20.10.11

Rautakourat lakkoon

Niin vaan kävi, että raamisopimuksen pohjalta käydyt neuvottelut ja sovintoesitys saivat kyytiä Metallin valtuustossa ja teknologiateollisuuden lakko yli neljänkymmenen vuoden tauon jälkeen on totta. Huomenna työt seisahtuvat kymmenissä yrityksissä ja jatko on suuri kysymysmerkki. Sovintoesityksen sisältö ei minulle tietenkään ole vielä tuttu, mutta se ei voi olla edes keskusjärjestöjen raamin mukainen, sillä eihän se olisi muutoin niin selvin luvuin kaatunut palkansaajapuolella. Jo kertaalleen Metallin valtuusto oli hyväksynyt neuvotteluiden jatkamisen raamin pohjalta ja siten edustajat olivat "nielleet" yhteisen edun nimissä jo osan alkuperäisistä vaatimuksistaan esim. palkkojen osalta. En siis usko, että ihan herkästi olisi hyvää sovintoesitystä hylätty. Ilmeisestikin työnantajapuolelta on aika lailla vedätetty raamisopimuksen soveltamisen ja kustannusvaikutusten tulkinnan osalta ja lopullinen tulos ei työntekijöiden näkökulmasta olisi ollut niin auvoinen, kuin raamisopu vielä antoi ymmärtää.

Sopimukseen tietenkin teknologiateollisuudessa jossain vaiheessa päästään. Mielenkiintoisempaa ulkopuolisena onkin seurata, mitä vaikutuksia lakolla muutoin on. Keskusjärjestöjen raamisopimuksen toteutuminen on pitkälti kiinni siitä, ovatko suurimmat vientialat mukana vai eivät. Rakennusliittohan ilmoitti poisjäännistään jo päivä ennen sopimuksen syntyä. Muutoin liittojohtajat ovat suhtautuneet suosittelevasti omien neuvotteluidensa käymiseen raamien pohjalta ja yhtään ei varmaan enää tarvitse alleviivata, kuinka merkittävää olisi saada kaikille toimialoille niin palkkojen osalta maltillinen, kuin työehtokysymysten osalta laadukas paketti aikaiseksi. EK jo unohti tupo-hautajaishehkutuksensa ja maan hallitus on tullut hyvin vastaan, joten itse ainakin toivon edelleen vahvasti, että myös Teknologiateollisuus ry. pysyisi ruodussa ja kykenisi sopimaan kolmen palkansaajajärjestön kanssa kohtuullisen ja oikeudenmukaisen sopimuksen. Kai siten olisi vielä toivoa kokoavan sopimuksen pelastamisesta. Lakon venyminen voi kuitenkin tarkoittaa suurta turhautumista ja propagandasotaa Etelärannassa, jolloin lähtökohdat muiden toimialojen neuvotteluille ovat erittäin huonot - jos niitä edes päästään raamin pohjalta enää aloittamaan.

Mielenkiintoinen seurattava on myös Metallin jatkokäsittelyt. Kun PAMissa muutama vuosi sitten hallitus hylkäsi puheenjohtajiston suositteleman sovintoesityksen, kommentoitiin minulle tien toiselta puolelta, ettei moinen olisi koskaan mahdollista Metallissa. Nyt kuitenkin puheenjohtajan suosituksesta huolimatta Lonkan esitys kaadettiin. Vaihtuvatko neuvottelijat? En usko, mutta en myöskään usko, että ilman jälkipuheita homma jatkuu. Liittovaalit ovat ovella, joten sisäpolitiikkaakin varmasti harrastetaan ja pahimmassa tapauksessa taka-alalle jää niin maan talous, kuin solidaarisuus muita työntekijäryhmiä kohtaan.

Yksi vaihtoehto on toki sekin, että sovintoesitys tuli yksinkertaisesti liian myöhään. Porukat olivat jo valmistautuneet aloittamaan lakon alle 12 tunnin päästä ja vähänkään heikolta tuntuvan esityksen hyväksyminen olisi ollut henkisesti jo mahdotonta. Jos kyseessä olisi siis vain ajan loppuminen kesken, niin ratkaisun löytäminen ei ehkä olisi kovin kaukana. Tämän vaihtoehdon puolesta en kuitenkaan vetoa löisi - sen verran velmulta työnantajien Alanko aina vaikuttaa.

16.9.11

Vantaalainen hiirenloukku

Viimeinen valtuustoni Vantaalla sattui olemaan juuri se, jossa valitsimme Jukka Peltomäen kaupunginjohtajaksi. Kevään ajan tunnelma oli kyttäävä ja sähköinen. Viime vaaleissa Kokoomus nousi parilla paikalla suurimmaksi ryhmäksi ja mielissään korvamerkkasi kaupunginjohtajan paikan itselleen. Heikoksi lenkiksi suunnitelmassa muodostui pätevien ja edes sopivien hakijoiden puute. Ei yksinkertaisesti löytynyt porvarileiristä hakijaa, joka olisi vakuuttanut valtuutetut. Peltomäki valittiin suoraan ensimmäisellä äänestyskierroksella. Itse asiassa toinenkin sd-taustainen kandidaatti Elina Lehto-Häggroth olisi todennäköisesti kerännyt enemmistön taakseen. Peltomäki siis valittiin aivan selvästi, suurten kehujen saattelemana. Pätevyyttä, Vantaan tuntemusta, ainutlaatuista metropoliosaamista, elinkeinopolitiikan ymmärtämystä ja ihmisläheisyyttä kiiteltiin yli puoluerajojen. Vain Kokoomuksen ryhmä Tapani Mäkisen suulla nurisi nurkassaan.

Viikko myöhemmin kaupungin sisältä nostettiin kantelu Peltomäen asumisesta entisen työnantajansa vuokra-asunnossa. Aiemmin, kun hän vastasi maankäytöstä ja kaavoituksesta, ei asia ollut ongelma - nyt kaupunginjohtajaksi valinnan jälkeen oli samantien tutkittavaa. Kesä meni, eikä selvitysten jälkeen kaupunginhallitus, saatika -valtuusto, nähnyt syytä Peltomäen hyllyttämiselle. Meinasi kuivua kokoon koko hyvä ajojahti. Onneksi oli vielä ässä hihassa.

En väitä, etteikö Peltomäki oli itse tarjonnut ladattua asetta, mutta silti suhdekohun herättäminen ja tietojen muka huolestunut vuotaminen on kummallista. Onko tapahtumilla todella merkitystä virkatehtävien hoidon kannalta? Vaikeassa taloustilanteessa oleva kaupunki ajautuu tilanteeseen, jossa puuttuu niin maankäytön apulaiskaupunginjohtaja kuin kaupunginjohtajakin (jonka tehtäviä paikkaa rahoitusjohtaja) niin kuka voittaa? Olisiko kuitenkin poliittinen kostonhimo ajanut asukkaiden edun edelle? Ihan turha on minusta selittää näitä avoimuuden vaatimuksilla, kun selkeästi on odotettu vain oikeaa hetkeä. Kokoomusveturi vuodattaa krokotiilin kyyneleitä sanoen, että ratkaisevalla Manchesterin matkalla ei Peltomäki hoitanut täysipainoisesti tehtäviään. Jaa, mistä asti jalkapallo on ollut Vantaan kannalta tehtävien hoidon mittari? Ihan yhtä lailla olisi voinut kuvata Peltomäen katsomossa ja sen jälkeen hurskastella, kuinka uusi kaupunginjohtaja vain istuu matsissa virkamatkalla.

En hyväksy avioliiton ulkopuolisia suhteita, mutta ne on hoidettavissa muutoinkin kuin lööpeillä ja erottamisella. Jos suomalaisen virkamiehen luotettavuuden mitta on uskollisuus ja raittius, niin hiljaiseksi hiipuu hallinto. Säästöjä toki saavutetaan sitenkin, ei se välttämättä huono olisi. Todellisuudessa kyse ei kuitenkaan ole moraalista, vaan poliittisesta pelistä, harvinaisen huonon häviäjän ansasta ja tässä tapauksessa   erittäin helposta hiirestä. Jo valittaessa oli tiedossa viritysaineet, tarvitsi vain odottaa milloin napsahtaa.

Todella harmittaa Peltomäen puolesta ja myös vantaalaisten asukkaiden. Pätevä johtaja erosi toisarvoisista syistä. Sääliksi käy Vantaan Kokoomusta. Muilla valtuutetuilla ja demokratialla ei ole merkitystä, kun oma mies pitää saada kalifiksi kalifin paikalle. Kuinka monta ihmistä pitää tallata, ettei jäljellä ole pätevämpiä vaihtoehtoja kuin heidän? Mitä tapahtuu seuraavalle kaupunginjohtajalle, jollei hän ole Martti Lipponen?

10.8.11

Lipponen pressaksi?

Paavo Lipposen nimi nousi tänään presidenttiehdokkaiden joukkoon julkisesti ja johan tunnelmat muuttuivat. Ja miksipä ei. Lipponen kieltämättä olisi erittäin vahva ehdokas ja Niinistön asema muuttuisi aika lailla. Suosion huipulla paistattelu pitäisi vaihtaa pikaisesti poliittiseksi sisällöksi ja erittäin vahvoiksi ja pitäviksi avauksiksi. Lipposen taitoja, tietoja ja verkostoja ei voi kukaan kiistää.

