Missä kuljimme kerran

Kävimme ex-tempore katsomassa Helsingin kaupunginteatterissa Finlandia palkittuun teokseen Missä kuljimme kerran pohjautuvan näytelmän. Ilkka Heiskasen ohjaama ja dramatisoima teos oli kyllä suoraan sanottuna minusta 70 euron väärinkäyttöä. En ole lukenut Kjell Westön kirjaa, mikä tietysti vaikeutti seuraamista, mutta ei näytelmän puhuttelevuus voi olla kiinni katsojan aiemmista luku- tai katsomiskokemuksista. Lavalla todella nimen mukaisesti kuljettiin kerran vähän siellä sun täällä.

Miehitys on hyvin nimekäs, tunnettuja ja tunnustettuja eturivin miesnäyttelijöitä vilisi lavalla. Useimmat kuitenkin hyvin ohuissa rooleissa. Hahmoja ja vuosikymmeniä juoksutettiin sellaisella vauhdilla, ettei pintaa syvemmälle päässyt oikein kukaan. Pekka Valkeejärvi ja selkeästi isoimmassa roolissa oleva Eero Aho tekivät kuitenkin kohtuullista jälkeä. Ahon pojasta kasvoi jotenkin ontuen mies ja elämän kolhuista sai jotain kuvaa, vaikkei se juuri ehtinyt liikauttamaan. Ursula Salo ja Niko Saarela tuntuivat toisella puoliajalla rakentavan oman pienen näytelmänsä muutaman kohtauksen ajaksi ja se olikin aidointa koko kolmetuntisessa.

Juonen kuljetus kertojan tuella ja repliikkien alkuun sijoitetut paikka- ja aikaselostukset olivat välillä kiusallisen teennäisiä. Pientä ihmestystä minussa herättivät myös naisnäyttelijät. Saattoi tietysti olla, että heille ei yksinkertaisesti oltu kirjoitettu tai ohjattu kuin kauniit sääret, mutta niin samasta puusta kaikki olivat, että puistatti. Vuokko Hovatta ei vaan kosketa, sille en voi mitään. Ääni on upea, mutta ilmaisu on pikkusievää ja siistiä. Ainoan poikkeuksen teki mainitsemani Salo, joka hetkessä sai roolinsa lentoon.

En siis hyvällä tahdollakaan voi sanoa tätä siirtoa kirjan sivuilta isolle näyttämölle onnistuneeksi. Olisi pitänyt rohkeasti kirjoittaa vielä enemmän kokonaan uutta tekstiä, joka olisi vain löyhästi nojautunut alkuperäisteokseen ja esityspaikaksi olisin valinnut intiimimmän pienen näyttämön. Lavastukseksi olisi hyvin riittäneet pelkät vanhat valokuvat, joita nytkin käytettiin onnistuneesti luomassa kuvaa Helsingin historiasta ja asukkaista. En ymmärrä miksi soppaan piti lisätä minuutiksi lavalle tuotuja rakennelmia. Puvustukselle pitää kuitenkin antaa tunnustusta, vaatteilla luotiin erittäin taitavasti ajankuvaa ja tuettiin näyttelijöiden muuten (ehkä) mahdotonta urakkaa. Ja yleissivistävänä pilkahduksena seurasin mielenkiinnolla kansalaisotakuvauksissa sipoolaisten punaisten merkittävää roolia. Huonostihan niille kävi helsinkiläisten valkoisten toimesta ja kai sitä Heiskanen osittain tahallaankin nosti esiin.

Jos siis joku on jo lippunsa varannut ja maksanut, niin suosittelen pikalukemaan kirjan (jos on lukematta), muutoin saattaa pitkästyä pahanpäiväisesti.

Joulutervehdys

Ups, emme lähettäneet yhtään joulukorttia. Ensin meni joulumerkillisten aika ohi ja sitten huomasin, ettei enää ehdi ykkösluokassakaan matkustamaan tuttavien ja sukulaisten laatikoille. Oikeasti hieman harmittaa, mutta mutta...Olemme hymyillen vastaanottaneet nipun kortteja; tonttuhattuisia lasten kuvia, itse tehtyjä ihanuuksia, yllätyksiä ja tietysti muutama arvailtava edukunnasta (niille pitäisi ostaa nimenselvennys leimasimet). Voin siis laskea suurin piirtein kuinka monta korttia olisin itse lähettänyt ja jälleen kerran lunastan sillä summalla vuohia, lääkkeitä ja muuta hyödyllistä johonkin kehitysmaahan. Näin kaikilla on hyvä joulumieli, eikä perinne katkea. Uuden vuoden lupauksena taas pyhästi vannon muistaa ystävänpäivän, pääsiäisen ja joulun kortit - ja sitten taas tuen viime tingassa kirkon ulkomaanapua. Ja olen tahtomattani ekologinen.

Oikein rauhaisaa, rentouttavaa ja maukasta joulun aikaa kaikille!

Nyt kelpaa syödä!

Vihdoin ja viimein on keittiöremonttimme kokonaisuudessaan valmis! Aslak ahersi viikonlopun aikana välitilaan tapetin ja pleksin paikoilleen ja tässäpä koko komeus on nähtävillä. Yllä siis nykyinen ja alla vanha versio. Toinen seinä ei näissä kuvissa näy. Seinä on edelleen oliivinvihreä, mutta isot vitriinikaapit matkasivat Sipooseen ja tilalle tuli katonrajaan lasiovilla varustetut yläkaapit. Pyöreä pöytä vaihtui ihanaan Aarikan löytöön, joka vie vähemmän tilaa. Kattolamppukin vaihdettiin valkoiseen "muovikäpyyn", joka sopii uuteen tyyliin hienosti.

Lähes uudenveroinen koivuviiluinen, jatkettava pyöreä pöytä on muuten myytävänä...Halkaisija 120 cm ja levitettynä ympärille mahtuu 6-8 henkeä. Että jos kiinnostaa, niin tarjoamaan vaan.

Joulujuhlahumua

Kahtena peräkkäisenä iltana on joulun tuloa juhlittu. Eilen vietettiin Latupuiston päiväkodin juhlia Rajakylän koululla. Muumilaaksolaiset, eli Eevin ryhmärämä esitti Tuiki tuiki tähtösen. Viime vuotiseen tapaan lapset lähinnä ihmettelivät ja äidit lauloivat. Tai Eevi itse asiassa lauloi, mutta huomattavan paljon normaalia hiljaisemmin. Lopun cresendo jäi harmillisesti uupumaan, sillä on yleensä herätetty ihastusta. Eevi kyllä halusi vielä takaisin lavalle muiden esitysten jälkeen vetäisemään soolokeikan. Meillä alkaa muodostua perinteeksi, että Emma on mukana juhlissa ja menee Eevin kanssa lavalle, niin minä saan kuvata ja vetistellä rauhassa katsomossa. Kuvassa ovat kolmantena oikealta.

Tänään oli sitten Itä-Hakunilan demareiden järjestämät "idän pienten yhdistysten" yhteiset pikkujoulut. Ihan hauska ilta. Minut yllätettiin totaalisesti iskemällä Lucia-vaatteet eteen ja väittämällä, ettei isommatkaan päättäjät ole ennenkään kieltäytyneet. Mikäs siinä sitten, onneksi oli tuo tähtityttökin mukana. Kaikki lauloivat Sancta Lucia på finska ja me nökötettiin lamppujemme kanssa. On siitä jo aikaakin, kun viimeksi olin Luciana. Tämä ei siis ollut mikään neitsytmatka, vaan ensimmäisen kerran olin Luciana tarhassa noin vuonna 1982 ja sitten yläasteella 1990, mikä ymmärettävästi oli näistä kolmesta pahin rasti.

Seuraavat pikkujoulut ovatkin vasta ensi tiistaina. Ne ovat yli yön ja aikuisten seurassa, joten jäänee kuvaamatta ja raportoimatta.

Lautakunnan toiseksi viimeinen

Eilen oli vapaa-ajan lautakunnan toiseksi viimeinen kokous. Iloisissa tunnelmissa kokoustimme hyvin tiivistahtisesti Nygårdin kartanolla Sotungissa. Paikka on aivan upea juhlapaikaksi, mikäli sijainti "middle of no-where" ei häiritse.

Mutta kokousantiin, joka oli muutakin kuin jouluruokaa. Kuulimme mm. selvityksen virkamiestyöryhmän etenemisestä kaupungin myöntämien erilaisten avustusten suhteen. Vuoden alussa asetettiin työryhmä ensin perkaamaan koko meidän toimialamme alaiset avustukset ja seuraavaksi jonon jatkoksi lisätään sosiaali- ja terveystoimen avustusmuodot. Tähän mennessä kaikki summat ja prosessit on koottu yhteen hyväksi paketiksi, josta on helppo muodostaa kuva järjestöjen/yhdistyten/muiden toimijoiden sillisalaatista. Uusien lautakuntien aloittaessa alkaakin varsinainen poliittinen työ, eli avustusten kriteerien määrittely, painopisteiden hakeminen, jakotapojen pohdinta ja ylipäätänsä määrittely mikä on laskettavissa kaupungin avustukseksi ja mikä ei. Esityksestäni päätimme, että työryhmään valitaan mahdollisimman pian muutama luottamushenkilö ja tarvittaessa jokunen järjestöedustaja, ja he saavat aloittaa työn pikimmiten. Sitova aikataulu on vuoden 2009 loppuun ja uudet ohjeistukset astuvat kaikilla tahoilla voimaan 2010. Tavoitteena on tietysti helpottaa hakijoiden arkea, ideoina on jo ollut yhtenäinen hakuportaali, kuititon tilitys jne. Olen aika varma, että rauhassa ja perusteellisesti tehtävä työ tuottaa hyvän tuloksen.

Annoimme myös lausunnon Vantaan maahanmuuttajapoliittisesta ohjelmasta, joka on ihan Suomen huipputasoa. Asiantuntijoiden mukaan ylipäätänsä maahanmuuttaja- ja kotouttamispolitiikka on Vantaalla aina ollut muita edellä. Ihan kaikkea demarit eivät siis ole ryssineet :) Vapaa-ajan toimen näkökulmasta on tietysti tärkeä huomioida palvelutarjonnassa maahanmuuttajien muuta väestöä korkeampi työttömyysaste ja miesten ja naisten osallistumisen erot. Lasten ja nuorten harrastusten kohdalla pitää muutoinkin olla aina tarkkana, että emme ohjaa tarjontaa, liikuntapaikkarakentamista, avustamista jne. vain pojille, mutta maahanmuuttajien kohdalla tähän seikkaan pitää usein kiinnittää vielä erityistä huomiota.

Liikuntapaikkasuunnitelmakin meillä oli listalla jo toistamiseen. Nyt kuulimme yhteenvedon annetuista lausunnoista, mutta aikaa keskustelulla ei juuri ollut. Ja muutama merkittävä, kuten Espoon kaupunki, antaa vielä odotuttaa lausuntoaan, joten palaamme asiaan tammikuussa. Kuten myös kaupungin tukemien kulttuurilaitosten osalta. Laitosten osalta on tehty uraauurtava selvitys, johon on luotu omia tutkimusmenetemiäkin. Selvityksellä haettiin laitosten kesken mitattavia ja vertailtavia asioita perinteisten lukuihin tuijottamisten sijaan. Lehdistöseurannan, asukaskyselyiden, kulttuuritoimen johtoryhmän ja tietysti laitosten omien arvioiden perusteelta olemme saaneet erittäin kattavan raportin toimijoiden nykytilasta ja tietysti tehty työ pitää huomioida avustusten uudistustyössä.

Tällaisia tällä kertaa, viimeinen kokous on sitten tammikuussa.

Matkatunnelmia

Jalat ja mieli ovat vielä Roomassa. Neljä päivää oli aika lailla juuri sitä mitä etukäteen osasin odottaakin. Aikamatkailua parin tuhannen vuoden säteellä ja erittäin hyvää ruokaa. Käveltyä tuli 6-10 kilometriä päivässä, mikä on aivan liikaa Hakaniemeen tottuneille jaloille. Sisukkaasti kuitenkin painelimme paninien ja italialaisen jäätelön voimin pikkukujalta toiselle jos kolmannellekin. Valtavilla joulumarkkinoilla Piazza Navonalla poikkesimme useampaankin otteeseen kulkiessamme johonkin suuntaan, mutta väen paljous oli jo niin ahdistava, että todellakin vain poikkesimme nauttimassa tuoksuista ja valoista.

Toki kiersimme ihastelemassa ja ihmettelemässä "pakolliset". Siis muun muassa Vatikaani museo, Colosseum, Forum Romanum, Piazza del Popolo, Pantheon ja Pietarin kirkko, joka Aslakin sanoin ottaa ihmisestä ilmat pihalle. Paavi jäi vielä näkemättä, vaikka oppaamme herra Berlitz sanoikin, että sunnuntaisin puolilta päivin hän näyttäytyy yhdessä ikkunassa lausuen siunauksen Pietrin kirkon aukiolla seisoville. No, emme menneet sunnuntaina bongailemaan, joten ainakin se jäi seuraavaan reissuun.

Kulinaristisesti matka oli täysi kymppi. Pääsin maistamaan aivan taivaallista artisokkaa, joka oli valmistettu kokonaisena uunissa ja maustettu pääasiassa vain oliiviöljyllä. Ja jo mainitut jäätelöt ovat mielestäni aivan omaa luokkaansa. Ja tietysti pizzaa, pastaa ja parman kinkkua monessa muodossa. Yleensä lyhyillä matkoilla onkin vain se ongelma, että ehtii syödä liian vähän.

