25.2.10

Hoitoon heti

Demareiden populismia. Näin kuitattiin valtuuston oikealta laidalta saman tien Vantaan Sosialidemokraattien tämänpäiväinen ulostulo terveysasemiemme tulevaisuudesta. Taustalla ovat jo tehdyt päätökset 2010 talousarvion osalta ja ns. Vantaa-sopimus. Vantaa-sopimuksessa on kirjattu, että kolmella terveysasemallamme tullaan jatkossa tarjoamaan myös erikoissairaanhoidon palveluita ja terveysasemaverkko pidetään nykyisellään, joiltain osin tehdään selvityksiä ja talousarviossa sitten osoitettiin varat tämän päälinjan mukaisesti. Yhteinen ymmärrys ja tahto on, että erikoissairaanhoidon kulujen suhteeton kasvu pitää saada taittumaan ja muualta on pystyttävä säästöä synnyttämään palvelutasoa laskematta.

Me olemme omassa ryhmässämme asiaa pohtineet ja keskustelleet syksyn sopimuksista asti ja vihdoin julkistimme kantamme. Huhtikuussa sosiaali- ja terveyslautakunnan on tarkoitus tehdä päätöksiä terveysasemien toiminnan tulevaisuuden suhteen. Koko kannanottomme voi lukea tästä. Lähtökohtamme on, että kehittämistyön pohjana täytyy olla nykyisen laajuinen terveysasemaverkosto. Lisäksi Aviapolis-alueelle on saatava oma lähiterveysasema. Lähiterveysasemille on merkittävä rooli erityisesti ikääntyneiden, lasten ja työttömien perusterveydenhoidon osalta. Toimintaa täytyy kuitenkin aika lailla kehittää, jotta palvelua oikeasti saa silloin kun hätä on, ja hoitoketjun täytyy olla mahdollisimman tarkoituksenmukainen ja nopea. Tämä siis tarkoittaa sitä, että sairaanhoitajien työpanos on saatava hyödynnettyä maksimissaan, lääkärien vastaanottomääriä on pystyttävä kasvattamaan ja sähköisen asioinnin käyttöönottoa on joudutettava. Paljon on siis kiinni henkilöstöjohtamisesta ja työnkuvien kehittämisestä. Molemmat osa-alueet ovat valtakunnallisestikin luvattoman heikoilla julkisen terveydenhuollon puolella. Tekniikan täysimääräisellä hyödyntämisellä pystytään tuottavuutta kasvattamaan vielä paljon. Aukioloaikoja on pystyttävä pidentämään kysyntää vastaamaan.

Lähiterveysasemien työn kehittäminen ja työrauhan turvaaminen tuo jo muutaman vuoden sisällä säästöjä erikoissairaanhoidon pienentyvinä kuluina. Tänä vuonna olemme (ali)budjetoineet erikoissairaanhoitoon 165 miljoonaa ja perusterveydenhoitoon 66 miljoonaa. Yksi erikoissairaanhoidon lähete on laskennallisesti 3000 euroa. Siis jokainen aikaisemmin aloitettu hoito, lyhentynyt jonotusaika ja oikein kohdennettu toimenpide pienentää HUS:n laskua. Samaisesta syystähän osa tavallisimmista erikoispuolen palveluista halutaan jatkossa tuottaa itse Vantaalaisilla terveysasemilla, joiden veikkaisin olevan Tikkurila, Myyrmäki ja Koivukylä. Jo tämän vuoden aikana olisi tarkoitus tarjota lastenlääkärin, ortopedian, sisätautien ja kirurgian hoitoa ilman isompiin sairaaloihin ja hoitotakuun mukaisiin jonotuksiin ohjaamista.

Mitään järkeä ei kuitenkaan olisi lakkauttaa lähiterveysasemia. Mitään säästöä ei synny siitä, että kolmen aseman laajennuksiin investoitaisiin, maksettaisiin kroonikkojen kuljetuksia ja pahimmillaan ihmisten hoitoon hakeutuminen pitkittyisi ja tavoitellut kulut valuisivat jälleen erikoissairaanhoitoon. Vantaalla asuu lähes 200 000 ihmistä, eli yhden aseman pitäisi pystyä vastaamaan n.65 000 ihmisen hoidosta. Iso osa asukkaista toki käyttää pääasiassa työterveyshuoltoa, mutta sen varaan ei voida mitoituksia tehdä. Aika kauan on paukutettu, että ideaalikoko perusterveysaseman palvelualueeksi on 20 000 asukasta. Sen alle ollaan kuulemma tehottomia ja sen yli sama juttu. Vantaalla olisi kuitenkin hyvät edellytykset päästä juurikin tavoiteltuihin palvelualueisiin. Länsimäessä asukaspohja on riittämätön tuohon, mutta yhteiskäyttö Helsingin kanssa muuttaisi tilanteen optimaaliseksi.