Sattumoisin kuuntelin tänään lyhyen alustuksen verran Kataisen erityisavustaja Jussi Kekkosta. Hänen kuvauksensa nykyhallituksesta ja sen ohjelmasta kuvasi hyvin Kokoomus-johtoista politiikkaa. Aika lailla suora sitaatti näin: "Tähän hallituspohjaan ajauduttiin ja ohjelma on kuuden puolueen kompromissi. Ohjelmassa ei siis ole punaista tai sinistä lankaa, vaan yksittäisiä toimenpiteitä. Suuri missio - esimerkiksi Lipposen hallitusten aikaan Suomen lännettäminen ja talouskasvun nostaminen - puuttuu ohjelmasta." Edellisten sateenkaarihallitusten aikaan oli siis vahvalla näkemyksellä ja johtajuudella löydettävissä linja usean erimielisen toimijan kesken onnistuneesti, mutta nyt on tyytyminen löyhiin kompromisseihin. Jos tämän tunnustavat suurimmankin porvaripuolueen edustajat, niin mistä löytyy vastus, jos Lipponen todella ehdolle haluaa? Eikö presidentiltä nimenomaan toivota kansaa kokoavaa näkemystä ja kykyä näyttää suuntaa vaikeissakin olosuhteissa?

Yhdyn siis toimittajien jo käynnistyneeseen spekulaatioon, että varmasti kaipuuta vahvaan, kekkosmaiseen johtajuuteen on. On eri asia, voiko tänä päivänä presidentti mitenkään ottaa sitä roolia, mutta luulen, että mielikuva riittää. Ja Lipponen, jos kuka, tuon mielikuvan täyttää. Ikää toki on hieman enemmän kuin muilla mahdollisilla kandidaateilla, mutta terävyys ei ole mihinkään hävinnyt ja olemus on minusta vetreämpi kuin vaikkapa viimeisinä puhemiesvuosina. Kansainvälistä politiikkaa Lipponen taatusti seuraa edelleen enemmän kuin moni aktiivipoliitikkomme, eikä verkostotkaan taatusti ole kadonneet.

Vaikken koskaan ole itseäni kovin "lipposlaiseksi" mieltänyt, niin tässä tilanteessa pidän häntä kyllä erittäin varteenotettavana Niinistön haastajana. Tai ehkäpä vielä enemmän ehdokkaana, jonka loppupeleissä Niinistö joutuisi haastamaan.

23.7.11

Ajatukset Oslossa

Eilisen uutiset Norjan järkyttävistä tapahtumista vain pahenivat, kun arvio kuolleista leiriläisistä nousee lähestyen jo sataa. On aivan käsittämätöntä millä motiivein nuori mies teurasti joukon sosialidemokraattisia nuoria. Hallintoon tai poliittisiin päättäjiin kohdistuvaa vihaa jotenkin hahmottaa, mutta tätä ei millään.

Toki turvatasoja pitää tarkastella kaikissa pohjoismaissa, kuten Tuomioja eilen totesi, mutta isompi kysymys on miten saamme fundamentalismin ja vihapuheen aisoihin? Jos sananvapauden nimissä jopa kansanedustajat saavat sanoa mitä tahansa ja oikeuttavat siten toisiin ihmisiin kohdistuvan halveksunnan, syrjinnän ja väkivallan, niin emme ole kovin kaukana katastrofista. Toki kaikilla on oikeus mielipiteeseensä, mutta kaikkea ei ole oikeutta sanoa sivistyneissä länsimaissa ääneen. Valitettavasti. Olen oikeasti sitä mieltä, että nettikeskusteluissa ja mielipidepalstoilla ei riitä, että kirosanat deletoidaan, vaan oikeasti poistaa pitäisi kaikki vihaa provosoiva kommentointi. Jo nyt Norjan tapauksen keskusteluissa löytyy palstoilta ääliöitä, joiden mielestä "sitä saa mitä tilaa, jos kerran hyysää maahanmuuttajia, niin näin käy". Siis mitä?! Länsimäisen kasvatuksen ja jonkilaiset empatiataidot omaava ihminen ei voi oikeasti olla sitä mieltä, että 15-20 vuotiaat nuoret ovat ammuttavissa, koska he kannattavat tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Ei vasemmistolainen maailmankatsomus saa tarkoittaa pelossa elämistä. Tähän suuntaan meilläkin kuitenkin mennään. Sen sijaan, että ääriliikkeitä ja populistisia suuntauksia kannattavat olisivat hiljaa ja yrittäisivät toimia kunniallisesti, he lietsovat vihaa ja suuntaavat inhonsa kaikkeen "erilaiseen". Onneksi suurin osa ymmärtää, että kyse on retoriikasta, mutta kun aina löytyy niitä, jotka henkilökohtaisten ongelmiensa tai onnettomien sattumien johdosta ottavat puheet tosissaan ja päättävät toteuttaa pahimmat pelot. Mitä hyväksytympää ja laajempaa viha on, sitä käytetympää ja räjähdysalttiimpaa siitä tulee.

Kaikki lämpimät ajatukseni ovat nyt joka tapauksessa Oslossa. Eilen selvittelin ay-tovereilta kuulumisia ja järkytyksen keskellä oli helpottavaa kuulla, että tutut ovat kunnossa. Suru koskettaa kuitenkin satoja perheitä ja koko sosialidemokraattista liikettä pohjoismaissa. Maailmanlaajuinen leiri alkaa parin päivän päästä Itävallassa ja yhden jos toisenkin hiljaisen hetken viettävät varmasti Utöan tapahtumien johdosta. Nyt jos koskaan on otettava kansainvälisestä kädestä tiukempi ote ja rohkeasti jatkettava matkaa.

1.7.11

Arvostamani ammattikunta, oi miksi?

Olen tietoisesti pyrkinyt välttämään median kritisoimista tyyliin "aina meidät ymmärretään väärin, aina meitä sorretaan". Journalismi on tieteenaloista ollut aina minusta yksi kiehtovimmista ja arvostan monialaisia, ammattitaitoisia suomalaisia toimittajia hyvin paljon. Pienen pätkää viestintää opiskellessani sain ilon kuunnella Anu Kantolan luentoja jonkin aikaa ja olen edelleen 15 vuoden jälkeen vaikuttunut. Toki silloin penkissä istui mieleltään paljon avoimempi ja muokkaamattomampi kuntsi, mutta luulenpa silti, ettei Kantolan älykkyys ole muistojeni tuotetta. Miten tämä mihinkään liittyy? No siten, että nyt alkaa minunkin ymmärrykseni olla äärirajoillaan. Miten työhönsä journalistisen kunnianhimoisesti suhtautuva selittää viime päivien presidenttipelin? Tai miten selitetään aivan avuttomalle tasolle vaipunut poliittinen analyysi, jolla ei edes näennäisesti yritetä hahmottaa kokonaisuuksia vaan pelataan ihmeellisiä pelejä?

Helsingin sanomat on menettänyt linjansa kokonaan ja toimituksen näkemyserot häiritsevät jo lukemista. Puhumattakaan tietysti rakkaista iltapäivälehdistämme. Niinistön presidenttiehdokkuus teki jotenkin ihmeellisesti ilman mitään kannatusta olevasta Soinista päävastaehdokkaan ja Sauli-hehkutusten lisäksi on pari sivua varattu aina Soinille. Väliin voisin jo nyt todeta ettei Soinilla ole mitään jakoa edes toiselle kierrokselle, joten lehtien kannattaisi vertailla muidenkin mahdollisten ehdokkaiden puolisoiden asusteita. Eilinen "uutisoinnissa" oli kuitenkin vedätyksen huippu. Toisessa lehdessä Soini vähätteli Niinistön osaamista minkä kerkesi ja totesi, että kun on menetyksen kokemuksia, niin on ihmisten mielestä jotenkin humaanimpi. Ja toisessa lehdessä parin sivun Soini-haastattelu neljä vuotta vanhasta taudista, johon hän melkein taas kuoli, mutta yllättäen paranikin, niinkuin lähes kaikki. Kaikkea pitää tarjota, että olisi lähellä ihmistä. Ja niinhän imagoa rakennetaan. Ihmeellistä vaan on, että se myös painetaan - päivä toisensa jälkeen.

Pari viikkoa aiemmin kolumnisti ihmetteli miksi hallitusneuvotteluista ei annettu avoimesti tietoa lehdistölle, tehtävä kun olisi kertoa se kansalle. Sanoisin, että toimittajienkin on luottamuksensa joskus lunastettava. Jos uutisointi ja päätösten vaikutusten analysointi on sitä, että haetaan mahdollisimman raflaava PS-sutkaus ja kommenttilaatikossa pohditaan neuvottelijoiden henkilökemioita, niin miksi vaarantaa neuvotteluita sen takia? Todellisuus kuitenkin nähtiin heti hallituksen synnyn jälkeen, kun uudet ministerit esiteltiin Iltasanomissa ja Ihalaisen teksti meni kuta kuinkin näin: " Lauri Ihalainen näytti esimerkkiä kuinka ensimmäisen kauden, lähes kielitaidoton kansanedustaja voi EU-aikanakin nousta ministeriksi." Sarkastisena vitsinä toimisi, mutta kun muista oli selkeästi tehty oikeat esittelyt, niin voi voi.

