Edellisessä Vantaan Sanomissa oli Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunnan pj:n Simo Pokin kirjoitus päivähoitojärjestelmän kehittämisestä. Jos kirjoitus oli tarkoitettu provosoinniksi, niin ainakin minuun kolahti. Suorastaan kuohahti. Luultavasti aika monella muullakin työssäkäyvälä äidillä, vammaisen lapsen perheellä - tai ylipäätänsä kenellä tahansa, joka tuntee perheen, jossa ei kaikki olekaan ruusuisesti - kuohahti samalla tavalla. Pokki on huolissaan päivähoitojärjestelmämme eettisyydestä, kuten hän itse kirjoittaa. Tekstissä asetetaan monta "onko oikein"-kysymystä ja toki vastaus lähes kaikkiin on ei, ja sitten palataankin reaalimaailmaan. Käytännössä Pokki vaatii kaikkien alle kolmivuotiaiden hoitamista kotona jommankumman vanhemman toimesta. Hänen mukaansa 2-vuotias "kokee kiistämättömästi hylkäämisen", mikäli hänet viedään hoitoon. Subjektiivista päivähoito-oikeutta pitäisi siis rajata ja vaihtoehtona olisi maksuton varhaiskasvatus 4-5 vuotiaille.
Kai systeemiin sitten tulisi poikkeuksien poikkeuksia vino pino. Sillä jos on yksinhuoltaja, on erityislapsia, on matkatöissä, on omaa sairautta...Lista on loputon, kaikki eivät käytä subjektiivista oikeutta lorviakseen pienemmän lapsen kanssa kotona. Ilmeisesti tämä on se mahdoton kohta Pokin ymmärtää, tai sitten samoin kun nuorten toimeentulotukiavauksessaan, hän niputtaa kaikki samaan muottiin. Joko toimit oikein tai väärin, mitään sijaa erilaisille elämäntilanteille ei ole.
Iso osa äideistä (tai harvoista isistä) palaa työelämään omasta halustaan ja taloudellisista syistä ennenkuin lapsi täyttää kolme ja nappula viedään tasokkaaseen julkiseen hoitoon. Tämä on Pokin mukaan tuomittavaa, sillä lapsi ei ole työmarkkinoita varten. Toki voidaan vastata, ettei pitäisi tehdä lapsia, jollei halua niitä hoitaa. On vaan kestämätöntä ajatella, että lapsia voisivat tehdä ainoastaan ne pariskunnat, joilla on taloudellisesti mahdollista viettää kolme vuotta yhdellä palkalla. Ja luotto, ettei toisen työ lopu ko. aikana täytyy olla aika suuri. Eroaminen tai kuoleminen kesken lapsen varhaislapsuuden on pois suljettu vaihtoehto, puhumattakaan sairaan lapsen synnyttämisestä. Lapsi kun saattaa joutua huomattavasti yhtä vuotta nuorempana pitkiksi ajoiksi hoitoon, jolloin siis syntyy hylätyksi tulemisen kokemus ja sitä ei kai kukaan omalle lapselleen halua. Jos tämän tyyppiset tapaukset eivät sisälly Pokin ajatteluun, niin sitten ei pitäsi suhteellisen suurilevikkisessä lehdessä leimata kaikkia vanhempia, jotka vievät parivuotiaita hoitoon.
Ymmärrän Pokin tavoitteet ja halun herättää keskustelua, mutta miksi ihmeessä se pitää aina tehdä leimaamalla valtava joukko ihmisiä. Tavallisia kuntalaisia, jotka eivät väärinkäytä mitään tai pyri vahingoittamaan ketään, vaan yrittävät luovia parhaansa mukaan. Lapsiperheissä paineita on nykyään ihan tarpeeksi, avioliitot natisevat ja työpaikoilla velloo, ei tarvita enää yhtään julkista ristiinnaulitsemista. Rivien välistä kumpuava rankka arvostelu toisten parhaaksi katsomiaan valintoja kohtaan on epäreilua. Suurin osa vanhemmista tekee aina parhaansa lapsen hyväksi, missä tahansa olosuhteissa. Ja ne perheet, joissa näin ei ole, eivät pääse ongelmistaan sillä, että heiltä evätään hoito-oikeus. Varsinkin, kun tavoitteena on oikeasti saada aikaan vain ja ainoastaan kustannussäästöjä.
5 kommenttia:
Hyvä Hanna! Kai pistit saman kirjoituksen menemään myös lehteen?