Lähiasemien ennaltaehkäisevää roolia pitäisi siis tukea ja viedä pidemmälle. Erikoislääkäreiden pitää pystyä liikkumaan tarpeen mukaan ja lähiasemien palvelua pitää kaiken kaikkiaan viedä kohti yhden luukun periaatetta. Saman katon alta olisi pystyttävä tarjoamaan myös sosiaalipuolen apua, mahdollisesti neuvolapalveluita ja omalääkäreistä voitaisiin tarpeen vaatiessa siirtyä vaikkapa omahoitajiin. Monen säännöllisissä kontrolleissa käyvän kroonikon kannalta tarkoituksenmukaisinta olisi olla hyvä palvelusuhde esim. diabeteshoitajan kanssa. Sairauspoissaolojen suhteen tulisi terveydenhoitajan kirjoittama todistus kelvata, mutta tämä onkin usein enemmän TES-kysymys. 

Kokoomuksen kanta onkin suuri kysymysmerkki. Jos nykyisten asemien säilyttäminen on populismia, mutta he eivät ole lakkauttamassa mitään asemia, niin miten tästä mennään eteenpäin? Asioiden on muututtava, nykyinen kulukehitys on sietämätön. Terveysasemilla myydään ei oota vastaanottoaikojen suhteen, vakansseja ei saada täytettyä ja potilaita juoksutetaan ympäri pääkaupunkiseutua. Palvelun laadun on siis parannuttava ja verorahoille on saatava vastinetta. Helppo ratkaisu on nostaa kädet pystyyn ja sanoa, että kilpailutetaan ja ulkoistetaan. Näin ovat tehneet muun muassa Karjaa ja Kouvola - ja molemmat maksavat valtavaa laskua ja yrittävät vedellä päätöksiään takaisin.

Meillä on kuitenkin sama linja kuin Vantaa-sopimusta tehdessä, kun oikeasti haluamme kehittää lähiterveysasemiamme nykyiaikaisesti, niin tulostakin tulee eikä karsimiselle ole syytä. Esimerkiksi 10 % lisäys ensi vuoden budjettiin tarkoittaisi  noin 6 miljoonaa euroa. Jo tuolla summalla pystyisi pahimpia ongelmia korjaamaan ja mikä tärkeintä, antaisi työrauhan henkilöstölle ja johdolle mahdollisuudet tehdä pitkäjänteistä työtä ja sitoutua hommaansa. Nyt asemamme ovat liipasimella koko ajan eikä edes homevaurioita viitsitä korjata. Kuka itse tekisi tuottavaa työtä tällaisessa ympäristössä? Joskus aiemmin olenkin kirjoitellut, että yksityisen ja julkisen terveydenhuollon ero jo käytettävän kaluston suhteen on sama kuin lääkärille asettaisi vierekkäin ferrarin ja ladan ja kysyisi kumman otat. Aina joku ottaa ladan ja hyvä niin, mutta jotain tarttis tehdä tai suossa ollaan. Hetkeäkään en usko, että voittoa tavoitteleva yritys tai palvelusetelit ratkaisisivat kansanterveytemme ongelmat ja ikääntymisen myötä kasvavan palvelutarpeen. Kaarin Taipale tiivisti asian hyvin kolumnissaan suurin piirtein näin että, perusterveydenhoitommehan on onnistunut hyvin, kun potilaita on erikoissairaanhoidossa vähän, mutta kuka on kuullut liiketoiminnasta, jossa asiakkaita pyrittäisiin vähentämään?