Oma lukunsa on vielä Haapalaisen katsaukset maikkarilla. Vaalien alla viikoittain (ja edelleenkin) uutisoitiin ja kommentoitiin gallupeja. Siis mitä tekee ison kanavan politiikan toimitus? Tilaa kyselyn, tekee graafin ja esimies puhuu löysiä "kansan tahdosta". Ja tältä pohjalta pidettiin vaalikeskustelua erityisen sähäkkänä. Saman ladun valitettavasti ovat näköjään valinneet jo seuraavienkin vaalien osalta, ehdokkaat vaan saattavat tehdä hommasta hankalamman. He sanovat tai tekevät jotain, joka herättää oikeaa keskustelua, eikä ainoastaan kannatusmittaustuloksia.

Toki on joitain iloisia poikkeuksia ja itse asiassa usein ns. naisten lehtien puolella. Melkeinpä parhaat yhteiskunnalliset ilmiökuvaukset, artikkelit ja haastattelut löytyvät Annasta, Kodin kuvalehdestä jne. Ehkä niiden toimituksissa toimittajilla on vielä tahto tutkia, ymmärtää, kritisoida ja selkeyttää ympäröivää maailmaa juuri sellaisena, kun se sillä hetkellä on. Pikkunäppärää vinoilua ja maalitolppiin kolahtelevaa kyynisyyttä voi sitten lueskella sanomalehdistä, jotka onneksi vanhenevat nykyään kalaakin nopeammin.

1.6.11

Vaalituloksen halveksuntaa?

Demarit ja Vasemmistoliitto heitettiin ulos tai marssivat ulos - näkökulmasta riippuen - hallitusneuvotteluista. Yllättävää tai sitten ei. Selvää oli alusta asti, ettei Kokoomuksen johdolla rakenneta vasemmistolaista hallitusta, mutta toivoa vaikean tilanteen vaatimasta puolivälin ratkaisusta kuitenkin oli. Vaalituloksen viesti oli kuitenkin yhdeltä osin harvinaisen selkeä; edellisen hallituksen linja ei saanut tukea. Kokoomus puolueena saavutti ykköaseman ja äänestäjien tuen, mutta kokonaisuudessaan menneen hallituksen puolueet hävisivät roimasti. Vihreät ja Keskusta vetivät heti johtopäätöksensä ja ymmärsivät, ettei porvarillisella veroalennuspolitiikalla ollut kansan silmissä tulevaisuutta. Vihreät säätytalolle kuitenkin saapuivat ja siellä näemmä pysyvät. Sen sijaan SDP ja Vasemmistoliitto pitivät kynnyskysymyksistään kiinni ja nyt ollaan hyvin mielenkiintoisessa tilanteessa.

Kokoomus kosii Keskustaa, eli pohja olisi Kristillisillä höystettynä sama kuin edellisellä kaudella. Keskusta nälvi jo neuvotteluita tähän asti käyneitä hävinneiden hallitukseksi. Miksi sitten kutsuttaisiin porukkaa, jossa suurimpina olisivat kepu ja kok? Ja miten sellainen pohja suhtautuisi vaalien tulokseen? Työllisyyden parantaminen uusin keinoin, tuloerojen kaventaminen ja oikeudenmukaisuuden lisääminen olivat ihmisille reilu kuukausi sitten tärkeimmät asiat ja nyt palattaisiin vanhaan. Kokoomus ei suostunut antamaan periksi halustaan alentaa tuloverotusta kattamalla vaje arvolisäverotusta korottamalla. Eipä ollut yllätys, että esimerkiksi demareille tämä ei sopinut. Jutta puhui vaalien alla aina voidessaan verovaaleista ja korosti tasaverokehityksen torppaamista. Sasi/Katainen kaksikolle ei voinut tulla puskista, että vasemmistopuolueet eivät suostu enää pieni- ja keskituloisten kukkarolla käymään, toisin kuin porvareille sopi edellisellä kaudella. Ja toistan, ettei se käynyt vaaliuurnilla äänensä antaneillekaan. Muutosta haluttiin, mutta jostain syystä Kokoomus ei tätä tahtoa onkeensa ota. Kukaan ei kyllä voi enää sanoa, etteikö puolueissa olisi eroja.

Aivan mahdollista kuitenkin on, ettei kepukaan lähde enää Kokoomuksen vastuunkantajaksi, vaan huomisen kokouksensa jälkeen käy kohteliaisuuskäynnillä säätytalolla ja homma on siinä. Entäs sitten? Lähteekö hallituksen muodostajaksi seuraavaksi suurimman oikeudella SDP ja pöytään palaavat niin vasurit kuin persutkin? Vai astuuko jossain vaiheessa neuvonantajaksi presidentti, kuten lain mukaan mahdollista on? Ja toisaalta auttaako Halosen sovittelu mitään, jos tähän asti istuneilla ei ideologista sopua löydy ja uusi kokoonpano olisi se vanha, jota kansa ei tue vähimmässäkään määrin.

Ylpeä olen joka tapauksessa demareiden linjakkuudesta pitää kiinni vaalien alla annetuista selkeistä kynnyskysymyksistä ja tavallisten ihmisten puolustamisesta. Mielenkiinnolla kyllä odotan tulevan viikonlopun uutisia. Eipä olla enää seisovassa vedessä.

16.5.11

V-Asla, viimeistä kertaa

Kolme ja puolituntinen vapaa-ajan ja asukaspalvelulautakunnan kokous on takana ja minun osaltani viimeistä kertaa. Niinpä. Me muutamme kuntarajan toiselle puolelle, kohti itää, jo kolmen viikon päästä. Päätös oli toki alitajunnassa muhinut jo kauan, osittain ehkä tiedostamattakin, mutta lopullisesti asiat napsahtivat kohdilleen vajaassa kahdessa viikossa ja tässä ollaan. Luottamustehtävät Vantaalla jäävät minun osaltani ja olo on todella haikea. Ensin 4 vuotta vapaa-ajan lautakunnassa, josta puolikas kausi varapuheenjohtajana ja sitten uuden toimialan synty, kunnallisvaaleissa valtuutetuksi valinta ja lopulta valinta silppuisen toimialan lautakunnan puheenjohtajaksi 2008.

En meinannut millään saada itkua pidätellyksi kokouksen päätteeksi asiaani ilmoittaessani. Pateettisinta on liikuttua omista sanoistaan ja sitä pyrin välttämään, suurin liikutus liittyikin siihen, että siihen hetkeen todella konkretisoitui päätös jättää kunnallispolitiikka tällä erää. Vantaalla on huima osaaminen ja potentiaali vapaa-ajan ja asukaspalveluiden kehittämisessä. Viranhaltijoiden kanssa on ollut nautinto tehdä töitä ja oppia koko ajan uutta. Luottamushenkilönä minua on pidetty hyvin informoituna, asioita on käsitelty etukäteen ja mielipidettäni on kuunneltu. Kuten sanoin, uusi toimiala on luottamushenkilön näkökulmasta haastava monine ulottuvuuksineen. Asiat hyppivät kuntouttavasta työtoiminnasta uimapaikkoihin ja taiteen perusopetuksesta velkaneuvontaan. Tulkkikeskus, musiikkiopisto, osallisuus, nuorisotyö, liikunta ja urheilu, kulttuuripalvelut, aluetoimikunnat, monikulttuurisuus, työllisyyspalvelut...Yhdistävä punainen lanka on kuitenkin kaikilla vahva pyrkimys sosiaalisen pääoman kasvattamiseen. Työn tuottama henkinen arvo on kaupungille mittaamatonta sanan molemmissa merkityksissä. Koko toimiala luo ja tukee sivistystä, joka on syvempää kuin tiedot tai taidot. Sarkaa on kynnettävänä loputtomiin ja sirpaloituva, eriarvoistuva yhteiskunta ei urakkaa helpota. Toivon, että lautakunnan porukka ei nyt, eikä tulevaisuudessa anna periksi ponnistuksissaan yhteisöllisemmän ja paremmin voivan Vantaan ja vantaalaisten osalta. Ennaltaehkäisevästä toiminnasta on aina helppo nipistää ja unohtaa sadat vapaaehtoistoimijat, mutta menetykset ovat paljon suuremmat kuin säästöt. Ihminen tarvitsee toista ihmistä ja niitä ihmisiä ja ihmisten tuottamia elämyksiä tarjoavat vapaa-ajan ja asukaspalveluiden toimijat.

Suuret kiitokset tovereille, jotka minut aikanaan tehtävään valitsivat. Kiitokset niille virkamiehille, jotka ovat apuaan antaneet, perehdyttäneet ja tukeneet. Kiitokset lautakunnan jäsenille, jotka aktiivisella osallistumisellaan tekivät tehtävästä mielenkiintoisen, koukuttavan ja vaikean jättää. On vaan aika siirtyä uuteen.

18.4.11

Ohi on, onnea Suomi.