Ennen kuin noita arvosteluita alkaa tekemään olisi hyvä katsoa tilastoja. Meillä hoidetaan suurin osa alle 2-vuotiaista ja iso osa alle 3-vuotiaista kotona. Silti tämä sama järjestelmä on "tuottanut" länsimaisessa vertailussa hyvän syntyvyyden. Tämä on todella tärkeää muistaa ennen kuin alamme sitä muuttamaan.
Olen lukenut paljon kirjoituksia siitä, että pienet lapset päiväkodissa altistuvat erityisen paljon erilaisille sairauksille ja siksi se on heille sopimaton paikka. Tämäkin on varmasti totta, mutta esim. meidän perheessä se ei pidä paikkansa. Tavallisia flunssia ja vatsatauteja on toki ollut, mutta kahdella lapsella yheensä yksi korvatulehdus.
- Siitä moni kotiäitikin olisi kateellinen ja meillä sentään Elsa meni alle vuoden ikäisenä hoitoon. Ja hyvää hoitoa onkin saanut! Pienenä sai syliä paljon ja nyt yhdessä meidän vanhempien kanssa rajoa, joita koetella rajustikin.
Vaikka kuinka yrittää ymmärtää päivähoito-oikeuden rajaamiskeskustelua, en silti lähtisi sille tielle. Päivähoidon yksi hienoimmista ideoista on myös se, ettei se leimaa (ei tarvi olla sitä poikkeusta), vaan sielläkin on meidän kaikkien, koko yhteisön, muksut sekaisin. Arvo sekin, ainakin minusta.
En pistänyt lehteen menemään, kun vähän epäröin kannattaako Demareiden Vantaalla jälleen kerran ruveta julkisesti nokittelemaan. Jotenkin kummasti viime aikoina toinen osapuoli on aina ollut Pokki, toinen osapuoli sitten vaihdellut aiheesta riippuen.
Hetalla on menossa ehkä elämänsä tervein pätkä, ei yhtään korvatulehdusta tai muuta infektiotautia koko päiväkotiaikana (alkoi 1.8.06). Kai se kokee itsensä niin hylätyksi, ettei kannata edes sairastua, kun kukaan ei hoitaisi...Sanoisin samaa Väinöstä ja Elsasta, niin että turha kehuskella :)
Äitiyteen kuuluu syyllisyys näemmä olennaisena osana. Ei minusta silti kannata ainakaan sinun syyllistyä siitä, että Heta on hoidossa. (Enkä siihen ala minäkään.) On muuten ihanaa kuulla, että teilläkin hoito sujunut niinkin hyvin ja samalla tekin olette hyvä poikkeus tähän yleiseen keskusteluun.
Ja toisaalta ettekös tekin ole myös hoidon sisältöön ihan tyytyväisiä? Siis jos ei oteta huomioon apuväline puutteita. Itse voisin kuvitella, että erityislapsen kanssa päivähoidosta saa hyvää tukea.
Ehkä teidänkin typy pitää siitä, että on useampia lapsia ympärillään? Meillä ennen hoitoaikaa Väpi toisinaan purskahti itkuun, kun kuljettiin päiväkodin ohi, missä oli lapsia. Poju kaipasi selvästi kavereita.
Ja silti minusta tuota keskustelua kannattaisi jatkaa myös lehtien palstoilla.
Ps. Kotiäideillä minä tarkoitan niitä, jotka hoitaisi lapsensa kouluikään asti kotona, "koska päivähoito on kaiken pahan ilmentymä ja jotka ovat äärimmäisen pahoillaan siitä että tämä kamala, paha yhteiskunta estää sen".
Totta turisette toverit.
Mä tein aikanaan vaikean päätöksen, kun rakkaan aviomieheni suvun painostuksesta huolimatta pistettiin Mimosa tarhaan vähän ennen yhden vuoden ikää.
Päivääkään en ole katunut ja vaikka välillä hoitohenkilökunnan kanssa on joutunut neuvottelemaan, tosin lähinnä suhtautumisesta seurakunnan toimintaan.
Millään muulla tavalla ei lapsi opi samanlaista sosiaalisuutta, yhteistyötä, oman vuoron odottamista ja yksinkertaisesti saa samanlaisia ystävyyssuhteita.
Mä olisin tullut hulluksi kotona ja veikkaan, että niin olisi käynyt Mimosallekin.
Ja niistä sairaspoissaoloista. Mä olin koko SAKKIssa oloaikana ehkä 3 päivää pois Mimosan sairastelun takia, Jussi ehkä 5 päivää vuodessa.
Täytyy sanoa, että odotan innolla sitä hetkeä, että pääsisin Pokin kanssa keskustelemaan asiasta. Niin, että Pokki kertoo suoraan meille tovereille omia ajatuksiaan ilman Vantaan Sanomia.
Lähetä kommentti