7.11.06

Usko tai älä!


Niinpä, äänestämällä voi aina vaikuttaa, vaikka asiaa tuntemattomat saattavat muuta väittää. Päätöksiä tehdään oli äänestysprosentti mikä hyvänsä, myös seurakunnissa ja kirkkovaltuustossa. Kannattaa ottaa ensi viikonloppuna kantaa, kenen haluat päättävän sinunkin kirkollisverojesi käytöstä.

Minä haluaisin omalta osaltani olla vaikuttamassa diakonia-, lapsi- ja perhetyön sekä pääkaupunkiseutujen seurakuntien tiiviimmän yhteistyön tulevaisuuteen. Olen käyttänyt hyvin vähän Hakunilan seurakunnan palveluita, mutta tiedän, että (perhetyössä varsinkin) monelle kirkon työntekijät ovat kullan arvoisia. Ennaltaehkäisevää lapsi/nuoriso- ja sosiaalityötä ei voi olla koskaan liikaa, eikä pidä ylenkatsoa seurakunnan roolia yhteiskuntamme koossapitäjänä. Yhteiset projektit kaupungin, järjestöjen ja seurakuntien työntekijöiden välillä vain lisääntyvät ja hyvä niin. Useammat silmät näkevät laajemmalle ja useammat kädet ehtivät auttaa enemmän.

Toisille kirkko edustaa aivopesua tai uskonnon varjolla leimaamista, minä haluaisin nähdä kotoisen kirkomme avoimena ja suvaitsevana. Arkinen työ vaikkapa asunnottomien auttamiseksi on hyvä esimerkki tämän päivän kristillisyydestä. Lähestymiskulma on erilainen kuin kaupungin sosiaalitoimella ja joskus se on ainoa keino saada kontakti. Eikä pahitteeksi olisi saada kirkkovaltuustoihin (ja vaikkapa kirkolliskokoukseen asti) luottamushenkilöitä, jotka ajavat eteenpäin samaa sukupuolta olevien parien kirkollisia oikeuksia. Jossain päin kun on vielä tekemistä naispappienkin hyväksymisen suhteen.

Tarvitaan erilaisia näkökulmia, erilaisilla taustoilla olevia luottamushenkilöitä, kuten kaupunginkin luottamustehtäviin. Kaikki eivät voi olla seurakuntien "hyper-aktiiveja", näkemys jää helposti kapeaksi ja sisäänpäin lämpiäväksi.

Oleellista ei ole uskotko Jumalaan vai et, oleellista on, välitätkö.

3 kommenttia:

Kaisa kirjoitti...

Älyttömän hyvä kuva sulla. Jos voisin äänestää, toi kuva kyllä iskis ihan kympillä. Siitä huokuu lämminhenkisyys ja välittäminen. Käytäkkö samaa kuvaa senaattorivaaleissa?

Petri Mustakallio kirjoitti...

Ja älyttömän hyvät teemat. Toivottavasti pääset läpi

Hanna Kuntsi kirjoitti...

Mullahan rupasi posket punottamaan, kiitoksia kommenteista.

Käytän samaa kuvaa ek-vaaleissa niiltä osin kuin se on mahdollista (piirin ja puolueen mainonnassa halutaan käyttää kokovartalokuvaa, jota sitten pätkitään tarvittavaan kokoon). Olen kyllä tyytyväinen kuviin, oli loistava kuvaaja.