Eduskuntavaalit 2011 ovat nyt historiaa. Ja myöhemmin varmasti paljon tutkittua ja keskusteltua historiaa. Kokoomus nousi ensimmäistä kertaa suurimmaksi puolueeksi, häviten kuitenkin 7 paikkaa. Kakkosena demarit, yhtä lailla häviten 3 paikkaa ja sitten kolmantena persut 39 paikalla, joka on aivan käsittämätön tulos. Ei ehkä pitäisi lyhyen yön jälkeen tuoreeltaan kirjoitella mitään, mutta myllerrys mielessä on niin suuri, että jotenkin se on näinä aamuntunteina purettava.

Uudellamaalla demarit pärjäsivät hyvin, mikä on tottakai hyvä juttu. Yhtä lisäpaikkaa ei tullut, muttei mitään hävittykään, vaikka lehdet toista ennustivat. Iloisimman tuloksen teki taatusti Antti Lindtman, kirkkaasti läpi. Porukan pettynein on taatusti Kimmo Kiljunen, jonka pitkä kansanedustajuus päättyi nyt. Tai mistäs minä tiedän asettuuko jatkossa ehdolla ja miten pärjää, mutta ainakin toistaiseksi. Sen sijaan PS jyräsi täälläkin. Neljä paikkaa lisää, eli yhteensä 7 hengen ryhmä, joista 3 vantaalaisia valtuutettuja. Vantaalla toivottiin pitkän tauon jälkeen naisedustajaa ja Johanna Jurvasta sellainen tuli. Epäilen vahvasti, etteivät naisehdokkaita toivoneet ihan tätä ajatelleet. Kolmeen vuoteen ei yhtään puheenvuoroa tai edes kommenttipuheenvuoroa valtuustossa, joten minunkin piti ihan vaalikoneesta katsoa millä asialla Jurva on. Kunnallisveroa laskettava, tuloverotusta laskettava, kehitysapu kokonaan pois, samaa sukupuolta oleville ei adoptio-oikeutta tai avioliittolain muutosta, jyrkkä ei transaktioverolle, liikenneinvestointipainotukset tie- ei raideliikenteeseen, mahdollisuus NATO jäsenyydelle, lakko-oikeutta voisi rajoittaa, ei metropolihallinnolle, kuntin määrä säilytettävä lähes ennallaan, ei maahanmuuttajanaisten omille uimavuoroille ja sitten jo olinkin vakuuttunut, että eri linjoilla ollaan.

Suhtaudun hyvin skeptisesti tulevan hallituksen eheään ja tasa-arvoisuutta lisäävään työhön. Perussuomalaisia on lähes mahdoton jättää hallituksen ulkopuolelle, mutta millä ihmeen eväillä päätöksiä tehdään? Soini ei kuitenkaan voi täyttää kuin yhden ministerinpaikan. Ja minkälaiseksi menee yhteiskunnallinen keskustelumme? Suuntaa ja henkistä ilmapiiriä luodaan kuitenkin ihan yhtä paljon kannanotoilla ja debatilla kuin todellisilla päätöksillä. Toivon, että moni asia jää vaalikampanjan populismiksi, eikä jatka eloaan oikeina tavoitteina. Sivistykseen kuuluu laaja kulttuurin ymmärrys sekä ihmisten yhdenvertainen kohtelu. Taloudellisen hyvinvoinnin lisäksi on voitava henkisesti hyvin, eikä sitä edesauta pelon, vihan ja harhaanjohtamisen lietsonta.

Oma tulokseni oli valtava pettymys. Neljän vuoden takaisesta laskua oli noin 150 ääntä ja tietysti suunnan olisi pitänyt olla reilusti toinen. Syitä olisi järkevämpi pohtia myöhemmin, mutta äkkiseltään sanoisin, että iso osa menee aika lailla epäonnistuneen kampanjan piikkiin. Ja koska olen aina tehnyt vaalityötä hyvin oman pääni mukaan, niin itseäni voin syyttää. Pieniä valonpilkahduksia oli yli 600:n äänen potti Vantaalta ja hieman yli 80 ääntä Sipoosta. Siellä missä ilman mainoksia tunnetaan, niin tukea tulee. Hetki jos toinenkin menee kuitenkin toipuessa. Viimeiset ajat tein kuitenkin koko ajan 12-15 tuntisia päiviä ja ihmisten kanssa jutellessa tuntui todella hyvältä, joten vähän puskista epäonnistuminen tuli.

Tähän ei kuitenkaan teemojen pyörittely jää, vaan tiistaina jatkuu arkiset työt, eli hallitusohjelmaan vaikuttaminen. Pienipalkkaisia palvelualan ammattilaisia on vajaa puolet Suomen työllisistä, joten asumisen hinta, verotuksen oikeudenmukaisuus, julkisten palveluiden saatavuus, työlainsäädännön päivittäminen sekä sosiaali- ja työttömyysturvan parantaminen toivottavasti ovat tulevan hallituksen agendalla. Pitkiä lounaita ja lyhyitä muistioita (vai toisinpäin) on luvassa ennenkuin neuvottelut ovat päätöksessään.

16.4.11

Kamppiksen yhteenveto

Tulosten arvioinnin aika on myöhemmin, mutta nyt voi tuoreeltaan tehdä jo yhteenvedon vaalityöstäni. Työ tosin vielä osittain jatkuu Koivukylän yössä, mutta tukiryhmän toimesta. Itse olen jo lähes kaikkeni antanut, vaikkakin viimeisen illan paniikin tunnistan. Vieläkö olisi jotain tehtävissä? Eipä juuri ole. Huomisessa hesarissa on mainokseni ja siinä se sitten on.

Työ on aloitettu tavallaan jo neljä vuotta sitten, kun edellisten vaalien jälkeen tyhjilleen jääneelle tukiyhdistyksen tilille aloin jälleen kasaamaan kokouspalkkioita, arpajaistuloja, esiintymispalkkioita jne. Ensimmäisen kerran porukalla kokoonnuttiin olohuoneessamme joulukuussa 2009 ja pohdittiin ehdokkuuden lähtöasetelmia. Siitä sitten pikkuhiljaa on vauhti kiihtynyt, huipentuen nyt tähän viimeiseen kuukauteen, jolloin olen kiertänyt, puhunut ja kirjoittanut lähes tauotta (tai ainakin siltä se on tuntunut). Numeroina kampanjani loppukiri on tarkoittanut noin 14 000 euroa, 30 000 postikorttia, 30 bussipysäkkimainosta, 5 suurta pilarimainosta, 750 take away-kahvia, 1400 pussia punaisia pensaskrassinsiemeniä, kymmenkuntaa lehtimainosta, paria tv-pätkää ja kymmeniä sähköposti/facebook lisäkysymysten vastausta.

Mistä sitten puhuttiin? No ei juurikaan Euroopan vakausrahastoista, vaan omaishoidosta, lapsiperheiden taloudellisista vaikeuksista, harmaasta taloudesta, kiinteistöverosta, mahdollisista leikkauksista, perusterveydenhoidosta, ruuhkamaksuista, mediamaksusta, ydinvoimasta, pienyrittäjyydestä, maahanmuuttajista, kerjäläisistä, lasten harrastusmahdollisuuksista, työttömyydestä, ruoan hinnasta, lääkkeiden hinnasta, eläkkeiden taitetusta indeksistä, opintotuesta, vanhempainvapaista, eläkeiän nostamisesta, perintöverosta ja tietysti muista puolueista. Kertaakaan aiemmin eivät ihmiset ole yhtä paljon lähestyneet erilaisten ja asiallisten kysymysten kanssa ja takanani on kuitenkin neljät kunnallisvaalit ja (kohta) kolmet eduskuntavaalit. Aktiivisuus toivottavasti ennakoi aiempaa korkeampaa äänestyprosenttia, jolloin aina voittajana on demoratia.

Tietysti huominen jännittää. Niin puolueen, kuin omalta osalta. Kyseessä on todellinen linjavalinta nyt, annammeko eriarvoistavan oikeistopolitiikan jatkua vai lähdemmekö hitaalle tielle toiseen suuntaan. Ja saanko  itse olla mukana palauttamassa hyvinvointivaltiotamme eduskunnasta käsin.

11.4.11

Vantaan hyvinvointikatsaus - lapset ja nuoret

Valtuustossa käsittelimme tänään Vantaan hyvinvointikatsausta, jossa oli nyt käsitelty lasten ja nuorten tilannetta, palveluita ja työllisyystilannetta hyvin laajasti. Yritin etsiä tähän linkkiä suoraan tuotokseen, mutta ei vielä löytynyt kaupungin sivuilta - toivottavasti jonkun päivän sisällä on muidenkin kuin luottamushenkilöiden luettavissa. Katsaus on erittäin hyvä tietopaketti tämänhetkisestä tilanteesta. Itse nostin puheessani esiin nuorten työttömyyden ja työkyvyttömyyden sekä asuntopolitiikan. Mieli olisi tehnyt puhua myös tilastollisesta faktasta, että naisten ja miesten palkkaerot Vantaallakin alkavat syntyä jo 20-vuotiaina, samalla kun sen ikäisistä naisista useampi asuu itsenäisesti. Keskityin kuitenkin jo mainitsemiini asioihin, kun ei voi kaikkea yhdessä puhenvuorossa käsitellä. Ja puhe siis alla:
Hyvä puheenjohtaja, hyvät valtuutetut

Hyvinvointikatsauksessa on nostettu esiin nuorisotyöttömyyden huolestuttava tila ja yhtä huolestuttavat tiedot asumisen hinnan kehityksestä ja pienten asuntojen puutteesta. Kumpikaan ongelma ei tietenkään ole yksinomaan vantaalainen, mutta erityisesti nuorten työttömyyden osalta painimme valitettavasti omassa sarjassamme. Monia hyviä hankkeita, kuten Petra, on toki aloitettu, mutta tyytyväisyyteen emme voi tuudittautua. Meillä on edelleen yli tuhat alle kolmekymppistä odottamassa työuransa kunnollista alkua.

