29.8.10

Pienet vihreät demarit

Anne Moilanen kirjoitteli eilisessä kolumnissaan Ilta-Sanomissa otsikolla Marsilaisten SDP. Teksti oli varmasti tarkoituksellakin yliampuva, mutta ei kai kukaan itseään kunnioittava kolumnisti tahallaan asiavirheitä tee? Tästä syystä jäikin sellainen vaikutelma, että kaipa tuo tosissaan on ja siitä sitten syntyi suurempi huoli, että onko hieman paremmin voivalla kansanosallamme todella sellainen kuva tämänpäivän Suomesta, että demareiden ulostulot työelämäkysymyksissä tuntuvat marsilaisten koodikieleltä.

Aloitetaan EU- ja ETA-alueen ulkopuolisen työvoiman käytön saatavuusharkinnasta. Nimihirviöstä huolimatta kyseessä on ehkä yksi yksinkertaisimmista työvoimapoliittisista virityksistä. Kun työnantaja haluaa palkata ihmisiä töihin em. alueiden ulkopuolelta, hänen pitää ensin käydä kotimaan työvoiman saatavuus tilanne läpi työvoimaviranomaisten kanssa ja jos todellakaan osaavaa väkeä ei löydy, niin eikun rekrytoimaan. Yksittäisten huippuosaajien kanssa tällä ei ole mitään tekemistä, heitähän metsästetään ja pyydetään ihan eri reittejä pitkin. Moilanen kuitenkin toteaa: "Urpilainen on laususkellut, että Suomeen ei pitäisi ottaa ulkomaalaisia työntekijöitä niiltä aloilta, joilla Suomessa on työttömyyttä - - Mitä Urpilaisen epämääräisen ulkomaalaisvihamieliset puheet merkitsisivät käytännössä, ei tiedä kukaan." Ei tarvitsisi kovin paljon tehdä taustatyötä, kun selviäisi, että tällä hetkellä valtaosa EU- ja ETA-alueen ulkopuolisista työntekijöistä työllistyy keittiötyöntekijöiksi ja siivoojiksi, ei siis huippuosaajiksi kansainvälisiin yrityksiin tai paikkaamaan huutavaa lääkäripulaa. Samaan aikaan neljännes Suomen maahanmuuttajista on työttömänä ja esimerkiksi ravintola-alalla laman aikana palkansaajien määrä laski 5 %, eli osaavaa työvoimaa olisi vapaana. Mikä sitten on työnantajan motiivi tuoda työntekijänsä hyvin kaukaa, eri kultuurista, lähes aina kielitaidottomina siivoamaan tai tekemmän peruskeittiötyötä? Olisiko kenties oiva mahdollisuus teettää ylipitkiä päiviä, maksaa reilusti alle suomalaisten palkkanormien, irtisanoa milloin huvittaa? Näin ainakin näyttäisi tutkimusten mukaan olevan. Tämän päivän Suomessa ei ole mitenkään harvinaista, että työmarkkinoitamme tuntemattomia käytetään todella härskisi hyväksi. Julkisuudessa näkyvimmin ovat olleet kiinalaiset kivimiehet ja viime aikoina Kouvolan China-centerin naistyöntekijät.

Saatavuusharkita on yksi tapa valvoa mille aloille Suomeen tuoda työntekijöitä, minkälaisiin yrityksiin ja mihin tehtäviin ja toisaalta voidaan estää suuren työttömyyden aloilla ulkomaisen työvoiman tuonti. Kenen oikeustajuun mahtuu, että vaikkapa Raili 53 v. saneerataan siivoustyöstään ulos yt-neuvotteluiden tuloksena ja tilalle tuodaan filippiineiltä työntekijä, jolla teetetään epämääräisiä työvuoroja alle minimipalkan? Kyse ei todellakaan ole ulkomaalaisvihamielisyydestä, vaan ihmisarvoisesta kohtelusta. Ei yksinkertaisesti ole oikein pyrkiä halpatyövoiman käyttöön ja sen ohella jättää koulutettuja, kokeneita ihmisiä työttömäksi. Aivan samoin perustein on väärin korvata vakituista henkilökuntaa vaikkapa ilmaista työtä tekevillä harjoittelijoilla. Siinäkään ei ole kyse opiskelijavihamielisyydestä, vaan siitä, että sovittuja työehtoja ja palkkoja ei saa polkea. Jos me täällä annamme periksi, niin mitä tapahtuu heikommin kehittyneissä maissa? Tällä logiikalla voi saman tien lopettaa kaikki lapsityön vastaiset kampanjat, peli on menetetty.

Mars-linjalle Moilanen asettaa myös SDP:n sitoutumisen eläkeiän säilyttämiseen nykyisellään. Voi olla, että me demarit olemme ulkoavaruudessa, mutta viereisellä linnunradalla on Moilanenkin. Meillä eläkeikä on jo Saksaa korkeampi toisin kuin hän antaa ymmärtää. Eläkkeelle voi jäädä 63-68 iässä, jos sinne asti jaksaa. Ongelmahan on se, että suomalaiset jäävät eläkkeelle keskimäärin 59 vuotiaina, eli reilusti alle minimirajankin. Jo puolet siirtyy elääkkeensaajiksi työkyvyttömyyseläkkeen kautta ja siellä keski-ikä on noin 52 vuotta. Tuosta porukasta vuosittain yli 4000 on alle 35-vuotiaita! Mitä ihmeen merkitystä työurien pidentämisen kannalta olisi siis sillä, että lakisääteinen vanhuuseläkeikä olisi vaikkapa 75 vuotta?

Mielenterveysongelmat ovat jo suurin syy työkyvyttömyydelle. Toisaalta perinteisissä "duunariammateissa" ovat edelleen tuki- ja liikuntaelinsairaudet sekä työtapaturmat erittäin yleisiä. Lisäksi kasvavat tulo- ja terveyserot ovat johtaneet siihen, että matalammin koulutettujen, fyysistä työtä tekevien miesten keskimääräinen elinikä on jopa kymmenen vuotta akateemisia alempi. Osa yrityksistä on tähän herännytkin. Esimerkkeinä vaikkapa Lassila & Tikanoja tai Abloy, joiden ikäohjelmat ja työkyvyttömyyden ehkäisytoimet ovat tuottaneet työntekijöiden kannalta hienoja tuloksia ja lisäksi säästäneet yrityksille sievoisia summia. Kyse on pienistä teoista, kuten vuorotteluvapaan mahdollistamisella, vuorotyön vähentämisestä ikääntyneemmillä, yksintyöskentelyn vähentämisestä, korvaavan työn etsimisestä, hyvästä esimiestyöskentelystä, kunnollisesta työterveyshuollosta, työn oikeasta mitoittamisesta, määräaikaisuuksien karsimisesta minimiin jne.

Kuten voi huomata, olemme edistyneet homeisissa ay-bunkkereissamme (Moilasen ilmaisu) sen verran, että olemme rakentaneet periskooppeja, jolla saamme terveisiä työpaikoilta. Ilmeisesti tiede- ja taidetyöläisillä ei jaksamisen kanssa ongelmia ole...Sanontahan tosin kuuluu, että varmin tapa päästä silpputyöläiseksi onnettomalla sosiaaliturvalla on olla nainen ja väitellä tohtoriksi humanistisilta aloilta.

Kokonaan oma kokonaisuutensa on osatyökykyisten työllistäminen. Suomessahan käytetään osatyökykyisiä hyvin niukalti, johtuen osaltaan kunnallisten työohjaajien vähäisyydestä. Potentiaalia olisi kuitenkin vaikka millä mitalla. Esimerkiksi kehitysvammaisista noin 3500:lla olisi edellytyksiä tehdä jotain työtä, mutta vain 400 on paikkansa löytänyt. Näkövammaisista puhumattakaan. Moilasta ei kuitenkaan huoleta yhteiskuntamme vammaisvihamielinen suhtautuminen, vaan oikea ratkaisu on mekaanisesti nostaa lakisääteistä vanhuuseläkeikää. Tässä kohdassa vertailu Saksaan olisi paikallaan. Heillä on yrityksille asetettu prosentuaaliset määrät, kuinka paljon pitää osatyökykyisiä olla palkkalistoilla. Jokaisen työntekijän työkyky määritellään ja yritys voi itse päättää, palkkaako se yhden hyvin vajaatyökykyisen vai esimerkiksi kymmenen lähes täysin työkykyistä. Näin kaikille kansalaisille on turvattu pääsy työmarkkinoille ja toisaalta yhteiskunta saa käyttöönsä maksimin käytettävästä työvoimasta ja siten verotuloista.

Moilanen julistaa, että on päivänselvää, että eläkeikä nousee kaikkialla Euroopassa. Niinpä. Juuri sen takia meillä tehtiin jo 2005 erittäin innovatiivinen eläkeuudistus, joka on tuottanut tulosta. Tietenkään tulokset eivät näy hetkessä, mutta koko ajan parempaan suuntaan on menty - porkkanat toimivat keppiä paremmin. Vielä kun olisi poliittista kykyä asettaa työnantajille porkkanoita pitää henkilöstöstään huolta siten, että he jaksaisivat edes 63-vuotiaiksi.

21.8.10

Kenen asialla?

Tuli aamupäivällä käytyä Myyrmäen markkinoilla. Ostettiin nippu porkkanoita, mutta muutoin syynä oli Demareiden teltalla seisoskelu ja ihmisten tapaaminen. Hukkaan ei mennyt, vaan muutama keskustelu oli hyvinkin mielenkiintoinen ja hedelmällinen, mutta pakko on myöntää, että kovin vieraalta tuntuu seistä 8 kuukautta ennen vaaleja ehdokkaana tentattavana.

Oman ajatukseni mukaan meidän pitäisi vielä monta kuukautta tehdä täysillä työtä SDP teemojen kirkastamiseksi. Meidän pitäisi esiintyä hyvin yhtenäisenä, samalla äänellä ja samaa viestiä toistaen ainakin tammikuulle asti. Kyllä sen jälkeenkin ehtii oman viestinsä toritapaamisissa kirkastaa, jollei aiemmin ole edellytyksiä muutoin profiloitua. On oikeasti ongelmallista listamme kannatuksen takia, jos jo nyt esiinnymme vain yksittäisinä ehdokkaina ja jokainen puhuu vähän eri asioista ja eri kulmasta. Vaalijärjestelmämme takia on kuitenkin olennaista saada ensin ihminen kannattamaan sosialidemokraattista linjaa ja sen jälkeen etsimään parhaiten omaan pirtaan sopiva ehdokas. Julkkisten kohdalla toki systeemi pyörähtää helposti ympäri, mutta eipä meitä tänään ollut, Jungneria lukuunottamatta, yhtään valtakunnallisesti tunnettua ehdokasta teltallamme. SDP:n viestin perillemenoa on monesti ihmetelty, miksi ihmiset eivät tiedä mitä me ajamme? No yksi syy voisi olla se, että mehän puhumme jokainen eri asiaa. Arvopohja toki on sama ja siten lopputulemakin, mutta mistäs sen satunnainen kuulija tietää. Yhdelle tärkein teema on työllisyys, toiselle talous, kolmas puhuu teveydenhuollosta ja neljäs koulutuksesta. Siis mikä on demareille tärkeintä?

Olin ihan kesäterässä, kun piti vaudista mikkiin kertoa mikä minulle on tulevissa vaaleissa tärkeintä. Jäinkin asiaa pohtimaan kotiin tullessa. Lopputulos on, että jatkossa varmasti vastaan, että minulle on aivan saman tekevää mistä ryhmästä tai sektorista puhutaan, olennaista on, että päätökset takaavat tai jopa edistävät tasa-arvoisuutta ja yhdenvertaisuutta. Taakanjaon on oltava oikeudenmukainen. Suosiminenkin on sallittua, mikäli päätöksille on hyvät perustelut ja ne voidaan suoraselkäisesti kertoa. Ja omalta osaltani haluan nimenomaan olla lisäämässä avoimuutta, joka päätösten valmisteluun ja tekemiseen liittyy. Omaa toimintaa ohjaavaa arvopohjaa pitää voida puolustaa ja taustojen pitää olle siten kunnossa, että ihmisille voi oikeasti kertoa miksi asiat ovat kuten ovat ja mihin mikäkin päätös johtaa.

19.8.10

Kylmää kyytiä taviksille

Aulailijan pika-arvio valtion budjettiesityksestä. Kahlaamatta on vielä kokonaan mm. kohtuuhintaiseen asuntotuotantoon suunnattujen varojen kohtalo ja huhu kertoo lisäksi kotouttamistoimien määrärahojen leikkauksista.

17.8.10

Tervetuloa markkinoille 21.8.!

Itse hengaan paikanpäällä noin 11.30-12.30.

16.8.10

Mielikuvituskorjauksia ja muita ihmeellisyyksiä

Jo useita vuosia olemme vapaa-ajan, ja nyttemin vapaa-ajan ja asukaspalveluiden lautakunnassa kiroilleet sisäisiä vuokria. Tuota mystistä laskenteoperaatiota, johon ei saa mitään otetta, mutta joka määrittelee vuosi vuodelta enemmän palvelutarjontaa. Tänään olin pyytänyt tilakeskuksen puolesta rautalankaesittelyn 2011 kehyksen tiedoksi merkinnän yhteyteen. Meillä oli siis aikaa ja tilaa kysellä suoraan asiantuntijalta kuntatalouden iilimadolta tuntuvan laskennan saloja.

Ja kyllähän kaikenlaista mielenkiintoista selvisi. Perusperiaate tuntuu ihan oikeanlaiselta, vuokra määräytyy kohteen todellisten kustannusten mukaan, lisättynä 3,5 prosentin korolla. Neliöhinta puolestaan lasketaan kohteen teknisen arvon mukaan, mikä alkoikin jo aiheuttaa hämmennystä. Teknisen arvon pitäisi laskea vuodessa 1,75 %, eli 40:ssä vuodessa nollaantua. Näin ollen kohteessa, johon ei tehdä perusparannuksia tai muita teknistä arvoa nostavia korjauksia, pitäisi sisäisen vuokran laskea. Näin ei kuitenkaan todellisuudessa käy. Käytännön esimerkkinä kaupungin omistukseen siirtynyt historiallinen museo, jonka sisäinen vuokra nousee kertaheitolla 90 000 euroa. Tontin on tähänkin asti omistanut kaupunki ja vuosi sitten rakennuskin siirtyi muiden kiinteistökauppojen yhteydessä valtiolta Vantaan omistukseen ja kappas, vuokra suorastaan loikkasi. Mitään korjauksia ei ole tehty, mutta tässä kohtaa selitys oli, että vuokraan vaikuttaa laskennallinen korjaustarve. Jossain vaiheessa rakennusta pitää huoltaa. Näinhän asia toki on, mutta kun sisäinen vuokra peritään aina tilaa käyttävältä toimialalta, eikä kehys kasva yhtään mihinkään, niin lopputulos on surkea. Surkeutta lisää sekin, ettei laskennallista remontointirahaa kuitenkaan käytetä kyseisen kohteen remontointiin, vaan investoinnit lasketaan erikseen ja ne ovat ihan omina kuluinaan. Ja nyt pitää muistaa, että mahdollisesti tehtävä remontti nostaa jälleen teknistä arvoa, jolloin vuokra jälleen nousee. Turhauttava oravanpyörä.

Vapaa-ajan ja asukaspalveluiden kehys on ensi vuodelle noin 12 miljoonaa ja sisäiset vuokrat nousevat yhteensä 900 000 euroa. Suurimman loven tekee Hakunilan uimahallin peruskorjaus. Rakennuksen teknisen arvon nousu nostaa sisäistä vuokraa siten, että oikeastaan toimialalla ei olisi enää varaa itse toimintaan, eli uimahallin auki pitämiseen. Ihan sama koskee montaa muutakin hanketta. Toiminnan turvaamisen takia olisi tiloja uudistettava, mutta sen jälkeen toimintaan ei ole enää varoja, joten nalkissa ollaan. Mikäli siis sisäisten vuokrien korotukset pamahtavat toimialan kuluihin laskennan tuloksena (jopa kesken vuotta) kuin manulle illallinen, niin saman pitäisi tapahtua kehyksen osalta. On kestämätöntä, että toiminnan kuluista syödään vuosi vuodelta isompi osuus toisen toimialan taholta. Säästöjen repiminen toiminnasta vaikkapa priorisoimalla on yhtä lailla turhaa, kun joka tapauksessa vuokrien osuus syö monin kertaisesti saavutetut säästöt.

Ihmetystä herättää liiketoiminnallisen ajattelun ja kaupungin palvelutehtävän sotkeminen näin pahasti. Liikuntatoimenjohtaja on jo irtisanonut Rajatorpan ja Hakunilan väestösuojien sopimukset. Tiloissa on useamman urheiluseuran toimintaa, mutta yksinkertaisesti ei ole enää mitään mahdollisuuksia maksaa kahdesta vanhasta kalliosuojasta vuokraa yhteensä noin 1,8 miljoonaa vuodessa. On erittäin sääli, etteivät judokat tai juoksijat voi tilaa jatkossa käyttää, mutta vaikuttavuutta rahalla saadaan enemmän muussa käytössä. En ymmärrä miten tilakeskus aikoo löytää uusia käyttäjiä tiloille, eikä väestönsuojia voi purkaakaan, mutta jollei vastaantuloa vuokran osalta tapahdu, niin vaihtoehtoja ei enää ole. Kun kehys ei kasva ja vuokrat puolestaan kasvavat vähintään 4 prosentien tahtia, niin yhtälö on selvä, eväät ennaltaehkäisevältä toiminnalta on syöty. Ei yksinkertaisesti ole rahaa työntekijöiden palkkoihin, laitteiden ylläpitoon, seurojen avustuksiin, puhumattakaan tapahtumien järjestämisestä.

Kuntalaisille tätä kuviota ei edes kehtaa selittää. Miten kukaan voisi ymmärtää, että on muka järkevämpää seisottaa tilója tyhjänä? Näin se nyt kuitenkin on.

9.8.10

Rauhoitettava Sipoonkorpi

Todettakoon alkuun heti, että kannatan kaikkien harvinaisten ja vieläkin harvinaisempien lajien suojelua ja poikkeuksellisen luontoalueen turvaamista jälkipolville. Kannatan ehdottomasti sitä, että Helsingin itäpuolella säilyy pääkaupunkiseudun toinen keuhko - jos toinen symbolisesti on Nuuksio. Entisenä sipoolaisena myös tunnen Sipoonkorven alueen ja olen siellä nuorempana kalliolaskeutunut, retkeillyt ja jopa yöpynyt. En siis halua rakennuttaa alueella ostoskeskusta tai toista Merihakaa.

Ja juurikin edellä mainituista syistä suhtaudun epäillen kansallispuistohankkeeseen, jota nyt täysin kritiikittä ajetaan kuin käärmettä pyssyyn. Kokoomus haluaa kohentaa imagoaan viherpuolueena ja Vihreät ajavat mitä vain, millä jokin asia saa jonkin suojeluun liittyvät leiman tai statuksen. Hanke on kuitenkin minusta hyvin problemaattinen.

Sipoonkorven alueelta löytyy tällä hetkellä erittäin harvinaisia lajeja, niin kasvistosta kuin eläimistöstäkin. Suurimmat harvinaisuudet ovat tavalliselle tallaajalle havaitsemattomia, mutta uskon kun asiantuntijat kertovat kääpälajeista ja eri lahottajista, joita ei löydy enää kuin muutamasta paikasta Eurooppaa. Samaten alueella asustaa eri lintu- ja eläinlajeja, joita ei muutoin ruuhkaisessa Etelä-Suomessa tapaa. Nykyisellään Sipoonkorven vuosittainen käyntimäärä on noin 40 000, kun Nuuksiossa käy kymmenkertainen määrä. Jos siis tavoitellaan itäistä ulkoilualuetta, joka yltäisi vaikkapa puoleen Nuuksiosta, niin kuinka käy näiden äärimmäisen herkkien ja harvinaisten esiintymien? Epäilen vahvasti, että vaikka reitit olisivat tarkkaan rajattuja, niin kato kävisi kovaa tahtia. Sama homma on hehkutettujen mantereelta merenrantaan suuntautuvien käytävien kanssa. Suomessa ei mistään löydy enää yhtenäisiä kulkureittejä mantereelta rannikolle ja nyt ajatus olisi kansallispuistohankkeen myötä turvata nekin. Kukaan ei kuitenkaan suostu vastaamaan miten tämä suhteutuu ratasuunnitelmiin. Jos halutaan Mellunmäestä kohti Porvoota jatkuva metro tai pikaraitiotie, niin eivätkö käytävät kaiken logiikan mukaan katkea? Vai onko jossain jemmassa niin paljon määrärahoja, että rata kulkisi koko matkan tunnelissa? Epäilen tätäkin vahvasti.

Olisi siis rehellistä kertoa suoraan mitä tahdotaan ja miten se toteutetaan. Joko halutaan ulkoilualue, kansallispuisto, jonka luontokeskuksen viereen rakentuu suunnitelmien mukaisesti iso parkkialue kävijöitä varten ja lisäksi rakennetaan rantakäytävien säilyttämiseksi joko ilmasiltoja tai tunneleita (joko eläimille tai radalle) TAI sitten halutaan suojella harvinaiset lajikkeet ja annetaan alueen olla. Suurin syy alueen koskemattomuuteen on kuitenkin ollut laaja yksityinen omistus ja pala natura-aluetta. Maanomistajat eivät halua mailleen luvattomia kulkijoita, yhteydet ovat sellaiset, ettei satojen tuhansien käyntien määrä ole mahdollinen ja toisaalta nykyiset hieman vaatimattomammat reitit palvelevat riittävästi niitä, jotka jalan tai pyörällä paikalle osaavat.

On lapsellisen helppoa ja populistista vain vaatia nopeaa kansallispuiston perustamista ilman mitään suunnitelmaa liikennejärjestelyistä ja rahoituksesta tai ilman kunnollista analyysia miten kävijämäärän kasvu vaikuttaa lajien säilymiseen. On ok, jos itärata ei etene tietoisen päätöksen seurauksena, jos uskalletaan jo nyt todeta, että radan rakentaminen osoittautuu erikoisjärjestelyiden takia liian kalliiksi jne. Mutta on erittäin tekopyhää sen jälkeen moittia hajanaista kaupunkirakennetta tai perheiden kahteen henkilöautoon perustuvaa liikkumista ja pelkään pahoin, että niin keskustelu kuitenkin jatkuu.

Vihreiden Brax sentään suostui sanomaan, että joitain ristiriitaisuuksia kansallispuistohankkeella ja Helsingin kaavoitussuunnitelmilla on, mutta Kokoomuksesta ei olla sitäkään vähää suostuttu myöntämään. Kertonee asiaan perehtymisestä oman viestinsä. Pakko on myöntää, että erityisen innolla odotan todellisten luonnonsuojelijoiden esiinmarssia. Milloin joku huomaa, että harvinaiset lajikkeet ja lajit kaipaavat kenties rauhaa ja tallaamatonta maastoa. Jos Leena Itäsalmesta on vielä voimissaan, niin eiköhän kohta ala näkyä ja kuulua kriittistäkin suhtautumista kansallispuistoiluun nimenomaan luontoarvojen takia.

7.8.10

Sinkkuelämää

Ensimmäistä kertaa miesmuistiin kävin yksin elokuvissa. Sopivasti katsomassa Sinkkuelämää kakkosen. Onko muuten mikään masentavampaa kuin dialogi kassalla:
- onkohan Sinkkuelämään vielä vapaita paikkoja?
- hyvin on tilaa, montako lippua?
- yksi.
Pääasiahan on tietysti varata riittävästi suolaista ja makeaa, eli popparit jotka on syöty jo mainosten aikana ja irtokarkkikasa loppua varten. Viereeni toki sain todella rasittavasti kälättävät naiset, mutta muuten oli oikein leppoisaa. Eihän leffa mitenkään yllä tv-sarjan oivaltavuuden tasolle ja ykkösosaankin verrattuna laskua oli, mutta ihan kaikkea kritiikoiden ampumistakaan en ymmärrä. Erittäin viihdyttävä elokuva, useamman kerran nauroin ja välillä jäin pohtimaan avio-onnen saloja. Eipä sitä monelta elokuvakokemukselta enempää odotakaan. Vertaanpa vaikka moneen Jim Carrey pätkään, joita mainostetaan komedioina ja naama vakavana saa istua kaksi tuntia ihmettelemässä alapäähuumoria ja aikansa eläneitä täälöispäänsäoveen-tilanteita.

Vähän häiritsi kyllä henkilöhahmojen muuttuminen pelkiksi mallinukeiksi. Ajoittain tuntui, että kohtauksesta toiseen siirryttiin ainoastaan siksi, että voitiin marsittaa nelikko uusissa luomuksissa esiin. Ja korkokenkien määrä ja korkeus alkoi tökkiä. Tv-sarjassa nimenomaan viehätti, että huippumuoti ja kekseliäät asusteet olivat osa kulisseja, osa henkilöiden identiteettiä. Nyt alkoi mennä toisinpäin ja uskottavuus kärsi. Eikä Carrien tekstejä enää kuulunut. Kirja kyllä ilmestyi, mutta "parhaita pätkiä" ei luettu katsojien riemuksi.

Kai se on vaan hyväksyttävä, että nyt kun Miranda, Charlotte ja Carrie ovat naimisissa ja Samantha vaihdevuosien kourissa, niin tylsemmäksi menee. Ikuista sinkkuelämää ei ole kellään, ei edes elokuvissa. Ja yksin sohvalla istuessani ja tätä kirjoittaessani perjantaiyön ratoksi, en ole asiasta edes kovin pahoillani. Kyllä voisi perhe jo kotiutua kokonaisuudessaan.

2.8.10

Valkeakosken (Työväen)Musiikkitapahtuma

Haikeudella ja pessimimismillä saattaa olla syynä vielä aika lailla painava univelka, mutta väittäisin kuitenkin havainnoineeni muutamia surullisia piirteitä juuri päättyneillä Valkeakosken juhlilla.

