on pitkä ja tekemistä riittää, mutta usko kuntoutuksen merkitykseen sai onneksi myös vahvistusta. Posted by Picasa

17.10. puhe ja tiedote


Laitanpa tännekin Korsossa 17.10 Asunnottomien yössä pitämäni puheen ja lehdistötiedotteen aiheesta.

PUHERUNKO:
Asunnottomuus on merkittävä yhteiskunnallinen ongelma. Ainoa tavoite voi olla asunnottomuuden poistaminen. Syrjäytymisen ehkäisystä käytävässä keskustelussa asunnon, kodin, merkitys on jäänyt aivan liian vähälle huomiolle.

Asunto luo vakautta aivan samoin kuin työ, jopa enemmän. Työ-, opiskelu- tai harjoittelupaikkaa on vaikea säilyttää tai kunnialla hoitaa, jos osoite vaihtelee c/o:sta poste restanteen. Vantaalla asunnottomia oli vuoden 2005 tilastojen mukaan 470, joista peräti 130 oli alle 26-vuotiaita. Lisäksi erityisesti nuorten keskuudessa esiintyy ns. piiloasunnottomuutta, eli kavereiden tai sukulaisten nurkissa majailua, joka ei tilastoissa näy.

Tilastot eivät myöskään tuo esille sitä, että nuorten itsenäistyminen lapsuuden kodista on siirtynyt myöhemmäksi kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen vähyyden vuoksi. Myös kotoa itsenäistyvät nuoret pitää huomioida asunnottomuuskeskustelussa, vaikka heidän asemansa onkin erilainen kuin täysin asunnottoman. Nuorisoasuntoliitto tekee aktiivista työtä asunnottomien hyväksi.

Vantaalla aloitetaan ensi vuonna uuden NAL-nuorisoasuntotalon rakentaminen ensi vuonna Myyrmäessä, uudella Kilterinmäen alueella, ja toivottavasti myös Tikkurilassa, Palokunnanmäellä, jossa kaavamuutos on tekeillä. Toivottavasti, koska tällaiset asuntokohteet ovat hyvin harmillisesti sellaisia, jotka kohtaavat eniten tulevan naapuruston vastustusta ja niistä valitetaan. Monta esimerkkiä on kuitenkin siitä, että talon valmistuttua ihmiset huomaavat, että odotettuja häiriöitä ei olekaan.

Yhteensä näihin kahteen uuteen taloon valmistuu noin 90 pienasuntoa nuorille aikuisille. Se ei riitä asunnottomien nuorten koko tarpeeseen kaupungissa, mutta on hyvä apu.

Nuorisoasuntoliitto on omassa toiminnassaan kiinnittänyt paljon huomiota siihen, että sen tuottamat asunnot ovat toimivia – sellaisia, joihin asukkaat voivat rakentaa itselleen hyvän kodin.

NAL nuorisoasumisessa korostuu yhteisöllisyys ja asukkaiden yhteisen tekemisen mahdollistaminen. Tärkeä osa NAL nuorisoasumista ovat myös asumisohjaajat ja heidän tuottamansa asumisen tukitoiminta, joka mahdollistaa sen, että myös itsenäistymisen alkutaipaleella pientä apua tarvitsevat nuoret aikuiset voivat perustaa oman kodin.

Asunnottomuudesta puhuttaessa on huomioitava se, että asunnottomien määrä pysyy melko vakaana, mutta ihmiset asunnottomien joukossa vaihtuvat. Pitkän aikavälin trendi on ollut asunnottomuuden väheneminen, mutta se tapahtuu hyvin hitaasti ja takapakkejakin on tullut. Tavoitteemme on poistaa asunnottomuus, mutta se tuntuu toivottoman vaikealta – me emme saa lannistua.