22.2.10

Räppäri

Viikon piina päättyi eilen, kun vihdoin päästiin katsastamaan Risto Räppääjä ja polkupyörävaras. Eevi oli ensimmäistä kertaa leffassa. Eikä mitään ongelmaa. Toki pelisääntöjä hän olikin jo kerrannut hyvän aikaa. Elokuvissa ei saa puhua, niin kuin nukketetatterissakin vain nuket puhuu, ei saa juoksennella, vaan pitää istua omalla paikalla niin kuin isot tytöt ja jos tulee kova pissahätä, niin sitten voi pyytää jonkun aikuisen mukaan ja tulla nopeasti takaisin. Eväät olivat asianmukaiset, eli poppareita, pillimehua ja pätkis, joka oli jo puristamisesta sula ennen leffan alkua. Odotettavissa on myös pelkkää vihreiden paitojen käyttöä jokunen viikko.

Pakastaja-Elvi oli vähän pelottava, mutta muuten ei tarvinnut edes kädestä pitää. Loppuilta toki käytettiin elokuvan pureskeluun, vielä sängystä piti moneen kertaan nousta kysymään lukuisia "mutta miksi Risto sitten"-alkuisia kysymyksiä. Ensimmäistä Räppääjää en ole nähnyt, joten en osaa verrata. Minusta nyt nähty oli lastenelokuva parhaimmillaan. Kuten sanottua, tunti  ja vartti meni siivillä, eli tapahtumat pitivät otteessaan eikä dialogi ollut liian hankalaa. Värikylläisyys on kriitikoilta saanut moitteitakin, mutta ainakin Eeviin miljöö upposi kybällä. Kesäinen kirkkaus ja kirjavuus koukuttivat silloin, kuin muutoin olisi saattanut olla tylsempää. Toki alle neljävuotiaalla menee vielä juonen yksityiskohdat huti, mutta leffahan on erittäin onnistunut, jos tuollaiset eivät haittaa intesiteettiä. En minä Räppääjää yksin menisi katsomaan, mutta en käsittääkseni kuulukaan kohderyhmään.

Seuraavaa osaa odotellessa siis. Ja seuraavaa sopivaa lastenelokuvaa. Eevi itsekin totesi: "Äiti, se taisi mennä niin hyvin, että voidaan mennä joskus toistekin".

15.2.10

Työllisyys hanskaan Vantaalla

Työllisyysongelmat pitävät Vantaallakin niin virkamiehet kuin päättäjät kiireisenä. Viimeisessä talousarviossa lisäsimme kolme miljoonaa työllisyyden hoidon toimenpiteisiin ja sen lisäksi toimialamme viranhaltijat ovat tehneet hyvää työtä erilaisten hankehakemusten kanssa. Myöhemmin keväällä käynnistyy ELY:n ja ESR:n pääosin rahoittama alle 25-vuotiaiden nopeampaan työllistymiseen tähtäävä kolmevuotinen hanke. Työ on niin alkumetreillä, ettei kunnon projektinimeä vielä ole. Hankehakemusta pidettiin läänissä niin hyvänä ja innovatiivisena, että koko haettu summa myönnettiin ja arvioitsijat innostuivat todenteolla.

Viime kokouksessa teimme päätöksen tilojen vuokraamisesta Myyrmäestä, Kelan naapurista. Tiloissa aloittaa hankerahoituksella 11 uutta työntekijää ja TE-toimisto "jättää" 6-7 henkilöä hankkeen tueksi. Tavallaan muodostetaan nuorten oma työvoimatoimisto, josta saa siis peruspalveluiden lisäksi räätälöityä tukea työpaikan löytämiseen. Hanketyöntekijöiden homma on hakea yhteyksiä yksityisen sektorin ja työnhakijöiden välille, alkaen yksittäisistä avoimista paikoista. Peruslähtökohtana on ajatus, että suurin osa työttömäksi jääneistä parikymppisistä ei ole syrjäytymässä, vaan sopivaa paikkaa ei vain ole löytynyt ja omia kontakteja ei ole vielä syntynyt ja toisaalta fakta, että yli 70 % vantaalaisista työpaikoista on yksityisellä sektorilla. Suurimpina palvelualat ja logistiikka. Peruskoulunsa päättäneistä ei kukaan Vantaalla ole tällä hetkellä tyhjän päällä, vaan monialaisella yhteistyöllä on löydetty paikat jatko-opiskeluun, työpajalle tms. ja nyt tarkoitus olisi luoda samanlainen "polku" ammattiin valmistuneille tai muutoin jo työelämään suuntaaville nuorille aikuisille.