Mikään shoppailupaikka Rooma ei hintatasonsa puolesta ole. Tai riippuu tietysti omasta palkasta. Monen kenkäkaupan edullisimmat läpärit olivat himpun verran yli satasen. Eeville yritin etsiä juhlakenkiä, mutta kun halvimmat olivat 70-80 euroa, niin totesin tarhatossujen ajavan itse asiassa asian aivan hyvin. Vaatteet kulkivat samoissa luvuissa, mutta niiden vielä suurempi ongelma löytyy edellisestä kappaleesta. Jos elää syödäkseen, kuten allekirjoittanut, voi unohtaa italialaiset ihanuudet vaatekaapistaan.

Muutama huomio vielä loppuun. 1) Tänä vuonna olemme vierailleet Pariissa ja Roomassa kesän autoreissun lisäksi. Siis jonkin verran empiiristä tuoretta tietoa on tullut kerättyä julkisista kulkuneuvoista. Suomalaiset eivät ole väitteistä huolimatta yhtään sen hiljaisempia tai töykeämpiä metroissa tai muissakaan kulkupeleissä kuin muutkaan eurooppalaiset kulkijat. Ei yksin matkustava italiaanokaan hymyile tai rupattele, vaan tuijottaa tyhjyyteen tai kynsiinsä. Samoin kulkiessaan kiireessä kadulla. 2) Taas lensimme jonkun nimiselle kentälle Siis tällä kertaa Leonardo da Vincille. Lähes kaikilla lentokentillä on nimi ja usein jonkun edesmenneen merkkihenkilön mukaan, esim. Charles de Galle, JFK jne. Olisi siis aika saada myös Helsinki-Vantaalle osuva nimi. Olen pohtinut, että hyvä vaihtoehto olisi Suomen maailmankartalle juossut Paavo Nurmi. Ajatelkaapas, Paavo Nurmen kansainvälinen lentokenttä, joka luontevasti lyhentyisi Nurmikentäksi :)

Sinne minne kaikki tiet vievät

Huomenna tähän aikaan olemme Aslakin kanssa ikuisessa kaupungissa, siis Roomassa, kuten valistuneemmat lukijat jo varmasti keksivätkin. Pitkä viikonloppuloma kahdestaan tulee juuri oikeaan saumaan. Mitenkään vähättelemättä Eevin eloisaa seuraa.

Olen kerran aiemmin käynyt ihmettelemässä länsimaisen kulttuurin, demokratian, sodankäynnin ja arkkitehtuurin syntysijoja. Matka vaan sattui olemaan luokkaretki 1992, jolloin mielessä oli paljon muuta kiinnostavampaa kuin ajan syömät monumentit. Paljon on silti mieleenjäänyt, kuten Pietarin kirkossa Jeesus-avaimenperiä myyvät nunnat ja lukuisat legendat maailmanlopun ennusmerkeistä. Tarina kertoo muun muassa kuinka maailma tuhoutuu, kun Marcus Aureliuksen ratsastajapatsaasta häviää viimeinen häivä kultauksesta. Katselimme tyhjää jalustaa, kysyimme missä M.Aurelius mahtaa olla ja opas kertoi patsaan olevan kullattavana. Sama toistui Maria Maggiatoren kirkossa, jossa on jokaisella Paavilla oma kuvapaikka. Paikkojen loputtua jälleen koittaa infernaalinen tuho. Ja kun kysyimme kummallisen näköisistä ulokkeista, niin kuulimme niiden olevan juuri rakenteilla olevia lisäpaikkoja Paaveille. Käyntini jälkeen porukkaan ei ole lisätty kuin Wojtyla, joten uskoisin elämän jatkuvan ainakin meidän lomamme ajan :)

Millään ei nyt jaksaisi olla työpäivää loppuun, niin täpinöissäni odotan matkaa. Vaikka ilmat muutoin eivät ole kaikista suotuisammat, niin joulun alla on aina mahtava matkustaa katolisiin maihin. Meidän valoviritelmiä ei kehtaa Italiassa edes kutsua joulukaduiksi. Ja ruoka tietysti on oletettavasti hyvää. Jokunen joululahja pitäisi myös bongata, mutta niistä en stressaa, kauppakeskuksia näkee ihan Vantaallakin.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! Ollaan ylpeitä maastamme ja sen juhlivista edustajista, jotka saattavat käyttää kalsareita tai sitten eivät.

Eka valtuustoryhmä

Meillä oli tänään valtuustoryhmän järjestäytymiskokous. Ja minut valittiin ryhmän 2. varapuheenjohtajaksi! Ehdotus ja lopulta valinta tulivat ihan puskista. Tai ei varmaan jollekin porukalle, mutta minulle itselleni. Olin pohtinut ja etukäteen ehdotellut ihan muita nimiä, enkä ollut edes ajatellut mahdollisuutta olla itse ryhmän puheenjohtajistossa. Mieluisa yllätys tietenkin. Nyt vaan on hassu olo, kun yleensä on kuitenkin ensisijaisesti hakenut/pyrkinyt johonkin paikkaan, jolloin on ollut edes ohuet tavoitteet mielessä valmiina, mutta nyt on ihan H-moilasena. Toki nopsasti voi kehitellä paljonkin yleisluontoisia asioita, joihin voi panostaa ja tuoda osaamistaan, mutta mitään selkeää linjaa ei ihan minuutissa ehtinyt muodostua. Kyllä nyt jänskättää mitä tulevat viikot ja kuukaudet tuovat tullessaan. Ihan selvää kuitenkin oli, että puheenjohtajisto tekee töitä yhdessä, eli mistään muodollisesta "pakko tääkin on valita" ratkaisusta ei ollut kyse. Ryhmää vetää jatkossakin Sirkka-Liisa Kähärä ja 1. varapuheenjohtaja on Jukka Hako. Aivan loistavia valintoja kumpainenkin ja triona olemme varmasti monipuolinen otos vähän sitä sun tätä.

Syyskokouksia ja Peijasta

Muutama viime viikko on ollut niin työntäyteisiä, että blogi on joutunut lähes heitteille. Eevin kanssa on puuhattu vaikka mitä, kuten peuhattu lumessa ennen vesisateita, leivottu pipareita ja virailtu vaihteeksi Peijaksen terveyskeskuspäivystyksessä. Viikon Eevi oli aika terveen oloinen, mutta kun loppuviikosta yskä alkoi taas hakata tiuhaan tahtiin, niin eilen päädyttiin puoli kuuden aikoihin illalla päivystykseen. Molemmissa korvissa tulehdus. Apteekin perässä pitikin ajaa Mannerheimintielle asti, mikä joka kerta tuntuu yhtä käsittämättömältä. Miten voi olla, ettei yksikään apteekki päivystä koko Itä-Helsinki/Itä-Vantaa akselilla. Itiksessä oli Medena, mutta nykyään heilläkin on uudet aukioloajat, eli lauantaisin kiinni klo 16. Ja kauppakeskusten sunnuntait ovat arjessa se suurin ongelma...Tarkoitus oli kuitenkin ensisijaisesti taas kehaista Peijasta. Jotenkin olen ajatellut viiden edellisen onnistuneen käynnin jälkeen, että meillä on vain uskomaton tuuri, kun aina hommat sujuu, mutta nyt alan vakuuttua, että ihan oikeasti päivystys toimii. Kauhutarinoita kuulee vähän väliä ja yleinen käsitys on, että jonot ovat mahdottomia ja moni käännytetään ilman kunnollista hoitoa odottamaan arkea ja oman terveysaseman palveluita. Eilen taas itse todistimme mielikuvan vääräksi. Odotusaulassa oli monenlaista odottajaa, useat myös pienten lasten kanssa. Numerojärjestyksessä porukka hupeni ja tunnin odotuksen jälkeen pääsimme lääkärille. Korvien tsekkaukseen ja reseptin kirjoittamiseen meni vajaa 10 minuuttia. Toki ongelmiin pitää tarttua, kun niitä ilmenee, mutta on tyhmää maalailla piruja seinille huvikseen. Kauemmin meillä meni taas aikaa apteekki käynnillä kuin päivystyksessä.

Sairastelua lukuunottamatta elämä on täyttynyt syys- ja vuosikokouksista. Vaalien takia tuntuu kaikki kokoukset kasaantuneen marraskuun lopulle. Reilu viikko sitten oli Nuorisoasuntoliiton liittokokous, jossa johto vaihtui. Minäkin jätin toimeni hallituksessa ja työvaliokunnassa haikein mielin 6 vuoden jälkeen. Ennen kokousta oli seminaari asumisen hinnan muodostumisesta. Hyviä ajatuksia ammattimaisen isännöinnin merkityksestä, jätehuollosta, energiatehokkuudesta ja tietysti uudistuotannon osalta tonttien hinnoista ja rakennusmateriaaleista. Esimerkkinä vaikkapa tontti, jonka neliöhinta olisikin 2500 euroa 3000 euron sijasta. 500 euron tappio neliöltä myyjälle tarkoittaa yli euron alhaisempaa vuokraa asukkaalle. Ja jos myyjä on kunta, niin tämähän on vain poliittinen päätös, halutaanko kohtuuhintaista asumista vai ei. Hyvin pelkistetty esimerkki, mutta antaa kuvan, mistä puhutaan, kun mietitään miten luottamushenkilöt voivat vaikuttaa asumisen hintaan.

Uudenmaan Sosialidomokraattien piirikokouksessa oli aika perinteikästä. Kuten Jonne Posti hyvin kokouksessa sanoi, onhan se mukava nähdä tuttuja ja juoda pullakahvit, mutta houkutteleeko tämä uusia ihmisiä, jotka haluavat vaikuttaa asioihin? Itse pääsin Länsi-Uusimaahan näyttävästi, kun puhuin kauppojen aukioloasiasta. Halusin, että demarit ottaisivat kantaa ja nostaisivat esiin nimenomaan muutokset työnteijöiden kannalta, pienyrittäjien kauppakeskus vaihtoehdottomuuden ja seuraukset julkisille palveluille. Varapuheenjohtaja Maria G-R kommentoi, että jos ay-liike aina vastustaa kaikkea, niin kohta meitä ei kutsuta neuvottelupöytään ja nyt meidän nimenomaan pitää neuvotella työntekijöille kunnon korvaukset tulevien muutosten osalta. Niinpä...Onko SDP sama kuin SAK? Voisiko puolue kenties nostaa sellaisia asioita ja näkökulmia esiin, jotka eivät ole työmarkkinaosapuolten neuvotteluissa ja kertoisiko joku, missä pöydässä SDP nyt neuvottelee tes-muutoksista?

Muissa syyskokouksissa ei sitten sitäkään vähää tapahtunut. Tänään on illalla vantaalaisten kuntavaali palauteseminaari. Jos vielä kerran ruopastaan ja sitten jatketaan eteenpäin. Siis kohti tiukentuvia paikkaneuvotteluita. Muihin verrattuna Vantaalla käydään tulevien luottamustehtävien osalta neuvottelut aika myöhään, eli nyt vaan nurkissa supistaan ja puhelinliikenne kasvaa. Minua tuo ei juurikaan haittaa, tiedän mihin haluan ja maltan hyvin odotella tammikuun lopulle miten käy.

Kannattaa tsekata!

Kehoitan lämpimästi klikkautumaan UskoToivoRakkaus sivustolle ja sivun yläosasta siirtymään "Äänestä paras tv-mainos" kohtaan ja sieltä vielä valitsemaan mainoksen nimeltä "konsultti". Ylläri odottaa :)

Tervetuloa 24/7

Aamulla PAM ja Kaupan työnantajaliitto neuvottelivat kauppojen aukioloajoista ja sorvattu kanta on todella yllättävä (otsikko on linkki Ylen uutiseen). Ihan lopullista pamilaista näkökulmaa ei vielä ole, sillä juuri nyt on koolla PAMin edustajisto, joka käsittelee asiaa.

Mutta tuo ennakkouutinen on todella mykistävä. Aiemmin olemme suhtautuneet hyvin nihkeästi sunnuntaiaukiolojen laajentamiseen ja nyt kelkka kääntyy lähes kokonaan. Isotkin liikkeet saisivat olla vuoden ympäri auki, toki normaalisunnuntai aukiolo lyhentyisi illasta 3 tuntia, mutta pienten (alle 400 neliötä) liikkeiden osalta päädyttäisiin ympärivuorokautiseen aukioloon. Mitä tämä tarkoittaa työntekijöiden osalta? Ainakin työ myös kaupan puolella alkaa jakaantua myös enemmän parempiin ja huonompiin töihin, kahden kerroksen työntekijöihin. Kiinteistö- ja siivouspuolella kehitys on jo nähty, kiireisiä tai lyhyitä vuoroja tekevät vain maahanmuuttajataustaiset työntekijät. Moni perheenäiti tai -isä ei halua työskennellä yöllä, sunnuntaina tai myöhään illalla.

Toki voidaan aina vedota siihen, että monella muullakin alalla työskennellään viikon ja vuorokauden ympäri, mutta pelastustoimessa ja hoivasektorilla ei ole muita vaihtoehtoja. Hotelli- ja ravintolapuoli on oikeastaan ainoa, jota voidaan verrata kauppaan, mutta siinäkin volyymit ovat toista luokkaa. Kauppojen ei ole mieltä olla auki, jollei myös logistiikka siirry jatkuvaan vuoroon. Siis elintarviketeollisuus, varasto ja kuljetus. Lisäksi julkiselle puolelle kasaantuu valtavat paineet turvata lasten päivähoito, muu vapaa-ajan toiminta, julkinen liikenne, terveydenhuollon saatavuus jne., jotta työntekijät voivat oikeasti tehdä heille osoitetut työvuorot. Tai vaihtoehdoksi jää mainitsemani ammattikunnan segrekaatio. Työhönsä sitoutuneet, kouluttautuneet ja pääasiallisen elantonsa kaupan alalta saavat työntekijät keskittyvät tiettyihin liikkeisiin ja tietyille alueille. Tietenkään mikään tästä kehityksestä ei tapahdu yhdessä yössä, mutta pikku hiljaa hivuttamalla. Ja sitten kohta taas ihmetellään mikseivät perheet vietä aikaa yhdessä kotona.