Varsinainen syy miksi juuri nuorisotyöttömyydestä pitää olla erityisen huolissaan, on luonnollisesti se, että muuhun väestöön verrattuna nuorten kohonnut syrjäytymisriski. Pidemmän työuran tehneelle lyhytaikainen työttömyysjakso voi olla vain uusi alku, mutta sama pätkä voi olla itsenäistyvälle nuorelle sysäys vakaviin terveydellisiin ja taloudellisiin ongelmiin. Kuten katsauksessakin todetaan, turha asunnon jonotus ja vieläpä yhdistettynä tuloksettomaan työnhakuun voi johtaa katkeroitumisen kierteeseen. Siihen ei meillä yksinkertaisesti ole varaa. 

Katsauksessa ei kuitenkaan käsitelty työkyvyttömyydestä kärsiviä nuoria, joiden tilanne tulisikin nostaa poliittisella asialistalla ihan yhtä tärkeäksi kuin nuorisotyöttömyyden hoito. Valtakunnallisesti tarkasteltuna vuosittain 4000 nuorta aikuista jää työkyvyttömyyseläkkeelle. Kokonaisuudessaan heitä on jo noin 20 000. Heistä ei puhuta. Taustalla saattaa olla mielenterveysongelmiin liittyvää häpeää ja nuorten mielenterveyspalveluiden alasajoon liittyvää syyllisyyttä. Olisi kuitenkin aika kohdata tilanne sellaisena kuin se on. Jos inhimilliseltä kannalta aihe ei sytytä, niin viimeistään talouslukujen pitäisi havahduttaa. Työterveyslaitoksen mukaan pelkästään vuonna 2008 työkyvyttömyyseläkkeelle jääneiden 16–34-vuotiaiden työpanoksen menetyksestä aiheutuu 6,6 miljardin euron tappio. Ja kuten sanoin, luku vain kasvaa.
On siis syytä panostaa entistäkin enemmän työelämään hakeutuvien ja työelämän aloittaneiden nuorten hyvinvointiin Vantaalla. Jokaiselle on todella löydyttävä työ-, harjoittelu- tai koulutuspaikka kolmessa kuukaudessa ja kohtuuhintaista, sosiaalista asuntotuotantoa on lisättävä. Kysymys on yhden väestönosan oikeudenmukaisesta kohtelusta ja toisaalta taloudellisesti ainoasta vaihtoehdosta.

8.4.11

Itsensä työllistäville tukea, yli puoluerajojen

TYÖMARKKINOITA UUDISTETTAVA YLI PUOLUERAJOJEN
- Tarvitaan ohjelma itsensä työllistävien aseman parantamiseksi

Eduskuntavaaliehdokkaat Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.), Dan Koivulaakso (vas.) ja Hanna Kuntsi (sd.) tarjoavat tulevalle eduskunnalle viiden kohdan ohjelmaa freelancereiden ja muiden itsensä työllistävien aseman parantamiseksi.

1. Työttömyysturvalainsäädäntöä korjataan niin, että se kohtelee kaikkia työnteon muotoja, mukaan lukien itsensä työllistäviä, tasavertaisesti.

2. Kevennetään yritystoiminnan keskeyttämiseen liittyvää byrokratiaa ja uudistetaan sitä koskevaa sääntelyä niin, että joustava siirtyminen yrittäjyyden ja palkkatyön välillä on mahdollista.

3. Luodaan itsensä työllistäville mahdollisuus liittyä palkansaajakassoihin ja päästä siten ansiosidonnaisen työttömyysturvan piiriin.

4. Kuntapalvelujen ulkoistamisen ei tule tapahtua pakottamalla kuntahenkilöstöä vastentahtoisesti yrittäjiksi. Turvataan mahdollisuus perinteisiin palkkatyösuhteisiin niille, joille itsensä työllistäminen ei ole mielekäs vaihtoehto. Esimerkiksi kuntasektorilla toimintoja kilpailutettaessa on huolehdittava työntekijöiden työsuhdeturvasta. Lainsäädäntöä tulee täsmentää siten, ettei työtä ole mahdollista teettää toimeksiantona silloin, kun työsuhteen tunnusmerkistö täyttyy.

5. Ei nosteta arvonlisäveroa.

- Lainsäädäntö on päivitettävä niin, että se kohtelee työntekijöitä tasavertaisesti työsuhteen tyypistä riippumatta. Työmarkkinoiden uudistusohjelmamme parantaisi kymmenien tuhansien epätyypillisiä töitä tekevien asemaa sekä tekisi työstä ja toimeliaisuudesta aina kannattavaa, kertoo Vihreiden helsinkiläinen ehdokas Outi Alanko-Kahiluoto.
- Työnantajat voivat teettää työtä yrittäjämuotoisesti säästötarkoituksessa. Tällöin kyse n pakkoyrittäjyydestä. Esimerkiksi kunnan ulkoistaessa toimintojaan aiemmin palkansaajan asemassa ollut voi joutua yksinyrittäjänä myymään työpanostaan entiselle työnantajalleen. Palkkatyösuhteen turva pitää taata niille, joille se on mieluisin vaihtoehto, vaatii Vasemmistoliiton Dan Koivulaakso, ehdolla Helsingistä.
- Itsensä työllistäviä löytyy kaikilta yhteiskunnan sektoreilta: heissä on muun muassa toimittajia, koodaajia, kääntäjiä, tulkkeja, taiteilijoita, siivoojia ja hoitoalan ammattilaisia. Kaikkien puolueiden tulisikin sitoutua itsensä työllistävien aseman parantamiseen. Ehdotamme viiden kohdan ohjelmamme toteuttamista seuraavalla eduskuntakaudella vaalituloksesta riippumatta, sanoo Sosialidemokraattien uusmaalainen ehdokas Hanna Kuntsi.

Lisätiedot:
Outi Alanko-Kahiluoto
GSM 050 512 1727

Dan Koivulaakso
GSM 044 506 6613

Hanna Kuntsi
GSM 050 3100 676

4.4.11

Eriyttääkö mamujen oma toiminta?

Ilta kului pitkässä vapaa-ajan ja asukaspalvelulautakunnan kokouksessa. Selostusasioissa kuulimme romanikulttuurikeskuksen valmistelusta, joka on osa oppisopimusopiskelija Mertsi Lindgrenin opintosuunnitelmaa. Esikuvana hankkeella on tavallaan saamelaiskulttuurin keskus, joka lähes 10 vuoden valmistelun jälkeen on saanut valtioltakin rahoitusta ja aukeaa tulevana vuonna Inarissa. Romanikulttuuria mm. moniaistillisen tilan avulla esittelevä keskus sopisi hyvin Vantaalle ja ennenkaikkea vahvistaisi Suomen asemaa vähemmistökulttuurien edistäjänä. Valmistelun jatkaminen ja hankkeen rahoituksen hakeminen sai tukea lautakunnalta ja kaupunkijuhlassa toukokuussa keskus simuloidaan "maistiaisiksi". Kulttuurien tuntemuksen lisääminen ja tukeminen osana integraatiota ymmärrettiin siis mainiosti.

Vaan toista oli taas, kun päästiin lautakuntamme leipälajiin, eli lukuisten avustusten jakoon. Niin nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn tarkoitetun avustuksen kuin terveyden- ja hyvinvoinnin järjestöjen tukien kanssa persut äänestyttivät valmistellut esitykset parin maahanmuuttajien toimintaan haettujen avustusten osalta. Näin on oikeastaan aina. Oli hakemuksen sisältö mikä tahansa, on joka kerta perustelu se, että maahanmuuttajien oman toiminnan tukeminen eriyttää eikä integroi. Tänään kyseessä oli esimerkiksi 800 euron esitys somalitaustaisten naisten ompelukerhon järjestämiseen. Käsillä tekemisen lisäksi tapaamisissa on tavoitteena opetella käytännön suomenkieltä. Jos hakija olisi ollut Hakunilan ompelijat, olisi esitys mennyt taatusti sukkana läpi. Nyt listasta kävi ilmi hakijan nimestä, että kohderyhmä on nimenomaan somalinaiset ja kuka tahansa jäsenistämme olisi voinut jo ennen kokousta sanoa, että persujen ryhmä esittää avustuksen hylkäämistä. Ja syynä tietysti se, että ko. naisten tulisi hakeutua kantasuomalaisten yhdistysten toimintaan, eikä heille pidä järjestää omaa, eriyttävää toimintaa. On vaan hyvin vaikea kuvitella, että usein jopa luku- ja kirjoitustaidottomat naiset hakeutuisivat yhtäkkiä oma-aloitteisesti paikallisten marttojen kerhoihin. Matalan kynnyksen toimintaa järjestetään kaikille muillekin syrjäytymisuhan alla oleville, mutta vain maahanmuuttajataustaisten kohdalla käydään keskustelua tässä hengessä. Miksi työttömille pitäisi olla omaa erillistä toimintaa, eikö senkin pitäisi samalla logiikalla eriyttää työssäkäyvästä väestöstä?