Kohtuuhintaisia, pienistä vuokra-asunnoista on edelleen huutava pula, niitä on tuotettava lisää. Asuntorotaatiota on lisättävä tarjoamalla riittävästi tonttimaata omakotitalorakentamiseen – jokainen rakentaja muuttaa jostakin, usein kerros- tai rivitalosta. Lisäämällä tuotantoa monella tasolla voimme saada asuntojen ja vuokrien ylihinnoittelua kuriin.

Yhteiskunnan päättäjien on ymmärrettävä sekin, että aivan tavallisten asuntojen lisäksi tarvitaan erilaisia asuinmuotoja heille, jotka eivät pärjää itsenäisesti tai heille, jotka eivät sopeudu ns. normaaliin elämän rytmiin. Tällä alueella kehittämistyötä on edelleen jatkettava.

Hyvien veronmaksajien kalastelusta ja kuntien välisestä kilpailuasetelmasta on päästävä eroon. Erityisryhmien asumista ei pidä, eikä saa, erottaa omille alueilleen tai sälyttää vain joidenkin kuntien hoidettavaksi. Meillä ei ole varaa toiseen Sipooseen, Helsingin seudulla jokaisen kunnan ja jokaisen asuinalueen tulee hoitaa oma osansa sosiaalityöstä ja kantaa vastuunsa sosiaalisesta asuntotuotannosta.

TIEDOTE:
Hanna Kuntsi Asunnottomien Yössä: ”Meillä ei ole varaa toiseen Sipooseen”

Nuorisoasuntoliiton liittohallituksen jäsen, SDP:n eduskuntavaaliehdokas Hanna Kuntsi puhui Asunnottomien Yön tilaisuudessa Vantaan, Korsossa tiistai-iltana. Kuntsi totesi puheessaan, että asunnottomuus on merkittävä yhteiskunnallinen ongelma ja ainoa tavoitteemme voi olla asunnottomuuden poistaminen.

”Asunto luo vakautta aivan samoin kuin työ, jopa enemmän. Työ-, opiskelu- tai harjoittelupaikkaa on vaikea säilyttää tai kunnialla hoitaa, jos osoite vaihtelee c/o:sta poste restanteen”, muistutti Hanna Kuntsi.

Nuorisoasuntoliitto tekee aktiivista työtä asunnottomien hyväksi. Vantaalla aloitetaan ensi vuonna uuden NAL-nuorisoasuntotalon rakentaminen Myyrmäessä, uudella Kilterinmäen alueella, ja toivottavasti myös Tikkurilassa, Palokunnanmäellä, jossa kaavamuutos on tekeillä. Yhteensä näihin kahteen uuteen taloon valmistuu noin 90 pienasuntoa nuorille aikuisille.

Hanna Kuntsi vaatii kuntia lisäämään sosiaalista asuntotuotantoa sekä tarjoamaan riittävästi tonttimaata omakotitalojen rakentamiseen. ”Omakotitalorakentaminen lisää asuntorotaatiota , sillä jokainen rakentaja muuttaa jostakin, usein kerros- tai rivitalosta. Lisäksi kasvattamalla tuotantoa monella tasolla voimme saada asuntojen ja vuokrien ylihinnoittelua kuriin.”

”Hyvien veronmaksajien kalastelusta ja kuntien välisestä kilpailuasetelmasta on päästävä eroon. Meillä ei ole varaa toiseen Sipooseen. Helsingin seudulla jokaisen kunnan ja jokaisen asuinalueen tulee hoitaa oma osansa sosiaalityöstä ja kantaa vastuunsa sosiaalisesta asuntotuotannosta”, totesi Kuntsi puheensa päätteeksi.

15.10.06

Viikon tauko

Hetan nimipäivä!

Blogissani ei todennäköisesti ole elämää tulevan viikon aikana, tämä siis katkoilmoituksena niille, jotka käyvät päivittäin (niitäkin kuulemma on) sivullani. Huomisesta perjantai-iltapäivään olemme tyttöjen kanssa NKL:n kurssikeskus Iiriksessä näönkäyttökurssilla ja Assu on koneen kanssa Singaporessa. Kiirettä pitää, aikaa tuskin mummin ja vaarin kannettavan hyödyntämiseen löytyy.

