22.11.10

Oikeudenmukaisuutta itsensä työllistäville

Hesarin eilisessä sunnuntaidebatissa Outi Alanko-Kahiluoto ja Dan Koivulaakso tarttuivat tärkeään aiheeseen; itsensä työllistävien sosiaaliturvan aukkoihin on puututtava viivyttelemättä. Kirjoittelin näiltä samoilta pohjilta keväällä jo, mutta toistoonhan tämä vaikuttaminen perustuu. Ja kun Alanko-Kahiluoto, joka on työmarkkinakysymyksissä lähinnä profiloitunut ay-liikkeen moittijana, pyysi ay-liikettä ottamaan kopin, niin teinpä niin heti. Teksti siis napsahti myös HS:n mielipidelaatikkoon, julkaisu onkin sitten toinen kysymys.

Pienyrittäjyys on kasvanut räjähdysmäisesti 15 vuoden aikana (vuodesta -96 yli 100 000:lla) ja esimerkiksi Helsingissä toimivista yrityksistä 80 % työllistää 1-5 henkeä. Suuri osa on nimenomaan yksinyrittäjiä. Valtaosa on toki omasta vapaasta tahdostaan perustanut pienyrityksen haaveenaan saada olla oman onnensa seppä. Suunta vaan valitettavasti on se, että yhä useammalla toimialalla suuremmat yritykset tai kunnat hakevat itselleen kustannussäästöjä ulkoistamalla eri toimintojaan ammatinharjoittajille tai toiminimellä toimiville itsensä työllistäjille. Käytännössä itsensä työllistävällä "yrittäjällä" on yksi asiakas, ostopalvelun solminut kumppani, jolle sama ihminen on aiemmin ollut työsuhteessa. Näennäisyrittäjyys ei tuota lisää työllisyyttä, ei kasvata kansantaloutta, eikä lisää ihmisten hyvinvointia. On ainoastaan moraalitonta siirtää maksuvelvoitteita yksittäisten ihmisten harteille.

Itsensä työllistävillä ansiotaso jää usein matalammaksi kuin samaa työtä työsuhteessa tekevillä ja työn jatkuvuus voi olla hyvinkin epävarmaa. Moni jättää silti itsensä vakuuttamatta työttömyyden varalta ja maksaa pakollisia eläkemaksuja vain ehdottoman minimin mukaan. Ikävä yllätys odottaakin äitiys-/vanhempainvapaalle, sairauslomalle tai eläkkeelle jäävää. Vaihtoehtoja on hyvin vähän. Oman työn hinnoittelu ei ole pelkästään omissa käsissä, vaan saatavaan tuloon vaikuttavat alan yleinen palkkataso, työn hintaa polkeva kilpailu ja tilaajan määrittämä budjetti. Jokainen euro tarvitaan kulutukseen, joten harva liittyy yrittäjien työttömyyskassaan. Esimerkiksi 20 000 euron pienillä vuosituloilla jäsenmaksu olisi noin 383 euroa vuodessa, kun palkansaajatyöttömyyskassassa vastaavilla vuosituloilla maksu olisi noin 80 euroa. Yrittäjillä ansiosidonnaisen työttömyysturvan työssäoloehto on myös huomattavasti pidempi, peräti 18 kuukautta.

PAM vaatii tuoreen liittokokouspäätöksensä mukaisesti työttömyyskassalain muuttamista siten, että itsensä työllistävien olisi mahdollista liittyä palkansaajakassoihin. Samaa esittivät sunnuntaidebatoijatkin. Esitys törmää aina ministeriöiden virkamiesten (tarkemmin Esko Salon) kysymykseen: ”Ketä muutos sitten koskisi?” Jo nyt on olemassa ennakkopäätös Espoon verotoimiston yritysosastolta, jonka mukaan hiusalan sopimusyrittäjät määritellään palkansaajiksi. Verottajan mukaan työsuhteen muodostumisesta pitää tehdä kokonaisarvio. Ainoastaan yhdelle toimeksiantajalle työskenteleminen ei mitenkään tue yrittäjyyden tunnusmerkkejä, vaikka toimintaa tehtäisiinkin toiminimellä ja siten pienyrittäjänä. Samaan tulkintaan perustuen työvoimaviranomaiset hyväksyvät vain yhdelle toimeksiantajalle työskennelleet välittömästi oikeutetuiksi työttömyysturvaan, kun sopimus on päättynyt tai irtisanottu. Jos siis yrittäjyyden ja työsuhteisen työn tunnusmerkkien toteutumista katsottaisiin aina kokonaisuuksina, niin ei olisi mitenkään mahdotonta vetää rajaa itsensä työllistävien näennäisyrittäjien ja aitojen pienyrittäjien välille. Yksi helpoimmista tarkastelun kohteista on direktio-oikeuden toteutuminen. Mikäli toimeksiantajalla, tilaajalla tms. on mahdollisuus käyttää johto- ja valvontaoikeuttaan, on työ rinnastettavissa työsuhteiseen työhön. Näin ollen ei ole myöskään perusteita, miksei työttömyys- ja sosiaaliturvakin olisi yhdenvertainen.