No, kaikki äänestykset menivät 14-2, kun yksi jäsen oli poissa. Iloisia uutisia oli terveyden- ja hyvinvoinnin järjestöjen osalta se, että avustuspottia pystyttiin hieman tänä vuonna kasvattamaan parin vuoden leikkausten jälkeen. Esimerkiksi MLL:n Uudenmaan piirille pystyimme osoittamaan 18 000 euroa, joka on 5000 euroa enemmän kuin viime vuonna. Lastenhoitopalvelu ja perheiden tukihenkilökoulutuksen ovat Vantaalla kasvattaneet suosiotaan valtavasti kuluneen vuoden aikana. Perheiden vaikea tilanne näkyy järjestöjen tarjoaman tuen kysynnän kasvuna. Näkyisi toki muuallakin, mutta kotipalvelut on jo lapsiperheiltä viety lähes kokonaan, joten suoraan käännytään kolmannen sektorin puoleen.

18.3.11

Aikuisopiston liikuntatunnit

Olen saanut lukuisia yhteydenottoja aikuisopiston aktiivisilta liikuntakurssien käyttäjiltä koskien ohjatun toiminnan tulevaisuutta. Aiheesta oli juttua tovi sitten Vantaan Sanomissa ja vaikka siinä sanottiin, ettei muutoksia ole tuloillaan, niin huoli ja huhut silti elävät. Olen hieman ehtinyt asiaa selvitellä ja ajattelin lyhyesti tilannetta valottaa, jos se vaikka pientä luottamusta ja rauhaa loisi.

Ihmetystä on erityisesti herättänyt se, että kukaan ei tunnu kuulleenkaan valmistelusta, mutta niin käyttäjille kuin ohjaajille on kulkeutunut viestiä, että aikuisopiston liikuntakurssit oltaisiin lopettamassa. Tämä ei pidä paikkaansa. Valmistelusta ei ole kukaan kuullut, eikä sitä ole kaupungin luottamuselimissä käsitelty ihan siitä syystä, ettei virallista valmistelua ole ollut. Liikuntatoimen ja sivistystoimen viranhaltijat ovat kokoontuneet tilannetta pohtimaan, mutta vasta suunnitteilla on asettaa virallinen ryhmä ohjatun liikunnan tilannetta pohtimaan ja tekemään sitten esityksiä. Taustana on se, että tällä hetkellä kaupungin ohjattu liikunta on hajautettu niin itse toiminnan, toimijoiden, vuokrien, suunnittelun kuin vuorojaon osalta kolmelle eri taholle. Kaikkien etu olisi, että koko paketti olisi samassa paikassa, johon liikuntapalvelut voisi olla ihan looginen vastaus. Ensisijainen tavoite ei siis ole vähentää tunteja, lakkauttaa toimintaa jossain tai siirtää sitä esimerkiksi yksityisten kuntosalien pyöritettäväksi, vaan selkeyttää kaupungin sisäistä järjestelyä. Plussana voisi tulla se, että tarjontaa voitaisiin laajentaa, kun liikuntakurssien järjestäjiksi saataisiin useampia tahoja, kuten vaikkapa naisvoimisteluseuroja. Joka tapauksesssa puhutaan kuitenkin edelleen aikuisopiston tarjoamista palveluista.

Lopputulosta mahdollisten muutosten jälkeen ei liikuntakurssien käyttäjä näe välttämättä mitenkään. Kurssien on tarkoitus pyöriä ihan normaalisti ja hinnat pysyvät ennallaan. Päätöksiäkään asiassa ei tulla tekemään vielä vähään aikaan, sillä kuten alussa kirjoitin, varsinaista pohdintaporukkaakaan ei vielä ole. Huoli siis siitä, että lautakuntamme 4.4. kokoukseen tulisi jotain esityksiä on turha. Jos toiminnan järjestämisen osalta muutoksia ja niiden vaatimia päätöksiä tehdään toimintakauden mukaan, mikä olisi järkevää, niin aikataulullisesti se tarkoittaa syksyä 2012.

Liikuntakursseilla on nykyisellään hieman alle 4000 käyttäjää ja monelle toiminta on korvaamattoman arvokasta joko tutun porukan, hyvän sijainnin tai edullisen hinnan takia. Tätä arvoa ei ainakaan minulle ole mitään motiivia vähentää, vaan päinvastoin, kannatan rakenteiden selkeyttämistä, jotta yhä useammalla on mahdollisuus löytää itselleen sopiva liikuntaryhmä ja toisaalta voimme kohdella vantaalaisia liikunnan järjestäjiä oikeudenmukaisemmin.

3.3.11

Perhevapaat remonttiin

Nykyinen vanhempainvapaamallimme on kohtuullisen hyvä, mutta pysynyt muuttumattomana jo useamman vuosikymmenen. Perheiden ja työelämän tilanteet ovat kuitenkin vastaavassa ajassa muuttuneet hurjasti ja järjestelmä ei enää vastaa tarpeisiin ja itse asiassa jopa ohjaa vääränlaiseen kehitykseen.Erilaisia kiintiöitäkin on esitetty, mutta hintalaput ovat aivan mahdottomia ja toisaalta en ole kuullut vielä hyvää selitystä sille, mitä tapahtuu, jos jompi kumpi vanhemmista ei vaan yksinkertaisesti pidä hänelle kuuluvaa vapaata tai kyseessä on yksinhuoltaja. Jääkö lapsi silloin paitsi yhdestä pätkästä suhteessa muihin vai joustavatko kiintiöt harkinnan mukaan? No, joka tapauksessa esimerkiksi  6+6+6 malli on moneksi vuodeksi poissuljettu ihan sen takia, että se maksaisi lähes viisinkertaisesti nykyiseen verrattuna.

Itse kannatankin pikaisia muutoksia siten, että vanhempainvapaata pidennetään lapsen ensimmäiseen ikävuoteen saakka. Yhtä lailla osittaista kotihoidontukea on korotettava ja päivähoitomaksut muutettava tuntiperusteisiksi, jolloin pienten lasten vanhemmilla olisi myös taloudellisesti mahdollista lyhentää niin omaa työpäivää kuin lapsen hoitoaikaa. Osa-aikaisuus on tottakai tälläkin hetkellä mahdollista, mutta korvaus on 90 euroa kuussa ja päivähoitomaksu sen suuruinen, että todelliset vaihtoehdot ovat useimmille kuitenkin kokonaan kotiin jääminen tai kokonaan työhön palaaminen.

Yli puolilla äideistä ei ole työsuhdetta johon palata vanhempainvapaan jälkeen ja kun tähän yhdistetään järjestelmän ongelmat, eli lapsi pitäisi viedä kokoaikaiseen hoitoon reilusti alle vuoden ikäisenä tai tehdä taloudellisesti hatara päätös palata osa-aikatyöhön, niin yhä useampi äiti päättää jäädä kotiin kotihoidontuella. Tuen käyttö onkin jakaantunut niin, että yhä enemmän käytetään todella pitkiä vapaita, eli moni on useamman vuoden putkeen kotona. Eikä siinä olekaan ongelmaa, jos se on todella oma harkittu päätös, mutta jos kyseessä on talouden ja työmarkkinoilta syrjäytymisen sanelema pakko, niin kovin ruusuiselta ei tulevaisuus näytä. Suurin osa on pienipalkkaisia naisia, joille kotonaolon vaikutukset näkyvät koko työurassa, eläkekertymässä ja toisaalta valtakunnalliset tavoitteet työurien pidentämisestä kärsivät.

Eikä pidä päästää irti tavoitteesta, että isätkin voisivat valita lapsen kanssa kotona olemisen. Ruotsissa perhevapaat jakaantuvat selkeästi meitä tasaisemmin ja suurin selittävä tekijä on järjestelmän suurempi joustavuus. Vanhempainvapaajaksoja voi siirtää perheen tarpeisiin soveltuen lapsen kolmeen ikävuoteen saakka. Meilläkin tulisi luopua jäykästä isäkuukaudesta, vaan pidentää oikeus 10 viikkoon ja alkuun sen voisi isä käyttää milloin vaan lapsen kahteen ikävuoteen saakka. Lisäksi sairaan lapsen hoito-oikeus tulisi laissa ulottaa lapsen 12 ikävuoteen saakka. Nythän raja on kympissä ja minusta neljäs- tai viidesluokkalainen on liian pieni sairastamaan yksin.

Miksi tämä nyt on niin iso juttu? Siksi, että Suomessa on noin 585 000 lapsiperhettä. Yli kolmannes työvoimastamme painii siis päivittäin työn, lastenhoidon ja oman jaksamisen kanssa. Usein eletään parhaita ja ruuhkaisimpia vuosia. Vuosia, joiden aikana tehdyt ratkaisut vaikuttavat suuresti niin lasten tulevaisuuteen kuin vanhempien tulevaan työssäjaksamiseen ja taloudelliseen pärjäämiseen. Työntekijälähtöisten joustojen ja valinnanmahdollisuuksien lisääminen pienten lasten vanhemmille on todellinen teko työurien pidentämiseksi ja työelämän laadun parantamiseksi.