Julkisuudessa on aukiolojen selkeyttämistä perusteltu lähes ainoastaan kuluttajien näkökulmasta. "On mahdoton muistaa milloin kaupat on auki". En ymmärrä mikä siinä on niin hankalaa. Jos yhtään seuraa mainontaa (jota on hankala välttää näkemästä/kuulemasta), niin tietää ihan tarkkaan milloin isot kaupat ovat auki. Ja jos ei ole ihan varma, niin tuskin siinä vahinkoa sattuu, että käykin kaupassa lauantaina tai maanantaina. Tai sitten hätäpäissään huoltoasemalla.

En ymmärrä yhtään, kuka tästä hyötyy. Tai siis kaupan työnantajat tietenkin, mutta muuten.

Helsinki ja Vantaa yhteen?

Eilen oli Demarissakin iso juttu Helsingin ja Vantaan yhdistymisestä. Ihmettelen, että miksi ja missä vaiheessa Espoo pudotettiin yhdistymiskeskustelusta, mutta kirjoittelen nyt sitten Vantaalta katsottuna. Tosin on vähän hassu kirjoittaa, kun olennainen kysymys on nimenomaan, yhdistyvätkö kaikki, vai vain Vantaa ja Helsinki. Itse nimittäin sanon suoraan ei, jos puhutaan vain kahden liitosta, mutta neljän osalta olen jo valmis nielemään selvityksen.

Mutta tässä vaiheessa vain selvityksen. Markku J. Jääskeläinen on ripotellut tuhkaa päällensä jo vaalipäivästä asti ja hänen puheitaan kuunnellessa on jo varmaa, että kaupungit yhdistyvät. Itse en olisi ihan niin varma kuitenkaan, vaikka Vantaan Kokoomuksen ykkönen Tapani Mäkinen ajaakin liitosta kuin käärmettä pyssyyn. Ylen vaalikoneessa oli kysymys Hki-Vantaa-Espoo-Kauniainen yhdistämisestä ja Kokoomuksen uudesta valtuustoryhmästä vain yksi oli täysin samaa mieltä asiasta. Kaksi oli täysin eri mieltä ja loput jokseenkin samaa mieltä. Siis mitään itsestään selvää ja varauksetonta kannatusta ei ole heidänkään ryhmässään. Helsingin puolella onkin jo ihan eri tilanne. Ja sehän tässä eniten epäilyksiä herättääkin. Jos yhdistymisessä olisi etuja ja haittoja jokaiselle tasaisesti, niin miksi helsinkiläiset ovat niin innoissaan? Innostus on tietysti ymmärrettävää, jos tilanne on juuri niinkuin se näyttää olevan, eli vain Vantaa ja Espoo häviävät yhdistymisessä.

Mitä me häviämme? Eninten pelkään demokratian puolesta. Yli miljoonan asukaan hyvin heterogeenisessä kaupungissa saattaisi ihminen tallautua mennen tullen. Vahva paikallinen päätöksenteko on taas varmaankin poissuljettua, koska siihenhän yhdistymisellä nimenomaan pyritään. Onhan meillä jo nyt ylikunnallisia päätöksentekoelimiä ja yhteistyöhankkeita, mutta jos ne eivät riitä tai päätöksiä syntyy liian hitaasti ja "väärin", niin en usko, että yksi yhteinen valtuusto haluaisi riippakivekseen vahvoja kaupunginosavaltuustoja. Vantaan kannalta yksi merkittävä miinus on myös tuotantotapojen ja hallinnon yhdentyminen, mikä tietäisi vantaalaisille lisälaskua vanhojen velkojen lisäksi. Kovin paljon on parannettavaa, mutta väitän, että Vantaa on osannut karsia ilmat pois organisaatiosta ja palveluita pystytään tuottamaan monella toimialalla kustannustehokkaasti ilman, että käyttäjät kärsivät. Kolmas merkittävä miinus on tietysti oman kaupunkisuunnittelun menettäminen. Yhtenäiseen maankäytön ja liikenteen suunnitteluunhan yhdistymisellä tietysti tähdätään, mutta minusta se on myös toteutettavissa vapaaehtoisella yhteistyöllä.

Ajatustani on hankala selittää, mutta näen, että nimenomaan isot maankäytön suunnittelun linjat on mahdollista toteuttaa ilman kaupunkien yhdistymistä. Kun taas asemakaavat ovat ne, jotka kiinnnostavat asukkaita ja aiheuttavat intohimoja. Jos koko pääkaupunkiseutu on yhtä isoa kaupunkia, pelkään, että moni nykyinen pienempi/vanhempi/syrjäisempi asuinalue jää kaavoitusjonon hännille rauhassa ränsistymään ja kaipailemaan lähipalveluitaan. Ja jos taas pidetään mittavat kaavoitustoimet ja jokaisella perustajakaupungilla on edelleen omat suunnittelijansa ja arkkitehtinsä, jotka pitävät hommat pyörimässä, niin miksi yhdistyä? Mitä siinä sitten voitetaan nykytilanteeseen nähden?

Yllä olevan sekavuudesta voi varmaan päätellä, etten ole löytänyt vielä yhtään Vantaan kannalta positiivista puolta yhdistymisestä. Kaikki hyvät asiat ovat minusta täysin toteutettavissa yhteistyön kautta, jos kerran tahtoa alueen kehittämiseen näin valtavasti on. Koko maan kannalta tietysti joka suhteessa yhtenäinen metropoli-alue (joka kyllä sitten pitäisi kattaa koko Etelä-Suomen lääni) olisi mittava vetovoimatekijä ja luultavasti parantaisi koko Suomen kilpailukykyä. Ja sitten taas palataan siihen, että parannetaanko kilpailukykyä uhraamalla alueen ihmiset? Päätökset ja päättäjät viedään niin kauas, ettei kukaan enää tiedä mistä puhutaan ja kenen rahalla.

Blaah...Päätös selvityksestä tullee meille heti ensimmäiseen valtuustoon, joten heipat pehmeälle laskulle :)

Ihanaa arkea

Eevillä on sitten uhmaikä. Vähän aikaa olikin voittajaolo, mutta 2 ja ½ vuotias palauttaa aika nopeasti jalat maan pinnalle. Tänään ensin "äävi" makasi lähes tunnin eteisen lattialla hysteerisesti huutaen ja nyt sama alkoi sängyssä. Joku voi toki ihmetellä mitä minä teen koneella, mutta kun huudon ydin on "Mene pois", niin katsoin parhaimmaksi antaa tilanteen hieman rauhoittua. Ei ole nyt television kasvatusohjelmien opeista apua, vaikka kuinka yritän muistella super-nannyjen suosituksia. Mitä tehdä kun toinen saa järjettömän kohtauksen tyhjästä? Nyt päällä oleva tilanne siis alkoi siitä, että Eevi unissaan itkeskeli ja ajattelin käydä vähän silittämässä. Huomattuaan minut sängyn laidalla alkoi huuto, josta ei nyt näytä loppua tulevan. Ja raivo vain pahenee, kun yritän olla edes samassa huoneessa. Nyt karjunnan sisältö muuttui lauseeksi "En halua mennä". Ja luoja yksin tietää mihin pitäisi mennä keskellä yötä.

No jotain positiivistakin. Eevi on ollut ilman vaippaa lauantaista asti! Ainoastaan yhdet pissat on tullut housuun ja nekin matkalla vessaan. Tarhassa ulkoilukin sujui jo ilman vaippaa, joten hyvältä näyttää. Potalle neiti ei suostu, vaan pitää käydä pöntöllä. Onneksi oli jo hieman ennakoiden ostettu pienennys-rengas, tai mikä ikinä sen härvelin nimi onkaan, joka estää luiskahtamasta pönttöön.

Ja äsken pidin tekstissä hetken tauon, sillä kelpasin yllättäen peittelemään, antamaan maitoa ja tyynyn. Eevi siis oli sängyssä väärinpäin, mutta kääntämisehdotus meinasi taas laukaista kiukun, joten katsoin viisaammaksi olla edes suostuttelematta ja suosiolla siirtää unikaverit ja tyynyt toiseen päähän. Ole tässä sitten samalla aaltopituudella.

Missä oikeasti mätti?

Vaikka itselle edelleen leviää typerä virne puhuttaessa kunnallisvaalien tuloksesta, niin olen kuitenkin yrittänyt pohtia ja seurailla vaalien tuloksesta käytyä keskustelua. Tuomioja lyttäsi kampanjan, josta osittain olen ihan samaa mieltä ja Guzenina-Richardsson luonnollisesti puolusti uuden puoluejohdon valmistelemaa linjaa, jolla haettiin "uutta". En ole vieläkään ihan vakuuttunut mitä uutta edustaa "I have a dream" tematiikka, varsinkaan kun Aslak sattui vielä vahingossa löytämään vuoden 2000 Demarinuorten kampanjamatskua, jossa lukee "Moni unelma on tahdon asia". No, kampanja tehtiin nyt näin ja sille ei enää mitään voi. Toinen selitys on ollut tehty politiikka, ihmisten yleinen tyytymättömyys sosialidemokraattiseen kunta- ja valtakunnan politiikkaan ja tätä selitystä kai pidetään yleisesti todennäköisempänä syynä. Tai ainakin se on armollisempi selitys. Olemme tehneet vastuullista politiikkaa, joitakin virhearviointejakin ja aika korjaa tilannetta eduksemme - näin kai yksinkertaistaen voisi luonnehtia kakkosselityksen ydintä.

Miksi siis sanon kakkosselitystä armollisemmaksi? Siksi, että siinä voi antaa synninpäästön itselleen ja nykyhetkelle. Virheet on tehty menneisyydessä, joku muu on tehnyt väärät päätökset ja suuntamme on oikea. Sanoisin kuitenkin, että Maria G-R oli aivan oikeassa kiinnittäessään huomionsa pieneen yksityiskohtaan, joka heijastelee suurempaa ongelmaa - Stadin demareiden vaalimökkiin, josta sai logoa siristellä. Me emme osaa tai halua kampanjoida. Listoillamme on edelleen kymmeniä ehdokkaita, jotka eivät oikeasti tee minkäänlaista vaalityötä. Listan keräämät äänet ratkaisevat, joten meillä ei yksinkertaisesti ole varaa hengaajiin. Esimerkiksi käy piskuinen Sipoo. Demarit hävisivät yhden paikan, siis olivat vaalien häviäjiä. Onko syy suhtautumisessa Helsingin toimintaan, kunnan kasvunäkymiin, tehty kuntapolitiikka laajemmin, ehdokasasettelu? Näissä voisi rypeä vaikka kuinka pitkään. Mutta se yksi paikka hävittiin 4:llä äänellä. Neljä vuotta sitten he hävisivät yhden paikan 3:lla äänellä. Tekivätkö kaikki ehdokkaat todella kaikkensa, että lista keräsi niin paljon ääniä kuin mahdollista? Oliko todella niin, että 5-10 ääntä oli ehdoton maksimi, johon listan häntä pystyi? 20 ääntä enemmän listalle ja hups, olisi puhuttu vaalien voittajasta...

Ihan samaa voi kysellä isompien kaupunkien kohdalla. Toki jos hävitään tuhansia ääniä, niin tehtävä on toivoton, mutta esimerkiksi Helsingissä suhteessa Vihreisiin pitäisi asetelman olla suhteellisen tasapainoinen. Ainoa ero vaalien alla oli se, että Vihreillä - niin puolueena kuin yksittäisinä ehdokkaina - oli mainoksia ja demareilla ei. Metrossa tilanne oikein kärjistyi. Stadin demareiden mainokset olivat niin pienellä fontilla, ettei niitä nähnyt lukea, enkä liioittele yhtään. Yksittäisten ehdokkaiden mainoksia en nähnyt yhtään, jollei lasketa perinteistä printtiä ja siinäkin esiintyi vain terävin kärki.

Jos taas nyt sanotaan, ettei kampanjoinnilla ole niin suurta merkitystä, niin pitäisin sitä aika uraauurtavana uutena ajatteluna. Häränpyllyä heittäisi muutaman vuoden päivittely Kokoomuksen kampanjoinnista, kopioinnista Ruotsista, SAK:n tv-mainoksen päivittely ja Soinin valtakunnallisen mainosarvon ihannointi. Jos siis ihmiset todella tekevät päätöksensä seuraamalla tiiviisti ajankohtaista päätöksentekoa kaupungin eri luottamuselimissä, niin miksi politiikan kiinnostuksen on katsottu laskeneen? Kyllä meidän jotenkin loogisia pitää olla, kun haemme syitä ja seurauksia vaalituloksiin, olipa kyse voittajista tai häviäjistä. Voitto ei voi aina tulla hyvällä kampanjalla ja häviö huonolla politiikalla.

Minä siis sanoisin suoraan, ettei sosialidemokratiassa ole mitään vikaa, mutta vaalityössämme on. Me emme osaa tehdä aikaan osuvia mainoksia, meillä ei ole rahaa tarpeeksi ehdokkaiden käytössä ja mikä ehkä pahinta, me olemme ruvenneet häpeämään historiaamme. Jossain uutuuden hössötyksessä on sujuvasti unohdettu mistä ja miten äänet kerätään. Onnistuneita esimerkkejä pitkän linjan takuuvarmasta työstä osoittavat esimerkiksi Leppäkorven Jaana ja Kähärän Siku. Jos meillä kaikki ehdokkaat tekisivät samalla intesiteetillä vaalityötä, niin uskoisin, että laatu oikeasti korvaisi määrän.

KIITOS!

Olipa huima ilta eilen. 450 ääntä ja nyt olen uusi valtuutettu! Kiitoksia todella paljon kaikille minua nyt ja vuosien varrella tukeneille! Olo on aika höttöinen, eikä vielä ihan tajunnassa ole mitä on tapahtunut, mutta hyvältä tuntuu!

