28.2.08

Puolusihteerikisakin heräsi

No nyt on alkanut vihdoin tippua puoluesihteerikisaankin nimiä. Ari Korhonen jo aiemmin vahvisti ehdokkuutensa ja ehti jo edukseen esiintyä telkassakin, taisi olla aamu-tv, jota katsoin iltapäivällä uusintana viime viikolla. Vain yksi asia tökkäsi. Ari puhui puolueen kehittämisestä avoimemman kansalaisjärjestön suuntaan, jonka sisällä on useita toimijaryhmiä jne. Sitten toimittaja kysyi, että mikä on sitten se yhdistävä ydin, johon minun mielestäni olisi pitänyt selkäytimestä vastata: "Arvot". Vaan ei, Ari puhui hyvin demarimaisesti julkisista palveluista jne. jne. Ei tuo nyt kannatustani muuta, mutta minusta koko moninaisen liikkeemme ainoa todella yhdistävä tekijä, johon ihmisten tulee voida luottaa on arvopohja, johon päätöksemme perustuvat, olipa kysessä sitten lautakunta tai eduskunta. Tehtävä politiikka voi elää ajan mukana, ohjelmallisesti ei kannata hirttäytyä nykyään juuri mihinkään, kunhan kantavana ajatuksena on tasa-arvoinen ja solidaarinen yhteiskunta. Mutta tämä tästä, tarkoitus oli kirjoittaa puolusihteerikandidaateista.

Toissa päivänä julkisuuteen tuli Säde Tahvanainen. En ollut yllättynyt, sillä Säde pohti asiaa minulle ääneen jo tammikuun lopulla, kun satuimme samalla koneella Hesasta Joensuuhun ja kuulosti silloin siltä, että ehdolle lähtee. Suuremman pommin pudotti eilen illalla Antti Lindtman, jolta tuli tekstiviesti ehdolle asettumisesta. Koivukylän Sosialidemokraatit olivat asettaneet Antin tyrkylle, ja pakko on myöntää, että rohkea veto. Onhan Antin nimi ollut UP-Demarissa aiemminkin heittona, mutta ajattelin, ettei se mihinkään johda.

Säde ei olisi taustoiltaan lainkaan huono vaihtoehto, mutta pikkuisen harmaa hän aina ollut. Olisi suuri kysymysmerkki riittäisikö hänen karismansa ukkoutuneissa järjestöissämme herättämään uutta intoa ja toimintatapoja. Toisaalta puoluesihteeriä on pakko ajatella myös työparina puheenjohtajan kanssa ja jos kävisi niin, että pj:ksi valittaisiin Filatov, Urpilainen tai Kumpula-Natri, niin johtomme olisi aika yksipuolisen oloinen. Antin vahvuudeksi voidaan kai laskea, että hän on todellakin uusi, nuoren sukupolven edustaja, jos uusiutumisella halutaan tarkoittaa vain ikää. Ja toki alleviivaten nuori mies, niitähän on kaipailtu viimeiset vuodet. Muutoin kisa taitaa vielä olla hyvää harjoitusta ja julkisuutta tulevia puoluekokouksia ajatellen.

Vaan eipä näy edelleenkään niitä kokeneita vanhempia miehiä/naisia. Ovatko kaikki potentiaaliset ehdokkaat niin mukavilla paikoilla nyt, ettei halua työpaikan vaihdokseen ole, vai jumpitellaanko nurkissa hiljaa tarkoituksella. Hieman kyynisenä toverina alan nimittäin yhä vahvemmin epäillä, että jossain sovitaan nyt asioita kaikessa hiljaisuudessa ja juuri puoluekokouksen alla läväytetään "sopimukset" tiskiin. Niinhän se ilma puhdistuu ja uudistuminen etenee :) Jos näin on, niin ihmettelen miksei kokeneisiin ehdokkaisiin luoteta niin paljon, että uskallettaisiin aidosti tulla esiin ajoissa ja kerättäisiin kannatus puoluekokousedustajilta, ei harmailta eminensseiltä. Kuten jo aiemmin kirjoitin, olen ihan valmis tukemaan parhaaksi katsomaani ehdokasta. Näin uskon suurimman osan ajattelevan, ei sukupuoli tai ikä ole tässä liikkeessä kynnyskysymys, vaan korvien väli.