Tietysti kurssin kanssa samalle viikolle on osunut kaikkea iltamenoa. Tiistaina on puolueosastomme johtokunta ja syyskokous, ja sieltä suoraan syöksyn Korsoon asunnottomien yön tapahtumaan puhumaan. Vaari katsoo tyttöjä, tai otan Eevin mukaan, tai joku kuvio, vielä täytyy logistiikkaa pohtia. Keskiviikkona puolestaan on illalla vapaa-ajanlautakunta, johon olisi listan perusteella pakko päästä. Torstaina ei onneksi taida mitään henkistä kuolemaa kummempaa olla kalenterissa. Perjantaina Assu palaakin ja kurssi loppuu.

Siis hauskaa työ-,opiskelu- tai mitä tahansa viikkoa, palataan asiaan ensi viikonloppuna, jollei ihmeitä tapahdu!

13.10.06

5 kk potretit



Selailin vanhoja kuvatiedostoja. Muutama aarre muidenkin iloksi. Tytöt viisikuisina, eli Eevi elokuulla 2006 ja Heta jouluna 2004. Käsittämätöntä miten nopeasti tytöt kasvavat ja muuttuvat lyhyessä ajassa, ja itse ei vanhene yhtään! On se vaan kummallista.

11.10.06

Asunnottomien yö

Valtakunnallista asunnottomien yötä vietetään tiistaina 17. lokakuuta 2006. Vantaalla tapahtuma järjestetään kuudetta kertaa. Paikkana on tällä kertaa Korson keskusta ja Lumon lukion seutu. Nyt puhutaan erityisesti nuorten asunnottomuudesta. On hyvä muistaa, että YK:n julistuksen mukaan asuminen on jokaiselle kuuluva yleismaailmallinen ihmis- ja perusoikeus iästä, sukupuolesta, kansallisuudesta tai sosiaalisesta asemasta riippumatta.

Asunto luo vakautta aivan samoin kuin työ, jopa enemmän. Työ-, opiskelu- tai harjoittelupaikkaa on vaikea säilyttää tai kunnialla hoitaa, jos osoite vaihtelee c/o:sta poste restanteen. Vantaalla asunnottomia oli vuoden 2005 tilastojen mukaan 470, joista peräti 130 oli alle 26- vuotiaita. Lisäksi erityisesti nuorten keskuudessa esiintyy ns. piiloasunnottomuutta, eli kavereiden tai sukulaisten nurkissa majailua, joka ei tilastoissa näy. Tilasto ei myöskään tuo esille sitä, että nuorten itsenäistyminen lapsuuden kodista on siirtynyt myöhemmäksi kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen vähyyden vuoksi.

Vuokra-asuntotarjontaan täytyy panostaa jatkossakin. Tonttimaan luovuttamisen voimakkaalla kasvattamisella pystytään hintoja painamaan alaspäin ja se on elinehto nuorten asumisedellytysten kannalta. Poliitikot ovat avainasemassa, kun alueemme asuntojen hintoja päivitellään. Aravalainajärjestelmän tulee olla toimiva suhteessa vapaarahoitteisiin lainoihin, maksimi takuuvuokra pitää rajata kahteen kuukauteen ja tontteja pitää olla saatavilla yli kysynnän. Pääkaupunkiseudun ja kehyskuntien on ymmärrettävä roolinsa asunto- ja maankäyttöpolitiikassa ja yhteistyön on syvennyttävä. Pelkkien "hyvien veronmaksajien" houkutteleminen kalahtaa joka tapauksessa jossain vaiheessa omaan nilkkaan. Yhteiskunnan kannalta jokaisen nuoren pitäminen menossa mukana on ensiarvoista. Tulevaisuuden veronmaksajia ei tehdä asuntopulalla ja työttömyydellä. Ja verovaroja me tarvitsemme eläköitymisen kiihtyessä enemmän ja enemmän.