Seurasin tuloksia ensin kotona ja sitten lähdin Helsinkiin juhlimaan. Aihetta juhlaan ei Demareilla pääkaupunkiseudulla varsinaisesti ole, kun paikkoja menetettiin vähän joka paikassa. Täytyy tulevina päivinä tutkia tarkemmin Vantaankin tulosta ja palata aiheeseen - nyt hetken vielä nautiskelen valtaisasta luottamuksen osoituksesta, jonka eilen sain.

Erityiskiitokset kuuluvat tietysti tukiporukalle ja Rajakylän asukkaille, naapureilleni. Sain Rajakylästä 144 ääntä, mikä tarkoittaa tämän äänestysalueen ykköspaikkaa ja luo toki paineita toimia konkreettisesti alueemme hyväksi. Odotuksia varmasti on. Onneksi töitä tehdään kuitenkin porukalla.

Viimeistä viedään

Ennakkoäänestys on päättynyt ja vilkasta oli. Suunta näyttää hyvältä, vaikkakin Vantaalla prosentti oli 18,5, eli selvästi alle koko maan ennakkoäänestysprosentin. Mutta ei kannatakaan vertailla koko maahan, sillä Vantaahan otti 2004 vaaleissa kyseenalaisen kunnian olla hännänhuippu äänestysaktiivisuudessa. Viime vaaleissa vain 50,8% vantaalaisista käytti äänioikeuttaan. Nyt ollaan kuitenkin hienoisessa nousussa. Uskaltaisin jopa veikkailla, että ei tämä ainakaan rökäletappiota voi ennustaa meille.

Oma vaalityöni on ensi viikonlopun lehtimainosta lukuunottamatta tehty. Huomenna meillä on vapaa-ajan lautakunta ja torstai aamuna kukonlaulun aikaan suuntaan lentokentälle. Koko vuonna minulla on 3 pidempää työmatkaa ja tietysti yksi osuu pahimmalle mahdolliselle viikonlopulle. Palaan Barcelonasta kansainvälisen kattojärjestömme UNI:n nuorten konferenssista sunnuntaina. Mikäli ilmat suosivat, palaan kotiin sopivasti ennen vaalilähetysten alkua. Jännitän tuloksia sitten pienimuotoisissa vaalivalvojaisissa kotosalla. Eevi ja Aslak lähtevät huomenna Lappiin ja palaavat vasta maanantaina, joten tuloksesta riippuen joko korkkaan skumpat tai mökötän yksikseni.

Summa summarum, nyt on kaikki muiden käsissä. Olen tehnyt asukaskyselyn, jakanut mainoksia, suunnitellut lehtimainoksia, jutellut ihmisten kanssa sateessa ja auringossa, vastaillut sähköposteihin ja yrittänyt olla oma itseni - muuhun ei näillä rahkeilla pysty, toivon tietysti kädet kyynerpäitä myöden ristissä, että se riittää valtuustopaikkaan. Toivottavasti noin 280 vantaalaista uskoo kykyihini kuten minä :)

Tärkeimmät asiat vielä kerran:
1. Asumisen on oltava järkevän hintaista, meidän on jatkossakin tarjottava erityisesti perheille ja työuraansa aloittaville nuorille kohtuuhintaisia vuokra- ja asumisoikeusasuntoja. Kunnan on rakennettava vanhusten palveluasuntoja.

2. Lasten ja nuorten palveluihin pitää panostaa, meillä ei enää ole muita vaihtoehtoja, kuin turvata tasapainoinen elämänalku pienimmille kuntalaisille. Asteittain on siirryttävä maksuttomaan päivähoitoon ja eheytettyyn koulupäivään.

3. Täydennysrakentamisella ja kunnostamisella on parannettava vanhojen asuinalueiden asemaa ja viihtyisyyttä. Esimerkiksi terveysasemien ja koulujen taso ei saa riippua asuinalueesta, vaan vantaalaisia pitää kohdella tasa-arvoisesti.

4. Lähiliikuntapaikat, ulkoilureitit ja uimahallit ovat Vantaan liikuntapalveluiden ydintoimintaa, joka palvelee monipuolisesti kaiken ikäisiä. Tästä pidän kiinni tulevaisuudessakin.

5. Tulevaisuutemme joukkoliikenne on raiteilla, olipa kyseessä Marja-rata tai metron jatkaminen, niin minä tuen. YTV:n maksujärjestelmän tulee perustua matkan pituuteen, ei kuntarajoihin. Liityntäparkkeja on rakennettava lisää.

Mukavaa!

Onhan vaalitilaisuuksia ollut jo useampia, mutta eilen kunnolla alkoivat kauppojen kulmilla seisoskelut. Tänään oltiin vaaliauton ja soppatykin kanssa Länsimäessä. Ehdokkaita ja asukkaita oli paljon. Soppa oli jaettu 50 minuutissa, mikä on ehkä uusi ennätys meidän Alepalla. Paljon oli tuttuja ja onneksi ihan uusiakin kasvoja, joista yllättävän moni tuli nimenomaan minua jututtamaan. Nyt voi sanoa, että onneksi Kimmo Kiljunen on Genevessä :)

Eilinen ei ollut ihan samanlainen succé. Olin Ilolassa yksin. Siis ei muita ehdokkaita, vain minä, vaaliauto kahden talkoolaisen kera ja vesisade. Jalat kastuivat ja palelsi, mikä tiesi kurkkukipua tälle päivälle. Olin puhumassa 50:lle eläkkeensaajalle puolilta päivin ja sen jälkeen ääni olikin melkein kaput. Ei oikein olisi varaa nyt sairastua...Olo on onneksi sellainen, että luulen tilanteen korjaantuvan yöunilla.

Päivällä soitteli myös Vantaan Sanomien toimittaja Hakunilan uimahalli asiasta (edellisessä postauksessani). Kyseli taustoja ja miksi me vastustamme hallin myymistä yksityiselle toimijalle. Puhuttiin pitkään ja sitten hän ikäänkuin yhteenvetona kysyi: "Niin, siis teidän mielestä tästä asiasta pitää ensin tehdä päätös?" Vastaa siinä sitten kohteliaasti ja sivistyneesti. Kyllä, minun ja muiden lautakuntamme demareiden (ainakin) mielestä investointisuunnitelmasta ja talousarvioesityksestä pitää olla jonkun lautakunnan päätös. Eikä tehtyä päätöstä voi toisen toimialan virkamies muuttaa ilman poliittista käsittelyä. Mitä ihmettä me muuten tekisimme poliittisesti valituilla luottamushenkilöillä? Saas nähdä mitä viikonlopun lehdessä lukee. Vaalityön kannalta olen luonnollisesti vain tyytyväinen, että tämä hässäkkä osui juuri tähän ajankohtaan.

Huominen ilta menee kokouksessa, perjantai naapurin tupareissa ja viikonloppuna sitten taas pyöritäänkin sopan ja kahvin kanssa Hakunilassa, Tikkurilassa ja Rajakylässä. Ja lisäksi käyn äänestämässä - itseäni!

Ps. Hyvää Hetan ja valkoisen kepin päivää kaikille - vaikka ilta onkin jo pitkällä.

Uimahalli EI ole myynnissä

Perjantain Hesarissa oli iso juttu Vantaan ensi vuoden talousarviosta. Kuva oli uimahallista ja teksti kuului vapaasti niin, että Vantaan etsii Hakunilan uimahallille ostajaa, tilojen vuokraaminen ulkopuolisille toimijoille on jo tavallista Espoossa. Tämähän oli ihan puppua. Vantaan vapaa-ajan lautakunta tai mikään muukaan instanssi ei ole kertaakaan käsitellyt Hakunilan uimahallin myymis- tai vuokraamissuunnitelmia. Päinvastoin, liikuntatoimen investointisuunnitelmassa jälleen vahvistimme korjausaikataulun.

Tänään aamupäivällä Finlandia Trophyssä törmäsin vielä liikuntatoimenjohtaja Hannu Vikmaniin, joka vahvisti, että kertaalleen Kokoomuksen valtuustoryhmän pj. Heikki Heinimäki oli myymistä väläyttänyt ja Vikman oli torjunut asian saman tien. Olisi täysin tuoreen ja hyvin käyntiin lähteneen liikuntastrategiamme vastaista myydä kaupungin liikuntatiloja. Vieläpä itäisimmältä Vantaalta, jonne ei jäisi näin ollen yhtään kaupungin sisäliikuntatilaa, jollei koulujen saleja lasketa. Vasta vajaa vuosi sitten esimerkiksi päätimme myöntää kaikille yli 70-vuotiaille vapaan (maksuttoman) käyttöoikeuden kaupungin liikuntatiloihin, mikä siis idässä tarkoittaa vain Hakunilan uimahallia ja yhtä kuntosalia.

Soitin eilen Hesarin toimitukseen, josta luvattiin tehdä oikaisu. Oikaisuthan ovat kärpäsen kakan kokoisia, eli vahinko ei välttämättä korjaannu - eikä varsinkaan nyt, kun edes oikaisua ei ollut lehdessä. Tutkin tietysti tarkkaan vielä huomisen lehden ja todella toivon, että täysin perätön teksti korjaantuu. Vapaa-ajan lautakunnan sosialidemokraattinen ryhmä ei missään tapauksessa tue Hakunilan hallin myymistä, vaikka ajatus Kokoomuksen porukoissa saisikin tuulta allensa. Varsinkin vaalien ollessa näin lähellä, voisi Kokoomusjohto tulla reilusti esiin ajamiensa asioiden kanssa, eikä läväytellä niitä päämedioihin ikäänkuin päätettyinä faktoina.

Pumpulista Nobeliin

Kovin kauan ei rauhallinen rinnakaiselo Villa Pumpulissa onnistunut, valitettavasti. Eilen aamuyöllä joku naapureista oli soittanut poliisit ja talo tyhjennettiin. Tänään tilakeskus oli jo vaihdattanut lukot ja talo on hetki sitten tulleen tiedon mukaan edelleen tyhjillään. Rauhallisesti nuoret olivat poistuneet, kuten lupasivat, mutta tärkeämpää olisi ollut oleskella rauhallisesti. Välit naapureihin ovat arvatenkin tulehtuneet ja vastustus on entistä ärhäkämpää. Mikäli taloa tulevaisuudessa esitetään nuorten omaan käyttöön heidän omien suunnitelmiensa mukaisesti, tulee valitusten määrästä varmasti suuri. Terveystarkastaja tulee maanantaina tekemään mittauksia ja kuntoselvitys etenee huomattavasti. Samoin tietysti arviot kunnostuksen kustannuksista.

Muilta uutisiltaan päivä on puolestaan on ollut loistava; Ahtisaari sai vihdoin ansaitsemansa Nobelin rauhanpalkinnon. Itse hän arvioi Namibian olleen ratkaiseva tekijä, mutta minä korostaisin toimintaa Kosovossa. Luulen, että meillä ei edes oikein ymmärretä Ahtisaaren kansainvälistä osaamista ja arvostusta. Ehkäpä tilanne nyt korjaantuu. Ulkonäkö ei todellakaan ole politiikassa merkittävää, kun mennään lööppejä syvemmälle. Kai tämä sama koskee Halosta...

Latupuistoon uimala!

Olen muutaman päivän pyöritellyt mielessäni erilaisia tapoja parantaa oman asuinalueemme viihtyisyyttä ja pohtinut ristiriitoja asukkaiden toiveiden ja kaupungin suunnitelmien välillä. Yksi selkein on Latupuiston alue. Kyseessä on useampaan tiehen rajautuva metsikkö, jossa nykyisellään on ulkoilureitti, crossipyörille sopivia monttuja ja muuta virkistysaluetta. Yhdeltä reunalta alue loppuu liikunta"puistoon". Heittomerkit siksi, että urheilukenttää, tenniskenttiä tai ulkoilureittejä ei ole kunnostettu miesmuistiin. Lähituntumaan rakennettiin reilu vuosi sitten skeittialue ja rantalentiskentät. Siis voidaan puhua jo lähiliikuntapuistosta. Kunnostuksen puutteelle selityksenä on aina alueelle hyväksytty kaava, joka odottaa toteutumistaan. Tenniskentät poistuvat ja tilalle tulee kevytrakenteinen futishalli. Samalla kunnostetaan pururatoja, huoltorakennus ja urheilukenttä ja tehdään maisemointitöitä. Vajaan kilometrin päässä tästä on Campo sportcenter, jossa on sulkapallo-, salibandy- ja tenniskentät ja minigolf.
Väliin jäävälle alueelle, metsikön tilalle on suunniteltu asuntorakentamista.

Lähes kaikki yhdistykset mitä nyt kuvitella saattaa, ovat ottaneet negatiivisen kannan asuntorakentamiseen ko. alueelle. Täydennysrakentamista tarvitaan, siitä ei pääse mihinkään, mutta löytyisikö vielä joku muu ratkaisu? Tuntuu järjettömältä toteuttaa suunnitelmat, joita lähes kaikki alueen asukkaat, työntekijät ja yhdistykset vastustavat. Mutta mitä muuta alueelle tehtäisiin? Joku vaihtoehto pitää tarjota.

Pamahti tuossa sitten mieleeni niinkin suureellinen idea, kuin maauimala. Sijainti olisi mitä mainioin, jopa parkkipaikat ovat kaavassa valmiina, koska liikuntapuisto niitä tarvitsee. Uimala varmasti vähentäisi Kuusijärven ylikäyttöä ja tarjoaisi tietysti erikoislaatuisen lähipalvelun. Käyttäjäkuntaa riittäisi, sitä en epäile, mutta kustannukset ovat tietysti kovat. Mutta unelmiahan pitää olla. Voin jo mielessäni nähdä kaiken kansan liikuntapalveluista koostuvan keitaan, jossa kaikenikäiset voisivat kokoontua yhteen. Metsiköstä jäisi hyvä suoja teiden varsille, mutta varsinaiselle uimala-alueelle pitäisi tietysti suunnitella Kumpulan kaltainen nurmialue. Ohjattua vesiliikuntaa, uimakouluja, leikkipaikka ja viihtyisä kahvila...