18.2.11

Tilaajavastuulaki työn alle ASAP

Alkuviikosta Espoon kaupunki narahti harmaasta taloudesta, ilmeisesti jopa työperäisestä ihmiskaupasta, välillisesti, kun sen käyttämässä siivousyrityksessä paljastui vakavia ongelmia. Tilaajan, eli kaupungin edustaja kuvaannollisesti levitteli käsiään hesarin jutussa ja väitti, ettei tilaajalla ole mahdollisuuksia valvoa alihankintatyötä. Ikävä esimerkki jälleen siitä, että tilaajavastuulaki on viipymättä laajennettava koskemaan koko ketjua ja toisaalta yksittäisten toimialojen nimeäminen rakennusteollisuuden tapaan on paikallaan.

Nykyisin lain mukaan alihankkijan on esitettävä selitys työssä sovellettavasta työehtosopimuksesta tai keskeisistä työehdoista. Sen sijaan laissa ei ole edellytetä työehtojen toteutumisen valvontaa. Tilaajan valvontavelvollisuuden avulla voitaisiin nykyistä paremmin turvata sopimusten mukaisten palkkojen maksaminen ja työaikalainsäädännön noudattaminen myös siivous- sekä majoitus- ja ravintola-alalla, jossa alihankintatyö ja ostopalvelut ovat hyvin tyypillistä. Vaikka valvontaan liittyisi käytännön ongelmia, tilaajalla on yleensä viranomaisia paremmat mahdollisuudet tarkkailla alihankkijan toimintaa.


Tilaajavastuun rikkomiseen liittyvien seuraamusten koventamista tulisi myös harkita. Velvollisuuksia rikotaan tarkastusraporttien mukaan varsin yleisesti, eikä nykyisellä laiminlyöntimaksulla ole riittävää ennalta estävää vaikutusta.
Oma murheenkryyninsä on vuokratyövoiman käyttö. Työ- ja elinkeinoministeriöin tilastojen mukaan vuonna 2008 vuokratyövoimaa käytti 18 100 yritystä tai julkisyhteisöä sekä 1400 kotitaloutta. Suomessa vuokratyön käyttö on koko 2000-luvun kasvanut voimakkaasti ja uutena ilmiönä on noussut ketjuttaminen, eli vuokratyövoimaa hankitaan alihankintana toisilta kotimaisilta tai ulkomaisilta toimijoilta. TEM:n laatimien tilastojen mukaan vuokratyöntekijöitä oli vuonna 2008 noin 100 000. Suhteellisesti eniten vuokratyöntekijöitä on majoitus- ja ravintola-alalla (5,1 %). Tilastoista kuitenkin puuttuvat väliaikaisesti Suomessa työskentelevät ulkomaalaiset vieras- tai keikkatyöläiset.

Vakavimmillaan puhutaan ihmiskaupasta ja ihmisoikeusloukkauksista, kuten tämän viikon uutiset osoittivat. Joissain tapauksissa työntekijät ovat maksaneet suuria summia päästäkseen töihin Suomeen ja kansallista lainsäädäntöä on kierretty lähtömaassa tehdyillä työsopimuksilla. Käyttäjäyritysten ja julkisyhteisöjen osalta tilaajavastuulakia on syytä laajentaa koskemaan viipymättä myös muitakin kuin rakennusteollisuutta, jollei kunnolliseen kokonaisuudistukseen rahkeet riitä.

Toiminnan auktorisointi tai luvan saaminen työvoimavuokraukselle ei ole tällä hetkellä pakollista (vaikkakin toiminta on ilmoituksenvaraista). Alalla on riskiyrityksiä enemmän kuin muilla toimialoilla keskimäärin. Henkilöstöpalvelualan suhdanneherkkyys luo epävarmuutta työmarkkinoille, esimerkiksi vuonna 2007 yritysten eloonjäämisaste oli vain 52 %. Ulkomailta tuleva virtaus yhdistettynä valvontaviranomaisten vajaaseen resurssointiin lisäävät osaltaan valvontaongelmia. Tuntuu nurinkuriselta, että vaikkapa alkoholin myyntiluvan saamiseksi on hakijan osoitettava kunnollisuutensa ja luotettavuutensa lukuisin paperein, mutta ihmisiä saa välittää kuka vaan.

Lakimuutoksiin on syytä tarttua heti tai peli on pian menetetty. Kohta meillä on pysyvästi kymmeniä tuhansia ihmisiä, joiden työsuhdeturva, palkkaus ja työehdot ovat muita heikompia ja kilpailuedun käärivät harmaalla alueella toimivat yritykset. Jopa kaupunkien ja valtion tilauksesta.

31.1.11

Vantaa jatkaa Vantaana

Helsingin ja Vantaan yhdistymiseen tähtäävä kuntajakolain mukainen yhdistymisselvitys päätettiin kaupunginhallituksen esityksen mukaisesti jättää käynnistämättä luvuin 45 - 22. Valtuustomme keskusteli aiheesta vajaa 7 tuntia ja alusta asti oli nähtävissä, että tulos on selvä. Ainoastaan Kokoomus (miinus pari valtuutettua) ja osa Vihreiden ryhmästä olisi halunnut jatkaa yhdistymisen tiellä.

Nyt voisi toivoa, että valtuuston päätöstä kunnioitettaisiin ja matka jatkuisi vauhdilla kohti syvenevää seutuyhteistyötä. Alla vielä tänään pitämäni puheenvuoro.

Puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.
Toki nyt keskustelemme kahden kaupungin kuntajakolain mukaisesta kuntaliitosselvityksestä, mutta koska nämä kaupungit sattumoisin toimivat osaltaan koko maan talouden moottorina, niin yhdistymisen etuja tai haittoja ei voi tarkastella vain kahden kaupungin tulevaisuuden näkökulmasta, vaan olennaista on nimenomaan, minkälaisia vaikutuksia nyt tehtävällä päätöksellä olisi koko metropolialueellemme.

Aika suurella yksimielisyydellä mikro-metropolialueeseemme lasketaan ns. 14 kunnan alue. Tarkastellaan aluekehitystä sitten kehien tai säteiden avulla, niin laajuus on taatusti enemmän kuin Hki-Vantaa. Aika lailla tasan vuosi sitten pk-seudun kehittämismahdollisuuksien selvitysmiehenäkin tunnettu Jussi-Pekka Alanen esitti näkemyksen, että pahimmat riskit olisivat Vantaan ja Helsingin yhdistämisellä. Suurkaupunki saattaisi tulpata koko alueen kehityksen. Yhtä lailla Alanen totesi vapaaehtoisuuden tien olevan ohi ja esitti omaa metropolivaltuustoa, joka voitaisiin valita suoralla vaalilla esimerkiksi kuntavaalien yhteydessä. Metropolihallinnolla pitäisi hänen mukaansa olla myös tehtävien toimeenpanon edellyttämä verotuspohja.

Itse pitäisin metropolitason toiminnoista ensisijaisena yhteistä maankäytön suunnittelua. Yhdyskuntasuunnittelu on näin laajalla alueella mahdollista vain yhteisen kaavoituksen avulla. Arvioiden mukaan alueellemme tulee muuttamaan seuraavan kymmenen vuoden aikana 150 000 ihmistä, sijoittuen pääasiassa kehyskuntiin ja tahti säilyy samana vielä toiset kymmenen vuotta. 70% tulijoista työllistyy yksityisille ja julkisille palvelualoille. Aloille, joilla palkkataso on keskimääräistä matalampi, työtä tehdään usein poikkeusaikoina ja tarve toimiville julkisille palveluille on suuri.

Yhteisellä kaavalla on katsottava suuret työpaikkakeskittymät, ihmisten ja tavaroiden kulkemisen päälinjat ja sosiaalinen asuntotuotanto. Kova raha löytää aina paikkansa, mutta tavalliselle duunarillekin on pystyttävä rakentamaan asuntoja ja paljon nykyistä tehokkaammin. Työpaikkojen ja asuntojen on sijaittava mahdollisimman luonnollisessa suhteessa toisiinsa ja koko metropolialueen tulevan rakentamisen pitää tukeutua raiteisiin. Poikittaisliikenne on saatava yhteisin ponnistuksin kuntoon.

Luettelemistani tavoitteista ei juuri kukaan ole eri mieltä julkisesti, mutta käsillä olevassa HeVa-loppuraportissakin todetaan että kahden kaupungin yhdistäminen saattaa lisätä eriarvoistumisen riskiä ja heikentää seutuyhteistyötä. Näin ollen on siis tulkittavissa, että puheista huolimatta on osalle porukasta tärkeämpää, miten kauppakamarin esittelemät tavoitteet palvelutuotannosta etenevät kuin se, miten asukkaat voivat ja maan hallituksen kärkitavoitteeksikin asetettu osaavan työvoiman saaminen metropolialueelle saavutetaan.

Sanon vielä kerran, että alueen asukasmäärä tulee kasvamaan parissakymmenessä vuodessa noin 300 000 ihmistä ja samaan aikaan meillä on ennätysmäärä ikäihmisiä. Toimenpiteet metropolialueella on linjattava ja käynnistettävä nyt, eikä torpattava kehitystä vuosikymmeniksi kahden kaupungin suurhankkeen takia.