Nuorilla on oikeus laadukkaaseen ja kohtuuhintaiseen asumiseen, omaa kotiin, kuten jokaisella Vantaalaisella. Kaupungin on kannettava vastuunsa niistä, jotka eivät löydä vuokra-asuntoa vapailta markkinoilta tai eivät selviä huimista maksuista. Yhteistyössä seurakuntien ja järjestöjen kanssa luulisi koti löytyvän Vantaallakin noin sadalle asunnottomalle, itsenäistyvälle parikymppiselle. Samalla tulee panostaa asumisen ohjaukseen ja mahdollisiin tukitoimiin. Nuorisoasuntoliitto on avannut pelin ja omistamansa Alkuasunnot oy:n toimesta rakennuttanut Vantaan ensimmäisen nuorisoasuntotalon Korsoon reilu vuosi sitten. Työ jatkuu, kunhan sopivia rakennuspaikkoja ilmaantuu. Vastuu kuntalaisista, nuoristakin, on kuitenkin aina kunnalla itsellään.

”Tässä tilanteessa on syytä pohtia, onko meillä vantaalaisilla vara antaa yhdenkään nuoren syrjäytyä. Oikeaan aikaan tehdyillä interventioilla voidaan vaikuttaa hyvinkin radikaalisti kehittyvän nuoren elämänkulkuun. Mikäli nuorten annetaan syrjäytyä, saattaa ulkopuolisuus, passiivisuus ja näköalattomuus muodostua pysyväksi kokemukseksi, jonka muuttaminen myöhemmissä ikävaiheissa on vaikeaa”, arvioi asunnottomien yön työryhmä. Juuri näin.

8.10.06

Anna kulttuurille mahdollisuus

Eilen illalla olimme Minnan ja Emman kanssa täpötäydessä Gloriassa kuuntelemassa "maailman suurinta jukeboxia", eli Koiton laulun konserttia. Idea tosiaan oli se, että ohjelmisto oli jaettu käsiohjelmaan kuten biisit jukeboxiin ja yleisö sai huutaa toivomaansa "koodia". Ihan kaikkia lauluja ei kuoro ehtinyt esittää lähes kolmetuntisen illan aikana, mutta monta suosikkia kuitenkin. Arviota myös Daamien blogissa.

Aivan upea kokonaisuus! Taidokkaat muusikot yhdistettynä hyvin soivaan kuoroon ja pääosin työväenlauluihin oli kylmiä väreitä juoksuttava paketti. Kun ihminen laulaa, on auki, ei mikään voi olla aidompaa. Ihminen instrumenttina on kaunis ja koskettava, pää kaikukoppana, kädet levollisina ja silmät palaen innosta. Jotain niin muuta, kuin kiireinen arkimiä tai -sinä. Jokaisella tulisi olla aikaa ja halua irtaantua välillä rutiineistaan ja antaa kulttuurinautinnon viedä mukanaan. Olla mieleltään yhtä avoin kuin esiintyjät, uskaltaa kokea. Siitä kai usein on kyse. Akkojen touhua, ei tavalliselle ihmiselle, liian kallista, mä en voi sietää...Miten voi olla sietämättä jotain, mitä ei ole koskaan kokenut, tai miten erotellaan tunnekokemus kuuluvaksi vain jollekin kansanosalle? Esittävällä taiteella pyritään aina herättämänn ajatuksia ja tunteita, jos siinä ei onnistuta, on esitys epäonnistunut, ei vika ole katsojassa. Katsoja ei ole tyhmä tai taidetta ymmärtämätön. Toki taustoja opiskelemalla, tekniikkaa hahmottamalla saa omalle nautinnolleen syvyyttä, muttei sen vahvempia tunteita tai oikeampia kokemuksia kuin kukaan mukaan. Trivialla voi tietysti lämpiössä brassailla, mutta sillä ei olekaan enää mitään tekemistä itse kulttuurinautinnon kanssa.