27.2.08

Kiireistä potemista

Huh, sairauslomalla on hirveä hoppu. Toki normaaleihin toimiin kuluu yllättävän paljon aikaa yhden jalan ja kahden kepin taiteilussa, mutta kyllä muutakin puuhaa riittää. Puolueosastomme Länsimäki-lehti on taittovaiheessa, joten juttujen oikolukeminen, kuvien siirtely ja kaikenlainen postittelu on vienyt aikaa, olen lukenut ja kommentoinut järjettömät määrät eri ohjelmapapereita ja kirjoitellut joitain pätkiä ja puhunut puhelimessa. Ja kun kotitekniikka ei ole ihan samoissa nopeuksissa kuin työkoneet, niin täysiä työpäiviähän tässä tulee.

Olen onneksi ehtinyt lukeakin. Sain loppuun toissa iltana Mende Nazerin tarinan Orja. Kirja kertoo Sudanilaisesta naisesta, joka lapsena siepataan orjaksi ja loppujen lopuksi hän monen vuoden jälkeen onnistuu karkaamaan Lontoossa. Tarina on todella raju. Jo takakannesta onneksi selviää, että tällä tapauksella on onnellinen loppu, muutoin ei ehkä pystyisi lukemaan loppuun asti. Tapahtumat sijoittuvat muutaman vuoden päähän, ei siis kauas historiaan, silmien sulkeminen on aika hankalaa.

Ylihuomenna suuntaan Peijakseen ja kipsi onneksi vaihdetaan kolmeksi viikoksi "walker-tukeen". Pääsen siis liikkumaan huomattavasti helpommin, kun jalkaterä käännetään 90 asteen kulmaan ja tuen päälle saa varata. Samalla poistetaan ompeleet, eli voiton puolella ollaan. Allianssi-risteily olisi 12.-13.3., jos vaikka jo pääsisi reissuunkin :) Tänään aion mennä kyllä lautakunnan kokoukseen, taksilla ovelta ovelle, eiköhän tuo onnistu. Isompi operaatio on päästä iltapäivällä suihkuun. Tässä yhteydessä on luonteva kiitellä kavereita. Monena päivänä joku on tullut kyläilemään lounaslaatikoiden kanssa, unohtamatta kahviherkkuja. On soiteltu ja tarjottu kauppa-apua jne. Korvaamatonta tukea, kiitos tuhannesti. Ihana huomata, että vielä löytyy niin läheisiä ystäviä, että aikaa löytyy tällaiseen.

Nyt takaisin sohvalle lepuuttamaan aivoja töllön eteen.

19.2.08

Kunnostus kunniaan


Vanha perheessä kulkenut senkki sai uuden elämän taitavissa käsissä. Kuvat siis ennen ja jälkeen. Susanna Salonen Uusi O. yrittäjä teki todella hyvää jälkeä ja tyytyväinen olen.

Senkki petsattiin, kansi, vetimet ja ovet vaihdettiin. Nyt lenkallaan olleet ovet taas toimivat moitteetta ja sisältä löytyvät siistit hyllyt. Ovet on päällystetty Lumimarjat-kankaalla ja takapuolella on
sama kangas punaisena.


Pitää sijoittaa senkki jonnekin niin, että kaunis taustakin saadaan näkyviin. Hintansa väärti, olen ehdottomasti sitä mieltä. Vanhojen kalusteiden kunnostaminen on tietysti työläämpää, kuin uusien ostaminen, mutta paljon palkitsevampaa - ja kestävämpää!

Vaalikone avattu

HOK-Elannon vaalien vaalisivut ovat auenneet. Nettiäänestys alkaa jo 22.2. Minä olen numerolla 770. Puolueosastostamme kaikki ehdokkaat ja äänestysohjeet löytyvät vaikka tästä.

Äänestyintoa!

