14.12.09

Vantaa-palkinto


Vuoden viimeinen valtuusto alkoi juhlavasti Vantaa-palkinnon luovutuksella. Vuoden 2009 palkinnon saaja on lautakuntamme päätöksen mukaisesti musiikkipedagogi Inkeri Simola-Isaksson. Suomalaisen musiikkiliikunnan "grand old lady" on mielestäni todella tunnustuksensa ansainnut. Kuten hän itse kiitospuheessaan totesi, hänellä on nyt alkamassa 59. työvuosi musiikin ja liikunnan parissa. Siis edelleen hän kiertää päiväkodeissa ja vanhainkodeissa liikuttamassa ja laulattamassa ihmisiä.

Elämän mittaista työtä on hankala tässä kuvata, enkä varmaan muistaisikaan kaikkea. Simola-Isaksson on kuitenkin luonut suomalaisen musiikkiliikunnan, johon mekin kaikki olemme varmasti koulun liikuntatunneilla törmänneet. Muistatteko tamburiinin tahdissa piirissä kävelyn? Juuri se on osa Simola-Isakssonin työtä. Ei siis se piirin kiertäminen, vaan se, että musikaalisuuteen katsomatta musiikki ja tanssi kuuluvat kaikille. Jossain muodossa lähes jokainen on positiivisessa mielessä törmännyt hänen suureen unelmaansa luoda hyvinvointia musiikkiliikunnan kautta. Harva pystyy samankaltaiseen läpileikkaavuuteen omassa työssään.

Vantaalla toimiminen on pisara meressä. Simola-Isaksson kiersi erityisesti 70- ja 80-luvuilla ympäri maailmaa kouluttamassa ja luennoimassa. Hän toimi myös pitkään Suomen voimistelumaajoukkueen säestäjänä.

Perinteisesti Vantaa-palkinnon saaja on esittänyt jotain ja niin teki Simola-Isakssonkin. Opettaja on aina opettaja. Kuvassa hän siis johtaa koko valtuuston yhteislaulua "Arvon mekin ansaitsemme". Esilaulajatovereina kaupunginhallituksen pj. Tapani Mäkinen ja valtuuston pj. Antti Lindtman. Valloittava persoona kaiken kaikkiaan, siis palkinnon saaja.

Lautakuntamme päätöksen jälkeen eräs persu kommentoi omassa blogissaan valintaa siten, että palkinto haluttiin kohdentaa "paremmille piireille", eli korkeakulttuurin edustajalle. En edelleenkään tiedä, voiko palkintoa enempää ruohonjuurelle antaa. Ihminen, joka on tehnyt koko elämänsä työtä peruskoululaisten, vanhusten ja toisten opettajien kouluttamisen parissa, tuottaa minusta nimenomaan kaikkien saatavilla olevaa kulttuuria. Jos toiminnan ajatus on tuottaa musiikin ja tansin avulla iloa kaikille ja erityisesti niille, joiden sävelkorva on unohtunut laitokselle, niin silloin ollaan aika lailla pyyteettömän ja kansantajuisen kulttuuritoiminnan äärellä.

7.12.09

Linnan juhlat

Kerrassaan hieno ilta Itsenäisyyspäivän vastaanotolla on koettu. Kutsu Linnaan oli uskomaton juttu ja eilinen päivä kokonaisuudessaan tietysti sellaista yllellisyyttä, mitä harvemmin on tarjolla. Kolmen viikon varoitusajalla sain haalittua kasaan itseäni miellyttävän kokonaisuuden varpaankynsiä myöden ja juhlia saattoi iloisen rennosti. Valtaisan väkimäärän seasta on tietysti mahdoton tarkoituksellisesti löytää ketään ja ainoa harmillinen asia, oli ettei edes vilaukselta sattunut näkemään Tuomas Gerdtiä puolisoineen. Monia muita toki vastaan tuli ja hauskoja juttuja kuuli.

Paras hetki on tietysti presidenttiparin kättely. Menimme sisään Ann Selinin perässä ja Haloska tyyliinsä sopien sanoi siinä sitten, ettei puheenjohtajaamme meinaa tunnistaa, kun on niin hoikistunut. Anna-Leena Härkönen tuli perässämme ja huolehti vielä muutamaa metriä ennen, että jos kenkä putoaa, niin miehen tehtävä on poimia se mukaan. Ulkona taksista tullessa kirjailijan kenkä kun jäi Tuhkimo-tyylisesti mukulakiville.

Television välityksellä ei näemmä ole koskaan saanut oikeaa käsitystä juhlapukujen loistosta. Suurin osa on pukeutunut erittäin tyylikkäästi ja kampaukset ovat upeita. Lehtiin toki poimitaan osa tunnetuimmista vieraista ja nimetään heidät juhlien kuningattariksi. En live-kokemuksen myötä olisi ihan samoilla linjoilla jokaisen esiinnostetun osalta. Esimerkiksi Eija-Riitta Korholan dalmatialaishenkinen flamencopuku oli aika kummallinen ilmestys. Varmasti näyttävä ja erottui joukosta, sitä en kiellä, mutta oliko se varmasti juhlavin puku, jonka Korhola löysi ja halusi siten kunnioittaa yhtä suurimmista juhlistamme? Epäilenpä. Motiivit pukuvalinnalle olivat varmasti aivan muita kuin useimmilla silkkejänsä valinneilla. Tai Tanja Karpelan viritys. Kuvissa kiva, jep. Mutta satuin näkemään puvun lähietäisyydeltä selkäpuolelta. Yläosalla oli kiristetty ainakin 1-2 kokoa pois sillä seurauksella, että lapaluiden välissä kaikki ylimääräinen oli kauniina ryppyrivinä. Maria Sidin kanssa satuin Itäkeskuksen Eurokankaaseen kolme viikkoa sitten lauantaiaamuna, kun kutsut olivat tulleet perjantaina. Maria vakuutteli vielä reilu viikko sitten iltapäivälehdissä, ettei ole ottanut mitään stressiä puvustaan ja kaikki on ihan auki. Mielenkiinnolla sitten odotin sattuiko hän ostamaan tummansinistä silkkisatiinia nelisen metriä verhoiksi, vai olisiko pukua sittenkin suunniteltu jo samantien kutsun kolahdettua...Ja kyllähän Sid tummansinisissä esiintyi.

Mikko Mäenpää antoi ystävällisiä ohjeita suunnistamiseen: "Valutte massan mukana ja sitten kun molemmilta puolilta tönitään, olette tanssilattialla". Ja suurin piirtein niin se menikin. Muutama kappaleen verran pyörittiin salia ympäri ja totesin, että illan rennoin pari oli ehdottomasti Heinäluomat. Eero lauloi antaumuksella solistin mukana ja laukoi vitsejä viereen osuville. Assu herrasmiehenä tanssitti myös Ania, eikä tarvinnut tönöttää seinän vieressä kuin 15 sekuntia, niin kadettihan siihen tupsahti. On siis testattu sekin ja nyt tiedän, että tänä vuonna Linnaan päässeiden kadettikurssilaisten pituusvaatimuksen alaraja oli 178 cm. Miksi meitä lyhyitä ei koskaan huomioida?

Me ehdimme suolaista nauttia, eli tänään vasta lehtien kautta sain tietää, että hiukopalat loppuivat kesken. Hyvää, mutta onnettoman pientä. Siis aikalailla perinteinen coctail-tarjoilu. Enkä ole vain kohtelias, vaan minusta booli oli hyvää. Kanerva kutsui sitä sokerilitkuksi, ja onhan se makeahkoa, mutta ei mitään päärynäsiideriesanssilientä, vaan juuri minun makuuni sopivaa. Pääasiassa liikuimme kolmisin Assun ja Anin kanssa koko illan ja Ani ehti jo ihmetellä kuinka monet kengät olen mukaani raahannut. Valinta oli kuitenkin oikea. Turhamaisuuttani ostin kultaiset, aivan liian korkeat, ihanuudet alkuillaksi. Puoli kymmenen aikaan vaihdoin samanvärisiin matalampiin, joilla saattoi jatkoillakin ja lisäksi mukana oli ulkokengät. Kenkärumba kuitenkin pelasti jalkani totaalikuolemalta, jonka näin kohdanneen aika montaa muuta. Istumaan kuin ei ennen jatkoja päässyt ollenkaan. Teatterille siis päädyimme ja saimme pöydänkin puolen yön jälkeen. Teatterin Worschmakia voi suositella.

Sain myös omakohtaisen kosketuksen Seiskan "journalismiin". Kaksi mukavasti humaltunutta naista kehaisi meikkiäni ja toinen kysyi, kuka sen on tehnyt. Kerroin tietysti. Kyselivät vielä onko ollut mukava ilta ja niin edelleen, siis tavallista jutustelua. Poistuessaan toinen toivotti hyvää iltaa ja toinen huomautti heidän olevan Seiskasta. En nyt tiedä mitä kostuivat minun jututtamisestani, mutta huhut työskentelytavoista ovat siis paikkaansapitäviä.

Loppuun vielä hetkellisen loistoni tekijöille kiitokset. Puvun teki ompelija Kaisa Viermaa Mellunmäestä, hiukset laittoi luottokampaaja Mikaela Honkala Söderkullasta ja meikin taiteili Mirja Mulari Rajakylästä. Siis itäistä voimaa ja kuten sanoin, olin itse kaikkien työhön enemmän kuin tyytyväinen. Haikeana yöllä irrotin tekoripset ja laskostin mekon kaappiin. Ehkä vielä joskus.

Ylen lähetyksestä voi meidät ajankohdasta 44.45 eteenpäin bongata.

1.12.09

Lämpimikseni kirjoittelen

Blogiraukkani on joutunut ihan heitteille. Töissä kirjoitan nykyään päivittäin niin paljon, että ei meinaa riittää enää energiaa tämän päivittämiseen. Ja toisaalta kahvipöydässämme on niin mainiota porukkaa, että päällimmäiset höyryt saa purettua muutoinkin kuin täällä puhisemalla. Lähipäivinä aukeaa vielä työblogini, jossa tarkoitus on kyllä kirjoitella aika lailla muuta kuin täällä, mutta siis lisää taas näppäilyä muilla foorumeilla. Tässä siis kootut selitykset.

Yritän kuitenkin kunnallispolitiikan kiintoisimmat muistaa kirjoitella ja välillä kertoilla kotikuulumisia, ainakin joku sukulainen niitä täältä aina etsii ja on viime aikoina joutunut pahasti pettymään. Eevi on jo iso, ainakin omasta mielestään ja tarpeen vaatiessa. Mielellään lähtisi tarhaan aina "raitaisissa", eli pukisi päälleen kaikki raidalliset vaatteensa yhtä aikaa. Hänestä ei tule stylistiä. Sen sijaan luonnontieteisiin olisi selvää taipumusta. Noin kaksi tuntia sitten Eevi oli ollut sängyssä jo hyvän tovin, kunnes kuului tassutusta. Tyyppihän sieltä käveli hyvin mietteliään näkoisenä. "Äiti, minulla olisi vähän asiaa", "no, mitä" minä kysymään. "Miksi aurinko aina laskee ja nousee?". En ehtinyt edes avata suutani, kun vastaus seurasi hyvin pohtivalla äänellä, "siitä ihminen tietää, ettei yöllä saa nousta sängystä". Ei ole kasvatus ihan hukkaan mennyt. Eevillä on siis edelleen tapana heräillä yöllä. Yöheräily on ihan jees ensimmäisen vuoden, mutta kolme...Ei toimi enää. Silmäpussini ovat varmasti pysyvät. Muutoin ikä on mainio. Juttuja riittää ja omia sanoja, kuten mitä kummitukset tekevät - haamuttelevat. Tai miksi se setä nukkumaan mennessä laski lampaksia. Tai pikkuvanhan kuuloisia kysymyksiä, kuten pidätkö sinäkin äiti indigonsinisestä. Tylsää ei siis ole, vaikka pientä uhmataistoa välillä käydääkin. Tai en minä tiedä onko tuo uhmaa, mutta jotain rajojen kokeilemista tuntuu olevan vähän kaikessa.

Joulun odotus on kova juttu. Mutta niin on minullakin. Odotan ihan innoissani kaikkea kivaa joulukuuhun liittyvää. Ylihuomenna meillä on töissä 30-luvun hengessä pikkujoulut, eikun henkilöstöpäivät, mutta siis illanviettoakin. Ja itsenäisyyspäivänä menemme linnaan. Enää en voinut pitää asiaa vain pienen piirin tietona, on sellainen täpinä. Puvun noudan huomenna ompelijalta ja naamalle ja hiuksille on tuunaukset hoidossa. Enää tarvitsee harjoitella sulava kompastuminen, jotta pääsee vilkuttamaan terveiset kameralle. Sitten onkin kuu jo niin pitkällä, että voi aloittaa piparitaikinan syömisen. Vapaa-ajan ja asukaspalvelulautakunnan vuoden viimeinen kokous on 8.12. ja valtuusto seuraavalla viikolla.

Lautakunnassa meillä on käyttötaloussuunnitelma ja avustuksia, joten ihan ei pelkkää tiptappia ole tarjolla. Mutta niihin ehtii palata, nyt nautin upottavasta uudesta löhösohvastamme. Ihanainen Artekin 556 sai meiltä uuden kodin Keltaisen Pörssin ilmoituksen kautta ja kohta olohuoneessamme voi tehdä hyvin aidon tuntuisen aikamatkan 70-luvun suomi-designiin.

19.11.09

Oli synkkä ja myrskyisä yö...

Tai ei yö, vaan talvi. Lauri Lyly juurikin ennusti, että työmarkkinoilla on edessään siis synkkä ja myrskyisä talvi. Epävarma taloustilanne ja järkyttävä työllisyystilanne vaatii Lylyn mukaan elvyttävän talouspolitiikan jatkamista, eikä tuosta nyt voi eri mieltä olla. Juuri maanantaina hyväksyimme Vantaalla talousarvion, jossa onneksi satsataan ensi vuonna työllisyyden hoitoon yli 3 miljoonaa tätä vuotta enemmän ja toisaalta isot investoinnit tehdään suunnitellusti. Suurin uhka on kuitenkin työttömyyden ja erityisesti nuorisotyöttömyyden mahdollinen raju kasvu. Sitten ollaan lirissä.

Pitkät lomautukset saattavat jo keväällä muuttua irtisanomisiksi ja osa-aikaisuus on lisääntynyt. Kauppojen aukiolojen eilinen laajentamispäätös saattaa onneksi tietää lisätunteja osalle porukasta, mutta ei sillä kovin paljoa pelasteta. Samaan aikaa valmistellaan muutoksia soviteltuun päivärahaan ja toteutuessaan uudistus leikkaisi kaikkien alle 3100 e/kk tienaavien, enemmän kuin yhdeksi päiväksi lomautettujen työttömyysturvaetuuden määrää. Siis tilanteessa, jossa koko ajan työaikaa lyhennetään eri syin, on hallitus valmis alentamaan työttömyysetuuden tasoa. Tai osalla taso toki nousee, eniten niillä, joilla perustepalkka on yli 4500 euroa kuussa. Eipä kovin montaa perustallaaja lämmitä. Kunnat maksavat jälleen valtion päätöksiä toimeentulotukiluukun kautta. Kyllä tää käsittämättömältä välillä tuntuu.