Työllisyysasioiden ansaitsema painoarvo on antanut potkua myös koko vapaa-ajan ja asukaspalveluiden toimialan organisaatiouudistukselle. Toimialajohtaja Nygren esitteli tänään kaupunginhallituksen iltakoulussa ensimmäistä kertaa luonnosta uudesta organisaatiosta. Tarkoituksena on pilkkoa nykyinen asukaspalveluiden tulosalueyksikkö siten, että tilalle syntyy työllisyyspalvelut ja alue- ja kaupunkikulttuuriyksikkö. Tiedän tuskallisen hyvin, että toinen uusista yksiköistä lähti rakentumaan täysin yhden ihmisen ympärille ja Kokoomuksen halulle saada yksi johtava virkamies lisää. Jos kuitenkin hyppää vallan halun yli, niin uusi malli on minusta erittäin hyvä. Työllisyysasiat ovat niin iso kakku Vantaalla, että oma yksikkö ammattimaisine johtoineen on hyvin perusteltu. Toivoisin kovasti, että tulosaluejohtajaksi valikoituisi henkilö, jolla olisi kokemusta niin valtionhallinnosta kuin yksityiseltä puolelta, parhaassa tapauksessa jopa kenttäkokemusta esimerkiksi vajaakuntoisten tai pitkäaikaistyöttömien työllistämishankkeista. Eikä ymmärrys toisen asteen koulutuksen kehitysnäkymistä olisi myöskään pahasta. Vantaan ylpeydenaihe, nuorten työpajat ovat koulutuspoliittisena toimena toimineet erittäin hyvin. Osa pajatyöstä on puhdasta erityisnuorisotyötä, eikä minusta ole mitään syytä siirtää nuorten työpajoja nuorisopalveluista mihinkään, mutta kontaktia myös työvoimahallintoon on parannettava.

Alue- ja kaupunkikulttuuriyksiköllä näkisin myös rajattomat kehitysnäkymät. Alueellisen osallisuuden ja yhteisöllisyyden linkittäminen kaupunkikulttuurin kehittämiseen ja näkyväksi tekemiseen on hyvä suunta. Suuremmat kaupunkitapahtumat ja kaikki toiminta, mikä nostaa vanhojen alueidemme itsetuntoa ja profiilia on vain hyväksi. Kulttuuripalveluiden yksikköä ei toiminnallisesti pidä tähän sotkea nimestään huolimatta. Kulttuuriyksikkö hoitaa tulevaisuudessakin taitelijayhteistyön, lasten ja nuorten kulttuurikasvatuksen ja -tapahtumien tukemisen sekä sivistysjärjestöt. Ei tietenkään ole ongelmatonta muodostaa kokonaan uutta toimintakulttuuria ja tapaa toimia, mutta on Vantaalla ennenkin kokeiltu asioita ensimmäisinä Suomessa ja hyvin usein hyvin tuloksin.

Uuden kokeilua ei ainakaan pitäisi vastustaa sen takia, että Kokoomus on toiminut mauttomasti tai selkärangattomasti. Vantaa-sopimuksessa kuitenkin jo sovimme, että uusi kaupunkikulttuurin yksikkö perustetaan ja sen perässä seuranneet suuremmat muutokset ovat positiivisia. Erityisesti siis oman työllisyyspalveluiden tulosalueen perustaminen, sitä ei voi vähätellä yhtään. Tuloksia syntyy, kun priorisointi on kunnossa ja porukka tietää mihin keskitytään.

9.2.10

"Mut mä olin aina eri mieltä"

Eilinen vapaa-ajan ja asukaspalvelulautakunnan kokous kiehuttaa vieläkin. Ajoittain tuntuu jo paremmalta, mutta saan itseni nanosekunneissa provosoitua ja punehtumaan ainoastaan ajattelemalla käytyjä keskusteluita ja virheekseni kokouksen jälkeen lukemaani blogia. Olen yrittänyt suhtautua kaikkiin valittuihin luottamushenkilöihin ennakkoluulottomasti ja kunnioittavasti, onhan iso osa hienoilla äänimäärillä valittuja valtuutettuja tai muutoin vapaaehtoisesti aikaansa yhteisiin asioihin käyttäviä vaikuttajia. Silti vaan tuntuu mahdottomalta ymmärtää ajatuksen juoksua.

Lautakuntamme päätehtävä on edistää ennaltaehkäisevää, ei-lakisääteistä vapaaehtoistoimintaa niin nuorisotyön, liikunnan kuin kulttuurin parissa. Valtavan isona kokonaisuutena meillä ovat työllisyyspalvelut, siis työpajat, kuntouttava työtoiminta jne. Pisteenä ii:n päälle tulee vielä aluetoiminta, eli ei sen vähempää kuin paikallisdemokratian, yhteisöllisyyden ja osallisuuden edistäminen. Ja tuntuu, että puolet lautakunnan jäsenistä on vain vahtimassa, ettei kenellekään jaeta mitään, mihinkään ei investoida eikä ainakaan panosteta lisää laatuun tai määrään. Kaikki mikä ei juuri omaan pirtaan osu, on turhaa. Epäluottamus toimialamme toimijoita kohtaan on kohtuutonta, lähtökohtaisesti suhtaudutaan niin, että kymmenet järjestöt ja yhdistykset vain huijaavat hakemuksissaan, väärentävät tietojaan ja käyttävät aikansa ainoastaan pohtiessaan miten kaupunkia saisi vedätettyä. Ja samaan aikaan samat ihmiset peräänkuuluttavat kolmannen sektorin käytön lisäämistä. Kuinka tuttu onkaan lause: "Kaupungin on turha itse järjestää toimintaa, joka on halvempaa ja tarkoituksenmukaisempaa tehdä yhdessä järjestöjen kanssa." Tätä yhteistyötä on meillä alettu kutsua Vantaalaiseksi tavaksi, sillä jo vuosia resurssit vapaa-ajan toimessa ovat olleet niin pienet, että ainoa mahdollisuus tuottaa lapsille ja nuorille tai vaikkapa eläkeläisille toimintaa, on tehdä tiivistä yhteistyötä yli sektorirajojen. Kaupungin tiloja luonnollisesti tällaisessä tilanteessa käyttävät laajalti "ulkopuoliset tahot", eli nämä kumppanit, kolmannen sektorin toimijat, pienet tai suuret järjestöt. Noheva päätelmä tästä kaikesta taas eilen oli yhdelläkin, että nyt kaupungin tiloja pitäisi muka kunnostaa isolla rahalla, kun käyttäjinä ovat ulkopuoliset. Auta armias.

Säästöpaineissa kaikki varteenotettavat puolueet ovat myös sopineet, että tavoitteena on kaupungin omien tilojen käytön lisääminen, eli käyttöasteen nosto. Ulkopuolelta vuokratut tilat tulevat aina kalliimmaksi. Käytännössä viranhaltijoiden tulisi pystyä ohjaamaan eri toimijoiden leirejä, kerhoja, kokouksia, harjoituksia jne. kaupungin ylläpitämiin tiloihin. Tämä puolestaan on nyt johtamassa siihen, että syntyi jo pientä tahtotilaa "huomioida" kaupungin tilojen käyttö avustuksia myönnettäessä eli leikata niiden järjestöjen tukea, joilla on paljon toimintaa kaupungin tiloissa. Leirien osalta ajatuisimme erityisen kummalliseen tilanteeseen. Vantaan omistamaa Kukonnotkoa käyttäviä "rangaistaisiin" ja ulkopuolelta kalliimmalla leirivuorokautensa ostaville tulisimme myöntämään enemmän leiriavustuksia. Paljon leirejä järjestävien kannattaisi siis tietenkin siirtyä pois kaupungin omasta paikasta ja anoa syntyneet kustannukset rahana. Loppupeleissä maksaisimme enemmän ja oma paikkamme seisoisi sesongin ulkopuolella tyhjänä, kiinteiden kulujen juostessa joka tapauksessa.

Tietenkin olen itsekin sitä mieltä, että avustusten täytyy olla vastikkeellisia ja kuittien kunnossa. Tavoitteen kannalta on minusta kuitenkin hedelmällisempää miettiä, miten saisimme lisättyä järjestöjen toimintaa myös omia tukiamme nostamalla ja hakujärjestelmää selkeyttämällä, kuin pohtia kaikkia keinoja kiristää avustuksia. Varsinkaan kun väärinkäytöksiä ei ole tullut vastaan miesmuistiin.