Toki maauimalakin veisi tilan ulkoilureiteiltä ja päiväkotien metsäretkiltä, mutta uskoisin, että moni asuntorakentamisen vastustaja olisi valmis kannattamaan liikuntapuiston jalostamista tavalla, joka ei ole mieleen tullutkaan. Ja minun mieleeni ei tule yrittäkään laskea idealle hintaa ja vuosittaisia kuluja, mutta jos ihmiset suhtautuvat tosissaan hiihtoputkiin ja ylisuuriin ostoskeskuksiin, niin miksei maauimalaankin. Siinä vasta olisikin imagoarvoa!

Vanhat asuinalueet uuteen loistoon

Toteutin Länsimäen ja Rajakylän asukkaille asukaskyselyn lokakuun alkupuolella. Kyselyn tavoitteena oli kartoittaa asukkaiden tyytyväisyyttä alueemme nykyisiin palveluihin, kehittämiskohteita ja nimenomaan tärkeysjärjestystä tulevia hankkeita varten. Tänään oli tulosten julkistamis- ja keskustelutilaisuus Länsimäen järjestötilalla, johon jokunen asukas onneksi saapui paikalle.

Vastauksia kertyi 136, noin 60 % Rajakylästä ja 40 % Länsimäestä. Suurin vastaajaryhmä olivat 30-40 vuotiaat perheelliset. Vastausten perusteella kolme selkeästi eniten käytettyä julkista palvelua ovat terveys- ja sosiaaliasema, kirjasto sekä hammashoitola. Tyytyväisyyskysymyksessä ykköseksi kiri kirjasto, jonka ystävällistä henkilökuntaa kiiteltiin ihan erikseen. Kakkoseksi nousi julkinen liikenne, joka osaltaan tietysti selittyy metron läheisyydellä ja kolmannen sijan jakoivat terveysasema sekä ulkoilureitit/muut liikuntapaikat.

Mielenkiintoisin osa kyselyssä on tietysti uuden valtuustokauden alkaessa parannusta vaativat palvelut ja niiden tärkeysjärjestys. Jopa 65 % vastaajista piti liikenneturvallisuutta alueemme suurimpana heikkoutena ja seuraavina tulivat terveysasema ja liikuntapaikat. Itse tulkitsisin samojen vastausten nousemisen sekä tyytyväisyys- että tyytymättömyys puolella niin, että käytön ollessa satunnaista kaikki on ok, mutta säännöllisesti asioidessa tai harrastettaessa puutteet alkavat häiritsemään.

Priorisoinnissa ykköseksi nousi henkilökunnan määrän lisääminen kaikissa peruspalveluissa, päivähoidosta nuorisotaloon ja terveydenhoitoon. Huoli lapsista ja nuorista on suuri. Samaan huoleen liittyi monen kommentti liikennenopeuksien rajoittamisesta, teiden kunnossapidosta, valaistuksesta ja kävelyteistä. On ehdottoman tärkeää myös kyselyyn vastanneiden mielestä rakentaa Maratontien ja Länsimäentien risteykseen liikenneympyrä viivyttelemättä. Moni esitti myös hidasteita, valvontakameroita tai läpiajokieltoa Maratontielle. Paheksuntaa herätti julkisen liikenteen kaahailu ko. tiellä.

Puolet vastaajista nosti tärkeysjärjestys listalla kolmanneksi yleisen siisteyden ja viihtyvyyden lisäämisen, mutta vielä useampi viittasi siihen kommenteissaan. Kuten monella muullakin Vantaan vanhemmalla asuinalueella, kaikki on periaatteessa hyvin, julkiset ja yksityiset peruspalvelut löytyvät, mutta kaikki tuntuu olevan vähän tuuliajolla. Yhteisestä ympäristöstä ei viitsitä huolehtia, kun ei sitä tee kaupunkikaan. Lajittelupisteet ovat vaillinaisia, leikkipuistot osittain retuperällä, aidat korjaamattomia, lähiliikuntapaikkoja ei ole kunnostettu vuosiin ja liikekiinteistöt lähimaastoineen ovat useimmille luotaantyöntäviä. Tälläkö rakennetaan Vantaan vetovoimaisuutta? Kunnossapito on joka tapauksessa halvempaa kuin peruskorjaaminen, joten olisi korkea aika tehdä asuinalueistamme viihtyisiä, siistejä ja eri ikäisten tarpeet huomioivia yhteisöjä, joiden palvelutarjonta on varmasti oikein mitoitettua. Minulla on nyt aikaisempien teemojeni lisäksi lista, jossa riittää työtä useammaksikin valtuustokaudeksi ja jaan sitä mielelläni.

Vastaajien kesken arvotun Helsinki-Tukholman risteilyn voitti Susanna Karppanen Länsimäestä. Kyselyn tulokset ovat kokonaisuudessaan nähtävissä piakkoin nettisivuillani.

Menestyksekäs asukaskysely sulkeutuu

Länsimäki-Rajakylän asukkaille suunnattu asukaskysely sulkeutuu muutaman tunnin kuluttua. Kyselyllä on kartoitettu julkisten palveluiden käyttöä, kehittämistä/tyytyväisyyttä ja toiveita siitä, mitä ensi sijaisesti pitäisi ajaa eteenpäin tulevalla valtuustokaudella. Kysely sulkeutuu kolmen tunnin kuluttua, eli joku saattaa vielä ehtiä vastaamaan. Nyt vastauksia on tullut kuitenkin jo huimat 135! Se on aika paljon enemmän kuin uskalsin toivoa ja tuloksilla on jotain tilastollistakin arvoa.

Tulosten julkistamistilaisuus on ylihuomenna, siis sunnuntaina 5.10. klo 15 Länsimäen järjestötilalla (Kilpakuja 1). Keskustelun lisäksi arvotaan yhteystietonsa jättäneiden kesken Helsinki-Tukholma risteily ja on tarjolla kahvia ja pullaakin. Toivottavasti jokunen asukas saapuu paikalle.

Huomenna vaalityö jatkuu perinteisemmissä merkeissä Tikkurilan maalaismarkkinoilla, jaan kortteja ja karkkeja noin 10-12 Peltolan torilla Vantaan demareiden teltalla.

Tuottavuutta ja tehokkuutta työrauhalla

Kolmosen vaalikeskustelu on tuskaisa. Aikamoista muunneltua totuutta. Ostovoima kuulemma meilläkin kasvaa verohelpotusten ja palkankorotusten myötä. En nyt ymmärrä. Jos meidän asuntolainamme korko on noussut tämän vuoden aikana n. 1,5 %, inflaatio on jossain 4 % tienoilla , päivähoitomaksu nousi 33 euroa/kk ja dieselin hinta on noussut aika tuntuvasti, niin miten ihmeessä meidän ostovoimamme on kasvanut? Ei nyt näyttänyt tilille napsahtavan kuitenkaan 20 % palkankorotuksia.

Asiasta ihan toiseen, tai taloudessa pysyttelen välillisesti. Olin maanantaina kuuntelemassa Uutispäivä Demarin työ- ja talousseminaaria. Oli oikein hyviä puhujia, mutta yksi oli ehdottomasti ylitse muiden - professori Juha Siltala. Aivan mielettömän hieno mini-luento siitä, miksi maailman taloudessa ollaan missä ollaan ja mihin ja miten meidän tulisi suunnata. Osittain hän käytti sellaista sanastoa, että piti vielä tiistaikin pohdiskella, mutta kertoo jotain puheen vaikuttavuudesta.

Yksi tärkein huomio minusta oli, että olemme hakeneet kunnissa tuottavuutta aivan väärin. Bisnesmaailmasta on suoraan siirretty organisaation kehittämismallit ja sanat, palkattu laatu-, kehittämis-, henkilöstö-, prosessi- ja auditointijohtajia ja tuotettu järjetön määrä itse itseään ruokkivaa byrokratiaa. On unohdettu ihmiset. Siltalan arvio oli, että jos antaisimme ihmisten rauhassa tehdä kutsumustyötään, niin tuottavuus paranisi huimasti. Sen sijaan, että hoivapuolelle suuntautuneet ihmiset täyttelevät laaturaportteja neljännesvuosittain ja asiakaskäyntejä päivittäin, tulisi heidän antaa nauttia työstään ja oman työyhteisönsä kehittämisestä. Taustalla voidaan henkilökuntaa "rasittamatta" hoitaa rakenteellisia uudistuksia ja huolehtia resursseista, mutta työntekijät antavat itsestään enemmän, voivat paremmin (poissaolot vähenevät) ja näin ollen tuottavuus kasvaa.

Allekirjoitan väittämän kyllä lähes täysin. Itse tiedän mitä organisaatiossa saadaan aikaan tuomalla bisnesajattelu yhteisöön, johon työntekijät ovat hakeutuneet aivan eri eetoksella.

Työyhteisöstä ja työntekijöistä aidosti huolehtimalla tuottavuus ja tehokkuus kasvaa taatusti nykyisiä malleja enemmän. Ja toisaalta mitä voisimme menettää kokeilemalla? Jos nyt on nähtävissä joka puolella yhteisöllisyyden väheneminen, pahoinvoinnin lisääntyminen ja yleinen välinpitämättömyys, niin eikö olisi aika olla inhimillinen? Antaa työntekijöiden oikeasti olla kehittämässä ja tekemässä omaa työtään sen sijaan, että jostain toimialan johdosta määritellään tunnusluvut, joiden tavoittaminen tuo autuuden. Kuinka paljon energiaa hukataankaan papereiden täytättämiseen ja siitä aiheutuvaan purnaamiseen. Samassa persoonassa harvoin on hoivaa ja bisnestä siinä määrin, että niitä molempia hauaisi työkseen tehdä.

Toki kuntien välinen vertailu vaikeutuu, päätöksenteossa ei voidakaan tukeutua tilastoihin ja riskinä on, että joissain yksiköissä raha ei tuo maksimaalista tuottoa. Olisikin luotava audintointikanavat asiakkaiden eli kuntalaisten suuntaan, eikä henkilökunnan harteille. Katsottaisiin mihin päädyttäisiin.

Raskas viikko

Onpahan ollut viikko. Kauhajoki nostaa paljon kysymyksiä ja ajatuksia pintaan. Osuvasti tälle viikolle mahtui vapaa-ajan lautakunnan kokous, jonka yhtenä aiheena oli alkavat lähiö-projektit, joilla yritetään luoda edellytyksiä rauhaiselle yhteiselolle, lisätä viihtyisyyttä ja vastuunakantoa naapureista. Erityisesti Korso-Koivukylä alue on noussut huonossa mielessä esiin. Osa nuorista puhuu itsekin asuvansa slummissa. Mitään kamalaa ei ole vielä tapahtunut, mutta nuorisotoimen johtajan sanoin: "Siellä on aivan liian vähän aikuisia." Tilanne on kriisiytymässä, nyt ovat viimeiset hetket toimia - oikeasti.

Seuraavana iltana, eli eilen olin kuuntelemassa Villa Pumpulin talonvaltaajia ja vallatun talon naapureita. Nuorisotoimi oli kutsunut pikähälytyksellä koolle epämuodollisen keskustelutilaisuuden. Kymmenkunta naapuria oli esittämässä kysymyksiä lähinnä virkamiehille. Toki valtaajatkin saivat esitellä suunniteltua toimintaansa, jonka yksi painavimmista linjauksista on, että toiminta on täysin päihteetöntä. Suunnitteilla on joogakerhoa, kasvisruokakurssia, pihakonsertteja lähinnä lapsille, kirpputoria, kellarissa bänditoimintaa jne. Siis nuorten, mutta aikuisten ihmisten kokoontumista vaihtoehtoiseksi koetun toiminnan äärellä. Tätähän joka paikassa peräänkuulutetaan? Järkevää, vastuullista toimintaa ilman päihteitä, nuorten itsensä toteuttamana. Ihan näin yksimielistä porukka ei kuitenkaan ollut toiminnan tukemisesta...Äänihaitat erityisesti epäilyttivät, samoin talon kunnostuksesta koituvat kulut.

Talo kieltämättä on ison korjauksen tarpeessa, mutta on selvää, että päättyi tämä valtaus miten tahansa, ei tilakeskuksella ole enää vaihtoehtona seisottaa Villa Pumpulia tyhjillään, kunnostamattomana. Jotain toimintaa tai käyttöä sille on osoitettava. Yksi iso kysymys oli myös, miten Vantaa suhtautuu laittomaan toimintaan. Kuunneltuani virkamiehiä ei minusta asiassa ole epäselvää. Neuvottelut valtaajien kanssa jatkuvat hyvässä hengessä kuten tähänkin asti, toivottavasti päätyen kunnostukseen heidän tarpeisiinsa. Mutta sillä välin, kun eri päätäntäelimissä asioita vasta käsitellään, eli rakennuslupaa, käyttötarkoituksen muutosta, taloutta ja töiden aloittamista, pitää talon olla tyhjä. Oleskelu on laitonta ja tilakeskuksen virkamiehet ovat virkavastuullisia, joten heillä ei ole mahdollisuutta sulkea silmiään tilanteelta. Vaikka olisi kiva sanoa, että olkaa vaan täällä sen aikaa, että työt alkavat, niin se ei vaan onnistu. Ja tämä ei minusta saa olla asia, joka kaataa hankkeen. Tosin valtaajat itse todistivat olevansa täysin pasifistisin mielin liikkeellä, he poistuvat mutisematta heti, jos/kun häätö tulee.