29.10.09

Kuristetaanko kulttuuri kuoliaaksi

Eilisessä paikallisaviisisamme oli mielipidekirjoitus, kuinka kansa tietää mistä pitää säästää ja valtuutettujen tulisi paremmin tämä tieto huomioida. Yllättäen top 3 säästökohteisiin nousi jälleen kulttuuri. Siitäpä provosoituneena kirjoittelin alla olevan tekstin Vantaan Sanomien yleisönosastolle.

Leipää ja sirkushuveja


Jo muutama tuhat vuotta sitten ymmärrettiin, että mikäli halutaan kansan voivan hyvin, täytyy heille tarjota perustarpeiden lisäksi iloa ja virikkeitä kulttuurin ja liikunnan keinoin. Myöhemmin ymmärrettiin syy-yhteydet kulttuurin ja kansakunnan yhtenäisyyden sekä identiteetin välillä. Niinpä vainon alkaessa ensimmäiseksi poltetaan kirjat ja hiljennetään toisinajattelijat, jotka useimmiten edustavat eri kulttuurinaloja. Laulaen on tehty sittemmin vallankumouksia. Miksi tämä paatos? Sampsa Saralehto vaati ( VS 28.10.) valtuutettuja kuuntelemaan kuntalaisia budjetin teossa ja viittasi kyselyihin, joissa ihmiset listaavat ensisijaiseksi säästökohteeksi mm. kulttuuritoiminnot. En halua veikkailla mitä tarkoitetaan yleisesti kulttuurilla, mutta Vantaalla jo hyvistä pienistä määrärahoista vielä enemmän säästäminen olisi hölmöläisen hommaa. Tällä hetkellä käytämme koko kulttuuritoimeemme noin 20 euroa per asukas ja lasten ja nuorten kanssa tehtävä työ on etusijalla. Kaupungin omat hankkeet nojaavat vahvasti valtion tukeen tai suuntautuvat nimenomaan kaikkien vantaalaisten iloksi, kuten kaupunkijuhla. Eri sektoreilla toimiville kulttuuriyhdistyksille jaettavat avustukset ovat aivan samanlaista lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksien tukemista, kuin nuoriso- tai liikuntapuolella. Vai halutaanko taantuman takia painottaa, että esimerkiksi jalkapallo on tärkeämpi harrastus kuin tanssi?

Vaikeassa taloustilanteessa, joka monessa perheessä näyttäytyy työttömyytenä tai pitkänä lomautuksena, ei pitäisi missään nimessä vähentää lasten ja nuorten vapaa-ajan toimintaan kohdentuvia tukia. Lasten arjen tulisi sujua mahdollisimman normaalisti ja rakkaan harrastuksen parissa tulisi voida jatkaa, vaikka kotitalouden tulot laskisivatkin. Tämän yhtälön mahdollistaa ainoastaan julkinen tuki toiminnan järjestäjille, kuten vaikkapa taiteen perusopetusta tarjoaville toimijoille. Eikä kyse ole ainoastaan lapsista. Teatterin ja konserttien kävijämäärät kehittyvät yleensä aina taloustaantumien aikaan positiivisesti. Ja hyvä niin. On parempi, että ihmiset pakenevat huoliaan hetkeksi pimeään katsomoon kuin pitkäripaiseen. Olisin siis mielestäni aika perustellusti sitä mieltä, että myös Vantaalla pitäisi tunnustaa kulttuuripalveluiden merkitys niin lasten kokonaisvaltaisen kehityksen, ikäihmisten mielenvirkeyden kuin aikuisväestönkin viihtymisen ja kotikuntaan juurtumisen kannalta. Järkevää ja kuluja karsivaa politiikkaa olisi päinvastoin lisätä rahaa ennaltaehkäisevään toimintaan, jota kulttuuritoimikin ennen kaikkea edustaa.

Hanna Kuntsi (sd.)
Vapaa-ajan ja asukaspalvelujen lautakunnan puheenjohtaja

14.10.09

Action!

Lähiviikkoina on ollut mahdollisuus useammassakin paikassa syventyä ay-liikkeen uudistustarpeisiin ja toki samalla kaikkien järjestöjen järjestöllisen toiminnan ongelmiin. Vakiintunut väitehän aina on, että asemansa betonoinut, ukkoontunut ammattiyhdistysliike on erkaantunut jäsenistöstään ja vetäytynyt kabinetteihin tekemään päättäjille mieluisia kompromisseja. Väittäisin, että tämä näkemys on aika kritiikittä nieltykin. Ikärakenteen osalta lirissä moni onkin ja aktiivitoimijoiden määrä on vähentynyt verrattuna järjestötoiminnan kultaisiin vuosiin. Saman ongelman jakavat tosin kaikki urheiluseuroista lähtien. Tämä muuten käy osittain ilmi myös nuorisoasiainneuvottelukunnan vasta julkaisemasta "Aika vapaalla" nuorisotutkimuksesta. Ammattiliittojen osalta pienen huokaisun voi päästää vain siitä syystä, että vastauksissa nuorten asennoituminen ammattiliittoihin on pysynyt samana kuin vuonna 2000. Siis huonompaan suuntaan ei ole tällä vuosituhannella menty.

Mutta sitä en sulattaisi, etteivät liitot enää toimisi ruohonjuuritasolla. Tässäpä linkki ensimmäisiin ulosmarssijoihin. PAMin ja MaRan hiihtokeskusten tes-neuvottelut ovat jumissa ja Rukan työntekijät avasivat työtaistelutoimenpiteiden tien. Ihan siitä tavallisesta arjesta ja omista oikeuksistaan huolestuneina he toimivat ja juuri niinhän ay-liikkeen toimintatapojen arvostelijat toivovat. Eikä tämä Rukan porukka tule ainoa olemaan. Keväällä käynnistyvät lähes kaikkien alojen neuvottelut ja hässäkkää on taatusti tiedossa. En usko, että edelleenkään Hakaniemi tyhjenee keskustoimistojen toimitsijoista, jotka nousevat barrikadeille (mikä olisi aika kornia), vaan action syntyy paikallisesti siellä missä painetta on. Tätä vaan ei tunnuta haluavan tunnustaa. Pitää muistaa, että pelkästään SAK:laisissa liitoissa on luottamusmiehiä ja työsuojeluvaltuutettuja kymmeniä tuhansia. Missä muussa kansalaisjärjestössä on yhtä paljon päivittäin järjestön tehtäviä hoitavia? Vai onko kansalaisjärjestötoimintaa ainoastaan kaduilla ja netissä toimiminen?

"Ruohonjuuritaso" toivottavasti nousee keväällä mediassakin esiin. EK on ohjeistanut tupoista luopuneena kaikkia työnantajaliittoja pitämään palkankorotuskattona teknologiateollisuuden saavuttamaa 0,5 %:a. Aikaisemmat mantrat toimialan maksuvalmiudesta on haudattu. Jotain logiikkaa kuitenkin liittokierroksille toivoisi. Viime kierroksella ei tullut kuuloonkaan saada edes samaa kuin teollisuus, kotimarkkinat ovat niin eri juttu ja nyt ei voi millään mennä senttiäkään yli, kun on hyvä olla yhtenäinen taso. Aikaisempi laajapohjainen tupo on siis käytännössä korvattu yhdistelmällä Metalliliitto, Teknologiateollisuus ja Matti Vanhanen. Kaikkia koskevia työttömyysturvauudistuksia sovittiin yhden alan neuvotteluissa ja työnantajat määrittelivät samoista neuvotteluista kaikkien alojen palkankorotustason. Luulisi nyt edes Vihreitä kiinnostavan.

Iso työ on joka tapauksessa edessä kaikilla liitoilla. Eiköhän jokainen toimintatapoihin kyllästynyt löydä oman väylänsä kantaa kortensa kekoon, on se sitten työnseisaus, tukilakko, mielipidekirjoitus tai sosiaalisen median vertaistukea.

5.10.09

Etäisyyttä


Viikko helteessä pehmentää mukavasti ohimoita. Ei kiristä, eikä ahista. Altaan reunalla makoilu stimuloi myös kaikkia niitä aivonystyröitä, jotka tuottaisivat yliromanttista ja -nostalgista proosaa - jos siis antaisi luvan sormille näpytellä. Minulle käy itse asiassa aina niin matkustaessa, mieli rupeaa luomaan kaunokirjallisuutta, vaikkei mitään todistettavia lahjoja olekaan. En siis enää ihmettele, että Kiljunen on haksahtanut rakkausromaanin kirjoittamiseen. Vähemmälläkin lentogerosiinin katkulla luulisi syntyvän vähintään Annan jatkokertomuksia. Julkaisu taitaa olla edelleen epävarmaa, mutta innolla odotan. Jos vaikka valtuuston vieruskaveri saisi lämpimäisen.
Agia Marinan lehtikioskeihin ilmestyvät aina päivän viiveellä rakkaat iltapäivälehtemme. Ohi kulkiessa kurkimme lööppejä ja nyt tiedän senkin, miksi porukkaa ei politiikka nappaa. Ajatellaan, että keskivertoäänestäjä ei lue esimerkiksi Uutispäivä Demaria päivittäin, vaan silmäilee satunnaisesti keltaisen median tuotoksia, niin kyllähän tämä touhu ihan absurdilta vaikuttaa. Pariin päivään en nähnyt lehtiä ja yht´äkkiä puhutaan kannessa jostain hiton laudasta. Pakkohan sitä oli kännykästä yhteys etsiä ja lukea netistä lisää. Samalla löytyi Urpilaisen neronleimaus, kielletään kaikkia tukemasta yhtään ketään yhtään millään tavalla.
En jaksanut ensimmäistä työpäivääni käyttää ajatuksen esille kaivamiseen. Jos siis demarit ovat nyt sitä mieltä, että puolueita ei saa mitenkään tukea, eivät yhdistykset, yritykset tai yksityishenkilöt, niin olkoon. Nyt ollaan kokoavan arvopuolueen ytimessä. Lausunnoilla ja kannanotoilla ei ole päätä eikä häntää, faktat mättävät milloin missäkin ja kukaan ei ole ihan varma uskaltaa seuraavaa uutista lukea, mutta arvojen vuoksihan tässä jäsenmaksua maksellaan.
Ja juuri tänään, loman päätyttyä, asia ei oikeastaan suuremmin haittaa. Vaikeaa on silloin tällöin jokaisella, miksi puolueet tekisivät poikkeuksen. Antaa roiskua. Pienen matkan päässä ei kastu, eikä niin harmita.

22.9.09

Maanpuolustustahtoa etsimässä

Etelä-Suomen läänin alueellinen maanpuolustuskurssi nro 74 on edennyt toisen päivänsä iltaan. Eilisen taistelin sisäistä kapinaani ja tänään kerettiläisiä ajatuksiani vastaan. En ehkä ole kurssimateriaalina siis hedelmällisintä maaperää.

Kahden päivän aikana olen kuullut jo lukemattomia perusteluita miksi Suomen tulisi kuulua NATO:on ja miksi puolustusmäärärahoja tulee jatkuvasti kasvattaa. Huomenna etenemme viestinnän pariin, joten toivon, että näkökulma muuttuu. Muutoin rupean lobbaamaan koko järjestelmää vastaan. Olen jo moneen kertaan ehtinyt ihmetellä, miten yksi hallinnonala voi verovaroin järjestää puhdasta propagandaa kymmenien viikkojen verran vuodessa. Lähes jokainen puhuja on toki korostanut, kuinka meidän "alueellisesti merkittävien vaikuttajien" on hyvä ymmärtää eri organisaatioiden yhteistoimintaa ja järjestelmiä, mutta sisällöllisesti meille on lähinnä esitelty erilaisia skenaarioita Venäjän hyökkäystoimista. Muutaman yleistä valmiutta ja virka-aputehtäviä koskevan esittelyn olisi mahduttanut tuntiin.

Jos muillakin toimialoilla olisi vastaava mahdollisuus, niin uskoisin, että terveydenhoitomme tai työllisyyspanostuksemme olisivat toisessa asennossa. Siis joka vuosi kutsuttaisiin keskeisiä luottamushenkilöitä ja virkamiehiä viikoksi luentosaliin ja tutustumiskäynneille ja edellytettäisiin, että porukka tapaa myös jatkossa ja vie aktiivisesti viestiä omiin taustayhteisöihinsä. Puhumattakaan edunvalvontajäjestöjen lobbaamisesta. Osallistujat voisivat saada vaikka eri vammaisjärjestöjen vuosimaksusta alennuksen. Maanpuolustusyhdistyksen jäsenmaksuhan on verovähennyskelpoinen.

Sen verran on kuitenkin itsesuojeluvaistoa, etten pyytänyt puheenvuoroa määrärahojen päivittelyn kohdalla. Kalvolla näkyivät eri ministeriöiden 2008 budjetit ja esimerkiksi työ- ja elinkeinoministeriön palkki oli puolustusministeriötä alempana. Itse kuitenkin pitäisin massatyöttömyyttä ja sosiaalista eriarvoistumista suurempana uhkana, kuin sotilaallista hyökkäystä. Mutta siis ymmärsin olla hiljaa. Ehkä paukkuni eivät olisi ihan riittäneet kiistelyyn prikaatinkenraalin kanssa...

Ylipäätänsä kurssilla on vähän vinksahtanut keskustelukulttuuri, tai kai se on hyvin armeijamainen. Kysymyksiä kannustetaan esittämään, mutta hyvin usein ne teilataan väärän aikaan esitetyiksi "tätä käsiteltiin eilen" tai "tästä aiheesta on tulossa oma puheenvuoronsa" tai "me emme sotilaina ota tähän kantaa". On ihmeellistä kutsua eri hallinnonalojen edustajia ja poliitikkoja oppimaan ja keskustelemaan ilman spekuloinnin, asioiden yhdistelemisen tai arvioiden esittämisen mahdollisuutta. Yksisuuntainen tiedon kaataminen toki onnistuu minuuttiaikataululla ja se ilmeisesti loppupeleissä tarkoitus onkin.

Kolme päivää olisi kuitenkin jäljellä. Yritän taas aamulla lähteä avoimin mielin ja ottaa ilon irti lyhyiden taukojen mahdollistamasta varkostoitumisesta, sen mahdollisuuksia en kiistä.

2.9.09

Vilpitöntä vaikuttamista

On aika väsynyt olo. Taistelu Länsimäen sosiaali- ja terveysaseman osalta on ehkä jonkinlaisessa käännekohdassa. Vantaan ja Helsingin ylimmät luottamushenkilöt päättivät vihdoin monen vuoden jälkeen - julkisesti - vaatia yhteistyön selvittämistä. Asian puolesta pitää toki olla iloinen, mutta jotenkin tuntuu silti haikealta. Minun muistini keskustelussa ulottuu vuoteen 2004, josta alkaen säännöllisesti alueella asuvat päättäjät ja asukkaat ovat kokoontuneet ja vaatineet Länsimäen terveysaseman avaamista Mellunmäen puolella asuville. Olen kuluneen viiden vuoden aikana kuullut niin monta kertaa Kiljusen Kimmon painokkaan "terveysasema sijaitsee keskellä tiivistä yhdyskuntarakenetta etc." puheen, että muistan sen ulkoa. Kuluneina vuosina olen itsekin sotkeutunut yhä syvemmälle taistoon, joka tavallaan huipentui viime keväänä, kun järjestäytyneempi kansalaisliike syntyi puolustamaan itäsimmän nurkan terveysasemaa.