17.2.08

Keskeneräisiä ajatuksia kohtaamisesta

Katsoa vs. nähdä
Eilen illalla lueskelin Kodin kuvalehdestä Tampereen ruotsinkielisen seurakunnan vt. kirkoherran haastattelua. Unohdin tietysti jo naisen nimen, mutta viisaita pohdiskeli. Erityisesti hän nosti esiin nuorten tarpeen tulla nähdyksi, joka sekoittuu usein haluun tulla katsotuksi. Epätoivoinen halu saada huomiota ja julkisuutta, jotta ihmiset katsoisivat. Syvempi tarve olisi kuitenkin tulla nähdyksi omana itsenään. Samaa tematiikkaa hän on soveltanut naisille suunnatussa tuoreessa kirjassaan, joka on osa Punainen-projektia. Projektilla pyritään vähentämään naisten sydänsairauksia ja kirkkoherra oli kirjansa lähtökohdaksi ottanut itsestään huolehtimisen terveen itsekkyyden kautta. Myös naiset tulevat usein yhteiskunnassamme vain katsotuiksi, ei todella nähdyiksi. Jopa kotona. Itsensä näkymättömäksi, itsestäänselväksi tai turhaksi tunteminen aiheuttaa lumivyöryn kaltaisia reaktioita. Yksilöllisiä toki.

Aivan sama ajatus on minusta erossa kuulla ja kuunnella. Paljon puhutaan lainsäädännössä ja päätöksenteossa kuulemisesta, mutta kuka takaa kuuntelemisen? Nuorisotyölaissa edellytetään nuorten kuulemista. Vaikuttaako kuuleminen oikeasti, antavatko kuulemiselle luodut rakenteet oikeasti nuorille vaikutusmahdollisuuksia?

Kuinka moni voi aidosti sanoa päivittäin näkevänsä ja kuuntelevansa lähimmäisiään, työtovereitaan tai satunnaisesti tapaamiaan ihmisiä? Itse ainakin huomaan kuulevani puheen, katsovani tapahtumia, nyökyttelen tai mumisen empatiaa tavoitellen, mutta todellisuudessa en ole niin läsnä kuin oikeasti haluaisin. Puhumattakaan siitä vallasta, mitä näkemättä jättäminen antaa. Päivästä, viikosta tai kuukaudesta toiseen jatkuva omaan itseen, omaan kiireeseen tai mielialoihin perustuva mielenkiinto toisia kohtaan on äärimmäistä vallankäyttöä. Uusi ajatushan tämä ei ole. Aina on puhuttu parisuhteiden kohdalla kommunikoinnin tärkeydestä, toisen huomioimisesta, mikä pätee työntekijä-esimies suhteeseenkin. Valtaetäisyys työpaikalla liittyy samaan asiaan, kuten myös tasa-arvoisuus työntekijä- tai ihmisryhmien välillä.

Mutta ajatuksen pyöritteleminen kirkkoherran näkökulmasta antaa kuitenkin jotain uutta. Se antaa uutta nimenomaan oman toiminnan tarkasteluun. Kuinka paljon asioita teen tavoitellen toisten kuuntelemista ja näkemistä? Satojen katseiden alla on tottunut katsomiseen ja paljon puhuvana moni varmasti kuulee minua, mutta kuinka moni pääsee syvemmälle. Kuinka montaa kiinnostaa päästä syvemmälle, entä kenet minä haluan oikeasti nähdä?

14.2.08

"Uudet" kirkolliskokousedustajat

Maanantaina käytiin suhteellisessa hiljaisuudessa kirkolliskokousvaalit. Tulokset voi tsekata mm. Kotimaan verkkopalvelusta. Tuloksissa ei näy äänimäärää, ei varaedustajia, eikä ehdokaslistaa, joten kovin paljon pelkät nimet eivät kerro. Nähtävissä on kuitenkin, että naisia on jopa edellisiäkin kausia vähemmän valittujen joukossa. Ja Demarissa luki, ettei nuoria valittu lainkaan. Kovin vauhdikasta uudistumista valinnat eivät lupaile.

Toki tulokset heijastelevat menneiden seurakuntavaalien tuloksia, sillä äänioikeushan kirkolliskokousvaalissa on vain seurakuntaneuvostojen ja valtuustojen jäsenille (siinäkin rajoituksia, mutta pääpiirteissään). Seurakuntavaaleissa puolestaan äänestysprosentti on naurettavan alhainen. Joten kirkolliskokouksen maallikkoedustajat odotetusti edustavat jotain muuta kuin vallitseva joukko tapakristityistä. Mutta näin edustuksellisuus toimii, ei pidä valittaa vaan toimia. Homoliitot ja naispappeus puhuttavat vuodesta toiseen, mutta kirkon sääntöjä ei mediassa tehdä, vaan Turussa kirkolliskokouksessa.