Tänään pääsinkin tutustumaan Eevin kanssa ensimmäistä kertaa Myyrmäen iltapäivystykseen. Viime yönä ei juurikaan nukuttu, kun neidin sormista ja varpaista kuoriutuu nahkat. Selitykseksi tuli kummallinen jälkireaktio viime viikoiseen enterorokkoon. Nyt laitellaan lääkerasvaa, ettei kutise tai tulehdu. Mutta asia oli, että kohuttu iltapäivystys toimi mainiosti. Kolme tuntia reissuun meni kaiken kaikkiaan (ajomatkat, käynti, apteekki), mutta niin menee joka paikassa. Muutama lehtiteline olisi kiva, joku lelunurkka (vaikka ne levittävätkin pöpöjä) ja kahviautomaatti, mutta muutoin ei valittamista. Tikkurilaan tai Hakunilaan pitäisi ehdottomasti saada Itä-Vantaata palveleva iltapäivystys!

Vaaliteemat lopulta!

Nonni, nyt on teemat paperilla. Aina vaan meinaa viime tippaan jäädä viimeinen hionta, "varastaminen" ja ylimääräisten sanojen ja rivien ruodinta. Nyt saa muut ruotia :)

Palkansaajien ansioista aivan liian suuri osa menee asumiseen. Pääkaupunkiseudulla asumiskustannukset ovat karanneet erityisesti palvelualojen työntekijöiden ulottuvilta. Tässä tilanteessa työvoiman liikkuvuutta on hankalaa lisätä, työ ei aina kohtaa tekijäänsä.

Vantaalla on varmistettava, että etenkin työuraansa aloittavat nuoret sekä lapsiperheet voivat löytää maksukyvylleen sopivia vuokra-asuntoja. Meidän on osoitettava edullisia tontteja kohtuuhintaiseen vuokra-asunto- ja asumisoikeusasuntotuotantoon.

Vanhojen asuinalueiden onnistuneella täydennysrakennus- ja peruskorjaus/kunnostussuunnittelulla on varmistettava yksityisten ja julkisten palveluiden hyvä tavoitettavuus, alueiden viihtyisyys ja eri ikäiset huomioivat harrastusmahdollisuudet.

Pieniin kannattaa panostaa. Neuvolatoiminnasta, päivähoidosta tai perusopetuksesta säästäminen kalahtaa omaan nilkkaan pitkällä tähtäimellä - aina. Erityisopetuksen voimavaroja on lisättävä; erityislasten, muuta kuin suomea äidinkielenään puhuvien tai muutoin erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten sivuuttaminen on välinpitämättömyyttä, johon meillä ei ole varaa.

Suomi siirtyy askel askeleelta kohti "aina auki" -yhteiskuntaa. Se merkitsee piteneviä aukioloaikoja ja pyhäpäivien muuttumista työpäiviksi. Muuttuvien työaikojen mukana myös muiden yhteiskunnan palveluiden (kuten päivähoito, julkinen liikenne, terveydenhoito) tulee venyä, jotta kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet tasapainoiseen perhe-elämään, vapaa-aikaan ja palvelujen ja etuuksien käyttöön.

Tasa-arvoisen ja viihtyisän Vantaan puolesta,
Hanna Kuntsi

Aikaista tukemista

Oltiin henkilöstöpäivillä eilisestä tähän iltapäivään. Kaiken kaikkiaan oli oikein onnistunut kokoontuminen. Ehdoton asipuolen helmi oli tänään kuultu Patrik Degermanin luento tavoitteiden asettamisesta ja tiimityöstä. Tarina kiertyi hänen ja Veikka Gustavssonin kahden miehen retkikunnan matkan ympärille, miten he päätyivät etelänapamantereella vuorelle, jolla kukaan ei ollut aiemmin käynyt. Kuvat olivat huimia ja huippuesiintyjän tarinankuljetus niin mukaansatempaavaa, että valvottu yökin unohtui.

Päivämme avasi luonnollisesti Ann Selin, joka myös pohti ääneen mahdollista ehdokkuuttaan SAK:n tulevaksi puheenjohtajaksi. Marraskuun loppuun mennessä hän on luvannut päätöksensä kertoa, tai pikimitten, kun Ihalainen on virallisen ilmoituksen poisjäännistään antanut. Toki puheen jälkeen jäi päähän pyörimään, mitä oikeasti SAK:n tulevan pj:n tulisi edustaa ja hallita.

Uudet työpaikat syntyvät kohisten yksityiselle palvelusektorille. Työt jakautuvat uhkaavasti tekijöidensä taustan mukaan parempiin ja huonompiin töihin ja työsuhteiden silppuuntuminen on arkea. Ansiokehityksen pitää olla sidottu tuottavuuteen myös palvelualoilla, mittarit vaan pitää ensin yhdessä luoda. Näitä Selin on pyöritellyt jo kymmeniä vuosia. PAM osoitti menneellä sopimuskierroksella, että ymmärrämme alojemme ja yhteiskunnan muutokset ja osaamme olla niissä mukana. Yhdessä työnantajien kanssa on niin valtakunnallisella kuin paikallisellakin tasolla joustettu, haettu uusia työaikaratkaisuja, haettu luovasti keinoja tulla toimeen myös epävarman työn kanssa. Degerman itse asiassa viittasi tänään hieman tähän teemaan: määränpään saavuttamiseksi on oltava niin joustava kuin mahdollista, jotta esteet voi kiertää/ylittää suunnan pysyessä kuitenkin samana. Minusta Anissa on juuri tätä piirrettä. Periksiantamattomasti mennään kohti maalia välittämättä vanhoista kaavoista, joiden mukaan joitain asioita ei vaan voi tehdä niin tai näin. On kuitenkin tehty ja saavutettu tulosta. Ratkaisumalli on rakennettu vaikka tyhjästä. PAMin imagosta on tullut seitsemässä vuodessa myös Anin imago - tai toisinpäin. Vahvan johtajan vahva persoona antaa ehkä enemmän leimaa taustajärjestölle kuin toisinpäin.

Minä haluan, että Ann tekee myönteisen päätöksen ehdolle lähtemisestä. Ymmärrän täysin kaikki kipuilut päätöksen kanssa, asia ei todellakaan ole vähäpätöinen. Mutta nyt olisi oikea hetki. Nyt on nostettava keskiöön tulevaisuus, sitä Ann Selin edustaa.

integroiva syrjäytymisenehkäisijä - siis tarha!

Lisäys 16.9. : kirjoituksen toisessa kappaleessa on todella suuri lukuvirhe, johon on kommenteissa lisätietoa. Pahoittelen typeryyttäni, mutta en deletoi tekstiä.

Viime viikolla kuuntelin hetken aikaa Vantaan päivähoidon johtaja Sole Askola-Vehviläistä päiväkotiasioista. Hän aloitti alustuksensa 1800-luvun lopulta valoittaen koko päivähoitojärjestelmämme perusperiaatteita ja varhaiskasvatuksen syvimpiä juuria. Itse asiassa meillä kasvatetaan lapsia hyvin samoista lähtökohdista kuin jo sata vuotta sitten. Asia mitä aiemmin en niin tietoisesti ollut miettinyt, on päiväkotien sosiaalistava ja eheyttävä merkitys, joka nostettiin ykkösprioriteetiksi kansalaissodan jälkeen. Itse asiassa nyt ollaan ajassa, jolloin taas olisi tärkeä ymmärtää päivähoidon ja varhaiskasvatuksen integroiva tehtävä. Vantaalla päivähoito palautettiin sivistystoimen alaisuuteen tovi sitten, jolloin koko "opintie" on yhdessä putkessa. Alunperinhän varhaiskasvatus oli kouluhallituksen hallinnoimaa ja vasta 40-luvulla se siirtyi sosiaali- ja terveysministeriöön. Vantaan mallissa varsinkin on hyvin perusteltua, että myös varhaiskasvatus, eli päivähoito olisi maksuton. Miksi putken alkupää on eriarvoisessa asemassa?

Huomioni kiinnittyi myös joihinkin lukuihin. Noin vuosi sitten meilläkin keskusteltiin railakkaasti siitä, saako lapsi olla kokopäivähoidossa tai hoidossa lainkaan, jos toinen tai molemmat vanhemmista ovat kotona. Itse olen aina puolustanut lapsen subjektiivista oikeutta hyvään hoitoon. Mutta nyt kuulin aiheeseen liittyen faktojakin. Vantaalla on hoidossa 1300 lasta, joiden vanhemmista toinen tai molemmat ovat kotona. Käytämme laskennallisesti 58 euroa lasta kohden hoidon järjestämiseen. Summa ei tietenkään sisällä tilakuluja, jotka ovat tietysti olemassaan, vaikka lapsimäärä vaihtelisikin. Ja toisaalta kaupungin sisäiset vuokrat elävät hieman omaa elämäänsä ja vääristäisivät tilastot. Mutta takaisin aiheeseen...1300 lasta tekee siis vuositasolla 75 400 euroa. Mitä sillä rahalla tehtäisiin muutoin? Toki se on esimerkiksi 3-4 työntekijän palkka tai summa voisi olla vaikkapa materiaalihankinnoissa. Mutta jos vertailuksi otetaan laskelmat mitä yksi syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle - miljoona euroa. Vain yksi nuori. Jos 1300 lapselta evättäisiin hoito-oikeus, säästettäisiin hyvin lyhytnäköisellä politiikalla 12 vuodessa se, mitä maksettaisiin myöhempinä vuosina, kun porukasta yksi putoaisi kelkasta. Mikään ei tietysti takaa, että päivähoito pelastaisi maailman, mutta paremman alun elämälleen lapsi varmasti saa, jos on päivittäin paikka, jossa voi turvallisesti leikkiä, oppia ja syödä. Ja samalla vakavuudella pitäisi turvata lasten ja nuorten oikeudet täysi-ikäisyyteen saakka. Sadan syrjäytyneen sijaan luku voisikin todella olla se yksi.

Summa summarum, minun puolestani Vantaalla voitaisiin haudata lopullisesti subjektiivisen päivähoidon rajaamiskeskustelu ja keskittyä etsimään tehokkuutta muista toiminnoista.

Olen 42,5 älytön

Teinpä hauskan älyttömyystestin. En ole ihan älytön, mutta selitys ei taida valitettavasti löytyä taitavasta ostamisesta, tehokkaasta kokkauksesta, jämien hyödyntämisestä jne., vaan siitä, että syömme aika vähän kotona. Tai Eevi tietysti syö päivittäin, mutta siitä ei paljon poisheitettävää jää. Meidän viikoittaisella hiilidioksidijäljellä ajelisi autolla 7,6 kilometriä. Ei kovin paljon. Se hujahtaa, kun kerran ajaa Vaaralan Mäkkiin ja takaisin ja uskoisinpa, että kaikkien käärepapereiden ja muovipurkkien jälkeen on jälkemme taas kasvanut älyttömiin.

Vantaan taloudesta

Hesarin kunnallisvaalien blogilistalla - jonne löysin Jaanan ansiosta - suorastaan haastettiin ottamaan kantaa Vantaan talouden parantamiseen. Kovin tarkkoja lukujahan minulla, kuten ei suurimmalla osalla muillakaan ehdokkailla, ole käytettävissä, mutta joitain huomioita voi silti tehdä. Ensiksi pitää toki todeta, että kaupungin talous ei ole lähelläkään sitä ahdinkoa, mistä lähdettiin edellisiin vaaleihin. Monet hankalat ja mieliä kuohuttaneet päätökset viime vuosina ovat luoneet mahdollisuuksia parantaa mm. koulujen toimintaa.

Isot liikenneinvestoinnit kuitenkin rasittavat lähivuosina. Eilen istuimme Vantaan sos.dem. kunnallisjärjestön edustajistossa hyväksymässä vaaliohjelmaa ja tietysti taloudesta ja elinkeinoelämän kehittämisestä puhuttiin paljon. Uskon kaupunginhallituksen puheenjohtajaa, kun hän sanoi, että Vantaalla on myytävissä olevaa maaomaisuutta laskennallisesti 600 miljoonaa euron edestä! Jos siis nyt puhutaan talouskriisistä, jonka johdosta esim. sosiaali- ja terveystoimen pitäisi jollain aikavälillä säästää muutama miljoona, niin en ihan purematta niele väitettä. Vantaa joka tapauksessa sitoutunut valtion asuntopoliittisiin toimiin, joiden mukaan vuosittain pitäisi tuottaa n.400 kohtuuhintaista vuokra-asuntoa ja muutoinkin halutaan tiivistää kaupunkirakennetta ja ohjata asutusta tulevan Marja-radan varteen. Maata siis tullaan myymään. Maan myynti ei myöskään ole verrattavissa muun kaupungin omaisuuden myyntiin, vaan näen sen oikein hyvänä keinona parantaa taloustilannetta.

Menojen kurissa pitäminen on tietysti aina tärkeää. Vaikea on vaan samaan aikaan turvata palveluiden taso, kun inflaatio jo itsekseen nostaa kuluja. Budjetin taso pysyy samana, mutta toiminta kärsii. Enkä oikein vippaskonstejakaan keksi, joten hyvä työllisyyden hoito, nuorten koulutustakuun toteuttaminen ja suhteellisen suuren maahanmuuttajataustaisen väestön kielikoulutus ovat ne keinot, joilla verotulot pidetään kasvussa (tai edes tasaisina). Ja toisaalta pitää uskaltaa sijoittaa ennaltaehkäiseviin toimiin, jotka säästävät usein piiitkän pennin. Esimerkiksi yhden liikunnanohjaajan vuosipalkka on vähemmän kuin yksi tekonivelleikkaus.

Kehä III:n parantaminen on aloitettava myös heti ja varmistettava, että työ etenee suunnitellusti. Sillä on suuri merkitys erityisesti logistiikka-alan yritysten houkuttelemisessa Vantaan puolelle. Vaikkakin hinta on nyt hieman liian kova. Kehän valtakunnallisesti erittäin merkittävä hanke, joten ihmetyttää logiikka, jonka mukaan vantaalaiset maksavat projektista suurimman osan.

Lentokentän vetovoiman hyödyntämistä pitää jatkaa, eikä pidä unohtaa koko ajan kasvavaa palvelusektoria. Kaupunkisuunnittelu on aina yksi tärkeimmistä toimialoista. Avainkysymyksiä on kuinka yrittäjät, asukkaat, asuinalueet, liikenne (julkinen ja yksityinen), julkiset toimijat, kolmannen sektorin toimijat ja vieläpä turistit saadaan ideaalilla tavalla tuotua yhteen.