Adressiin kertyi yli 3300 nimeä ja kahdessa asukastilaisuudessa tavattiin yli 250 ihmistä. Adressi luovutettiin perusteltujen vetoomusten kera valtuustolle 15.6. Samaisena päivänä demarit jättivät ryhmänä aloitteen, jossa vaadittiin yhteiskäytön pikaista selvittämistä. Saman aloitteen tekivät demarit Helsingissä muutamaa päivää myöhemmin. Lehtikään ei liikahtanut. En edes jaksa laskea, kuinka monta alentuneen huvittunutta katsetta olen kerännyt kevään aikana yrittäessäni avata faktoja Hakunilan suuralueen terveyspalveluista ja asioiden valmistelusta. Tai kuinka monta kertaa on sanottu: "Ei mennä nyt yksityiskohtiin". Paikallislehtemme uutisoi Helsingin Sanomiakin vaatimattomammin asukkaiden ponnistelut ja alueen valtuutettujen perustelut.

Nyt kuitenkin päivä on toinen. Kun virkamiesten selvitysten ja annettujen vastausten osalta tilanne oli jo se, että kärähdettiin rysän päältä, oli tietoa tarpeeksi. Nyt voidaan puhua terveyspalveluiden järjestämisen selvittämisestä ja parhaan ratkaisun hakemisesta. Nyt uskalletaan laittaa painavimmat poliittiset voimat liikkeelle. Miksi siis aloite kesällä, miksi selkään taputtelu. Miltä tuntuu sadoista asukkaista, jotka ovat vuosia tehneet talkootyötä aseman pelastamiseksi, kun vasta nyt noustaan kuopista ja vakuutetaan vilpitöntä toimintaedellytysten selvittämistä. Ja ihan henkilökohtaisena kysymyksenä pyörii tietysti, miksi ei minun ja muiden alueella asuvien luottamushenkilöiden sanat ja paperit olleet tarpeeksi.

Kuten jo alussa kirjoitin, pitää asian puolesta olla tyytyväinen. Kunnian kaipuu helpottaa kuitenkin yön yli nukkumalla.

13.8.09

Töyssyjä Rajakylään

Nyt ollaan todellisten siltarumpujen äärellä :) Alla tietoon saatan kuitenkin esityksen, jonka kirjoittelin kuntatekniikan ja joukkoliikenneasioiden jaosto käsiteltäväksi. En nyt ihan valtuustoaloitetta viitsinyt möykyistä vääntää. Ei sillä, etteikö asia olisi oikeasti tärkeä ja monen mieli kevympi, jollei tarvitsisi päivittäin pelätä kaahajia, mutta valtuuston tehtävä strategisena ohjaajana on aiheuttanut sen, että valtuutetut eivät voi enää hoitaa naapureiden arkisia huolia. Tuossa tuo teksti ja toivotaan, että jaosto löytää hiluja ja hoitaa homman.

Aloite hidastustöyssyjen rakentamisesta Maratontielle

Maratontie lähtee Länsimäentieltä jatkuen koko Rajakylän läpi Jakomäkeen. Maratontie toimii kokoavana tienä, eli suurin osa asuinalueen pienemmistä teistä syöttää liikenteen Maratontielle. Raskasta liikennettä on jonkin verran, sillä yksi harvoista kehä kolmosen sisäpuolella sijaitsevista rekkaparkeista sijaitsee Länsimäessä ja nopein kulku takaisin Porvoonväylälle kulkee Maratontien kautta. Bussilinjat 62 ja 56 kulkevat koko Maratontien ja todettakoon, että Tikkurilasta tultaessa viimeinen pitkä ja hidasteeton suora ennen päätepysäkkiä (Mellunmäki) on nimenomaan Maratontie.

Rajakylä koostuu kokonaisuudessaan pientaloista ja on hyvin lapsivaltaista aluetta. Maratontien varrella sijaitsee alueen suurin puisto lähiliikuntapaikkoineen, kioski sekä urheiluhalli. Merkittävimpiä ovat kuitenkin tien alkupäässä sijaitsevat kaksi päiväkotia (Latupuisto + Rajakylä) sekä Rajakylän koulu, jonka yhteydessä sijaitsee neuvola. Maratontiellä on hyvin vilkasta kevytliikennettä, joka aamuisin ja iltapäivisin koostuu lähes yksinomaan lapsista, osa vanhempien kanssa ja iso osa ilman.

Risteysalueet ovat monessa kohtaa katveisia, eikä nopeusrajoituksia noudateta kovin orjallisesti. Maratontien nopeusrajoitus on 40 km/h, mutta erityisesti julkinen liikenne ei tunnu tiemaalauksista juurikaan välittävän. Yksistään kesällä 2009 Maratontiellä tapahtui kaksi loukkaantumisiin johtanutta ulosajoa. Läheltäpiti-tilanteita on päivittäin. Syksyllä 2008 tehdyn asukaskyselyn (N = 144) tuloksissa alueen tärkeimmäksi kehittämiskohteeksi mainittiin liikenneturvallisuus. Alueen toisille isommille teille, eli Rajakyläntielle ja Seivästielle hidastustöyssyt on rakennettu jo vuosia sitten.

Esitys:

Rajakylään Maratontielle sijoitetaan vähintään kaksi paria hidastustöyssyjä. Töyssyistä toisen pitäisi sijaita juuri ennen Latukujan risteystä, josta on käynti koululle, päiväkodille, urheiluhallille ja neuvolalle. Töyssyt pitää rakentaa mahdollisimman pian, jotta koulutie olisi turvattu myös Rajakylän lapsille.

30.7.09

Teltan taikaa

Muutama tunti sitten vietimme viihdyttävän hetken sirkuksessa. Tiedätte ne koulujen kenttiä kiertävät pikkusirkukset, joita pyöritetään suurin piirtein kahdella suurella perheellä. Pop cornin myyjä onkin akrobaatti ja lipunmyyjä nielee tulta. Tämän kertainen oli nimeltään Caliba ja paikkana Rajakylän urheilukenttä, lähipalvelua siis.

Kaikenkaikkiaan kyse on tietysti elämyksestä, ei maailmanluokan tempuista. Hattara, pillimehu, popparit, kissan silittäminen ja valot jäävät mieleen, esiintyjille taputtaminen on hienoa. Tunnelman luomisessa pienet intiimit sirkukset onnistuvat loistavasti, sitä ei käy kiistäminen. Esiintyjät ovat juuri sopivan taitavia salpaamaan kolmevuotiaan hengityksen ja kaikessa huokuu vanhempaa viehättävä kiertueromantiikka. Hetkessä tyhjälle kentälle on ilmestynyt sinipunainen teltta, asuntovaunuja, hurjaa meteliä pitävä generaattori ja ennenkaikkea tuoksut ja puheensorina - ja yhtä nopeasti kaikki on taas poissa, uusi kenttä odottaa.

Illan ensimmäinen esiintyjä saapui numeronsa jälkeen katsomoon noin vuoden ikäisen taapertajan kanssa. Pelleä avusti toinen pieni sirkusperheen kasvatti. Miltä lapsen silmin näyttääkään äiti roikkuessaan teltan katosta villisti pyörien, aplodien saattelemana? Ja mihin lapset lopulta elämässään päätyvät. Jatkaako Caliba elämäänsä oikeasti noiden naperoiden voimin? Voisinpa olla näkemässä saman ryhmän parinkymmenen vuoden päästä.

Kaiken muun lisäksi jossain välissä on myös harjoiteltava. Vaikkeivat illan esiintyjät taidoillaan varmasti Moskovan sirkuksen ovia kolkuttelisi, niin huima määrä treenitunteja on silti takana. Ainahan kaikki näyttää helpolta ja moni osaisi omasta mielestään saman. Samat kaverit toki myös voittaisivat MM-lätkässä joka vuosi maalikuninkuuden, juoksisivat Keskisalon suohon ja näyttäisivät Phelpsille kantapäitä. Joka tapauksessa lapsenmielisesti haltioiduin jälleen kerran illuusioista ja ilma-akrobatiasta ja useamman kerran huomasin olevani ainoa (valomiestä lukuunottamatta), joka taputti tauotta.

Vuoden päästä taas saapuvat uudet kulkijat. Eevi malttakoon ja muistelkoon tätä iltaa, kuten vuosi on mietitty edellistä kertaa. Ja minä itse toivon jaksavani taas työntäyteisen vuoden niin, että mieli on avoin sirkukselle. Aikuinenkin saa ihastella. Kun se taito häviää, on moni asia pielessä.

15.6.09

Ryhmämme valtuustoaloite

Alla näpyttelemäni sos.dem. ryhmän tänään jättämä valtuustoaloite. Ilokseni asia on nyt edennyt näin, että meidän koko ryhmämme asettui aloitteen taakse ja ylihuomenna helsinkiläiset demarit jatkavat valtuustossa samalla linjalla. Vielä on toivoa, että järki voittaa ja Länsimäen terveysasema jatkaa laadukasta työtään, mutta palvellen myös Mellunmäkeläisiä.

Raja rikki perusterveydenhuollossa – yhteiskäyttö käyntiin Länsimäessä

Länsimäen sosiaali- ja terveysasemaa on kaavailtu suljettavaksi ja toimintoja siirrettäväksi Hakunilan terveysasemalle. Sosiaali- ja terveyslautakunta tehnee asiasta lopullisen päätöksensä elokuussa 2009. Tällä hetkellä Länsimäen terveysasema palvelee noin 11 700 asiakasta ja kaikki toimet ovat vakituisesti hoidetut ja pätevyystaso korkea. Hoitoon pääsy on ollut hyvä ja hoidon laatu erinomainen. Hakunilan terveysasema palvelee noin 17 200 asukasta ja virkaansa hoitaa 0,5 lääkäriä. Lisäksi töissä on 2,5 sijaista ja 3 ostolääkäriä. Hoitoon pääsy on kiireettömissä tapauksissa vaikeaa ja hoidon laatu kohtuullisen hyvä. Henkilökunnan jaksaminen on äärirajoilla. Länsimäen ja Hakunilan väestö tarvitsee terveyspalveluita keskimääräistä enemmän. Tilojen osalta molemmilla terveysasemilla täytyy tehdä laajennusta ja muita remontointi töitä, oli toiminta jatkossa järjestetty miten tahansa. Hakunilassa laajennuksen tieltä poistuisi seniorien kuntosalitila. Länsimäessä puolestaan mm. kotisairaanhoito, puheterapeutti ja toimintaterapeutti tarvitsisivat uudet tilat, mikäli uusia vastaanottohuoneita rakennetaan. (lähde: palveluverkkoanalyysi 6.5.09)

Länsimäen sosiaali- ja terveysasema on aivan Helsingin ja Vantaan rajalla, keskellä tiivistä yhdyskuntarakennetta. Nykyisellään tiloissa toimii myös HUSlab, jonka palveluita helsinkiläisetkin käyttävät. Muutoin Mellunmäen asukkaita palvelee Kontulan terveysasema, joka on hyvin ruuhkainen. Mellunmäen asukasyhdistys teki 2008 aloitteen, että he voisivat siirtyä Länsimäen terveysaseman asiakkaiksi. Helsingin terveyslautakunta käsitteli asian ja otti aloitteeseen positiivisen kannan. Todellisia neuvotteluita ei kuitenkaan koskaan ole käyty ja Vantaa on vain vastannut, ettei Länsimäessä ole resursseja vastaanottaa helsinkiläisiä. Resurssit on kuitenkin uudelleen mietittävissä, mikäli Hakunilassa joka tapauksessa etsitään kumppanuusratkaisuja ja toimintoja järjestellään uuteen uskoon.

Mellunmäessä asuu noin 8700 asukasta ja koko Mellunkylän alueella 36 000. Fallpakan alueella tulee tulevaisuudessa asumaan noin 1000 ihmistä ja ylipäätänsä väestömäärä kasvaa lähialueilla. Vetovoimatekijöinä Itä-Helsingissä ja Itä-Vantaalla voidaan pitää muun muassa Vuosaaren satamaa, tilaa vaativan kaupan keskittymää Porttipuistossa ja metron kehitysnäkymiä. Näin ollen olisi hyvin lyhytnäköistä sulkea ja realisoida Länsimäen hyvin toimiva terveysasema. Yhteiskäyttö helsinkiläisten kanssa on käynnistettävä mahdollisimman pian. Mellunmäestä palveluiden käyttäjiksi siirtyisi Hakunilan asukasmäärää pienempi osuus, jolloin tilaresurssointi olisi helpommin toteutettavissa, mutta mitoitus juurikin Paras-hankkeessa suositeltu 20 000.

Esitys

Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä esittää, että Länsimäen sosiaali- ja terveysaseman rajat ylittävän yhteiskäytön edellytykset selvitetään pikaisesti. Mikäli neuvotteluissa päästään yhteisymmärrykseen, niin toiminta Helsingin kanssa tulee aloittaa heti vuoden 2010 alussa. Päätöstä arvioitaessa on huomioitava myös Mellunmäki-yhdistyksen 10.6.2009 tekemä aloite, jossa he vaativat Länsimäen terveysaseman säilyttämistä sekä Länsimäen asukasaktiivien vastaavansisältöinen vetoomus, joka sisältää yli 3200 nimen adressin.

8.6.09

Pettymys

Olen lähes työkyvytön, kun ajatukset pyörivät eilen ratkenneissa vaaleissa. On täysin käsittämätöntä, että puolueen kannatus jäi 17,5 prosenttiin. Heinäluoma pistettiin vaihtoon, kun kannatuksemme oli "vain" 21 prosenttia. No, takana ovat nyt kunta- ja Eu-vaalit huomattavasti huonommilla prosenteilla. En jaksa enää yhtään hokemaa eduskuntavaalien 2011 tavoittelemisesta. Elämää ja vaaleja on Hämeenlinnan puoluekokouksen ja kahden vuoden päästä pidettävien vaalien välilläkin.

Toki läpi Euroopan ihmiset totesivat olevansa tyytyväisiä nykyiseen politiikkaan ja äänestivät konservatiiveja. Barroso siis todennäköisesti jatkaa tehtävissään ja valitsemallaan linjallaan. Eipä taida EWC-toiminta nousta kukoistukseensa seuraavan viiden vuoden aikana, noin niinkuin yksityiskohtana. Toverit Ruotsissa sentään vähän tsemppasivat, mutta eipä liiemmin nyt jaksa sekään piristää.

Ehdokkaiden tekemää työtä ja mainonnan satsauksia ei voi syytellä. Jos buustia kampanjaan ei tule muualta, niin vaikea on pärjätä. Kohta ollaan jo tilanteessa, että listallemme on vaikea saada uusia ehdokkaita. Miksi maksaa itsensä kipeäksi ja uhrata aikansa, jos muiden listoilta pääsee murto-osilla läpi. Timo Soinin tilalle eduskuntaan nousee nyt eduskuntavaaleissa n. 700 ääntä kerännyt Pietari Jääskeläinen. Ihan mukava Pietarille, mutta kyllä jurppii varmasti tuhansia ääniä keränneitä ei-valittuja ehdokkaita. Samahan käy, kun Soini palaa Suomeen.

On takki totaalisen tyhjä. Kiljusen puolesta harmittaa, nyt olisi ollut paras hetki pusertaa läpi. Arki kuitenkin jatkuu tyrmäyksestä huolimatta. Illalla on lautakunnan kokous, jossa härdelli ja vääntö jatkuvat. Kohta on onneksi loma.

24.5.09

Tätä lisää!

Kun minusta tulee kansanedustaja, teen välittömästi aloitteen, että monikulttuurisuuden nimissä on kaikkien uskontojen kaikki pyhät huomioitava vapaapäivinä. Tabermannin seksilomatyyppiset ehdotukset eivät koskaan tule menemään työnantajapuolella läpi, mutta syrjintäuhan alla vapaiden lisääminen olisi varmasti mahdollista.

Kiitos helatorstain, eli kiitos pitkien pääsiäispyhien, sain minäkin nauttia neljän päivän vapaasta. Olo on aidosti virkistynyt. Normaali viikonloppu ei ole mitään tähän verrattuna! Kun ilmat olivat vielä valtaosin kohtuulliset, niin teimme vaikka mitä. Kävin kampaajalla, shoppailemassa, sukuloitiin Lahdessa, näin hyvää ystävää pitkästä aikaa (ja Eevi pääsi samalla HopLopiin), korkattiin grillissä vaahtokarkkikausi, saunottiin rauhassa, leivottiin sitruunarahkapullia ja vielä tänään iltapäivä vietettiin Lintsillä. Pitkästä aikaa tuntuu aidosti hyvältä mennä huomenna töihin. Rikkaruohojen kitkeminen oli ainoa mikä jäi hoitamatta, mutta eivätpä nuo mihinkään häviä, joten kimppuun ehtii myöhemminkin.

Neljä päivää Eevin kanssa aamusta iltaan oli tietenkin hienoa. Ihanainen on nukkunutkin kolme yötä putkeen kokonaan, mikä lisää levännyttä oloani. Nukkumaanmeno vaan pitkittyi tänäänkin, kun moneen kertaan piti varmistella, ettei hirviöillä ole meidän avaintamme. Lopulta tajusin sanoa oikeat sanat, jotka olivat ääliömäisen yksinkertaiset. E:n kysymys: "Missä hirviöt sitten ovat?" Minä vastaan jo aika kypsänä: "Omissa kodeissaan, kello on NIIN paljon, että hirviötkin nukkuvat, niidenkin pitää jaksaa mennä huomenna tarhaan." Ja katso, lapsi nukahti noin kolmessa minuutissa tyytyväisenä. Vinkki siis muillekin, unohtakaa kaikki rationaaliset aikuisselostukset ja todistelut, ne vain pitkittävät piinaa.

18.5.09

Yksi taas pöydällä

Huoh. Vapaa-ajan ja asukaspalvelulautakunnan kokous taas takana. Ja toki yksi päätös pöydällä. Vielä ei olla saatu yhtään kokousta läpi niin, että kaikki päätösasiat olisivat tulleet käsitellyiksi. Kannatan mitä lämpimimmin keskustelua ja linjaustemme perusteellista pohdintaa, mutta kun tuntuu, ettei tämä nyt niin perusteellista ole. Tällä kertaa jätimme pöydälle nuorisojärjestöjen avustukset. Syynä poliittisten nuorisojärjestöjen avustukset. Radikaalein ehdotus Perusuomalaisten taholta oli, ettemme jaa mitään poliittisille nuorisojärjestöille. Kevennetty ehdotus Vihreiltä oli tuen leikkaaminen 60 %:lla. Käytännössä siis veisimme Vantaan kokoisessa kaupungissa toimintaedellytykset. Yhdelläkään järjestöllä ei olisi varaa työntekijään, ei edes yhteiseen jonkin muun tahon kanssa. Talkootyöllä on toki oma arvonsa, mutta ehkä tuen nitistäminen kerralla olisi hieman raju veto. Perusteluita en ehdotuksille juurikaan kuullut. Muutama ehti jo kannattaakin massiivista leikkausta, mutta keskustelun edetessä totesi "tässä on niin monta näkökulmaa, että on varmaan hyvä vielä miettiä". Niinpä jätettiin asia lepäilemään. Eikä siinä mitään, miettiminen on hyvästä. Toivoisin kuitenkin, että lautakunnan jäsenet miettisivät ennen kokousta listalla olevia asioita.

Nuorisolaki 1§: "Tämän lain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista sekä parantaa nuorten kasvu- ja elinoloja.Tavoitteen toteuttamisessa lähtökohtina ovat yhteisöllisyys, yhteisvastuu, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo, monikulttuurisuus ja kansainvälisyys, terveet elämäntavat sekä ympäristön ja elämän kunnioittaminen." Sanoisin, että Vantaa olisi aikamoinen edelläkävijä tulkitessaan nuorisolain tavoitetta siten, että emme tukisi poliittisia nuorisojärjestöjä lainkaan. Samalla tavalla meillä oltiin valmiita lopettamaan ammattitaiteilijoiden tukeminen. Se oli edellinen asiakohta, joka lähetettiin takaisin valmisteluun. Ei siksi, että olisimme käyneet kulttuuripoliittista linjakeskustelua, vaan siksi, että rahoille olisi kaupungissa parempaakin käyttöä. Olemme siis juuri siinä tilanteessa, josta aina varoitellaan ja kauhulla muistellaan edellisen laman jäljiltä: kunnat leikkaavat (tarpeettomastikin) kaikki kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoavustukset minimiin. Tai liikunnan rahoihin meillä ei ole puututtu. Miljoonat sujahtavat ilman yhtään pyydettyä puheenvuoroa.

Täytyy tietysti peiliinkin vilkaista. Aavistelin jo kauan ennen kokousta, että poliittisten nuorisojärjestöjen avustukset eivät mene läpi, vaikka jo esityksessä oli taas nipistetty viime vuodesta. Olisi pitänyt etukäteen hakea esimerkeiksi lähikaupunkien avustustaso, kopsata nuorisolaki, pyytää kommentteja poliittisten nuorisojärjestöjen merkityksestä esimerkiksi Allianssista ja yksinkertaisesti sopia etukäteen enemmistö pohjaesityksen taakse. En ole juurikaan ryhmäsopimuksia harrastanut, vaan kuten alussa kirjoitin, antanut keskustelun herätä ja velloa. Virhe ilmeisesti. Mitään ei saada päätökseen silloin kun avustettavat sitä odottavat. Ehkä olen siis eniten pettynyt itseeni. On loppujen lopuksi aika paljon myös puheenjohtajasta kiinni, viedäänkö asiat päätökseen vai syntyykö esityksistä sellainen sekamelska, että aina jäädään jumiin. Harjoittelu tekee mestarin - toivottavasti.

12.5.09

Tupakkalaista vielä vähän

Tänään päivä alkoi aamiasseminaarilla, jossa käsiteltiin uudistuvan tupakkalain vaikutuksia pieniin myyntipaikkoihin. Aikamoisia kuluja esitetään lähikauppojen ja kioskien maksettavaksi tupakkatuotteiden piilottamisen myötä. Investointien lisäksi laki toisi vuosittain noin 2 miljardin lisäkustannukset lähikaupoille. Dave Bryans Kanadasta kertoi aluksi miten vastaava laki on Kanadassa toiminut. Nuorten tupakointi on koko maassa jämähtänyt paikoilleen 15% ja 2006 ensimmäisenä lain käyttöönottaneessa territoriossa prosentti on noussut jopa 25:een. Pieniä kauppoja/kioskeja on sen sijaan mennyt nurin roppakaupalla ja pimeä myynti lisääntynyt koko maassa 33%. Piilottamisen haitat ovat olleet siis selkeästi hyötyjä suuremmat. PAM on tietysti pitänyt esillä ensisijaisesti työn sujuvuuteen ja turvallisuuteen liittyviä näkökulmia. Alla vielä tämän aamuisen kommenttipuheenvuoroni tiedote, jossa kärkenä on myyjille kaavaillut rangaistukset.

Tupakan myynnin valvontaan selkeät ohjeet

- Tupakkalain uudistamisen yhteydessä tiukentuva alaikäisvalvonta ei saa johtaa myyjien osalta kohtuuttomiin rangaistuksiin. Lakiin on selkeästi kirjattava, missä tilanteissa työntekijä voi asettaa oman turvallisuutensa rangaistuksen pelon edelle, sanoo Palvelualojen ammattiliitto PAMin yhteiskuntasuhteiden sihteeri Hanna Kuntsi.

- Tupakkatuotteiden välittäminen alaikäiselle, väärennettyjen henkilöllisyyspapereiden käyttäminen tai asiakkaan aggressiivinen käyttäytyminen ovat muun muassa tilanteita, joissa myyjälle sakkojen langettaminen on kohtuutonta. Rikosoikeudellisten seuraamusten perusteena on aina oltava myynnin tahallisuus, alleviivaa Kuntsi.

- Työnantajan on myös pystyttävä todentamaan, että työntekijän perehdytys on hoidettu kunnolla. Kaupan ala on monelle nuorelle ensikosketus työelämään. Työntekijöillä on oltava selkeät ohjeet niin lain kuin työnantajankin osalta, miten toimia oman turvallisuuden ja toisaalta nuorten tupakoinnin ehkäisemisen puolesta parhaalla mahdollisella tavalla. Päävastuu tupakkatuotteiden myynnin valvonnasta tulee olla myyntiluvan haltijalla eikä yksittäisellä myyjällä, toteaa Kuntsi.

4.5.09

Paska duunin puolustajat

Toissa viikolla julkaistu pamfletti (vai kirja?) Paska duunista barrikadeille käynnisti taas keskustelun ay-liikkeen ja vasemmistopuolueiden jälkeenjääneisyydestä työelämäkysymyksissä. En ole vielä ennättänyt kirjaa lukea, mutta seurasin mielenkiinnolla Pressiklubin keskustelua aiheesta. Ylioppilas-lehden päätoimittajan mukaan vasemmisto ajautuu unholaan, jollei ole jo ajautunut, kun puolueissa ei ymmärretä työelämässä tapahtunutta muutosta. Pääpointti oli, että nimenomaan ei ymmärretä, että osa ihmisistä on valinnut työuran, joka ei ole perinteinen kokoaikaisuuteen ja pysyvyyteen tähtäävä.

Minua sitten jäi mietityttämään, että miksi vasemmistopuolueiden menestys olisi tästä kiinni? Aika perustavanlaatuinen ajatushan on toimia heikompiosaisten, ikäänkuin jalkoihin jäävien puolesta. Kaikilla pitää olla valinnan mahdollisuus. Jos mahdollisuudet on viety ja ihminen joutuu työskentelemään tahtomattaan huonoissa työolosuhteissa huonoin työehdoin köyhyysrajoja kolkutellen, niin silloin tarvitaan nimenomaan politiikkaa ja erityisesti ay-politiikkaa. Mutta jos ihminen valitsee itse vaikkapa freelance-uran, niin mikä mättää? Eikö asioiden pitäisi olla suhteellisen mallillaan, kun on itse saanut määritellä työsuhteensa muodon ja työnteon ajat? Samalla on varmasti pohtinut miten itsensä elättää ja siihenkin yhteiskunta tarjoaa aikalailla tukia. Monet tuet toki korotuksia kaipaavia, mutta se ongelma koskettaa kaikkia pienituloisia, ei ainoastaan "uudessa" työelämässä surffaavia.

Varsinaisten paska duunien kohdallahan on viime vuosinakin tehty paljon. On minimityöaika, eläkekertymien ehtoja on rukattu, opinto- ja vanhempainvapaat lasketaan eläkkeisiin, ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan kerryttämisaika voi olla jopa 7 vuotta, takaisinottovelvollisuus on paremmassa valvonnassa, kuten myös lisätuntien tarjoaminen, kaikki työsuhteenedut koskevat myös määrä- ja osa-aikaisia, pätkien ketjuttaminen on kielletty, työaikapankkeja on kehitetty jne. jne. Tuntuu siis vähän siltä, että on aivan yhdentekevää mitä ay-liike ja lainsäätäjät oikeasti tekevät, vanha mantra ei tietyissä piireissä muutu. Jollei individualistisen elämäntavan valinneille akateemisille tarjota muhkeaa perustuloa, on vasemmisto ja ay-liike epäonnistuneet. Kyse ei siis pohjimmiltaan ole paska duuneja tekevien ihmisten puolustamisesta, vaan yhden ryhmän poliittisen tavoitteen saavuttamisesta.

Aika läheltä olen kuitenkin seuraillut taistelua pätkätyöläisten pärjäämisen puolesta ja sanoisin, että väite ammattiliittojen jämähtämisestä kokoaikatyöhön on tuulesta temmattu. Ainakin aloilla, joilla silpputyöläisiä oikeasti on ja paljon. Pitää kuitenkin yrittää edes jossain kohtaa muistaa, että suurin osa työntekijöiden etujen parannuksista on kiinni työnantajista ja kulloinkin istuvasta maan hallituksesta. Kaikki vääryys yhteiskunnassa ei suoranaisesti johdu ammattiliittojen ja vasemmistopuolueiden halusta kurjistaa pienipalkkaisten oloja :)

27.4.09

Tuntematon sotilas

Kansalliseen veteraanipäivään sopii hyvin hehkuttaa viikonloppuna näkemääni Tuntematonta sotilasta. Tosin hieman särähti korvaan, kun radiossa kertoivat tämän päivän toiveen kuuluneen, että nykyiset sukupolvet muistaisivat vaalia sotaperintöä. Eiköhän sodistamme pitäisi oppia vaalimaan rauhan perintöä. Tämä oli mielestäni Smedsin versionkin ydinsanoma. Kansallisteatterin esitys on ehdottomasti pasifistisin kuvaus näkemistäni Tuntemattoman sovituksista.

Täytyy myöntää, että hieman etukäteen jännitti minkälaista meuskaamista menemme katsomaan, niin erikoisilta kritiikit ja lööpit aikoinaan kuulostivat. Kaikki muumimammasta Turkkaan ammutaan ja pesukoneita lahdataan. No löytyiväthän em. elementitkin, mutta en olisi varmaan edes jäänyt ihmettelemään, jollei niitä joku muu olisi aiemmin päivitellyt päivätolkulla lehdissä. Kaikki kuuluivat jotenkin saumattomasti moderniin toteutukseen. On hankala edes kuvailla mitä katsomossa koin. Perinteisen näyttelijäntyön rinnalla hyödynnettiin todella toimivasti videota, livekuvaa (siis kameramies todella kuvasi käsivaralta keskellä näyttämöä), erilaisia musiikkeja ja näyttämökin laajentui katsomon lisäksi kaduille kuvan välityksellä. Meteli oli välillä liian kova, pienimmilläkin desibeleillä olisi teho saavutettu. Samaten häiritsi välillä repliikkien huutaminen. Ei siis se huutaminen, vaan se, että sanat menevät ohi. Nykyään ilmiöön tosin törmää jokaisessa esityksessä, jossa on vihainen tai tuskainen mies. Mutta nämä nyt olivat pieniä haittoja.

Näytös kesti lähes 4 tuntia, siis kauan. Kertaakaan ei kuitenkaan tarvinnut kelloa katsoa. Esitys energiallaan ja monentasoisilla viittauksillaan ja piikeillään imaisi totaalisesti matkaansa. Tuntemattoman kuolemattomia lausahduksia odottaneet varmaan pettyivät, vaikka toki tärkeimmät (täs siul on hyvä mies jne.) löytyivätkin. Hahmoista oli löydetty ihan uutta. Ja niin täytyykin, kuka oikeasti haluaa katsoa sata kertaa legendaarisen elokuvan näyttämösovituksen? Smeds työryhmineen on onnistunut tuomaan koko homman tähän päivään. Erityisen herkullinen oli narsistinen Lammio, jonka vastine löytyy varmaan monen mielessä oman firman keskijohdosta. Aikaan osui myös irvailu miesten saumattomasta yhteishengestä ja kaverin tukemisesta...Kasan jälkeen räjähti soimaan Mertarannan "Ihanaa leijonat, ihanaa" ja viina virtasi.

Kyllä lämpimästi suosittelen, jos vaan liput onnistuu saamaan!

20.4.09

Kyllä ihmisiä kiinnostaa!

Edelleen on euforinen olo. Länsimäki-Rajakylän demarit olivat kutsuneet eiliselle koolle alueen asukkaita ja eri yhdistysten aktiiveja ja tottakai tämän kylän valtuutettuja puhumaan terveysasemamme tulevaisuudesta. Säästötoimet uhkaavat sulkea hyvin toimivan sosiaali- ja terveysasemamme, joten päätimme käynnistää nimiadressikeräyksen. Paikalle saapui yli 140 ihmistä! Tila kävi pieneksi, osa ihmisistä kävikin vain oven suussa allekirjoittamassa adressin ja antamassa tukensa "operaatiolle". Läsnäolleet käyttivät lukuisia puheenvuoroja ja olivat intoa puhkuen järjestemässä mielenilmausta ja jopa terveysaseman valtausta. Uutiskynnys ylittyisi varmasti, kun Länkkärin harmaat pantterit valtaisivat tilan :)

Lukuisat ottivat mukaansa listoja naapurustossa tai työpaikalla kierrätettäväksi ja lisäksi nimensä voi listaan rustata kirjastolla tai terveysasemalla toukokuun loppuun asti. On hyvä tutina, että saamme kerättyä lähemmäs tuhat nimeä. Parin bussilastillisen kanssa sitten luovutetaan adressi sosiaali- ja terveyslautakunnalle ja valtuustolle kesäkuussa.

Mediakin tarttui mukavasti aiheeseen. Ennen tilaisuutta oltiin Ylen aikaisessa ja Vartin nettisivuilla ja nyt tiedotteemme pohjalta tehdään juttua ainakin Varttiin ja Hesariin, toivottavasti Vantaan Sanomatkin noteeraavat tilaisuutemme. Kylän väki synnytti hetkessä kansanliikkeen, on tämä homma välillä hienoakin. Toki tähän fiilikseen liittyy myös vahva usko siihen, että lopputulos on mieluisa...Tiedotteen voi lukaista Länsimäki-Rajakylän blogista, linkki tuossa oikealla palkissa.

15.4.09

Ryhmäpuheenvuoro asumisesta


Alla reilu viikko sitten valtuustossa pitämäni lyhyt ryhmäpuheenvuoro Vantaan asuntopoliittisesta ohjelmasta. Kuvassa näkyvästä taulusta näkyvät vihreänä pyydetyt puheenvuorot, joten kovin vilkasta keskustelua ei asuntopolitiikka kirvoittanut, muutama kommenttipuheenvuoro sentään pyydettiin minun ja vasemmistoliiton Tuula Saastamoisen puheiden perään. Tekstini toki eli puheen mukana ja kannattaa lukea itsekseen mutisten ääneen, jotta painotuksia syntyy :)


Sosialidemokraattinen ryhmä haluaa aluksi kiittää laaja-alaisen, hyvin informatiivisen ja asiantuntevan asunto-ohjelman valmistamisesta. Asuntopolitiikan ongelmana erityisesti pääkaupunkiseudulla on usein markkinoiden selän taakse piiloutuminen, levitellään käsiä suhdanteiden edessä. On kuitenkin hyvin vahvasti lautakuntien ja viime kädessä tämän salin päätettävissä minkälaista asunto- ja maankäyttöpolitiikkaa teemme, kenen tarpeisiin haluamme vastata.

Ryhmämme haluaa korostaa - ohjelmassakin vahvasti esiin nousevan - eheän yhdyskuntarakenteen merkitystä. Uusien asuinalueiden suunnittelussa ja täydennysrakentamisessa on tehtävä nimenomaan asumis-, ei ainoastaan asunto-politiikkaa. Ilmastonmuutoksen, kaupunkiseutujen toimivuuden, eri ryhmien integraation, palvelurakenteen ja yhteisöllisyyden kannalta on aivan olennainen kysymys, millaisissa yhdyskunnissa asumme, teemme työtä ja vietämme vapaa-aikaamme. Mitä eheämpi ja urbaanimpi yhdyskunta, sitä enemmän säästämme kustannuksia, vähennämme päästöjä ja parannamme elinympäristömme toimivuutta. Moniarvoistuvassa yhteiskunnassa näkemyseroilta ja törmäyksiltä ei voi välttyä, joten avoin ja rakentava suunnittelutyö ja itse toteutuskin yhdessä eri osapuolten kanssa on ensiarvoisen tärkeää. Huonoja esimerkkejä ei tarvitse hakea Tukholman lähiöitä kauempaa. Ei tehdä Länsimäestä uutta Tenstaa.

Asunto-ohjelmasta käy kiitettävästi ilmi myös sitoutuminen Helsingin seudun aiesopimukseen. On erittäin tärkeää, että huomioimme erityisryhmät asuntotuotannossamme ja haemme ennakkoluulottomasti keinoja neliöhintojen kustannusten alasajoon. Autottomat alueet, uudet innovaatiot rakennustekniikassa, yhteishankinta suunnittelussa sekä energiatehokkuuden lisääminen ovat muutamia esimerkkejä keinovalikoimasta, jolla voimme vaikuttaa asumisen kohtuuhintaisuuteen.

Viimeisenä haluamme nostaa esiin häpeätahramme, asunnottomuuden. Seitsemän vuoden laskun jälkeen asunnottomuus on jälleen lähtenyt nousuun ja valitettavan jyrkästi. Asia ei kosketa ainoastaan metsien miehiä, vaan joukossa on paljon itsenäistyviä nuoria, työn perässä muuttaneita ja lapsiperheitä. Vantaalla asunnottomia on noin 500. Hallituksen asunnottomuusohjelmassa olemme onneksi aktiivisesti mukana, mutta harmillista on, että esimerkiksi RAY:n tänä vuonna eri järjestöille myöntämistä noin 12 miljoonan hankeavustuksista ei yksikään kohdennu Vantaalle. Kumppanuuksia pitää siis hakea myös tällä sektorilla aktiivisemmin. Tuettua asumista, asumisohjausta ja sosiaalista isännöintiä voidaan viedä vielä paljon pidemmälle yhdessä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa.

Panostetaan siis eri elämäntilanteet ja ikäryhmät huomioivaan asumispolitiikkaan, jolla luodaan koteja, ei pelkkiä seiniä.

6.4.09

Reaaliajassa valtuustosta

Hih, sähköisessä päätöksenteossa on se hauska puoli, että voi tällä tavalla reaaliajassa raportoida valtuustotyöskentelyä. Olemme - ryhmäkokoukset poislukien - istuneet epämukavilla tuoleillamme nyt 3 tuntia ja 15 minuttia. Oman neitsytmatkani tein puhujanpönttöön kokouksen alkupuolella, kun käsittelimme Vantaan asunto-ohjelmaa. Sain pitää ryhmäpuheenvuoron :) Laitan sen todennäköisesti myöhemmin tännekin näkyviin.

Nyt käynnistyi illan odotetuin aihe, Vantaan ja Helsingin liitosselvitykseen kannanottaminen. Puheenvuorot taitavat olla suurta teatteria ja rintamalinjat selvillä, mutta show kestänee jokusen tunnin. Nyt äänessä on ensimmäisenä Sirkka-Liisa Kähärä, joka jo nauratti (ainakin minua) mikrotason esimerkillä: "Ilmoittaisin naapurilleni, että haluan selvittää yhdessäasumisemme haitat ja hyödyt, ja aion tehdä sen joka tapauksessa yksinkin, jollei ajatus miellytä." Vitsailut taitavat todellisuudessa olla vähissä. Kokoomuksen ryhmästä on aiemmin jo useaan kertaan todettu, että ei pidä keskustella liitoksesta vaan selvityksestä ja että keskustelu on ikävän asenteellista. Siis päätöksemme seurauksista ei pitäisi keskustella. Taitaapa toive kaikua kuuroille korville. Perussuomalaisten Pietari Jääskeläisen puheenvuoro nyt ainakin on täynnä todennäköisimpiä uhkakuvia uudesta suurkaupungista. He tukevat meidän muutosesitystämme, jossa korostetaan laajempaa seutuyhteistyötä, seutuhallinnon selvittämistä ja suoraan sanottuna annetaan piut paut kahden kaupungin rahaa nieleville selvityksille.

Ensimmäinen Kokoomuksen puhuja on Paula Lehmuskallio, jota en olisi arvannut näin mainioksi. Lehmuskallio lensi lomalta Milanosta vain kokoustamme varten ja on Kokoomuksen erittäin pienen toisinajattelijoiden joukon kärki. Häntä on painostettu, kiristetty ja yritetty palkita, jotta hän olisi ollut pois tämän iltaisesta käsittelystä. Vaan eipä ollut, vaan antoi palaa turhia itseään säälimättä.

Puheenvuoroja on jonossa 19 ja aikaa tämän kirjoituksen alusta on kulunut 35 minuuttia. Julkaisen äänestystuloksen, kun se on selvä. Nyt keskityn Markku J. Jääskeläisen herkullisiin kielikuviin. Harmillista, ettei valtuustosalissa saa taputtaa.

Oi voi, nyt on keskusteltu 1,5 tuntia. On oikeasti hyvin mielenkiintoista, ainoa häiritsevä seikka on se, että en usko hetkeäkään käytettyjen puheenvuorojen muuttavan yhdenkään valtuutetun jo olemassa olevaa - ryhmässä sovittua - kantaa. Kummasti vaan Vihreätkin ovat sulassa sovussa samassa ruodussa. Heistä jo 3 on käyttänyt puheenvuoron, jossa he kannattavat seudullisen yhteistyön tiivistämistä, mutta viimeisessä lauseessa toteavat: "Kuitenkin kannattaa selvittää Helsingin ja Vantaan yhdistymisen edut ja haitat, sillähän saadaan vain tietoa päätöksenteon pohjaksi."

No nyt äänestetään! Käsittely alkoi 2 h 15 min sitten. Jännittää...Aloitammeko tien kohti suur-Vantaata...Tulos 37-30. Siis hypätään Helsingin syliin. Asia loppuun käsitelty.

31.3.09

Haloo, arki kutsuu ministereitä

Pakko on tapojeni vastaisesti hieman avautua työasioista. Meneillään on monta lakiuudistusta, jotka koskevat yksityisten palvelualojen työpaikkoja. Jos kaikki esitykset saavat lopullisen muotonsa juuri niinkuin hallitus esittää, niin johan ovat sopan keittäneet työntekijöille. Eikö kellään ole käsitystä mitä arjessa tapahtuu...Kirjoitanpa ihan todennäköisen esimerkin, mihin liikeaika-, arpajais- ja tupakkalain yhdistämisellä joudutaan:

Keskustassa sijaitseva vähittäistavarakauppa on auki lauantai iltana klo 23.30 ja kassalla istuu yksinään lisätienestejä hankkiva nuori opiskelijatyttö. Vartija kiertää useamman korttelin alueella. Ilta on hiljainen, sillä kukaan ei tee ruokaostoksia keskellä yötä. Sisään paukahtaa nuorisoporukka, osa enemmän ja osa vähemmän humalassa. Osa linnoittautuu peliautomaatille, osa tutkii lukittua kaljakaappia ja loput tivaavat tupakkatuotteiden myyntilistaa. Tupakat ovat tytön jalkatilassa piilossa näkyvistä. Mielessä käy, että porukasta varmasti osa on alaikäisiä. Mielessä käy myös, että peliautomaattien alaikäisvalvonnan rikkomisesta saa vähimmillään sakot, samaten alaikäiselle tupakan myymisestä - pahimmillaan potti olisi vuosi vankeutta. Tilanne on kuitenkin uhkaava, mitä sanoa, ettei suukopu äiy käsikähmäksi? Noudattaako lakia vai varmistaa oma työturvallisuus...

Arkea ymmärtävä tietysti neuvoisi, että tietenkin pitää toimia tilanteen mukaan oma turvallisuus turvaten, mutta eivätpä lakiesitykset tunne lieventäviä asianhaaroja. Niinpä ainoa vaihtoehto olisi luottaa todennäköisyyksiin, eli ei kenellekään kuitenkaan ole resursseja valvoa, että lait alaikäisvalvonnasta toteutuvat, kiinnijäämisen riskiä ei siis juuri ole. Hurskaita toiveita voisivat ministerit kuitenkin esittää lehtien kautta, niitä varten ei varmaan tarvitsisi työllistää valtavaa joukkoa virkamiehiä ja kansanedustajia ja kirjata toimimattomiksi laeiksi.

30.3.09

Ilmasta rahaa

Hyvä! Windfall-vero lähtee liikkeelle. Pitkään SDP sitä ajoi ja pitkään - Pekkarinen etunenässä - hallituksen joukot veroa vastustivat, mutta hyvä näin. Nykyhallitukselta pitkästä aikaan järkevä veroratkaisu.

Uutisoitiin aiemmin myös Saksasta kuulumisia. Kansallisen rautatieyhtiön johtaja anoo eroa, kun selvisi, että työntekijöiden sähköposteja oli seurattu ja haettu yhteyksiä toimittajiin tai poliitikkoihin. Näinhän ei meillä tietenkään voisi käydä...Lex Nokiahan rajoittuu vain korkeaa teknologiaa tuottaviin suuryrityksiin ja silloinkin tarkkaan valikoitunut joukko saattaa tarkistaa IP-osoitteen. Koska sarkastinen äänensävy on hankala kirjoittaa, niin suoraan sanottuna lailla tullaan rikkomaan yksityisyydensuojaa ja sananvapautta. On täysin arjelle vierasta perustella lakia sillä, ettei työaikana ole mitään syytä lähettää yksityisiä sähköposteja ja jos näin tekee, on työantajalla täysi syy puuttua asiaan. Ja perustelu on siinäkin mielessä kestämätön, että ihmisillä on syitä lähettää yksityistä postia työaikana, vaikkapa työpaikan luottamushenkilöille tai työterveyshuoltoon.

Vantaan kaupunginahllitus päätti esittää ensi maanantaina kokoontuvalle valtuustollemme, että suostumme Helsingin pyyntöön yhdistymisselvityksestä. Kukaan ei vieläkään ole minulle kertonut, millä tavalla luodaan Suomeen metropolipolitiikka ja -osaaminen yhdistämällä Helsinki ja Vantaa. Näkyvimmin viikonlopun lehdissä ovat kuitenkin olleet palveluiden kustannusvertailut. Palveluiden yhdenmukaistaminen maksaisi Vantaalle 285 miljoonaa euroa. Tässähän palataan otsikkoon, ilmastako rahaa kuvitellaan muutettavan? En tietenkään ole mitenkään ylpeä siitä, että Vantaalla palveluihin käytetään valtavan paljon vähemmän rahaa kuin naapurissa, mutta realiteetit pitää hyväksyä. Ovatko nykyiset Helsinkiläiset valmiita karsimaan omasta tasostaan ja lisäksi kustantamaan uuden Van-Helin palveluharmonisoinnin? Tohdinpa eppäillä.

27.3.09

Kenen on valta Europarlamentissa?


Kesäkuun 7. päivä emme valitse suurlähettiläitä luomaan Suomi-kuvaa, vaan poliittiset edustajamme ajamaan omia etujamme ja rakentamaan yhtenäistä EU-lainsäädäntöä oman arvomaailmansa pohjalta. Väittäisin jopa, että europarlamentissa yksittäinen edustaja saa ammattitaidollaan enemmän valtaa, vastuuta ja tuloksia kuin Suomen eduskunnassa
Otetaan esimerkki: Komissio on valmistelemassa tällä hetkellä mietintöä lain pohjaksi isyysvapaista. (Suomi-EU-suomi sanakirjan mukaan laki kääntyy direktiiviksi tai asetukseksi, mutta eduskunnasta tutusta lainsäädäntötyöstä on siis kyse myös Brysselissä). Kun mietintö on valmis, nimetään sille esittelijä. Esittelijä on joku europarlamentaarikoista, niistä jotka me ja muut EU-kansalaiset olemme paikoillensa äänestäneet. Europarlamentin poliittisesti jakautuneilla ryhmillä on kokonsa mukaisesti pisteitä, joilla voi mietinnön ostaa ensin omalle ryhmälle ja sen jälkeen ryhmän sisältä nimetään esittelijä. Lakialoitteet kulkevat juuri tästä syystä aina jonkun mepin nimellä hyväksymiseensä asti. Kuka sitten ryhmässä pääsee esittelijäksi? Se, joka on aktiivinen, asiantunteva ja pätevä.

Esittelijän rooli on merkittävä. Hän saa ensimmäisenä valmistella lausunnon komission mietintöön ja vasta sen jälkeen asia siirtyy valiokuntatyöhön. Aloitteen tekijällä, pohjaesityksen luojalla on luonnollisesti valtaa, kuten jokainen tietää. Lopputuloksen kannalta on suuri ero, onko esittelijänä esimerkkimme isyysvapaa-asiassa oikeistoa edustava mies Puolasta vai vasemmistoa edustava nainen Ruotsista. Esittelijän valtaa lisää entisestään se, että vielä parlamentin täysistuntokäsittelyssä esittelijänä toimiva europarlamentaarikko saa lausua mielipiteensä kaikkiin muutosesityksiin. Ja toki kyseinen meppi myös turvaa oman selustansa varmistamalla, että oma ryhmä on ainakin pääosin hänen esitystensä takana. Päätös ei siis synny jonkin maan linjausten mukaisesti, vaan jo valmisteluvaiheesta asti päätökset tehdään eri aatesuuntia edustavien ryhmien kautta. Uuden Europarlamentaarikon tärkein työ on itse asiassa tuoda oma asiaosaamisensa julki omassa ryhmässään ja aktiivisesti ajaa itseään esittelijäksi. Tehtävä ei ole helppo. Suomalainen äänestäjä ei tietenkään pysty vaikuttamaan porvari- tai sosialistiryhmän sisäisiin valintoihin, mutta me päätämme millaista ”materiaalia” valittavaksi lähetämme. Minkä alan osaajien kädenjäljen haluamme nähdä?

Oletetaan, että isyysvapaamietinnön esittelijä valitaan vasta vaalien jälkeen. Tarjoammeko me suomalaisen edustajan joka ajaa uudistuksia palkansaajan vai työnantajan näkökulmasta vai edustajan, joka juoksee kovaa tai laulaa hyvin? Poliittisen ryhmän koko, ei maan koko, ja edustajan aktiivisuus omassa ryhmässään ovat ratkaisevia tekijöitä.

Euroopan unionin päätöksenteon linjan määrittävät poliittiset aatesuunnat vaaleissa saadun mandaatin mukaisesti. Pääpiirteisessään neuvosto viime kädessä aina vahvistaa tai palauttaa käsittelyyn parlamentin lakiesitykset. Joskus pingis parlamentin ja neuvoston välillä voi kestää vuosia. Kansallisissa vaaleissa oikeisto on läpi Euroopan vahvistanut asemiaan ja täten muodostaa enemmistön neuvostossa. Tällä hetkellä Suomen kantoja neuvostossa esittävät eduskuntavaaliemme jälkeen hallituksen muodostaneen Kokoomuksen, Keskustan, Vihreiden ja RKP:n ministerit. EU:n päätöskoneisto ei nykyisellään ole mikään duunareiden kehto, vaan koko pakettia johtavat konservatiivit.

Parlamenttiryhmien välillä on eroja. Tästä ajankohtaisena esimerkkinä olkoon äänestys työaikadirektiivistä; työelämän pelisääntöjä heikentävän esityksen puolesta äänestivät niin RKP:n kuin osin Kokoomuksen edustajat, jotka kuuluvat eurokonservatiivien EPP-ryhmään. Parlamentin toiseksi suurimman ryhmän, sosialistien PES:n johdolla esitys kuitenkin kaatui, eikä esimerkiksi viikkotyöaika noussut 65 tuntiin. Europarlamentaarikkomme ovat paljon vartijoina myös niiden EU-kansalaisten suuntaan, joiden oma kansallinen lainsäädäntö on heikompi kuin meillä, eikä meille itsestään selvää sopimusyhteiskuntaa tunneta.

Juttuni PamPlus-lehteen, joka toivottavasti motivoi äänestämään.

24.3.09

Täällä taas!


Uusi työ ja uudet luottamutehtävät ovat vieneet niin mennessään, etten ole ehtinyt lainkaan kirjoitella. Pää on liian täynnä ajatuksia ihan viran puolesta, ettei virtaa ole ennä riittänyt blogiin asti. Sinällään huono merkki. Ensin huomasin ajattelevani yöllä työasioita ja sitten tajusin, että surraukselle on saatava stoppi. Kolmas vaihe, eli toteutus on hakusessa...Mennyt viikonloppu oli hyvä alku. Käytiin sunnuntaina nauttimassa tuulettomasta ja auringon lämmössä kylpevästä meren jäästä Storörenin edustalla. Ongittiin sintti-tinttejä, kuten Eevi asian ilmaisi. Minä lähinnä keskityin maisemiin ja Ilta-Sanomiin. Sää oli houkuttanut paikalla muitakin; hiihtäjiä, pilkkijöitä, kävelijöitä ja jokusen kelkkailijan. Kovin kauan ei mene kun ko. paikkaa hallitsee Hjalliksen asuinalue. Näinköhän asukkaat haluavat merimaisemaansa tavallista rahvasta kuumaa mehua juomaan? Toivottavasti sen sallisivat - minä olen pienenä hiihtänyt samassa poukamassa ja mukava olisi, että (mikäli jäätä riittää) kolmekymmentä vuotta eteenkin päin maisemat olisivat kaikkien nautittavissa.
Päivän poliittisiin aiheisiin en mene syvälle. Muutama irtoihmetys vain. Miten on mahdollista, että Kokoomuksen kannatus ei laske? Voisiko Haukio päättää onko hän yksityishenkilö vai ei. Voisiko Mari Kiviniemen vaihtaa, kursittaa kuntatalouteen tai edes pitää hiljaa? Miksi lautakunnan jäsen on itse valmis ajamaan alas oman toimialan palveluita ja avustuksia? Ja miksi ihminen ei osaa jäädä pois toiminnasta, jos kaikki on jo tehty, kokeiltu, saavutettu, yritetty ja puhuttu?
Ehkä kirjoittelen piakkoin uudelleen, kun jaksan jäsentää ajatuksia tai laitella kuvia, mutta siihen asti - syökää ulkona, käykää elokuvissa/teatterissa/urheilutapahtumissa/messuilla/konserteissa jne., ostelkaa luxustuotteita ja tehkää kaikkea mikä on ihanan rentouttavaa, oloa hellivää ja suomalaista työtä tukevaa.

10.3.09

Tänään tapahtunutta

Hyvä EU! Yli kymmenen vuoden jahkailun jälkeen Saksa taipui ja ruokatarjoilun arvolisäveroa voidaan laskea kaikissa EU-maissa. Meillä alv:n lasku olisi siis 8 %, jonka suoraan hintoihin siirtämisestä työnantajapuolen hallinto on jo päätöksensä tehnyt. Asiat eivät tietysti kaikkialla mene kuten joku päättää, mutta isossa osassa ravintoloista voisi kuvitella asiakkaan loppulaskun pienentyvän. Työllistävää vaikutusta arvioidaan olevan jopa tuhat määrin. Toivottavasti mahdollisuus voidaan hyödyntää jo ensi syksynä, eikä muutaman vuoden päästä.

Eläkeikä asiaa tv-uutisten mukaan väännetään jo yötä myöten. Tämähän alkaa kuulostaa "vanhoilta hyviltä ajoilta". Ensin haluttiin luopua kolmikannasta ja nyt neuvotellaan pääministerin virka-asunnolla kestävyyttä koitellen. Vaikea on nähdä, että hallituksen linja pitäisi. Akava, STTK ja SAK ovat kaikki ilmoittaneet, että ainoa keino mitä ei voida käyttää työurien pidentämiseen on eläkeiän nosto. Jää siis kaksi vaihtoehtoa: 1) Hallitus nyt kuitenkin nielee ylpeytensä ja peruu päätöksen tai 2) Hallitus ei niele ylpeyttään, ajaa asian läpi ja päätös jää lain kuolleeksi kirjaimeksi. Minä nimittäin en ainakaan keksi miten eläkeiän korottaminen nostaa keskimääräistä eläkkeelle jäämisikää, jos työntekijöistä 64 % vastustaa ajatusta ja työnantajapuoli on hiljaa, eli vastustaa, mutta ei halua asettua samaan rintamaan palkansaajajärjestöjen kanssa julkisesti. Vai säädetäänkö myös laki, jolla kielletään työkyvyttömyyseläkkeet ja puretaan eläkeputket ja kielletään irtisanomasta esim. 60-65 vuotiaita?

Kevyempää tänään tapahtunutta oli minun ja Eevin iltaretki vasta avattuun Itäkeskuksen Prismaan. Aivan tolkuttoman kokoinen kompleksi. Kaikki oli tietysti uuden karheaa ja jännää, kun ei tiedä mitä löytyy mistäkin, mutta mitenkään jättimäinen koko ei heijastunut tuotevalikoimaan. Ihan samat juustot samalla hinnalla kuin lähi-Alepassa. Eevi osoitti loistavaa oivalluskykyä hedelmäsastolla. Paloitellut vesimeloonit olivat loppu ja totesin vain, ettemme osta kokonaista. Eevi katsoi silmät lautasen kokoisina ja sanoi "kysyttäisiinkö myyjältä" (siis juuri tuossa muodossa). Myyjä onneksi löytyi kurkkujen luota ja ystävällisesti lähti paloittelemaan takahuoneeseen meloonia. Homma kesti. Eevi valui ostoskärryjen istuinosassa, nojasi kädellä poskeen ja sitten luovuttaneesti huokaisten: "Voi hitsi. Ei se tule takaisin. Jos otetaan vaan karkkia".

4.3.09

Älytön eläkepäätös

Vaikka hallituksen eläkelinjausta on jo ehtinyt hieman sulatella, niin yhtään asia ei jäsenny. Normaalisti ensireaktion jälkeen alkaa ymmärtää perusteluita, vaikkei samaa mieltä olisikaan, mutta nyt on ihme sotkua. En käsitä yhtään miten Vanhasen johdolla koko hallitus saatiin mukaan älyttömään eläkeiän korotusehdotukseen. On aivan päivänselvää, että merkitsevää on vain milloin ihmiset oikeasti jäävät eläkkeelle. Vasta neljä vuotta sitten käyttöön otettu joustava ja kannustavuuteen perustuva malli on kerännyt kansainvälisesti kateutta ja tulokset ovat olleet varovaisen positiivisia. Ongelmaksi tietysti muodostui aika nopeasti se, että harvalla työnantajalla on oikeasti mitään intressiä panostaa ikääntyvien työntekijöiden jaksamiseen, töiden uudelleen järjestelemiseen tai ylipäätänsä työsuhteen jatkamiseen. Niinpä ihmisen omalla halulla tai yhteiskunnan toiveilla ei juurikaan ole merkitystä, jos työtä ei yksinkertaisesti ole tai sitä ei pysty fyysisesti tai henkisesti suorittamaan. Miten hallituspuolueissa kukaan ei muka tiedä nykyisiä tilastoja eläkkeelle jäämisen keski-iästä tai työkyvyttömyyseläkeläisten syistä?

Motiiveja ehdotukseen saattaa olla monenlaisia. Maatalousyrittäjien eläkejärjestelmään ei ole puututtu, parhaimmassa tapauksessa farmari jää "eläkkeelle" 51-vuotiaana. Hyvätuloisimpia uudistus ei heilauta, vanhuus on turvattu muita reittejä. Mutta vaikea on uskoa Suomen oikeistoa ihan näin härskiksi. Tai sitten todella ovat. Siinä tapauksessa toivoisin kovasti, että ihmiset oikeasti avaisivat korvansa, lukisivat lehtiä ja toteaisivat puolueiden erot.

Suurempi salaliittoteoria epäilee, että tämä on vain hämäystä. Laskelmoidusti, jonkin kätevän viestintätoimiston tuella, saadaan kolmikanta näyttämään kaiken pahan alulta ja juurelta ja siihen tämä oli ainoa tarpeeksi provosoiva ase. Tähän sopisi myös oivasti ajoitettu Heikan ja Boxbergin kirja konsensuksen rappeuttavasta voimasta. Ongelmat rullataan palkansaajajärjestöjen syyksi, liitot leimataan pahoiksi ja julkinen mielipide on avoimempi vaikkapa yleissitovuuden purulle tai työttömyyskassajärjestelmän muutoksille. Katainen on vyöryttänyt lähes kaikki Reinfeldtin aloitteet myös meille, joten ihmetystä on herättänyt miksi meillä ei ole kassan maksuihin yms. puututtu. Tosin Suomessa Kokoomus on vahvempi palkansaajapuolue kuin Ruotsissa - ehkä Laitinen-Pesola ei kaikkea nielisi.

Itse olen lähdössä työreissulle Rukalle reilun viikon päästä, ehkäpä näen saman valon kuin Matti ja tietoisuuteni avartuu.

28.2.09

V-Asla

Jos haluaa lukaista, niin keskiviikkona työskentelynsä aloittaneen V-Aslan (vapaa-ajan ja asukaspalveluiden lautakunta) pj-esittely haastattelun voi lukaista tästä.

Jo ekassa kokouksessa oli nähtävissä, että pitkiä iltoja tulee. Asialistat ovat niin pitkiä ja porukka onneksi keskusteleva, että ripeälläkin työskentelyllä kokouksemme venyvät helposti kolmeen tuntiin. Keskiviikkona äänestimme kahdesta edustajamme paikasta, toinen oli monikulttuurisuusasianneuvottelukunta ja toinen Tikkurilan aluetoimikunta. Ja sitten äänestimme vielä tarkennuksista Popmusiikin museon vuokrasopimukseen. Itse kannatin esitystä, jossa olisimme viestittäneet selkeämmin uudelle toimijalle, että tiloista ei peritä vuokraa, mutta asiaan voidaan palata. Pelkoni nimittäin on, että laskennallinen vuokra viime kädessä tasataan toimialamme nykyisille vuokralaisille, jotka jo muutoinkin ovat aika lailla lirissä vuokriensa kanssa. Meneillään on laaja tilaselvitys, jonka pitäisi olla paketissa vuoden loppuun mennessä. Saatoimme siis tehdä päätöksen, joka meni pahasti metsään tulevien linjausten valossa. Varman päälle pelaava esityksemme kuitenkin hävisi 8-9. Niinpä popmusiikin museo aloittaa pikapuoliin toimintansa Kartanonkoskella vuokrattomissa tiloissa ja toivottavasti jo ensi kesänä turistit löytävät tiensä suomalaisten tähtien historian luo.

Teknisesti selvisin ihan kohtuullisesti kokouksen vetämisestä, mitään pahempia en onnistunut söhlimään, vaikka alkuun jännittikin :)

20.2.09

Maahanmuutosta kriittisesti - siis miten?

Päivän puheenaihe tuntuu olevan maahanmuutosta keskusteleminen, jota saa myös nyt tehdä kriittisesti. Ja kaikkien tulee myös tunnustaa, ettei kriittisyys tarkoita automaattisesti rasistista suhtautumista. Tämä nyt aiheuttaa minulle pientä ymmärtämisvaikeutta. Vaikeus syntyy ihan siitä, etten ole oikeastaan kuullut yhdenkään maahanmuuttoon positiivisesti suhtautuvan esittävän kriittistä keskustelua, joka voitaisiin lukea kriittiseksi-mutta-ei-rasistiseksi keskusteluksi. Jo vuosia on ollut ihan yleistä tietoa, että asuntopolitiikkaa ei pidä tehdä niin, että se edistää segregaatiota, on sitten kyse mistä tahansa väestöryhmästä. Samaten on ollut yleistä tietoa ja vallitseva mielipide, että ihminen ei voi kotoutua ja työllistyä, jollei kielikoulutusta ja muuta koulutusta järjestetä ja tueta. Tämän kaltaisissa näkemyksissä ei mielestäni ole mitään kovin kriittistä. Mainitsemani asiat ovat kuitenkin usein kompastuskiviä ja niitä pohtiessahan itse asiassa pohditaan kantaväestön tekemiä poliittisia valintoja, ei maahanmuuttoa.

Jos taas keskustellaan Suomen pakolaiskiintiöistä, niin missä ovat kriittiset avaukset? Toisaalla ovat hyvin rasistiset purkaukset ja toisaalla "tästäkin pitää voida keskustella"-linja. Mitään keskustelua ei kuitenkaan käydä. Aika perinteisellä erilaisuuden hyväksymis ja maassa maan tavalla teemoilla puhuttiin Ylenkin suuressa maahanmuuttajakeskustelussa, joka oli muutoin ansiokas.

Tavallisen tallaajan kanssa jutellessa, vaikkapa kuntavaalien alla, nousi esiin ihan perusjuttuja, kuten arvostelua ulkomaalaistaustaisten lääkärien kielitaidon suhteen. Olen ihan samaa mieltä, että potilaan pitää ymmärtää mitä lääkäri hänelle sanoo, mutta jos vaatimus kumpuaa vain aksentista ja muu on ok, niin leimaan näkemyksen esittävän ennakkoluuloiseksi. Valitettavasti. Perusteluni on se, että saman vaateen pitäisi myös koskea lääkäreitä, jotka puhuvat 90% latinaa antaessaan diagnoosia, lääkäreitä jotka mumisevat hihaansa, niin ettei potilas tiedä missä mennään tai lääkäreitä, jotka jostain muusta syystä eivät saa asiaansa selitettyä. Itselleni on ainakin käynyt usein niin, että kiireisen tutkimisen jälkeen seison käytävällä resepti kourassani ihmetellen mikä minulla pohjimmiltaan on vikana.

Tämä nyt hieman harhautui. Mitä enemmän asiaa pohdin, niin sitä selvemmin minusta ongelmamme ovat vain tehdyssä politiikassa ja tietysti resurssien puutteessa. Vantaalla on tehty selkeää maahanmuuttajapolitiikkaa kauan ja kuten aiemmin kirjoittelin, valmistui tovi sitten varsin ansiokas maahanmuuttopoliittinen asiakirjamme. Ei nivaska mitään kriittistä keskustelua herättänyt, vaikka siinä oli hyvin selkeästi kirjattu myös nykyiset kipukohdat. Ehkä keskustelua ei herännytkään juuri siitä syystä, että ongelmat ja suunnitellut toimenpiteet on lausuttu ääneen ja jo tehty työ on ollut tuloksekasta. On päästy yli rajan, jossa pitää todistella etten ole rasisti, kun vaadin sitä tai tätä. Jos Suomessa olisi tehty aktiivisia toimenpiteitä maahanmuuttajien työllistämiseksi, niin jatkaisimmeko tätä tapakulttuurien yhteentörmäysdebattia? Voi olla, että jatkaisimme, mutta sitten se olisi ainakin aidosti sitä, eikä kulissi jollekin todelliselle aiheelle. En nimittäin jaksa uskoa, että oikeasti kovin monen suomalaisen arkea liikauttaa pienen vähemmistön päivittäiset rutiinit, mikäli ne pysyvät lain sallimissa rajoissa. Ja kovin kriittisenä en osaa pitää myöskään vaatimusta noudattaa lakeja.

Voi olla, että olen aivan liian arkinen näkökulmissani. En osaa hakea kauhukuvia käsiin räjähtävistä massoista, jotka valtaavat sossun luukut. Uskon vilpittömästi, että jos hoidamme maahanmuuttajataustaisten asioita tasavertaisesti kantaväestön kanssa, niin meidän ei tarvitse pelätä joidenkin ryhmien radikalisoitumista ja purkauksia puolin tai toisin. Kai yhteenvetona voisi sanoa, että enemmän pitäisi tehdä kaiken jo olemassa olevan tiedon pohjalta ja vähemmän miettiä kuka on rasisti ja kuka ei. Pitääkö signaaleihin aina tarttua puhumalla jos vaihtoehto olisi tekemällä?

9.2.09

Perusoikeudet kuntoon Euroopassa


Casa La Salle; katolinen hiljentymiskeskus, jossa kurssittelin viime viikon

Nyt olen sen verran toipunut vajaan viikon reissusta Roomaan, että voi jotain referoidakin. Hommahan alkoi kaoottisesti. Nousin hyväntuulisena viime viikon tiistaiaamuna Air Balticin koneeseen, jolla oli tarkoitus tehdä pikavaihto Riikassa ja olla perillä puolen päivän jälkeen. Nooh...Siirryin muun porukan mukana kohti konetta ja yllättäen virkailija ilmoitti passini vanhentuneen. Muutaman viikon olin siis ollut tietämättäni vanhan passin kantaja,
eikä tuota kukaan Helsingissäkään noteerannut, saatika edellisellä viikolla Tallinnassa. En omista kuvallista henkilökorttia, joten ajokortilla ainoa suunta oli takaisin Helsinkiin. Halpaa kuin saippua. Eipä muu auttanut kuin soitella useampi hätäinen puhelu ja syöksyä takaisin Suomeen. Helsingissä homma toimi kuin unelma. Expresspassin ja valokuvat sain hoidettua 20 minuutissa, eli jo 16.20 olin matkalla kohti Milanoa, josta oli jälleen vaihtolento. Ilta pimeni, eikä laukkuani näkynyt. Itse asiassa näin matkalaukkuni vasta perjantaina seuraavan kerran. Onneksi ohjelmassamme ei ollut virallisia vastaanottoja tai muita tilaisuuksia, joissa ulkomuotoni olisi herättänyt hämmennystä.

Koko häslinki matkatavaroiden kanssa hieman häiritsi kurssiin keskittymistä, mutta oli siellä asiaakin. En usko ketään liiemmin kiinostavan listaus hyvistä jäsenhankinnan käytänteistä muissa euroopan maissa, joten keskityn muihin mieleenpainuneisiin asioihin. Alla vain pari esimerkkiä, "vaatimattomampia" vainokokemuksia löytyi lähes jokaiselta osallistujalta.

Porukassa oli mukana ensimmäistä kertaa osallistuja Turkin satamatyöntekijöiden liitosta. Hän oli palkattomalla viikolla, koska toimitsijoille ei kuulu oma kouluttautuminen työsopimukseen. Viikon edetessä tuli hyvin tutuksi heidän tilanteensa mahdottomuus. Liitto on kasvanut uskomattomalla vauhdilla, mutta työntekijöiden tilanne on puistattava. Kukaan liiton henkilökunnasta ei saa itse kuulua mihinkään ammattiliittoon, tuloksena olisi irtisanominen. Johdon muodostaa 6 henkilöä, joiden jokaisen kuukausipalkka kaikkine "sivutuloineen" (ymmärtäisin korruptiona) lähentelee 20 000 euroa. Toimitsijan palkka on n. 550 euroa/kk ja jäsenten keskiansiot 300 euroa/kk. Hieman siis kiristää tilannetta. Jäsenmäärä on nyt pyöreästi 2000 ja liitto on joutunut viime kuukausina jo myymään omaisuuttaan, jotta johdon kulut saadaan katettua. Liiton sisällä täytyisi tapahtua vallankumous tai sitten asiaan täytyisi pystyä jollain tavalla puuttumaan euroopan muiden liittojen/keskusjärjestöjen taholta. On kestämätöntä, että vakava korruptio ja jäsenten ja liiton työntekijöiden oikeuksien polkeminen ovat päivänvalossa, eikä kukaan tee mitään.

Italian CISL:n (vrt. SAK) edustajat kertoivat Etelä-Italiassa ja erityisesti Sisiliassa rehottavasta nykymuotoisesta orjuudesta. Edelleen aamuisin työttömät - lähinnä miehet - kerääntyvät torille ja pikkupomot sormelle osoitellen valitsevat päivän ahertajat. Suuri osa tällä tavalla elantoaan hakevista tulee Tunisiasta ja palaa jossain vaiheessa kotimaahansa tai sitten ei. CISL on koittanut parantaa tilannetta erilaisin kampanjoin, vetoomuksin ja saarroin, mutta turhaan. Ei juurikaan heilauta Berlusconia suuntaan tai toiseen, vaikka on myös avoimesti tiedossa, että Etelä-Italiassa on Euroopan heikoin kasvu ja syvään jurtunut korruptio.

Maistisia Berlusconin hallituksen politiikasta saimme mekin, kun sattumalta osuimme mukaan mielenosoitukseen parlamenttitalon edustalle perjantaina. Viikonlopun Iltalehdessäkin oli pikku uutinen aiheesta. Kyseessä oli mielenosoitus 17 vuotta koomassa maanneen naisen perheen puolesta. Naisen isä on jo 10 vuotta yrittänyt saada luvan lopettaa tyttärensä letkuruokinta. Nyt lääkärit ja jokin oikeusaste olivat hyväksyneet elämän keinotekoisen ylläpidon, mutta parlamentti sääti pikalain, jonka mukaan edes tällaises
sa tilanteessa ei Jumalan luomaan elämään saa kajota. Siis mihin elämään, kysyivät myös mielenosoittajat. Nainen on ollut aivokuollut vuonna 1992 tapahtuneesta auto-onnettomuudesta asti ja on silkkaa julmuutta perhettä kohtaan makuuttaa häntä sairaalassa. Oikeistopuolueet sanoivat kuitenkin sanansa ja perhe jatkaa taisteluaan yhä harvenevin keinoin. Pahaa tekee.

Irlantilainen kollegani kannusti boikotoimaan Ryanairia. Muutama esimerkki yrityksen toiminnasta: lentoemännät ja stuertit saavat palkkaa vain ajalta kun kone liikkuu, siis ei siivotessaan konetta tai odottaessaan lähtöä toisessa maassa. Työvaatteet he vuokraavat työnantajalta ja kaikki koneessa nautittu, kuten vesipullollinen, on maksettava erikseen. Yrityksen johtaja oli yrittänyt myös sylkeä Air Linguksen lentoemäntien päälle ja samalla sihissyt, kuinka hän pian omistaa koko Irlannin lentoliikenteen. Että ihan ymmärrettävää, miksi Tampereelta pääsee niin halvalla vaikkapa Lontooseen.

Olisi rohkeata, jos joku EU-vaaliehdokkaistamme nostaisi kampanjassaan esiin myös ihmisoikeudet Euroopassa. Eihän maailmanparannusteemoilla ääniä kerätä, mutta pelkän Suomen edun ja aseman korostamisen lisäksi nyt olisi oiva sauma myös keskustella siitä, mitä mantereellamme tapahtuu. Ja usein oikeistolaisten ja kristillisten puolueiden toimesta. Sosiaalisemman Euroopan hokeminen ei riitä, vaan on tuotava julki mitä sanaparin taakse todella kätkeytyy.

2.2.09

Keskiverto maanantaikuvaus

Kello aloitti huomionhakemisen 6.51 kuten lähes joka aamu ja kuten lähes joka aamu, taoin 9 minuutin torkkua useampaan kertaan. Eevi istui viimeiset minuutit pimeässä sänkymme vieressä hokien vaativalla äänellä: "Nouse, pikku kakkonen tulee jo." Niinkuin nyt jotain kellosta ymmärtäisi, mutta osaa jo varmaan päätellä, että viimeistään herätyskellon toisella rääkäisyllä lastenohjelmat ovat alkaneet. Itse asiassa olimme kuitenkin poikkeuksellisen hyvissä ajoin liikkeellä, Eevi ei ollut viimeinen tarhan puurolle saapuja.

Varsinaisen työpäivän aloitan nykyään aina aamupalalla. Kahvipöydässä on yleensä lähes koko käytävämme porukka ihmettelemässä edellisen illan ja aamun uutisia ja usein keksimme myös parhaat kehittämisideat lehtien äärelle kumaruneina. Lisäksi laihalainen pussipuuro ja kahvikuppi on kaltaiselleni uuden vuoden lupailijalle oikein sopiva ateria. Ja varsinkin, kun heti ensimmäiseksi oli vuorossa parituntinen työyhteisömme TERVE-hankkeen esittely. Tarkoituksena on pidemmällä aikavälillä parantaa työhyvinvointia, työssäjaksamista, vähentää sairauspoissaoloja ja lisätä jokaisen liikunnallista ja kulttuurista pääomaa. Mitä se sitten tarkoittaakin...Liikunta- ja kulttuurisetelit meillä on ollut käytössä jo pitkän aikaa. Sydämen kunnon kohotukseen panostamme aloittamalla AinoActive-ohjelmassa. Oikeasti pelottaa testauttaa oma kunto perinpohjaisesti. Epäilen, että sydämeni ei ole kolmekymppisen naisen...Toisaalta odotan innolla, että joku auttaa elämäntapaprojektissani. Realisti minussa kuitenkin katsoo kalenteria, kaikkia kokouksille pyhitettyjä iltoja ja usko liikunnan säännöllisyyteen latistuu alta aikayksikön.

