29.10.09

Kuristetaanko kulttuuri kuoliaaksi

Eilisessä paikallisaviisisamme oli mielipidekirjoitus, kuinka kansa tietää mistä pitää säästää ja valtuutettujen tulisi paremmin tämä tieto huomioida. Yllättäen top 3 säästökohteisiin nousi jälleen kulttuuri. Siitäpä provosoituneena kirjoittelin alla olevan tekstin Vantaan Sanomien yleisönosastolle.

Leipää ja sirkushuveja


Jo muutama tuhat vuotta sitten ymmärrettiin, että mikäli halutaan kansan voivan hyvin, täytyy heille tarjota perustarpeiden lisäksi iloa ja virikkeitä kulttuurin ja liikunnan keinoin. Myöhemmin ymmärrettiin syy-yhteydet kulttuurin ja kansakunnan yhtenäisyyden sekä identiteetin välillä. Niinpä vainon alkaessa ensimmäiseksi poltetaan kirjat ja hiljennetään toisinajattelijat, jotka useimmiten edustavat eri kulttuurinaloja. Laulaen on tehty sittemmin vallankumouksia. Miksi tämä paatos? Sampsa Saralehto vaati ( VS 28.10.) valtuutettuja kuuntelemaan kuntalaisia budjetin teossa ja viittasi kyselyihin, joissa ihmiset listaavat ensisijaiseksi säästökohteeksi mm. kulttuuritoiminnot. En halua veikkailla mitä tarkoitetaan yleisesti kulttuurilla, mutta Vantaalla jo hyvistä pienistä määrärahoista vielä enemmän säästäminen olisi hölmöläisen hommaa. Tällä hetkellä käytämme koko kulttuuritoimeemme noin 20 euroa per asukas ja lasten ja nuorten kanssa tehtävä työ on etusijalla. Kaupungin omat hankkeet nojaavat vahvasti valtion tukeen tai suuntautuvat nimenomaan kaikkien vantaalaisten iloksi, kuten kaupunkijuhla. Eri sektoreilla toimiville kulttuuriyhdistyksille jaettavat avustukset ovat aivan samanlaista lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksien tukemista, kuin nuoriso- tai liikuntapuolella. Vai halutaanko taantuman takia painottaa, että esimerkiksi jalkapallo on tärkeämpi harrastus kuin tanssi?

Vaikeassa taloustilanteessa, joka monessa perheessä näyttäytyy työttömyytenä tai pitkänä lomautuksena, ei pitäisi missään nimessä vähentää lasten ja nuorten vapaa-ajan toimintaan kohdentuvia tukia. Lasten arjen tulisi sujua mahdollisimman normaalisti ja rakkaan harrastuksen parissa tulisi voida jatkaa, vaikka kotitalouden tulot laskisivatkin. Tämän yhtälön mahdollistaa ainoastaan julkinen tuki toiminnan järjestäjille, kuten vaikkapa taiteen perusopetusta tarjoaville toimijoille. Eikä kyse ole ainoastaan lapsista. Teatterin ja konserttien kävijämäärät kehittyvät yleensä aina taloustaantumien aikaan positiivisesti. Ja hyvä niin. On parempi, että ihmiset pakenevat huoliaan hetkeksi pimeään katsomoon kuin pitkäripaiseen. Olisin siis mielestäni aika perustellusti sitä mieltä, että myös Vantaalla pitäisi tunnustaa kulttuuripalveluiden merkitys niin lasten kokonaisvaltaisen kehityksen, ikäihmisten mielenvirkeyden kuin aikuisväestönkin viihtymisen ja kotikuntaan juurtumisen kannalta. Järkevää ja kuluja karsivaa politiikkaa olisi päinvastoin lisätä rahaa ennaltaehkäisevään toimintaan, jota kulttuuritoimikin ennen kaikkea edustaa.

Hanna Kuntsi (sd.)
Vapaa-ajan ja asukaspalvelujen lautakunnan puheenjohtaja

14.10.09

Action!

Lähiviikkoina on ollut mahdollisuus useammassakin paikassa syventyä ay-liikkeen uudistustarpeisiin ja toki samalla kaikkien järjestöjen järjestöllisen toiminnan ongelmiin. Vakiintunut väitehän aina on, että asemansa betonoinut, ukkoontunut ammattiyhdistysliike on erkaantunut jäsenistöstään ja vetäytynyt kabinetteihin tekemään päättäjille mieluisia kompromisseja. Väittäisin, että tämä näkemys on aika kritiikittä nieltykin. Ikärakenteen osalta lirissä moni onkin ja aktiivitoimijoiden määrä on vähentynyt verrattuna järjestötoiminnan kultaisiin vuosiin. Saman ongelman jakavat tosin kaikki urheiluseuroista lähtien. Tämä muuten käy osittain ilmi myös nuorisoasiainneuvottelukunnan vasta julkaisemasta "Aika vapaalla" nuorisotutkimuksesta. Ammattiliittojen osalta pienen huokaisun voi päästää vain siitä syystä, että vastauksissa nuorten asennoituminen ammattiliittoihin on pysynyt samana kuin vuonna 2000. Siis huonompaan suuntaan ei ole tällä vuosituhannella menty.

Mutta sitä en sulattaisi, etteivät liitot enää toimisi ruohonjuuritasolla. Tässäpä linkki ensimmäisiin ulosmarssijoihin. PAMin ja MaRan hiihtokeskusten tes-neuvottelut ovat jumissa ja Rukan työntekijät avasivat työtaistelutoimenpiteiden tien. Ihan siitä tavallisesta arjesta ja omista oikeuksistaan huolestuneina he toimivat ja juuri niinhän ay-liikkeen toimintatapojen arvostelijat toivovat. Eikä tämä Rukan porukka tule ainoa olemaan. Keväällä käynnistyvät lähes kaikkien alojen neuvottelut ja hässäkkää on taatusti tiedossa. En usko, että edelleenkään Hakaniemi tyhjenee keskustoimistojen toimitsijoista, jotka nousevat barrikadeille (mikä olisi aika kornia), vaan action syntyy paikallisesti siellä missä painetta on. Tätä vaan ei tunnuta haluavan tunnustaa. Pitää muistaa, että pelkästään SAK:laisissa liitoissa on luottamusmiehiä ja työsuojeluvaltuutettuja kymmeniä tuhansia. Missä muussa kansalaisjärjestössä on yhtä paljon päivittäin järjestön tehtäviä hoitavia? Vai onko kansalaisjärjestötoimintaa ainoastaan kaduilla ja netissä toimiminen?

"Ruohonjuuritaso" toivottavasti nousee keväällä mediassakin esiin. EK on ohjeistanut tupoista luopuneena kaikkia työnantajaliittoja pitämään palkankorotuskattona teknologiateollisuuden saavuttamaa 0,5 %:a. Aikaisemmat mantrat toimialan maksuvalmiudesta on haudattu. Jotain logiikkaa kuitenkin liittokierroksille toivoisi. Viime kierroksella ei tullut kuuloonkaan saada edes samaa kuin teollisuus, kotimarkkinat ovat niin eri juttu ja nyt ei voi millään mennä senttiäkään yli, kun on hyvä olla yhtenäinen taso. Aikaisempi laajapohjainen tupo on siis käytännössä korvattu yhdistelmällä Metalliliitto, Teknologiateollisuus ja Matti Vanhanen. Kaikkia koskevia työttömyysturvauudistuksia sovittiin yhden alan neuvotteluissa ja työnantajat määrittelivät samoista neuvotteluista kaikkien alojen palkankorotustason. Luulisi nyt edes Vihreitä kiinnostavan.

Iso työ on joka tapauksessa edessä kaikilla liitoilla. Eiköhän jokainen toimintatapoihin kyllästynyt löydä oman väylänsä kantaa kortensa kekoon, on se sitten työnseisaus, tukilakko, mielipidekirjoitus tai sosiaalisen median vertaistukea.

5.10.09

Etäisyyttä


Viikko helteessä pehmentää mukavasti ohimoita. Ei kiristä, eikä ahista. Altaan reunalla makoilu stimuloi myös kaikkia niitä aivonystyröitä, jotka tuottaisivat yliromanttista ja -nostalgista proosaa - jos siis antaisi luvan sormille näpytellä. Minulle käy itse asiassa aina niin matkustaessa, mieli rupeaa luomaan kaunokirjallisuutta, vaikkei mitään todistettavia lahjoja olekaan. En siis enää ihmettele, että Kiljunen on haksahtanut rakkausromaanin kirjoittamiseen. Vähemmälläkin lentogerosiinin katkulla luulisi syntyvän vähintään Annan jatkokertomuksia. Julkaisu taitaa olla edelleen epävarmaa, mutta innolla odotan. Jos vaikka valtuuston vieruskaveri saisi lämpimäisen.
Agia Marinan lehtikioskeihin ilmestyvät aina päivän viiveellä rakkaat iltapäivälehtemme. Ohi kulkiessa kurkimme lööppejä ja nyt tiedän senkin, miksi porukkaa ei politiikka nappaa. Ajatellaan, että keskivertoäänestäjä ei lue esimerkiksi Uutispäivä Demaria päivittäin, vaan silmäilee satunnaisesti keltaisen median tuotoksia, niin kyllähän tämä touhu ihan absurdilta vaikuttaa. Pariin päivään en nähnyt lehtiä ja yht´äkkiä puhutaan kannessa jostain hiton laudasta. Pakkohan sitä oli kännykästä yhteys etsiä ja lukea netistä lisää. Samalla löytyi Urpilaisen neronleimaus, kielletään kaikkia tukemasta yhtään ketään yhtään millään tavalla.
En jaksanut ensimmäistä työpäivääni käyttää ajatuksen esille kaivamiseen. Jos siis demarit ovat nyt sitä mieltä, että puolueita ei saa mitenkään tukea, eivät yhdistykset, yritykset tai yksityishenkilöt, niin olkoon. Nyt ollaan kokoavan arvopuolueen ytimessä. Lausunnoilla ja kannanotoilla ei ole päätä eikä häntää, faktat mättävät milloin missäkin ja kukaan ei ole ihan varma uskaltaa seuraavaa uutista lukea, mutta arvojen vuoksihan tässä jäsenmaksua maksellaan.
Ja juuri tänään, loman päätyttyä, asia ei oikeastaan suuremmin haittaa. Vaikeaa on silloin tällöin jokaisella, miksi puolueet tekisivät poikkeuksen. Antaa roiskua. Pienen matkan päässä ei kastu, eikä niin harmita.