Ja sitten on vielä kaupungin organisaation "putsaaminen". Eläkkeelle siirtyy Vantaan kaupunginkin työntekijöistä lähivuosina iso joukko ja nyt on hyvä hetki käydä läpi työtehtävät, toimialojen tavoitteet ja todelliset henkilöstöresurssitarpeet. Ei ole pelkkää legendaa, että kunnan hommissa on helppo levätä. Väkeä ei tietenkään ole enää niin paljon kuin takavuosina, mutta oikeaa mitoitusta ja tuottavuuden kasvua voi silti hakea ja kohdentaa ihmisiä sinne, missä suurin tarve on.

Tässäpä näitä ajatuksia talouden hoidosta ilman budjettikirjaa. Lopuksi vielä se, että veroäyrin alennuksiin ei varaa ole, vaikka joku sitä yrittikin puolustella talouden vilkastumisella. Jos ylimääräistä tuntuu olevan, niin hyviä sijoituskohteita löytyy palveluiden puolelta pilvin pimein!

Länsimäki-päivä vietetty

Olo on aika voipunut. Loppuviikko meni kuumeessa ja tänäänkin olisi sängynpohja ollut houkutteleva vaihtoehto, mutta Länsimäki-päivään oli lähdettävä. Onneksi pääsin lähtemään, niin paljon lapsiperheitä tavattiin. Yhdistyksemme oli tilannut poniratsastuksen lapsille ja teltalla tarjottiin mehua, keksejä ja esitteitä. Yhtään Unelmaa ei saatu kirjattua. Monta kiitosta tapahtumasta kyllä ja muutama syytös koko Itä-Vantaan kurjuudesta. Omasta mielestäni asioita on voitu edistääkin ja jossain isoissa jutuissa on saatu torjuntavoittoja, mutta eivätpä ne tunnu paljon painavan. Kunnallispoliitikonkin pitäisi pystyä hoitamaan kaikki maan ja taivaan väliltä.

Mietinkin iltapäivällä, mikä saa ihmiset kuvittelemaan, että työssäkäyvä perheellinen nuori ihminen on mukana vaaleissa, jollei hän haluaisi parantaa asioita? Miksi olisin ehdolla kurjistaakseni asuinalueemme tilannetta? Ja toisaalta mikä tekisi minusta jotenkin kaikkivoivan? Itselleni on aina ollut ehkä liiankin selvää mihin asioihin voidaan vaikuttaa poliittisilla päätöksillä ja mitkä asiat ihmisten pitää hoitaa itse. Sanotaan, että demarit luovat holhousyhteiskuntaa, mutta ei siltä tunnu monia asukkaita kuunnellessa. Jos täysissä ruumiin ja sielun voimissa oleva aikuinen olettaa, että poliitikot ovat syypäitä kaikkeen rappukäytävässäkin tapahtuvaan, niin mitä voi enää sanoa?

Yhdyn toki siihen, että usein asiat etenevät aivan liian hitaasti. On käsittämätöntä, että olen nyt kolmena vuonna sanonut liikuntatoimen ihmisille, että meidän pallokentän reunustan kanaverkko pitää korjata. Jokaisella maalaisjärki sanoo, ettei syynä viivyttelyyn voi olla raha. Kai seuraavaksi pitäisi organisoida talkoot kaupungin aitaa korjaamaan, ettei kukaan juokse huono-onnisesti pallon perässä tielle. Tähän mennessä kaikki ovat ehtineet jarruttaa. Hyvin pieni asia, mutta juuri sellainen, joita ihmiset ikkunoistaan katselevat ja toteavat, ettei mitään tapahdu.

Juuri pienten, arkisten juttujen kanssa isossa kaupungissa tökkii. Tuntuu, että kukaan ei korjaa lajitteluastioita, turvaa lähintä bussilinjaa, tee ramppeja pyörätuoleille, kunnosta ilmoitustauluja, puutu koirankakkoihin jne. Ja näistä meitä "oman kylän" ehdokkaita syytetään, vaikka vaikutusmahdollisuudet ovat rehellisesti sanottuna aika rajalliset.

Tästä kuitenkin jatkuu vaalityö soppatykillä, ilmapallojen ja ruusujen kera 2.9. Kuulakujan Alepalla.

Asunnottomuuden hoidosta

Eilisessä Demarissa oli hyvä juttu hallituksen toimista asunnottomuuden poistamiseksi. Tällä vaalikaudella tavoite on puolittaa ja alustavien kaavailujen mukaan seuraavalla kaudella poistaa asunnottomuus kokonaan. Tietenkään toimenpideohjelman läpivienti ei ole ihan ongelmatonta, eivätkä ihmiset käyttäydy vuosisuunnitelmien mukaisesti, mutta tavoite on hyvä. Demarithan olivat kunnianhimoisia ja Jyväskylän puoluekokouksessa 2005 kirjasivat visioon, että kymmenessä vuodessa asunnottomuus puolitetaan. Siis puolta pidempi aika kuin nyt Vapaavuoren suunnitelmilla. Harmillista ponnettomuutta meiltä, mutta itse asian kannalta loistavaa, että asuntoministeri on todella ryhtynyt toimeen.

Ainakin Helsinki ja Vantaa ovat talkoissa mukana ja pitkäaikaisasunnottomuuteen pyritään puuttumaan tosissaan. Rahaa on enemmän kuin aikoihin ja näkökulmaa on muutettu. Itse edustan ministerin kanssa samaa linjaa, että elämänhallinnan palauttaminen ja tukeminen pitää aloittaa kodista. On oltava katto pään päällä, jotta työtä, ihmissuhteita, päihdeongelmia tai muutakaan voidaan kestävästi saada järjestykseen. Eikä pelkkä katto riitä, ihmisen on kotiuduttava, tunnettava olonsa mukavaksi ja juurruttava. Tuettu itsenäinen asuminen on juuri tästä syystä moninverroin asuntoloita parempi vaihtoehto.

Samaan vyyhtiin liittyy myös sosiaalisen asuntotuotannon tukeminen. Varsinkin ensimmäiseeen omaan kotiin muuttavien on tärkeä löytää asunto, jossa on hyvä olla ja johon rahat oikeasti riittävät. Vuokranmaksuvaikeudet, muuttorumba ja asumisen epävarmuus luovat huonot lähtökohdat koko elämiselle. Harva poliitikkokaan asiaa syvemmin miettii. Kumpi on parempi vaihtoehto: hyvä koti, mutta ei työtä vai hyvä työ, mutta ei kotia? En sano, että työttömyys olisi helppo kohdata tai positiivinen asia, mutta ajatuksesta saa kiinni, kun miettii mitä kodin menettäminen merkitsee. Perheellisiä asunnottomia on onneksi Suomessa aika marginaalisesti.

Lautakunnan tuoreimmat

Eilen oli vapaa-ajan lautakunnan syksyn ensimmäinen kokous ja pitkään istuttiinkin. Listalla oli mm. lastensuojeluohjelma, ensi vuoden talousarvio ja pidemmän aikavälin henkilöstösuunnitelma.Vantaan talous on pienen tauon jälkeen taas tiukoilla. Osittain kiitos maan hallituksen päätösten sysätä Vantaan maksettavaksi ennakkokaavailuja suurempi maksuosuus kehä III:n ja Marja-radan kustannuksista. Aina täytyy silti toimintaa yrittää parantaa ja panostaa ennaltaehkäisevään toimintaan, mitä vapaa-ajan palvelut suurimmalti osin ovat.

Puitteen sisään oli vs.toimialajohtaja jo saanut monia asioita, kuten kaksi uutta ikä-ihmisten liikunnasta vastaavaa liikkunnanohjajaa ja kahden nuoriso-ohjaajan kokopäiväistäminen. Virkamiesten lisäesitysten ja keskustelun jälkeen esitin, että esitämme 200 000 euroa liikuntastrategiamme mukaisesti alle 18-vuotiaiden liikuntapaikkamaksujen alentamiseen ja 62 000 euroa kahden nuorisotyöntekijän palkkaamiseen Korso-Koivukylä alueelle. Ko. alueella väkivaltainen käyttäytyminen on lisääntynyt ja pelkkien vapaaehtoisten voimin ei enää selvitä. Putkenpää on avattava ja lisättävä "erkkareita". Lautakunta yksimielisesti päätti esittää lisäyksiä valtuustokäsittelyyn ja lisäksi esitämme musiikkiopistolle 30 000 euron lisäystä, jotta oppilasmaksuja ei tarvitse korottaa ja 15 000 euroa Orvokkitien toimipisteen iltavahtimestarin palkkaan (½ vuotta). Näillä mennään eteenpäin ja lobataan tietysti omia valtuustoryhmiämme.

Toinen pitkä keskustelun aihe oli musiikkiopiston rehtorin päätös yhden opettajan virkasuhteen purusta. Aihetta oli puitu jo ennen kokousta monella foorumilla ja itsekin juttelin pitkät pätkät OAJ:n juristin kanssa ja tutkin viranhaltijalakia. Kokouksessa kuulimme asiantuntijoita "molemmilta puolilta" ja lopulta äänestyksen jälkeen tekemäni esitys oikaisuvaatimuksen hyväksymisestä meni läpi vain vain yhden jäsenen kannattaessa esittelijän esitystä.

Mielenkiintoinen ja tapahtumarikas kokous. Seuravaalla kaudella asioita onkin entistä enemmän kun asukaspalvelu- ja vapaa-ajan lautakunnat yhdistyvät.

Muutama makupala

Euroopassa onneksi vielä suhteellisen tuntematon Wal-Mart taipui Kanadassa. Alla uutinen PAMin sivuilta. On muuten hyvä mieli paikallisten aktiivien rohkeuden ja sinnikyyden puolesta.

Maailman suurin kauppaketju Wal-Mart sai perjantaina 15. elokuuta ensimmäisen paikallisen työehtosopimuksensa koko Pohjois-Amerikassa. Kollektiivinen sopimus, joka koskee Gatineaun kaupungissa Kanadassa toimivan Wal-Martin työntekijöiden työehtoja, tuli voimaan sovittelijan tekemällä ratkaisulla. Gatineaun uunituoreen sopimuksen perusteella Wal-Martin on nostettava henkilöstön palkkoja yli 30 prosenttia, ammattiliitto UFCW raportoi. 3-vuotinen sopimus parantaa myös työntekijöiden lomaoikeuksia. Wal-Mart viivytti sopimuksen voimaantuloa lähes kolme vuotta käyttämällä hyväkseen Kanadan oikeusjärjestelmän siihen tarjoamia mahdollisuuksia. Kahdessa samankaltaisessa tapauksessa odotetaan lopullisia ratkaisuja vielä tämän vuoden aikana. Wal-Mart tunnetaan yrityksenä, joka suhtautuu jyrkän kielteisesti työntekijöiden ay-oikeuksiin. Kaksi vuotta sitten se joutui Kiinassa sallimaan paikallisen ay-toiminnan ja neuvottelemaan työntekijöiden edustajien kanssa myymäläkohtaisista kollektiivisista työehtosopimuksista.

* * * *

Etela-Ossetian kriisi toi esiin Kokoomuksen todelliset karvat suhtautumisessa Suomen turvallisuuspolitiikkaan. Katainen eilisissä uutisissa totesi, että on maahyökkäys Suomeenkin on "täysin mahdollista". WHAT! Eikö Suomen tulisi pystyä hoitamaan ulkopoliittiset suhteensa erityisesti Venäjän kanssa muilla keinoin niin, että maahyökkäys on erittäin epätodennäköinen. Miten ihmeessä Kokoomusjohto voi verrata Kaukaasian tilannetta Suomeen. Kyllä on pelottavan huonoilla kantimilla meidän diplomatiamme ja ulkopoliittinen osaamisemme.

Huomioni kiinnittyi myös kriisin alkuvaiheen kommentteihin, joissa odotettiin EU:n tai YK:n rauhanturvaajien nopeaa saapumista alueelle. Missäs ovat ne NATO:n siviilikriisinhallintajoukot, joista aina niin kovin puhutaan? Vaalien alla, kun paneeleissa keskustellaan NATO:sta, niin sotilasliitosta puhumista pidetään vanhakantaisena, tunteellisena höpinänä. Uusi NATO kun on suuntautunut yhä enemmän kuulemma kriisinhallintaoperaatioihin ja yleiseen rauhanturvaamiseen maailmalla. Kovin on ristiriitaista taas tämäkin puhe hallituksen suunnalta.

Budjetista unelmiin

Olen hieman jälkijunassa kirjoittaessani vasta nyt budjettiesityksestä, mutta ei ole ehtinyt paneutua kuin joutavimpiin ajatuksiin. Oltiin mökille menossa, kun radiossa paukutettiin joka uutisissa Kataisen avauksia. Monella muullakin oli varmasti lomapäivä ja parempaakin kuunneltavaa, joten kuntavaaleihin Jykän silloin vielä hiomattomat ensiavaukset eivät varmaan vaikuta. Minä vaan jäin pienessä mielessäni ihmettelemään päälinjaa Kokoomuksen ajattelussa. Yhdysvaltojen rahoituskriisin tulevaisuus ei ole edelleenkään mitenkään luotettavasti ennustettavissa. Erkki Liikasen tietoihin perustuen jenkkien subprime koroista iso osa "laukeaa" vasta ensi vuoden aikana, joten ei ole mitenkään selvää, että maailmanlaajuisesti taloustilanne paranee. Mistä siis usko inflaation aika voimakkaaseen pienenemiseen? Ja toisaalta kun on ollut selkeää taloudellista taantumaa, ei onneksi kuitenkaan mitään 90-lukulaista, niin miksi Katainen oli heti vetämässä suurien julkisten investointien hanat kiinni? Sen verran minäkin olen oppinut lukemastani, että yksi syy Suomen ja Ruotsin kovin eritahtiseen selviytymiseen viime lamasta, oli nimenomaan Ruotsin linja kasvattaa valtion toimesta mm. tie- ja ratahankkeita ja siten vauhdittaa rahan liikkumista. Meillähän tehtiin toisin ja näyttäisi, että linja pitää, vaikka ihmiset ja ajat muuttuvat.