Oma maailmansa ovat kulttuurin avustukset. Eilen taas selviteltiin tikun kanssa 4500 euron kansainväliseen taiteilijavaihtoon liittyvää päätöstä. Kun taide ei itseä kiinnosta, niin siihen on turha mitään myöntää. Samanaikaisesti kuitenkin hurskastellaan ennaltaehkäisevien mielenterveyspalveluiden puolesta. Vaikka Vantaalla olisi vain 4 ihmistä, joiden arjen jaksaminen olisi kiinni maalaustaiteen ihastelemisesta ja he kokisivat siten voimaantuvansa, niin säästäisimme vuodessa ainakin puoli miljoonaa verrattuna laitoksessa tarjottavaan taideterapiaan. Tosin en usko, että meidän mielenterveyden palveluista huolta kantavat pitävät taide- tai musiikkiterapiaa relevanttina hoitomuotona, mutta kuitenkin. Toki annoimme myös lausunnon siitä, että Tikkurilan Urheilutalo osakeyhtiö siirtyisi itse hoitamaan omat piha-alueensa. Nyt kaluston ja työn hoitaa kaupunki, jolloin tarjoamme yhtiölle vuosittain noin 180 000 euron palvelun. Tämä ei keskustelua herättänyt. Ehkäpä kaupungin "sponsorointi" yhdelle osakeyhtiölle on ok, kun niin moni kaupunkilainen käyttää ko. piha-aluetta. Tosin vielä useampi käyttää esimerkiksi lentokenttää tai Jumboa, joten kai kaupunki voisi sielläkin tarjota auttavaa kättään, jos tällä linjalla kerran ollaan.

Sopuisasti onneksi saimme hyväksyttyä musiikkiopiston ja kuvataidekoulun maksuhuojennusperusteet. Vähävaraisemmille on nyt toivottavasti selkeämmät ohjeet ja kriteerit kuinka helpotusta lukukausimaksuihin taiteen perusopetuksen osalta saa. Esityksestäni perusteisiin lisättiin vielä se, että sisaralennukseen on oikeus näiden molempien oppilaitosten välillä. Jos esimerkiksi perheestä kaksi lasta on musiikkiopistossa ja kaksi kuvataidekoulussa, niin 50% sisaralennus myönnetään samoin kuin tilanteessa, että kaikki neljä olisivat samassa oppilaitoksessa. Kuvataidekoulu ja musiikkiopisto ovat ainoat kaupungin omat taiteen perusopetusta tarjoavat tahot, joten siitä syystä alennukset voidaan kytkeä vain näiden välille meidän päätöksellämme.

Pienistä, yksittäisille perheille tai yhdistyksille merkityksellisistä asioistahan meidän lautakuntamme useimmiten päättää. Summat ovat vaatimattomia ja talkootyötä tuhottomasti. Sitä enemmän ihmetystä minussa herättää valittujen luottamushenkilöiden kunnianhimottomuus. Kai jokainen valtuutettu ja lautakunnan jäsen haluaa jotain saada aikaiseksi?! Äänestäjille ei voi riittää vastaukseksi saavutuksista: "Mut mä olin aina eri mieltä" tai "Ja sit mä sanoin sille, että..." Kunnallispolitiikassa ei päätöksenteon vastuusta pääse olemalla oppositiossa, kun oppositiota ei ole. Jokainen on ihan yhtä paljon vastuussa ja siihen ihmiset ovat meitä äänestäneetkin, ajamaan asioita eteenpäin sekä olemaan luotettavia ja vastuullisia, eikä aina luistelemaan muiden selän taakse. Omasta toiminnastaan voi naapureille antaa vaikka minkälaisen kuvan ja kertoa päätöksistä kuinka tarkoitushakuisesti tahansa, mutta jos yhtään omaa ajatustaan ei ole saanut eteenpäin ja ainoa konkreettinen teko on, että "mä esitin, ettei niille anneta mitään", niin kuka siitä hyötyy?

Alan rauhoittua, onneksi. Kohta lähden Havukosken nuorisotilan avajaisiin. Remontin jälkeen sen alueen nuorilla on toivottavasti viihtyisämmät oltavat ja työntekijöillä tarkoituksenmukaisemmat työskentelyolosuhteet. Tämä päätös oli onneksi menneen lautakunnan ajalta.