Iltapäivä meni loppuviikon kurssin ennakkotehtäviä pohtiessa. Jäsenhankinnan ja järjestäytymisen haasteita, ongelmia, trendejä...Mikäs miettiessä, kun kurssi on 5 päivää Roomassa :)

Ja sitten koittivatkin päivän kuntsimaisuudet. Tilanne: vanhempamme lähtivät eilen Puolaan perinteiselle hääpäivämatkallensa (32 v.), josta syystä siskoni Maija on meillä "hoidossa". Maija tietysti eilen unohti tavaroita Sipooseen ja lähtikin suoraan koulusta sinne - minun kotiavaimet laukussansa. Aslakin piti ehtiä hakemaan Eeviä, vaan päivä terästehtaalla (alkaa huomenna yt-neuvottelut) venähti ja tiet olivat tukossa, joten lähdin julkisilla ilman vaunuja noutamaan pikkuakan. Metrossa luulin hetken joutuneeni keskelle "Älä kailota"-kampanjaa, kun kuuntelin koko matkan erään nuorehkon miehen talousvaikeuksia. Tiedän nyt, että hänellä on luottohäiriömerkintöjä, äiti ei enää lainaa rahaa, firmasta (nimenkin kuulin) on Hesarissa myynti-ilmoitus, lapsi menee huomenna ysiltä tarhaan jne. Tosissaan oli ja aika maailman murjoman näköinen. Jäin aidosti toivomaan, että hän saa asiansa järjestymään ja velkojat rauhoittumaan.

Päiväkodin pihalla oli aivan päinvastainen tunnelma. Eevi oli jopa hetken ärtynyt, kun uskalsin keskeyttää liukurileikit noutamalla kotiin. Kotona sitten istuskeltiinkin oven takana reilut puoli tuntia odottelemassa iskää. Eevi näytti huvittavalta istuessaan jäisillä portailla mutustelemassa välipalaksi viinirypäleitä. Naapurin kanssa tosin ehdittiin vaihtaa kuulumisia harvinaisen kauan. On muuten osoitus siitä, että on oikeasti aikuinen. On siis naapureita, jotka moikkaavat kun ajan ohi ja joiden nimet muistan.

Puolen tunnin kupru aikataulussa aiheutti myös sen, että myöhästyin päivälliseltä. Istuimme Tikkurilassa loistavassa Thai Palace ravintolassa "tutustumisiltaa" toimialajohtaja Timo Juurikkalan, aloittavan lautakuntamme vpj:n Lasse Norreksen ja tulosaluejohtaja Susanna Taipale-Vuorisen kanssa. Käytiin ruoan lomassa läpi käytännön juttuja. Mielenkiintoistahan tästä tulee. Norres on mukavan ja innostuneen tuntuinen, joten kai löydämme yhteisen toimintatavan kunhan asiat selkiintyvät. Hauskinta oli hänen luonnehdintansa itsestään: "Mä en kestä pitkiä puheluita, jaarittelua tai haavelua ilman rahaa, jos jotain haluaa tehdä, niin sitten pitää ensiksi osoittaa fyrkat." Ja herra sitten lähti kunnallispolitiikkaan :)

Ja nyt kotona, Eevi sängyssä, tai ainakin melkein. Kurjaa olla erossa koko porukasta lähes viikko. Hyvinhän nämä täällä pärjäävät, sitä en hetkeäkään epäile. Ikävä vaan on inhottavaa kaikille, oma olo on surkea, Eevi protestoi pissailemalla minne sattuu ja Assusta tulee kärttyisä, kun oma aika jää olemattomiin.

Sitten pakkaamaan, iltakahvit ja vaatekaapin kimppuun. Ehkä nukun jo puoliltaöin.

Miksi tätä tavallisen päivän kuvausta maailman tavallisimmin? Tänään on päivä, jonka päiväkirjamerkintöjä kansanrunousarkisto kasaa. Kymmenen vuotta sitten he saivat 23 000 tekstiä ja arvokasta tietoa suomalaisten arjesta. Kannan tänään korteni kekoon.

26.1.09

Taantumaan tuupertuneet

Taloustaantuma syvenee ja täyttää kohta virallisestikin laman tunnukset talousviisaiden mielestä. Kukaan ei osaa ennustaa tulevaa, mutta jotain voisimme oppia menneestä ja olla nyt hyvin hereillä meneillään olevien muutosten kanssa. Vähän vaan on ollut ideoita esillä, joilla autettaisiin juuri nyt kolhunsa saaneita.

Aloitan hieman kauempaa. Kaikessa järjestötoiminnassa, vanhempainilloissa, ay-liikkeesä, äänestysaktiivisuudessa ja monella muulla sektorilla on havaittavissa sama ilmiö; noin 40-vuotiaat puuttuvat kokonaan tai ovat hyvin passiivisia. Ainoa yhteinen nimittäjä on edellinen lama. 90-luvun laman aikana työelämään pyrkineet nuoret kokivat kovia, monet jäivät juuri alkaneelta työuralta työttömäksi ja yhteiskunta tuntui hylänneen heidät. Elämää oli rakennettava kyynerpäätaktiikalla ja asenne on jäänyt elämään. Heijastukset kaikkeen yhteiskunnalliseen toimintaan ovat selvät. Yhteisöllisyyttä syntyy luottamuksesta, eheydestä ja siihen kasvamisesta. Jos edellä mainitut puuttuvat, on tie kivinen ja pitkä, kun peräänkuulutetaan toisista ihmisistä ja yhteisestä omaisuudesta vastuunkantamista.

Nyt nuorisotyöttömyys on jälleen kasvussa. Uudellamaalla ollaan jo lähellä 5 %:a. Nuoret ovat jälleen puskurityövoimaa, ovi käy ensimmäisenä. Edellisen vaikean ajan jälkeen jäivät jo elämään vuokratyöfirmat ja pätkätyöt. Silpputyöstä "potkut" saaneet eivät edes näy missään. Arviohan on nyt, että vuoratyöntekijöitä on jo n. 20 - 30 000 vähemmän kuin syksyllä. Moni elämänsä vuoratyöllä rahoittanut on siis tyhjän päällä. Edellisen taantuman aikaan ei tunnettu pikavippejä, jotka tuovat oman lisämausteensa. Eräpäivänä on helppo surffata netissä lainaamassa satanen tai kaksi.

Toistammeko samat erheet taas? Ikäänkuin huomaamatta jätämme taantuman armoille juuri elämäänsä aloittelevat nuoret. Moni pärjää kyllä, mutta henkiset "vammat" ovat pysyviä. Miksi toimia yhdessä kun vaikealla hetkellä on kuitenkin yksin? Ymmärrän täysin huolen vanhempien työntekijöiden työttömäksi jäämisestä, uuden paikan löytäminen voi olla todella vaikeaa, jos eläkeikä häämöttää parin vuoden päässä. Mutta onko meillä oikeasti kokonaishyvinvoinnin kannalta varaa jättää nuoret pelkkään tilastotarkasteluun? Pitäisikö laman kynnyksellä kiristää alle 30-vuotiaiden työntekijöiden osalta irtisanomissuojaa tai lisätä kuuluisan elvytyksen nimissä kuntien määrärahoja tuntuvasti "nuorisotakuun" osalta?

Oli miten oli, kovin kauan ei asiaa voi pohdiskella tai juna meni jo. Iso nuorisojoukko on jo kortistossa uunituoreen koulutuksen kera ja turhautuminen kasvaa päivä päivältä, nyt olisi sen yhteisöllisyyden aika.

24.1.09

Valinnat

Tänään päättyi puhelinrumba, kun edustajisto kokoontui päättämään luottamushenkilövalinnoista. Kooste päätöksistä vaikkapa tästä.

Valtuuston puhenjohtaja äänestys oli todella tiukka. Antti Lindtman voitti Markku J. Jääskeläisen äänin 21-19! Olen oikein tyytyväinen lopputulokseen. Antilla on tiukka paikka, mutta en epäile lainkaan etteikö hän olisi valmis kovaan työhön ja reiluun ajankäyttöön kunnallispolitiikan hyväksi. Sanoinkin tukipuheenvuorossani, että tämän parempaa aikaa ei varmaankaan tule sukupolven vaihdokselle. Vaikeassa taloustilanteessa ja kuntaliitosselvitysten keskellä riviemme ja yhteistyömme tulee olla niin tiivistä, että valtuuston puheenjohtaja ei todellakaan joudu yksin tuleen linjaamaan, vaan selkänoja on vahva. Senkun vaan puhuu - ja se ei varmasti koidu Antille kynnyskysymykseksi.

Pientä viime hetken hässäkkääkin on ilmassa, kun sitoutumattomana Keskustan ehdokkaana toiselle kaudelle valittu Timo Auvinen ilmoitti siirtyvänsä Perussuomalaisten porukkaan. Heidän ryhmänsä kasvoi näin ollen jo kahdeksaan valtuutettuun, vain yhden päähän Vihreistä. Valtuustomme kokoontuu ensimmäistä kertaa ylihuomenna. Siitähän tämä sitten toden teolla alkaa, vieretysten Kiljusen kanssa eturivistä.

22.1.09

Koskematon lumi

Ulkona leijailee lunta vihdoin ja viimein juuri niinkuin talvella kuuluukin. Olen kääriytyneenä vilttiin höyryävän kahvikupin kanssa. Mukava nilkkapituinen yöpaita ja villasukat, eikä tietoakaan meikistä tai kammatuista hiuksista. Vain kirja kruunaisi idyllin. Paitsi, että olen kotona koska olen sairaampi kuin aikoihin. En nyt ihan pää kainalossa, kun tietokonetta pystyy vielä käyttämään, mutta kokonaisvaltaisen kurja olo kuitenkin. Perjantaista asti olen ollut antibioottikuurilla, mutta kuume pentele silti nousi toissailtana. Eilen olin kuitenkin vielä kurssia vetämässä Petäyksessä ja ajoin kotiin taistellen nivelkipuja vastaan, mutta nyt on lupa vain maata ja odottaa parempaa oloa.

Samaan aikaan töissä on johtoryhmämme koolla päättämässä mm. henkilöstöasioista. Toimitsijan on hyvä ymmärtää jäsenten arkea, joka pamilaisilla on usein pätkätöiden rytmittämä. Niinpä minäkin taas vaihdan hommia hetkeksi. Äitiysloman sijaisuuden ajaksi siirryn yhteiskuntapoliittisen sihteerin tehtäviin! Taloustilanne, lähestyvä sopimuskierros, eduskunnassa käsittelyssä olevat alojamme koskevat muutokset ja SAK:n puheenjohtajavalinta ennustavat vilkasta ja äärimmäisen mielenkiintoista loppuvuotta. Siinäpä on näköalapaikkaa enemmän kuin omiin tarpeisiin. Hienoista rimakauhua kummittelee mielessä, mutta on vaan luotettava omiin oppimistaitoihin ja toisaalta kutsun esittäiden arviointikykyihin. Ja kuten sanottu, kyseessä on määräaikainen hyppäys, joten omiin rakkaisiin töihin pääsee takaisin taas 2010.

8.1.09

Vuosi alkoi siitä mihin vanha jäi

Loma oli oikein onnistunut, mutta silti jo kahden työpäivän ja kuluneiden viikkojen uutisten jäljiltä pää on niin täynnä sekalaisia ajatuksia, ettei mikään tunnu jäsentyvän. Gaza tietysti järkyttää päivittäin. Niin kai on tarkoituskin, tai siis onneksi vielä järkyttää. Ajattelin jo joskus olevani immuuni Lähi-Idän kriiseille, mutta tämä tuntuu olevan liikaa. Minulle on aivan saman tekevää mitä vaikuttimia puolin tai toisin taustalla on, tai onko kyseessä vain Hamasin julmasti suunniteltu propaganda, mutta nyt iskujen laajuus ei ole mitenkään selitettävissä. Avustajilta on viety toimintaedellytykset, suojautumismahdollisuuksia ei juurikaan ole ja uhrit ovat pääosin sivullisia. Pienten lasten tappaminen ja silpominen ei ole mitenkään hyväksyttävissä.

Muina aikoina olen kuluttanut aikaa Vantaan luottamushenkilöneuvotteluiden parissa. Seuraillut pelin kehittymistä, harhautunut omistakin tavoitteista ja taas palannut "ladulle". Onneksi ensi keskiviikkona pitää jättää kunnallisjärjestölle esitykset ja siitä reilun viikon päästä edustajisto lyö paketin kasaan. Vaikkei meidän yhdistyksen kannalta pitäisi ollakaan suurempia ristiriitoja, jollei valtuuston pj-paikkaa lasketa, niin ihan nokko on taas puheluita ja kokoontumisia ollut.

Kiljusen kanssa kommunikoin yllättäen taas toiselle puolelle Eurooppaa. Jäinkin pohtimaan, että miksei yksikään tuotantoyhtiö ole innostunut ohjelmaideasta "kirppuna Kimmon kyydissä". Kaiken maailman matkailuohjelmia syydetään tuutista ja väkinäisesti juonnetaan tunnelmapaloja ja haastatellaan sillä sun tällä kielellä paikallisia. Kiljunen puhuisi ja esittelisi varmasti ilman käsikirjoittajaakin katsojat pyörryksiin ja varmasti päästäisiin kurkistamaan paikkoihin, joihin ei muutoin olisi asiaa. Nytkin matkan pää oli tovereiden luona jossain Länsi-Saharassa. Ainoa rajoite voisi olla, ettei suomalaisilla tuottajilla ole varaa roudata kuvausryhmää Kimmon tahdissa. Tästä vaan eurovaalikampanjaa rakentamaan :)

Henkilökohtaisella tasolla ajattelin taas auttaa omaa jaksamistani kiinnittämällä huomiota syömiseeni ja liikkumiseeni, siis kirjauduin kiloklubiin. Jos mitään ei tapahdu, niin ainakin nolottaa enemmän, kun tekee asiasta julkisen. Toinen piristäjä ovat tietysti matkasuunnitelmat. Kolmen viikon päästä suuntaan työreissuun Roomaan viikoksi, pääsiäisenä suunnataan pohjoiseen ja touko-kesäkuulla olisi tarkoitus hyödyntää Aslakin 30 v. lahjaksi saama Finnmatkojen lahjakortti. Uutuuskohde Kusadasi Turkissa näyttää houkuttelevalta, mutta sielläkin on tainnut olla "pieniä erimielisyyksiä" jälleen kurdiväestön kanssa. Minä en ole niinkään boikottihenkinen, mutta Aslakin saaminen matkaan on haastellisempaa...Voipi siis olla, että päädymme turvallisesti moussakan äärelle, siis jollekin Kreikan saarelle. Kohteesta riippumatta pakkailen mielessäni matkalaukkua aina kun tuntuu hankalalta.