Vantaan papisto puolestaan on ilahduttavalla voimalla intoutunut keskustelemaan paikallislehden palstalla monista eri kysymyksistä. Myös toki samaa sukupuolta olevien liittojen siunaamisesta. "Oma kirkkoherramme", eli Hakunilan Reijo Liimatainen on liberaalimmasta päästä ja edustaa hyvin humaania linjaa. Itse olen aina ihmetellyt siunaamisen vastustajissa, että miten hyväksytään siunaamalla se, että mies tappaa miehen, muttei sitä, että mies rakastaa miestä? Olenkin maallikko.

Kaiken kaikkiaan elämme aikaa, jolloin seurakuntien, kunnan, järjestöjen ja poliittisten toimijoiden pitäisi löytää toisensa. Yhteisöllisyyttä voidaan tukea tiiviillä toimijaverkolla ja nimenomaan paikallistasolla. Emme voi vähätellä seurakuntien aktiiveilta ja palkollisilta löytyvää arjen tuntemusta. Mutta hyvä yhteistyö vaatii myös kirkon avautumista. Piispat ovat jo pitkään edustaneet julkisuudessa linjaa, jossa he ottavat kantaa voimakkaastikin ajankohtaisiin asioihin/ilmiöihin ja asettavat itsensä alttiiksi. Samaa kaivattaisiin lähiöpapeilta.

13.2.08

Go M & A!

Olen löytänyt ehdokkaani ensi kesän puoluekokousta varten. Vielä kun vantaalaiset toverit äänestäsivät minut puoluekokoukseen, niin tällä olisi suurempaa merkitystä. Ja tietysti on vielä yksi mutta, puoluesihteeriehdokkaani ei ole vielä ehdokkaana. Mutta jos ei takerruta naurettaviin yksityiskohtiin, niin olen päättänyt haluta puheenjohtajaksi Miapetra Kumpulan ja puoluesihteeriksi Ari Korhosen. Aria en osaa kovin hyvin perustella, tuntuu vain hyvältä vaihtoehdolta. Selkeä plussa on kuitenkin se, että Ari olisi ymmärtääkseni halukas nimenomaan puoluesihteeriksi, ei kansanedustajaksi, joka otona hoitaa puolueen hommia.

Miapetra puolestaan on nousevista kyvyistämme minun mielestäni määrätietoisin, jämäkin ja karismaattisin. Pakko on miettiä, onko tulevasta puheenjohtajastamme pääministeriksi ja minusta Mipestä on. On verrattava muiden puolueiden nuoriin johtajiin ja vertailussa Kataisen, Kiviniemen, Sarkomaan etc. kanssa Miapetra pärjää loistavasti. Tosin niin pärjää moni muukin nuorista naisedustajistamme, mutta tähän itse päädyin. Ainoa todella kova luu vastustajana on Paula Lehtomäki. Hän vetoaa ulosannillaan ja asiantuntemuksellaan monen ikäisiin yli puoluerajojen.

SDP:n varapuheenjohtajasuosikkien nimeäminen onkin sitten hankalampaa, nimiä on niin paljon liikkeellä. Kaksi varapuheenjohtajaa minusta riittää ja ainakin toisen on oltava "vanhempi" mies. Mielenkiintoista olisi saada välillä varapuheenjohtaja "puskasta", miten olisi Valto Koski? Ja onko varapuheenjohtajienkin pakko olla kansanedustajia...Löytyisikö ihan pienimmän piirin ulkopuolelta liikkeen ihmisiä, joilla olisi mahdollisuus käyttää aikaansa puolueen hyväksi? Käytännön syistä kyseeseen tulisi varmastikin jossain toisessa järjestössä työskentelevä ihminen, Nuoret Kotkat, TUL, ay-liike tms. Jos siis todella halutaan uusia tuulia, toimintatapoja ja ajatuksia, niin "headhunttausta" pitää pystyä laajentamaan. Vielä on aikaa, ei jämähdetä helpoimpiin nimiin.

12.2.08

Ihan kipsissä

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita - ei enää.