Kulttuuri on olennainen osa sivistysvaltiota, senhän tiedämme. Vapaa ja moninainen kulttuuritarjonta vahvistaa olemassaoloamme ja yhtenäisyyttämme, luo näkymiä tulevaan ja siltoja menneeseen. Alistuksen alkaessa ensimmäisenä suljetaan teatterit ja poltetaan kirjat, ei sattumalta, vaan siksi, että kansallisen kulttuurin tuhoaminen ja kieltäminen vie yhtenäisyydentunteen ja kansallismielisyyden. Ja väylän valtaan, se kenellä on tietoa, on valtaa. Tuttua 70- luvun laululiikkeen sanoituksista :) Olisi ensiarvoisen tärkeää kasvattaa lapsista jo pienestä pitäen kulttuurin suurkuluttajia. Teatteri, musiikki ja kuvat rikastuttavat, vaikkei itse osaisikaan. On jopa hienompaa oppia arvostamaan toisen ihmisen tuottamaa iloa, kuin oppia arvostamaan omaa suoritusta muiden iloksi. Lähitaide on tärkeää, koulujen "kulttuuriprosentti", eli rakennusvaiheessa sijoitettava prosentti esim. taide-esinehankintoihin, on arvostettava tavoite. Tuttu on turvallista. Jos koulun käytävällä on tottunut tuijottamaan pronssipatsasta, ei galleriaan meno ehkä niin kummeksuta. Mutta ei kaiken kulttuurin tarvitse olla aina niin lähellä. Osa elämyksestä syntyy lähtemisestä, odotuksesta, arvioinnista, sulattelusta. Arkipäivässä taiteen ohikäveleminen on kovin helppoa, kauneus ei sykähdytä, kun mieli ei ole avoin.

Viekää läheisenne teatteriin, konserttiin, balettiin. Päätä kokeilla tänä syksynä jotain uutta. Älä mene kansallisteatteriin tai tennispalatsiin, jos hinnat huimaavat. Mene elokuva-arkiston päivänäytökseen, lähimpään harrastajateatteriin, musiikkiopiston matineaan. Mene ylipäätänsä sinne mihin oikeasti haluat mennä, eikä mihin kuuluisi mennä. Älä asennoidu, älä elvistele, älä hae hienoa vaan aitoa, anna kulttuurille mahdollisuus. Äläkä aliarvioi itseäsi, joskus esitys on oikeasti huono.

4.10.06

Kirjahaaste

Jaana heitti kirjahaasteen, kivaa, kiitos! Luin Arton kirjalistaa ja lähes toivoin, että joku haastaisi, jotta voisi pohtia omia vastauksiaan ihan tosissaan. Vaikeaa oli, vaikka olin asiaa jo alustavasti pohtinut. Tällainen siitä syntyi:

1. Kirja, joka muutti elämäni
Tämä on paha! Ehkä mullistavin lukukokemus on vielä edessäpäin. Pitkän pohdinnan jälkeen nousee vahvimmaksi ehdokkaaksi Milan Kunderan Kuolemattomuus. Teos sai minut pohtimaan ihmisyyttä, asenteitamme ja samankaltaisuuttamme suhteessa ainutlaatuisuuteemme ja vuosien jälkeenkin jatkan samojen teemojen pyörittelyä aika ajoin mielessäni. Loppuun sitaatti eräältä Kundera-tutkijalta: "Vahvasti typistäen ”autenttista” henkilöä voitaisiin luonnehtia ihmiseksi, joka pyrkii etsimään ja poistamaan minästään kaikki ulkoisesti annetut piirteet, joista ”sentimentaalinen” henkilö puolestaan rakentaa koko persoonallisuutensa. Saariluoma katsoo jaon olevan läsnä kaikissa Kunderan teoksissa eri muodoissa ja erilaisin nimityksin aina esikoisromaanista Pila kirjailijan viimeiseen ”suureen” romaaniin, Kuolemattomuuteen, asti. Autenttisuuden mahdollisuuksien jatkuva etsintä ja tämän pohjalta rakentuvat, ajan myötä muotoaan muuttavat näkemykset ja johtopäätökset johtavat Kunderan teoksissa kronologisessa järjestyksessä voimistuvaan ajatukseen yksilön mahdollisuuksien ajautumisesta umpikujaan. Tällainen umpikuja osoittaa yhden mahdollisen historiallisen todellisuuden loppua."

2. Kirja, jonka olen lukenut useammin kuin kerran
Palaan harvoin jo luettuun, nälkä uuteen on suurempi. Näytelmäkirjallisuutta, runoja ja joitain dekkareita olen lukenut useampaan kertaan. Ja Kalevalan (osittain pakosta).

Kahteen kertaan puhtaasti omasta halusta olen lukenut Harry Potterin Liekehtivän pikarin. Ensin englanniksi ja sitten suomeksi. Ja molemmat heti, kun oli mahdollista. Yksi tuhansista Potter-faneista…

3. Kirja mukaan autiolle saarelle
Jotain tylsää ja paksua, ettei tule ahmittua liian nopeasti J Jos yhdestä kirjasta löytyisi Italian alkeet, jatkokurssi ja sanasto, niin se! Monivuotinen tavoite ja haave on ollut oppia Italian kieli.

4. Kirja, joka teki minusta hupakon
Kuusi vuotta sitten luimme koko Tabermanin siihen astisen runotuotannon erästä runo-tanssiesitystä varten ja hurahdin täysin. Kai hupakoitumiseksikin sitä voi kutsua. En siis voi mainita yhtä kirjaa, vaan kasaamamme kokonaisuuden, joka ristittiin "Maailman laidat ryskyy, eli varmat päivät ja turvalliset ohitukset".

5. Kirja, joka sai minut kyyneliin
Tähänkään en osaa vastata "sääntöjen mukaan", vaan nimeän kaksi kirjaa, joiden lukeminen oli kyyneltulvan takia välillä keskeytettävä. Toinen on Leena Lehtolaisen Eräänä kauniina päivänä ja toinen Tony Parsonsin Mies ja vaimo. Elämäntilanteesta riippuen itken aika monien kirjojen kohdalla, mainituissa ensin tuskasta ja sitten kaipuusta.

6. Kirja, jonka toivoisin tulevan kirjoitetuksi
Päässäni on jo muutaman vuoden pyörinyt pätkiä ja osa on saanut muotonsa wordiinkin, osa taas ranskalaisen viivan muistivihkoon. Toivoisin siis, että jossain vaiheessa olisi aikaa ja voimia kirjoittaa oma kirja. Hetalla olisi suuri rooli, muuta en paljasta.

7. Kirja, jonka toivoisin jääneen kirjoittamatta
Ajankohtaisuuden vuoksi Viivi Avellanin Sinkkunaisen käsikirja. Epäreilua tietysti deletoida se ilman lukemista, mutta "pääsin" seuraamaan Viivin live-haastattelua kirjan julkistamispäivänä ja voi sitä myötähäpeän määrää! Joskus itsekritiikki vaan pettää, eihän sille mitään voi, mutta pitääkö se pistää kansien väliin?

8. Kirja, jota luen parhaillaan
Oikeammin: Kirja, joka makaa yöpöydälläni parhaillaan. Lukeminen takkuaa tällä hetkellä yövalvomisen takia, mutta sitkeästi yritän ponnistella eteenpäin Ian McEwanin Lauantaita. Ihan alkumetreillä, eli en voi vielä sanoa juuta enkä jaata sisällöstä.

9. Kirja, jonka olen aikonut lukea
Vino pino klassikoita…Nolo tunnustus, Waltarin Sinuhe Egyptiläinen on lukematta ja olen pyhästi itselleni luvannut lukea sen seuraavalla lomalla - ja seuraavalla lomalla - ja seuraavalla lomalla…

10. Haastan viisi bloggaajaa
Ketkäköhän kaikki haaste on kiertänyt. Toivottavasti ei mene tuplana, eli haastan Antin, Jukan, Iljan, Even ja Susannan.

2.10.06

Lomailua

Pitkä viikonloppu takana. Aslak vietti viime viikon syyslomaa ja torstaina paettiin lähes kahdestaan lomalle. Eevi siis roikkui mukana, mutta niin pieniä ei kai lasketa. Torstai aamuna suunnattiin kohti Turkua. Ei ollut aurinkoista, vaikka aina niin lupaavat, vaan eipä haitannut yhtään. Päivä kului nuorisoasuntoliiton hallituksessa, mutta illalla vaihdettiin vapaalle. Hyväuskoisesti ajoimme Turkuhallin pihaan autolla, muutama tunti TPS-Kärpät peliä aitiossa kaupungin vieraanvaraisuudesta nauttien (kai joku siellä pelasikin) ja sitten kotiinpaluu menikin pirssihommiksi. Eevi vietti laatuaikaa kummitädin hoivissa. Ja mikä vapauden tunne! Eevi oli syönyt reippaasti sosetta, juonut vähän velliä ja uuvahtanut kasin jälkeen tuutulaulun hyräilyyn. Käsittämätöntä tilannetajua pikku-akalta. Vähän vapaata hyvällä omallatunnolla.

Perjantaina oli siis auton haku edessä. Eevi turvaistuimessa ajoimme taksilla hallin hehtaariparkkikselle, jossa Skoda orpona odotti noutajaa. Pyörähdys naapuriparkkiin ja visiitti kirja- ja ruokamessuilla. Ruokamessuilla "jakokrääsä" on todella jees :) Esimerkiksi marianne-murusten maistelu pehmiksen kera sopii minulle paljon paremmin kuin ilmaiskynät.

Illaksi suuntasimme Tampereelle, voi rakas vanha nääsville. Ensin aikaiselle illalliselle ravintola Mylläreihin. Yksi parhaista pihvi-kokemuksistani aikoihin, pippurivaahdon ja uuniperunan kera. Sitten majoittuminen Villaan ja suunta Komediateatterille Juoruja!-näytökseen. Eeviä katsoi "Ulla Kangasalta". Eli edellisenä päivänä buukkasimme Tampereen MLL:n kautta hoitajan hotellille, kätevää. Todella mukava rouvashenkilö, Eevi tykästyi silminnähden heti. Taas soseet ja unet kuin vanhalta tekijältä. Voidaan siis vetää johtopäätös, että Eevi ei ole kasvanut minuun kiinni.

Komediateatterin remontti on valmis ja talo on kerrassaan upea. Tosin vanhan työtilani tilalla on miestenvessa, ei kovin ylentävää. Uuteen katsomoon voi ostaa nimikilven tuolin selkämykseen, vähän houkuttelisi, mutta pitää vielä pohtia. Halvimpia oli enää muutama jäljellä. Juoruja oli ihan ok, en ole kovin suuri farssien ystävä, mutta viime teatteri-illasta on niin kauan, että mikä vaan menee. Varsinkin, kun väliajalla voi ottaa kahvin kanssa Amareton...

Lauantaina vierailtiin Tallipihalla ennen ajomatkaa Sipooseen. Hetalle tumput tuliaisiksi ja Kultasuklaasta matkaevästä. Tehokkaalla ajankäytöllä kaksi päivää tuntui viikon lomalta. Olo on edelleen rentoutunut ja kaikki tuntuu mahdolliselta. Jopa viikko ilman autoa, huollot on iloinen asia.