No mites me reagoimme? Blogeissa on ollut puoluekokouksesta asti kohteliaan hiljaista valitun johdon suhteen. Sorry, minä en enää kestä. Pinnat Backmanille ja Filatoville, että yrittivät pelastaa tilanteen. Kaupan päälle perjantaina lävähti lehdissä käyntiin Unelmakiertueen mainonta. Hyvä sylvi sentään. Tämäkö on nyt uusi ilmeemme, vaihtoehtomme porvareille ja irtiotto seitkytluvulle jämähtäneeseen retoriikkaan? Mainoksen voi tsekata mm. Hesarista tai Demarista, niin näkee mistä puhun. Itsenäisyys, äänioikeus ja peruskoulu ovat toki suurten unelmien lapsia, mutta ei siinä minusta mitään uutta ajatusta ole, eikä erityisemmin uusia äänestäjiä puhuttelevaa. Ymmärrän nyt mitä haettiin "Uuden SDP:n" kansalaisjärjestö-suuntaan kehittymisellä. Kopiota korvakiertueesta. Tule kertomaan meille mitä haluat, me teemme siitä vaaliohjelman. Mitä tapahtuu jos ihmisten unelmat ovat ristiriidassa juuri Hämeenlinnassa hyväksyttyjen ohjelmien kanssa? En vastaile tässä, jokainen tietää mikä lopputulema seurauksineen on. Ja kiva idis, että laita Jutalle tekstari...Minä tulen vaalityössä taatusti puhumaan puheenjohtaja Urpilaisesta. Sen verran uskon galluppeihin, että uskottavuuden kanssa on vielä työtä ja kalenterista näkee, että aikaa on 6 viikkoa ennakkoäänestyksen alkuun. Kallistun heti puolueen nykymainonnan viestin kannattajaksi, kun joku näyttää faktaa, että suomalainen kansanluonne on muuttunut. Poliittikojen vieraantumista arjesta ei pelasteta imagolla, vaan arjen tuntemisella. Jos kerran Jutta on yksi meistä, kuten hoettiin, niin se tulee kyllä esiin puheissa ja teksteissä ilman naiivia alleviivamista.

Hämmästyttävintä tässä on se, että Reilu Suomi-sivut ovat minun mielestäni hyvät. Miksi lähestymistapaa ei enää käytetty muussa mainonnassa ja viestinnässä? Kenen kädenjälki ja tahto näkyy missäkin, on suurin kysymys.

syksy on saapunut

Varmimmin lomien loppumisen huomaa aina kokousrumban alkamisesta. Tällä viikolla oli parina iltana istumista ja ensi viikolla jo kolme. Kiusallisinta on, että kaikilla tahoilla "kausi" alkaa aina samalla viikolla ja kun kokoustahti on suurin piirtein sama, tulevat kokoukset osumaan koko syksyn samoille viikoille. On siis aina monta iltaa putkeen varattuna. Toinen lähes yhtä hyvä syksyindikaattori on Metalliliiton sisäisten suunnittelukokousten alkaminen. Aslak on viikon reisussa ja Eevikin jo osaa sanoa, että isi on Lapissa retkellä.

Eilen illalla tsekattiin vielä Vantaan kaupunkipoliittista ohjelmaa, joka on hiomista vaille valmis. Hyvä tulee. Kunnallisjärjestön hyväksynnän jälkeen 4.9. voi alkaa jo kertomaan yksityiskohtia. Piristävintä oli kuitenkin syöksyä kokouksesta kuorojen kierrokselle. Joka syksyinen Art goes kapakka on vakiinnuttanut aloituksekseen kuoromusiikin. Pääkaupunkiseudun laulajat kiertävät baareja ja lurauttavat muutaman makupalan ohjelmistostaan. Ehdin siis juuri nipin napin Meccaan kuulemaan Qoro Quandoa, eli Emman kuoroa ja sieltä jatkettiin liikennevaloja manaten Juttutupaan Koiton laulun keikalle. Molemmat olivat jälleen hyviä. Käsikarvat nousivat pariinkin otteeseen. Koiton laulu esitti mm. Euroopan syrjäkylät, jota en ole livenä tainnut koskaan kuulla. On aivan käsittämätöntä miten kohdallaan kolmekymmentä vuotta vanha teksti on nyt. Yritin äsken etsiä You tubesta linkin tähän, mutta pahuksen sivusto ei suostu toimimaan. Mutta kannattaa kuunnella, jos vastaan osuu. Onko pääomat vaiko kansat veljet keskenään, kysytään lopussa. Sitä tässä nyt olen pohtinut Seppälän ja Hirven onnistumisten lomassa.

Hyvin menee, mutta menköön

Työnteko inhottavasti, mutta onneksi aika vähän, häiritsee kisojen seuraamista. Tänään on ollut hieno päivä, kaksi mitalia jo ennen lounasta. Ja aamulla sulkapallon historiaa, kun Ville Lång selvisi kolmannelle kierrokselle, eli 16. parhaan joukkoon. Ylipäätänsä olen ollut liikuttunut rakkaan lajini näkymisestä kisoissa. Koskaan aikaisemmin ei taatusti olympitulta ole viime metreillä stadionilla kuljettanut sulkapalloilija. Ja Tapio Suominen ei sitä enää mainostanut, mutta kisoja edeltäneellä viikolla, kun tuli kiersi jo Pekingin liepeillä, oli mukana soihtua kantamassa Jukka Pessala. Suomesta siis pääsi 4 eri lajien juniorivalmennuksessa ansioitunutta valmentajaa kantamaan soihtua 400 metrin matkan lähellä kisapaikkaa ja yksi heistä oli suomalaisen sulkapallon grand old man Jukka Pessala. Vanha valmentajani ja itseasiassa samasta seurasta, jota Lång edustaa.

Sulkapallo saa media-aikaa yleensä ihan minimaalisesti, vain helmikuussa SM-kisojen aikaan ja joskus jos joku on yllättänyt jossain kansainvälisessä turnauksessa. On siis ymmärrettävää, että ammattimaisia selostajia ei ole. Oli silti luokatonta, että aamulla kuunnellessani työmatkalla Långin matsin ratkaisuhetkiä selostus kulki näin: Lång syöttää..Rai...Lång...Rai...Lång...Rai ja Ville ratkaisee pisteen itselleen. Haloo! Peliä, jossa lyödään vuorotellen, ei voi selostaa kertomalla kuka lyö. En muista, että kertaakaan sulkapallon historiassa esimerkiksi linjatuomari olisi yllättäen syöksynyt kentälle lyömään väliin, joten kaikki kuulijat ymmärtävät, että pallo on vastustajalla, ellei toinen ole lyönyt palloa verkkoon tai ulos. Huomenna miesten kaksinpeli jatkuu ja vastus on astetta kovempi. Toivottavasti peli tulee vasta kahdeksan jälkeen, jotta on jo työmaalla telkan lähettyvillä.

Citius, Altius, Doupius

Jännittää. Olympialaisten odottaminen on melkein pahempaa kuin joulun odottaminen. Vielä huominen ja sitten koittavat avajaiset. Sadat liehuvat liput, hetki kun Suomi marssii stadionille Juha Hirven johdolla. Ohjelmanumeroita, joiden symboliikka ei ikinä aukea, mutta jotka huikaisevat taidokkuudellaan. Satoja urheilijoita, jotka ovat saavuttaneet paljon pelkästään pääsemällä kisoihin. Ja toki paljon urheilijoita, jotka ovat saavuttaneet paljon kyseenalaisin avuin. Dopingkohut ovat jo alkaneet, mutta se ei poista sitä tosiseikkaa, että olympialaisiin kokoontuu koko maailman urheilukerma, josta vain kuori on hapan. Suurin osa osallistujista on unelmoinut historiallisesta hetkestään avajaiskulkueessa juniorivuosista asti ja saavuttanut päämääränsä tinkimättömällä harjoittelulla ja lahjakkuudella. He eivät todennäköisesti nouse palkintopallille kuulemaan kansallislauluaan, mutta he edustavat maataan ylpeinä ja vilpittömin mielin.

Suurin osa suomalaisurheilijoista on vain osallistumassa, ei kamppailemassa voitosta. Mutta mitä sitten? Se, että on oman lajinsa paras ja voi edustaa sinivalkoisissa (usein mauttomissa) asuissa kansaamme, on jo enemmän kuin mihin yksikään kotikatsomoissa pystyy. Toki jokainen katsoja toivoo, että urheilija onnistuu, jopa yllättää ja tuo mitalin. Mitaleita vaan jaetaan niin harvalle. Osittain olympialaisten lumo perustuukin juuri siihen menneen maailman ihanteeseen kansoja yhdistävästä, rauhaa rakentavasta tapahtumasta. Nuoret kirkasotsaiset atleetit kokoontuvat yhteen tuomaan äänettömän tervehdyksen omasta maastaan. Menestyminen ei olekaan niin tärkeää, paitsi jos menestyy.

Vaan ajat ovat muuttuneet, rauhan puolesta en ole koskaan pelännyt kuten nyt avajaisten alla. Sotilaalliset turvatoimet eivät massiivisuudestaan huolimatta vakuuta. Pommi-isku Pekingissä olisi onnistuessaan lähes toinen 9/11. Ja toinen pelonaihe on kiinalaisten reagoiminen lukuisiin mielenosoittajiin, jotka halajavat länsimaisten journalistien helmoihin. Voisin melkein sanoa olevani yllättynyt, mikäli kisat saadaan vietyä läpi ilman mitään väkivaltaisuuksia. Vaikka sitä suunnattomasti toivonkin. En halua menettää uskoani olympialaisten koskemattomuuteen. Haluan jatkaa unelmointia hetkestä, jolloin itse olen avajaisissa - katsomossa.

Vanhusten hoidosta

Yleensä en ole juurikaan mennyt sorkkimaan vanhusten hoitoon tai eläkkeisiin liittyviä kysymyksiä, mutta eilen Vantaan Sanomissa oli kirjoitus, johon oli pakko kommentoida. Minä en ainakaan halua rahoittaa kenenkään pakonomaista kotona asumista (ja kutsua sitä kotihoidoksi) ja tarjota vaihtoehtona vain sairaalan vuodepaikkaa. On meillä muuhunkin varaa ja osaamista. Kuvassa Pälkäneen palvelutalo ja alla lehteen lähettämäni kirjoitus.

Ihmisarvo kunniaan palveluasumisella

Vanhusten hoito on yksi suurimmista kysymyksistä sosiaali- ja terveyspolitiikassa niin Vantaalla kuin koko Suomessa. Teemu Hiilinen vaati (VS 3.9.), että Vantaallakin tulisi vanhusten hoitoa kehittää enemmän kotihoidon suuntaan. Olen asiasta täysin eri mieltä. On totta, kuten Hiilinen sanoo, että kotihoito on tiettyyn pisteeseen asti halvempaa kuin laitoshoito, mutta onko se inhimillisempää ja onko vanhakantainen laitoshoito oikea vertailukohta? Miksi ihmisen on jaksettava kotona mahdollisimman pitkään omasta tahdostaan riippumatta, jos viimeiset vuodet voisi viettää helpomminkin?

Yhä useamman ikäihmisen kohdalla kotihoito tarkoittaa pitkiä yksinäisiä päiviä sekä rapistuvaa henkistä ja fyysistä kuntoa. Mikäli kaupungin toimesta halutaan turvata laadukas kotihoito ja muu toiminta, olisi järjestelmään panostettava hurjia summia. Monet ”kotihoidossa” olevat tarvitsisivat oikeasti omahoitajan, ihmisen, joka olisi läsnä vuorokauden ympäri. Lööppejä on helppo tehdä vanhustenkodeissa sattuneista laiminlyönneistä, mutta nimenomaan säästöjä hakeva kotihoito johtaa paljon laajemmalti luonnollisina pidettyihin onnettomuuksiin ja kuolemantapauksiin.

Sen sijaan, että uskotaan idylliin mahdollisimman pitkästä kotiasumisesta, tulisi Vantaan panostaa laadukkaaseen palveluasumiseen. Kodinomainen ympäristö, jossa kuitenkin on ateria-, liikunta-, kuntoutus- ja hoivapalvelut lähellä ja helposti saatavilla, on suurimmalle osalle vanhuksista paras vaihtoehto, mikäli asioiden hoitaminen yksin ei enää onnistu. Ja toisaalta on pidettävä huoli, että omaishoitajat jaksavat. Vapaapäivien tulee toteutua lainmukaisesti, eikä sijaishoidon järjestelyiden tule aiheuttaa ylimääräistä harmia.

Valtion asuntorahasto on nostanut palveluasumiseen suunnattuja investointitukia merkittävästi. On täysin mahdollista huomioida vanhusten erilaiset tarpeet asumisen suunnittelussa ja palveluiden kehittämisessä. Eikä palveluasuminen tarkoita vuodeosastoa, vaan uutta kotia. Esteetön ympäristö, säännölliset tapaamiset muiden ihmisten kanssa, monipuolinen päivätoiminta ja pätevät hoitajat takaavat mukavan ja inhimillisen vanhuuden.

Terveisiä sieltä sun täältä

Kotona ollaan taas!
Euroopan reissumme päättyi tänään Katajanokan laituriin. Kaikenkaikkiaan matkaa taittui ajotietokoneen mukaan hieman yli 5600 kilometriä ja autossa istuttiin 86 tuntia. Reitti kulki yöpymisjärjestyksessä Jurmala, Varsova, Krakova, Wroclaw, Praha, