V-Asla

Jos haluaa lukaista, niin keskiviikkona työskentelynsä aloittaneen V-Aslan (vapaa-ajan ja asukaspalveluiden lautakunta) pj-esittely haastattelun voi lukaista tästä.

Jo ekassa kokouksessa oli nähtävissä, että pitkiä iltoja tulee. Asialistat ovat niin pitkiä ja porukka onneksi keskusteleva, että ripeälläkin työskentelyllä kokouksemme venyvät helposti kolmeen tuntiin. Keskiviikkona äänestimme kahdesta edustajamme paikasta, toinen oli monikulttuurisuusasianneuvottelukunta ja toinen Tikkurilan aluetoimikunta. Ja sitten äänestimme vielä tarkennuksista Popmusiikin museon vuokrasopimukseen. Itse kannatin esitystä, jossa olisimme viestittäneet selkeämmin uudelle toimijalle, että tiloista ei peritä vuokraa, mutta asiaan voidaan palata. Pelkoni nimittäin on, että laskennallinen vuokra viime kädessä tasataan toimialamme nykyisille vuokralaisille, jotka jo muutoinkin ovat aika lailla lirissä vuokriensa kanssa. Meneillään on laaja tilaselvitys, jonka pitäisi olla paketissa vuoden loppuun mennessä. Saatoimme siis tehdä päätöksen, joka meni pahasti metsään tulevien linjausten valossa. Varman päälle pelaava esityksemme kuitenkin hävisi 8-9. Niinpä popmusiikin museo aloittaa pikapuoliin toimintansa Kartanonkoskella vuokrattomissa tiloissa ja toivottavasti jo ensi kesänä turistit löytävät tiensä suomalaisten tähtien historian luo.

Teknisesti selvisin ihan kohtuullisesti kokouksen vetämisestä, mitään pahempia en onnistunut söhlimään, vaikka alkuun jännittikin :)

Maahanmuutosta kriittisesti - siis miten?

Päivän puheenaihe tuntuu olevan maahanmuutosta keskusteleminen, jota saa myös nyt tehdä kriittisesti. Ja kaikkien tulee myös tunnustaa, ettei kriittisyys tarkoita automaattisesti rasistista suhtautumista. Tämä nyt aiheuttaa minulle pientä ymmärtämisvaikeutta. Vaikeus syntyy ihan siitä, etten ole oikeastaan kuullut yhdenkään maahanmuuttoon positiivisesti suhtautuvan esittävän kriittistä keskustelua, joka voitaisiin lukea kriittiseksi-mutta-ei-rasistiseksi keskusteluksi. Jo vuosia on ollut ihan yleistä tietoa, että asuntopolitiikkaa ei pidä tehdä niin, että se edistää segregaatiota, on sitten kyse mistä tahansa väestöryhmästä. Samaten on ollut yleistä tietoa ja vallitseva mielipide, että ihminen ei voi kotoutua ja työllistyä, jollei kielikoulutusta ja muuta koulutusta järjestetä ja tueta. Tämän kaltaisissa näkemyksissä ei mielestäni ole mitään kovin kriittistä. Mainitsemani asiat ovat kuitenkin usein kompastuskiviä ja niitä pohtiessahan itse asiassa pohditaan kantaväestön tekemiä poliittisia valintoja, ei maahanmuuttoa.

Jos taas keskustellaan Suomen pakolaiskiintiöistä, niin missä ovat kriittiset avaukset? Toisaalla ovat hyvin rasistiset purkaukset ja toisaalla "tästäkin pitää voida keskustella"-linja. Mitään keskustelua ei kuitenkaan käydä. Aika perinteisellä erilaisuuden hyväksymis ja maassa maan tavalla teemoilla puhuttiin Ylenkin suuressa maahanmuuttajakeskustelussa, joka oli muutoin ansiokas.

Tavallisen tallaajan kanssa jutellessa, vaikkapa kuntavaalien alla, nousi esiin ihan perusjuttuja, kuten arvostelua ulkomaalaistaustaisten lääkärien kielitaidon suhteen. Olen ihan samaa mieltä, että potilaan pitää ymmärtää mitä lääkäri hänelle sanoo, mutta jos vaatimus kumpuaa vain aksentista ja muu on ok, niin leimaan näkemyksen esittävän ennakkoluuloiseksi. Valitettavasti. Perusteluni on se, että saman vaateen pitäisi myös koskea lääkäreitä, jotka puhuvat 90% latinaa antaessaan diagnoosia, lääkäreitä jotka mumisevat hihaansa, niin ettei potilas tiedä missä mennään tai lääkäreitä, jotka jostain muusta syystä eivät saa asiaansa selitettyä. Itselleni on ainakin käynyt usein niin, että kiireisen tutkimisen jälkeen seison käytävällä resepti kourassani ihmetellen mikä minulla pohjimmiltaan on vikana.

Tämä nyt hieman harhautui. Mitä enemmän asiaa pohdin, niin sitä selvemmin minusta ongelmamme ovat vain tehdyssä politiikassa ja tietysti resurssien puutteessa. Vantaalla on tehty selkeää maahanmuuttajapolitiikkaa kauan ja kuten aiemmin kirjoittelin, valmistui tovi sitten varsin ansiokas maahanmuuttopoliittinen asiakirjamme. Ei nivaska mitään kriittistä keskustelua herättänyt, vaikka siinä oli hyvin selkeästi kirjattu myös nykyiset kipukohdat. Ehkä keskustelua ei herännytkään juuri siitä syystä, että ongelmat ja suunnitellut toimenpiteet on lausuttu ääneen ja jo tehty työ on ollut tuloksekasta. On päästy yli rajan, jossa pitää todistella etten ole rasisti, kun vaadin sitä tai tätä. Jos Suomessa olisi tehty aktiivisia toimenpiteitä maahanmuuttajien työllistämiseksi, niin jatkaisimmeko tätä tapakulttuurien yhteentörmäysdebattia? Voi olla, että jatkaisimme, mutta sitten se olisi ainakin aidosti sitä, eikä kulissi jollekin todelliselle aiheelle. En nimittäin jaksa uskoa, että oikeasti kovin monen suomalaisen arkea liikauttaa pienen vähemmistön päivittäiset rutiinit, mikäli ne pysyvät lain sallimissa rajoissa. Ja kovin kriittisenä en osaa pitää myöskään vaatimusta noudattaa lakeja.

Voi olla, että olen aivan liian arkinen näkökulmissani. En osaa hakea kauhukuvia käsiin räjähtävistä massoista, jotka valtaavat sossun luukut. Uskon vilpittömästi, että jos hoidamme maahanmuuttajataustaisten asioita tasavertaisesti kantaväestön kanssa, niin meidän ei tarvitse pelätä joidenkin ryhmien radikalisoitumista ja purkauksia puolin tai toisin. Kai yhteenvetona voisi sanoa, että enemmän pitäisi tehdä kaiken jo olemassa olevan tiedon pohjalta ja vähemmän miettiä kuka on rasisti ja kuka ei. Pitääkö signaaleihin aina tarttua puhumalla jos vaihtoehto olisi tekemällä?

Perusoikeudet kuntoon Euroopassa

Casa La Salle; katolinen hiljentymiskeskus, jossa kurssittelin viime viikon

Nyt olen sen verran toipunut vajaan viikon reissusta Roomaan, että voi jotain referoidakin. Hommahan alkoi kaoottisesti. Nousin hyväntuulisena viime viikon tiistaiaamuna Air Balticin koneeseen, jolla oli tarkoitus tehdä pikavaihto Riikassa ja olla perillä puolen päivän jälkeen. Nooh...Siirryin muun porukan mukana kohti konetta ja yllättäen virkailija ilmoitti passini vanhentuneen. Muutaman viikon olin siis ollut tietämättäni vanhan passin kantaja,
eikä tuota kukaan Helsingissäkään noteerannut, saatika edellisellä viikolla Tallinnassa. En omista kuvallista henkilökorttia, joten ajokortilla ainoa suunta oli takaisin Helsinkiin. Halpaa kuin saippua. Eipä muu auttanut kuin soitella useampi hätäinen puhelu ja syöksyä takaisin Suomeen. Helsingissä homma toimi kuin unelma. Expresspassin ja valokuvat sain hoidettua 20 minuutissa, eli jo 16.20 olin matkalla kohti Milanoa, josta oli jälleen vaihtolento. Ilta pimeni, eikä laukkuani näkynyt. Itse asiassa näin matkalaukkuni vasta perjantaina seuraavan kerran. Onneksi ohjelmassamme ei ollut virallisia vastaanottoja tai muita tilaisuuksia, joissa ulkomuotoni olisi herättänyt hämmennystä.

Koko häslinki matkatavaroiden kanssa hieman häiritsi kurssiin keskittymistä, mutta oli siellä asiaakin. En usko ketään liiemmin kiinostavan listaus hyvistä jäsenhankinnan käytänteistä muissa euroopan maissa, joten keskityn muihin mieleenpainuneisiin asioihin. Alla vain pari esimerkkiä, "vaatimattomampia" vainokokemuksia löytyi lähes jokaiselta osallistujalta.

Porukassa oli mukana ensimmäistä kertaa osallistuja Turkin satamatyöntekijöiden liitosta. Hän oli palkattomalla viikolla, koska toimitsijoille ei kuulu oma kouluttautuminen työsopimukseen. Viikon edetessä tuli hyvin tutuksi heidän tilanteensa mahdottomuus. Liitto on kasvanut uskomattomalla vauhdilla, mutta työntekijöiden tilanne on puistattava. Kukaan liiton henkilökunnasta ei saa itse kuulua mihinkään ammattiliittoon, tuloksena olisi irtisanominen. Johdon muodostaa 6 henkilöä, joiden jokaisen kuukausipalkka kaikkine "sivutuloineen" (ymmärtäisin korruptiona) lähentelee 20 000 euroa. Toimitsijan palkka on n. 550 euroa/kk ja jäsenten keskiansiot 300 euroa/kk. Hieman siis kiristää tilannetta. Jäsenmäärä on nyt pyöreästi 2000 ja liitto on joutunut viime kuukausina jo myymään omaisuuttaan, jotta johdon kulut saadaan katettua. Liiton sisällä täytyisi tapahtua vallankumous tai sitten asiaan täytyisi pystyä jollain tavalla puuttumaan euroopan muiden liittojen/keskusjärjestöjen taholta. On kestämätöntä, että vakava korruptio ja jäsenten ja liiton työntekijöiden oikeuksien polkeminen ovat päivänvalossa, eikä kukaan tee mitään.

Italian CISL:n (vrt. SAK) edustajat kertoivat Etelä-Italiassa ja erityisesti Sisiliassa rehottavasta nykymuotoisesta orjuudesta. Edelleen aamuisin työttömät - lähinnä miehet - kerääntyvät torille ja pikkupomot sormelle osoitellen valitsevat päivän ahertajat. Suuri osa tällä tavalla elantoaan hakevista tulee Tunisiasta ja palaa jossain vaiheessa kotimaahansa tai sitten ei. CISL on koittanut parantaa tilannetta erilaisin kampanjoin, vetoomuksin ja saarroin, mutta turhaan. Ei juurikaan heilauta Berlusconia suuntaan tai toiseen, vaikka on myös avoimesti tiedossa, että Etelä-Italiassa on Euroopan heikoin kasvu ja syvään jurtunut korruptio.

Maistisia Berlusconin hallituksen politiikasta saimme mekin, kun sattumalta osuimme mukaan mielenosoitukseen parlamenttitalon edustalle perjantaina. Viikonlopun Iltalehdessäkin oli pikku uutinen aiheesta. Kyseessä oli mielenosoitus 17 vuotta koomassa maanneen naisen perheen puolesta. Naisen isä on jo 10 vuotta yrittänyt saada luvan lopettaa tyttärensä letkuruokinta. Nyt lääkärit ja jokin oikeusaste olivat hyväksyneet elämän keinotekoisen ylläpidon, mutta parlamentti sääti pikalain, jonka mukaan edes tällaises
sa tilanteessa ei Jumalan luomaan elämään saa kajota. Siis mihin elämään, kysyivät myös mielenosoittajat. Nainen on ollut aivokuollut vuonna 1992 tapahtuneesta auto-onnettomuudesta asti ja on silkkaa julmuutta perhettä kohtaan makuuttaa häntä sairaalassa. Oikeistopuolueet sanoivat kuitenkin sanansa ja perhe jatkaa taisteluaan yhä harvenevin keinoin. Pahaa tekee.

Irlantilainen kollegani kannusti boikotoimaan Ryanairia. Muutama esimerkki yrityksen toiminnasta: lentoemännät ja stuertit saavat palkkaa vain ajalta kun kone liikkuu, siis ei siivotessaan konetta tai odottaessaan lähtöä toisessa maassa. Työvaatteet he vuokraavat työnantajalta ja kaikki koneessa nautittu, kuten vesipullollinen, on maksettava erikseen. Yrityksen johtaja oli yrittänyt myös sylkeä Air Linguksen lentoemäntien päälle ja samalla sihissyt, kuinka hän pian omistaa koko Irlannin lentoliikenteen. Että ihan ymmärrettävää, miksi Tampereelta pääsee niin halvalla vaikkapa Lontooseen.

Olisi rohkeata, jos joku EU-vaaliehdokkaistamme nostaisi kampanjassaan esiin myös ihmisoikeudet Euroopassa. Eihän maailmanparannusteemoilla ääniä kerätä, mutta pelkän Suomen edun ja aseman korostamisen lisäksi nyt olisi oiva sauma myös keskustella siitä, mitä mantereellamme tapahtuu. Ja usein oikeistolaisten ja kristillisten puolueiden toimesta. Sosiaalisemman Euroopan hokeminen ei riitä, vaan on tuotava julki mitä sanaparin taakse todella kätkeytyy.

Keskiverto maanantaikuvaus

Kello aloitti huomionhakemisen 6.51 kuten lähes joka aamu ja kuten lähes joka aamu, taoin 9 minuutin torkkua useampaan kertaan. Eevi istui viimeiset minuutit pimeässä sänkymme vieressä hokien vaativalla äänellä: "Nouse, pikku kakkonen tulee jo." Niinkuin nyt jotain kellosta ymmärtäisi, mutta osaa jo varmaan päätellä, että viimeistään herätyskellon toisella rääkäisyllä lastenohjelmat ovat alkaneet. Itse asiassa olimme kuitenkin poikkeuksellisen hyvissä ajoin liikkeellä, Eevi ei ollut viimeinen tarhan puurolle saapuja.

Varsinaisen työpäivän aloitan nykyään aina aamupalalla. Kahvipöydässä on yleensä lähes koko käytävämme porukka ihmettelemässä edellisen illan ja aamun uutisia ja usein keksimme myös parhaat kehittämisideat lehtien äärelle kumaruneina. Lisäksi laihalainen pussipuuro ja kahvikuppi on kaltaiselleni uuden vuoden lupailijalle oikein sopiva ateria. Ja varsinkin, kun heti ensimmäiseksi oli vuorossa parituntinen työyhteisömme TERVE-hankkeen esittely. Tarkoituksena on pidemmällä aikavälillä parantaa työhyvinvointia, työssäjaksamista, vähentää sairauspoissaoloja ja lisätä jokaisen liikunnallista ja kulttuurista pääomaa. Mitä se sitten tarkoittaakin...Liikunta- ja kulttuurisetelit meillä on ollut käytössä jo pitkän aikaa. Sydämen kunnon kohotukseen panostamme aloittamalla AinoActive-ohjelmassa. Oikeasti pelottaa testauttaa oma kunto perinpohjaisesti. Epäilen, että sydämeni ei ole kolmekymppisen naisen...Toisaalta odotan innolla, että joku auttaa elämäntapaprojektissani. Realisti minussa kuitenkin katsoo kalenteria, kaikkia kokouksille pyhitettyjä iltoja ja usko liikunnan säännöllisyyteen latistuu alta aikayksikön.

Iltapäivä meni loppuviikon kurssin ennakkotehtäviä pohtiessa. Jäsenhankinnan ja järjestäytymisen haasteita, ongelmia, trendejä...Mikäs miettiessä, kun kurssi on 5 päivää Roomassa :)

Ja sitten koittivatkin päivän kuntsimaisuudet. Tilanne: vanhempamme lähtivät eilen Puolaan perinteiselle hääpäivämatkallensa (32 v.), josta syystä siskoni Maija on meillä "hoidossa". Maija tietysti eilen unohti tavaroita Sipooseen ja lähtikin suoraan koulusta sinne - minun kotiavaimet laukussansa. Aslakin piti ehtiä hakemaan Eeviä, vaan päivä terästehtaalla (alkaa huomenna yt-neuvottelut) venähti ja tiet olivat tukossa, joten lähdin julkisilla ilman vaunuja noutamaan pikkuakan. Metrossa luulin hetken joutuneeni keskelle "Älä kailota"-kampanjaa, kun kuuntelin koko matkan erään nuorehkon miehen talousvaikeuksia. Tiedän nyt, että hänellä on luottohäiriömerkintöjä, äiti ei enää lainaa rahaa, firmasta (nimenkin kuulin) on Hesarissa myynti-ilmoitus, lapsi menee huomenna ysiltä tarhaan jne. Tosissaan oli ja aika maailman murjoman näköinen. Jäin aidosti toivomaan, että hän saa asiansa järjestymään ja velkojat rauhoittumaan.

Päiväkodin pihalla oli aivan päinvastainen tunnelma. Eevi oli jopa hetken ärtynyt, kun uskalsin keskeyttää liukurileikit noutamalla kotiin. Kotona sitten istuskeltiinkin oven takana reilut puoli tuntia odottelemassa iskää. Eevi näytti huvittavalta istuessaan jäisillä portailla mutustelemassa välipalaksi viinirypäleitä. Naapurin kanssa tosin ehdittiin vaihtaa kuulumisia harvinaisen kauan. On muuten osoitus siitä, että on oikeasti aikuinen. On siis naapureita, jotka moikkaavat kun ajan ohi ja joiden nimet muistan.

Puolen tunnin kupru aikataulussa aiheutti myös sen, että myöhästyin päivälliseltä. Istuimme Tikkurilassa loistavassa Thai Palace ravintolassa "tutustumisiltaa" toimialajohtaja Timo Juurikkalan, aloittavan lautakuntamme vpj:n Lasse Norreksen ja tulosaluejohtaja Susanna Taipale-Vuorisen kanssa. Käytiin ruoan lomassa läpi käytännön juttuja. Mielenkiintoistahan tästä tulee. Norres on mukavan ja innostuneen tuntuinen, joten kai löydämme yhteisen toimintatavan kunhan asiat selkiintyvät. Hauskinta oli hänen luonnehdintansa itsestään: "Mä en kestä pitkiä puheluita, jaarittelua tai haavelua ilman rahaa, jos jotain haluaa tehdä, niin sitten pitää ensiksi osoittaa fyrkat." Ja herra sitten lähti kunnallispolitiikkaan :)

Ja nyt kotona, Eevi sängyssä, tai ainakin melkein. Kurjaa olla erossa koko porukasta lähes viikko. Hyvinhän nämä täällä pärjäävät, sitä en hetkeäkään epäile. Ikävä vaan on inhottavaa kaikille, oma olo on surkea, Eevi protestoi pissailemalla minne sattuu ja Assusta tulee kärttyisä, kun oma aika jää olemattomiin.

Sitten pakkaamaan, iltakahvit ja vaatekaapin kimppuun. Ehkä nukun jo puoliltaöin.

Miksi tätä tavallisen päivän kuvausta maailman tavallisimmin? Tänään on päivä, jonka päiväkirjamerkintöjä kansanrunousarkisto kasaa. Kymmenen vuotta sitten he saivat 23 000 tekstiä ja arvokasta tietoa suomalaisten arjesta. Kannan tänään korteni kekoon.