Taustaa: Työtehtävien vaihdoksen takia viikonloppuni vapautuivat pitkälti omaan käyttöön, joten innostuin heti kaivamaan esiin ay-sulkapallokisojen ilmoituksen. Soitin hyvälle ystävälleni, joka myös on ex-kilpapelaaja ja sovittiin "tyttöjen retkestä", eli lähdettäisiin maaliskuun alussa Poriin kisaamaan pitkästä aikaa. Sen verran oltiin nöyriä, että ajateltiin vähän treenatakin ennen koitosta ja viime lauantaina mentiin toisen kerran pelaamaan.

Lopputulos: Pelattiin oikein pisteillä matsia ja Minna löi verkolle. Ilman mitään ihmeempiä hyppyjä tai pyörähdyksiä tarkoitukseni oli tietenkin ehtiä palloon, kun kuului älytön pamaus. Ensin ajattelin, että naapurikentältä lensi päälleni jotain, maila tms., kunnes jalka meni alta. Vilkaisin vasenta koipea ja siinähän se vika oli. Smurffin lain mukaisesti ei repeämää, ei nyrjähdystä, vaan akillesjänne poikki. Ambulanssisedät heittivät minut suoraan Peijakseen ja sunnuntaina jalka leikattiin. Ja nyt olen jalattomana kotona.

Sairauslomaa on vähintään 9.3. asti. Viikkoa ennen sitä poistetaan nykyinen kipsi ja ompeleet ja saan tilalle kolmeksi viikoksi ortoosin. Siis toisenlaisen paketin, jolle saa jo varatakin. Liikkuminen vähän helpottuu ja ehkä voin tehdä toimistolla töitä. Jos en, niin saikku jatkuu huhtikuulle. Tuplaveellä ketuttaa.

Yritän keksiä positiivisia puolia. Kotona ehdin reilussa kuukaudessa opetella photoshopin käytön, lukea pari kirjaa, kirjoittaa pari lehtijuttua, nukkua aamuisin (jos kivulta voin) ja isän mielestä opetella Italian alkeet. Ja olkavarren lihakset kehittyy keppijumpan avulla.

6.2.08

Halvat huvit

Kun tekee kuukauden päivät kahta työtä ja sen jälkeen istuu yksin telkan ääressä, niin saa todella halvat naurut - tai ennemminkin sisäiset hymyt.

Odottelin Eevin nukahtamista jälleen telkka lähes äänettömällä. Siinä muuten pääsee Salkkareiden näyttelijätyö oikein huippuunsa, kun puhe jää pois. Mutta varsinaista hupia koitti, kun yritin seurata dokumenttia Venäjän vaalien tilanteesta. "Putinin seuraaja on Pietarilainen turisti --". Hetken pohdin, että olipa toimittajalta rohkea kommentti, kunnes tajusin hänen varmastikin sanoneen juristi. Ja tajuttuani mietin, että olisiko tuolla valinnan kannalta kuitenkaan merkitystä, jos on jo Putinin siunaamana matkassa.

Tv-iltojen kestosuosikkini on kuitenkin Arbutin mainos, jossa naisääni hyvin vakavan huolestuneella äänellä sanoo: "Saatat tietämättäsi kärsiä couperosa-ihosta, jossa iho punoittaa jne." Samaan aikaan kuvassa näytetään verisuonia ja punaposkisia ihmisiä. Miten hel...ssä voi huomaamattaan olla naama hehkuvan punaisena vuositolkulla? Kyllä minä ainakin olen huomannut jo monta vuotta sitten, että poskipääni punoittavat. Mutta voihan olla, että helottava naama on vähän sama juttu kuin yllätysvauva tai salaa tulleet kilot.

Illan live-naurut tarjosi kuitenkin ajoittain (tietämättään) pikkuvanhaileva Eevi. Oltiin mummia moikkaamassa ja kahvipöydässä mummi kysyi miten yöt ovat viime aikoina sujuneet. Eevi kun on herännyt koko pienen ikänsä säännöllisesti joka yö 1-2 kertaa. En ehtinyt edes suutani avata, kun Eevi keskeytti piparin mussuttamisen, käänsi katsettaan, nyökkäsi hieman ja sanoi "hyvin". Ja jatkoi syömistä. Aslak olisi voinut viime yönnä neljän pintaan olla eri mieltä :)