27.1.11

Mikä puhuttelee?

Toissapäivänä uutiset olivat täynnä persujen gallup-ennätystä ja taas pohdittiin syitä monen toimittajan voimin. Mikä heidän sanomassaan (tai sanomattomuudessaan) puhuttelee? Mietin asiaa itsekin ja hieman yllättäen tänään vietin pari tuntia politiikan viestimistä pohtien professori Alf Rehnin ja Keskustan ehdokas Annika Saarikon kanssa. Aivan samojen kysymysten äärellä oltiin: Miksi suomalainen poliittinen retoriikka on niin tylsää, miksi vaikuttaa siltä, että kaikki ovat samaa mieltä? Ja riittääkö, että on jotain mieltä. Ollaanko tultu siihen pisteeseen, ettei ole väliä onko kuulija samoilla linjoilla puhujan kanssa, riittää, että puhe edes jotenkin koskettaa ja herättää jonkin ajatuksen tai tunteen?

Omaan poliittiseen viestimiseen sain muutamia hyviä vinkkejä ja vähintään paljon ajateltavaa Rehniltä. Eniten jäin pohtimaan tilannetta, jossa hän kysyi, mistä te suututte, mikä todella ärsyttää? Vastasin lähes automaattisesti, että suutun typerästä työttömien vastakkaiasettelusta ja ansiosidonnaisen työttömyysturvan kyseenalaistamisesta. Ikäänkuin meillä olisi työttömiä, joilla menee liian hyvin ja vieläpä toisten työttömien kustannuksella. Rehn palasi "tarinaan" monta kertaa kehuen, että se oli aitoa puhetta ja imaisi heti mukaansa, koska mukana oli selkeästi välittämistä, kiihtymystä ja intoa puolustaa jotakin. Jäin sitten pohtimaan, että pitäisikö itse asiassa puhua vain niistä asioista, jotka todella saavat suuttumaan. Ja niistä, joista joku on selkeästi eri mieltä. Rehn painotti monta kertaa miettimään, ovatko puhumamme aiheet sellaisia, että joku on niistä eri mieltä. Kaikki puuroutuu, jos kukaan ei oikeasti ole eri mieltä. Vanhuksista on huolehdittava, luonto on tärkeä, palvelut on turvattava...Niinpä. Kun kukaan ei ole eri mieltä, ovat kaikki samaa mieltä ja kukaan ei erotu. Ongelma ei taida niinkään olla siinä, ettei puolueissa olisi oikeasti eroja, vaan siinä, että kaikki suuntaavat puheensa jollekin kasvottomalla massalle, jonka oletetaan haluavan kuulla vaaleista toiseen samat turvalliset lupaukset.

Se miten käytännössä sitten toimitaan, on eri juttu. Jos kaikki haluavat yksissä tuumin aloittaa kauden vaikkapa vanhustenpalvelulakia hiomalla, niin hyvä, mutta ennen vaaleja olisi uskallettava erottua. Joku voi loukkaantua, mutta faneista tulee entistä innokkaampia. Esimerkkeinä voi pohtia monia Soinin lausahduksia. Viestien tulvassa harva sisältö menee perille, mutta mielikuva mielipiteistä, näkemyksistä ja tahdosta jää elämään. En nyt kuitenkaan väitä, että persujen suosio perustuisi pelkkään onnistuneeseen kommunikaatioon, muttei se kauaksi heitä. Mitään poliittisia näyttöjähän heillä ei ole, ei valtakunnallisella tai kunnallisella tasolla ja monet ehdokkaiden väittämät ovat täysin perättömiä tai jopa valheellisia. Menestykseen kuitenkin riittää, että on tietty määrä ihmisiä, jotka inhoavat ja ihmisiä, jotka rakastavat.

14.1.11

Tuloerojen kasvulle stoppi

Terveyden- ja hyvinvoinninlaitos julkisti yli kaksikymmentä vuotta jatkuneen ”Laman lapset” seurantatutkimuksensa tulokset. Raportti on surullista luettavaa. Seurannassa oli koko 1987 syntyneiden ikäluokka, eli 60 000 nuorta. Syvät jäljet palveluihimme ja sosiaaliturvaamme jättänyt 90-luvun lama on jättänyt vielä syvemmät jäljet lapsuuttaan talousongelmien keskellä eläneisiin nuoriin. Joka viidennes on saanut mielenterveysongelmiin hoitoa, neljänneksellä on rikosrekisterimerkintöjä, erilaiset terveysongelmat ja teiniraskaudet ovat yleisempiä ja 10 000 on ilman peruskoulun jälkeistä tutkintoa. Radiossa haastateltu, tällä hetkellä työtön, ”laman lapsi” kertoi osuvasti, kuinka omanarvontuntoa ja hyväksytyksi tulemisen tunnetta laski perheen taloudellinen tilanne. Tiukalle joutuneista vanhemmista isä masentui, harrastuksiin ei ollut varaa ja vaatteita ei ostettu. Rahojen piti riittää luonnollisesti vain aivan välttämättömimpään.
Vanhempien huolet siirtyivät myös lasten kannettaviksi. Tutkimuksen valossa köyhyysrajan pinnassa eläminen vaikuttaa aikaisempia arvioita enemmän koko perheen terveyteen ja lapset perivät jopa pelättyä enemmän erilaisia ongelmia. Nyt olemme lähes verrannollisessa tilanteessa. Kolme vuotta sitten päälle iskeneen taloustaantuman seurauksena lähes 250 000 ihmistä on edelleen työttömänä. Varsinkin nuorisotyöttömyys korjaantuu hitaasti. Erityisenä painolastina on fakta, että perusturvamme on erittäin pahasti jälkeenjäänyttä. Toimeentulotuen varassa elävistä jo 85 % on köyhiä, kun luku kuusi vuotta sitten oli 45 %. Tuloerojen ja samaan aiheeseen linkittyvien terveyserojen kasvu on saatava taittumaan välittömästi tai kasvatamme jälleen uutta laman lasten sukupolvea. Esimerkiksi työttömyysturvan peruspäivärahan korottaminen 120 eurolla kuussa kustantaisi valtiolle nettona 140 miljoonaa, eli ei paljon mitään verrattuna nykyisellä hallituskaudella tehtyihin veronalennuksiin, jotka ovat kohdentuneet paljon paremmin pärjääville.

Puhumattakaan tästä ensimmäisestä lamalasten sukupolvesta. He ovat nyt 24-vuotiaita. Hallitus päätti joulun alla leikata alle 25-vuotiaiden toimeentulotukea. Jo toista kertaa heitä rangaistaan syntymisestä väärään aikaan. Inhimillisesti, mutta myös taloudellisesti ajateltuna ainoa oikea teko on taata kunnissa nuorten yhteiskuntatakuun toteutuminen, perheiden tukipalveluiden riittävyys ja kohtuuhintainen asuminen. Jo alhaisesta syntymäpainosta alkanut syrjäytymisen kierre on karu, mutta katkaistavissa.

12.1.11

Lyödä saa, mutta faktoilla kiitos!

Uuden työn manifesti, Vanhuspoliittinen ohjelma, Tulevaisuusohjelma "Varjosta valoon – työn, hyvinvoinnin, sivistyksen ja puhtaan ympäristön Suomi", SDP:n 2011 budjettilinjaukset, "Reilu ja hallittu maahanmuuttopolitiikka" SDP:n maahanmuuttotyöryhmän raportti, "Sykkivä sydän – suomalainen metropoli" SDP:n metropolityöryhmän raportti, SDP:n globalisaatiolinjaus "Oikeudenmukaiseen ja demokraattiseen globalisaatioon", SDP:n ulko- ja turvallisuuspoliittisen jaoston raportti "Yhteistyövarainen turvallisuus".

Ja siinä olikin vain paksut ohjelmat ja raportit, jotka on julkaistu 2010 maaliskuun jälkeen. Vielä olisi muutama sivu puoluekokouspäätöksiä, kannanottoja ja tiedotteita, blogeista puhumattakaan. Kaikki poimittavissa puolueen nettisivuilta, siis ihan kenen vaan poimittavissa. Osoite on http://www.sdp.fi/ ja sieltä sitten kohta politiikka. Että ei nyt ihan niin vaikeaa luulisi olevan löytää vaihtoehtoja hallituksen linjauksille.

Polkea ja lyödä saa, mutta faktoilla. Niin se on aina aiemmin mennyt. On älyllisesti epärehellistä ja köyhää väittää uutisesta toiseen, ettei SDP ole kyennyt tarjoamaan vaihtoehtoa. Varsinkin kun vasemmistopuolueet ovat tällä hetkellä ainoat puolueet, joilla selkeä linja on. Kysypä Keskustan metropoliohjelman perään? Tai Perussuomalaisten työvoimapoliittista ohjelmaa? Millaista vaihtoehtobudjettia Kokoomus tarjosi 2003-2007? Ai niin, ei sillä ole väliä, kun Urpilainen on aina väärinpäin.

Täysi tuki Jutalle ja kädet ristiin, että vielä ennen huhtikuuta joku tajuaa ihan julkisuudessakin peräänkuuluttaa myös muilta puoluejohtajilta vastuullisia linjauksia ja johdonmukaisia lausuntoja.