Ensimmäisen kerran muistan osallistuneeni Valkeakosken Työväenmusiikkijuhlille 1998. Sittemmin nimi on muuttunut työväenmusiikkitapahtumaksi ja monin paikoin näki enää lyhenteen TMT. Muutama vuosi on jäänyt väliin, kuten 2004, jolloin Heta syntyi viikkoa ennen tapahtumaa, mutta muutoin olen ollut uskollinen fani. Muistot ovat lämpimiä, iloisia ja uniikkeja. Mieleen ovat erityisesti jääneet Juicen istualtaan vetämä keikka Tehtaan kentällä, Eput kaatosateessa viime vuonna, ensimmäiset yöyhteislauluni tiiviillä tunnelmallaan, Punatähtien hillittömät keikat ja jatkot ja toki lukuisa määrä hauskoja toilailuja. Päällimmäisenä on kuitenkin aina tunne Meidän tapahtumasta. Festarit, jossa kaikki ovat työväenmusiikin ja -kulttuurin äärellä, enemmän tai vähemmän aatetta rinnassaan juhlimassa leppoisissa fiiliksissä. Kuuntelijoita on ollut yhtä lailla Metallin kulttuurikerhon karaoken kuin viikonlopun pääesiintyjän takia liikkeellä.

Nyt oli toisin. Nimekkäitä artisteja oli joka päivälle lukuisia. Eri ikäisiä houkuteltiin Paula Koivuniemellä, Kari Tapiolla, Antti Tuiskulla, Chisulla, Eläkeläisillä, PMMP:llä jne. Chydeniusta tulkinnut Ritva Sorvali oli sijoitettu lauantaille klo 15.30 ja siinä oli työväenmusiikin anti, jollei karaokea lasketa. Tosin karaoke täytynee tällä kertaa laskea, sillä nimenomaan siitä Aamulehti teki juttunsa lauantain lehteen kuvineen ja haastatteluineen. Pienimuotoisesta ja uniikista musajuhlasta on kasvanut keskikokoinen yleisfestari. Ammattiliitot toki näkyvät banderolleisssa, mutta niin me näymme muissakin tapahtumissa. Työväenkulttuurin määre ei minusta täyty pelkästään laskun maksajan oletettavalla vasemmistolaisuudella. Mitä sitten työväenkulttuuri tänä päivänä on, mitä pitäisi tarjota?

Työväestö on silppuuntunut, niin kulttuurikin, joten vastausta pitäisikin hakea enemmän yhteisöllisyyden kuin sisällön kautta. Niin kauan kuin osallistujille on tunne, että olemme meidän tapahtumassamme, osana laajempaa liikettä, omien joukossa, ollaan oikealla tiellä. Niin kauan kun ihmisille voidaan tarjota muutakin kuin näkymä mainoslakanaan, niin liitoilla on vielä roolinsa Valkeakoskella. Liian monen yhteisen ponnistuksen on romuttanut kasvun filosofia. Kasvu tuo väistämättä mukanaan kasvottomuuden ja siitä olin tänä vuonna erityisen harmissani. Esimerkkinä vaikkapa sisääntulo; ovella ihmisille huudettiin ja järjestysmiesten käytös oli aivan mielivaltaista ja törkeää. Liittojen ihmisiä ei enää lavoilla näkynyt, eikä näkynyt myöskään kymmenien ihmisten ryhmiä samanlaisissa t-paidoissa kuten ennen. Puuliitolla onneksi oli kesäpäivät tapahtuman yhteydessä, kuten myös Day nuorilla, mutta jonnekin massan uumeniin hekin hukkuivat.

Pääasiassa kuitenkin nautin olostani ja tuttujen tapaamisesta. Torstai-iltana istuimme Eevin kanssa hotellin terassin ainoina asiakkaina katselemassa veneitä ja syömässä jätskiä ja Eevi tiivisti tunnelman toteamalla: On niin ihanaa, että meinaa tulla kyyneleet silmiin. Ja juuri niin ihania hetkiä Valkeakoskella aina parhaimmillaan kokeekin. Kunhan aitoutta ei hukattaisi eurojen metsästyksessä.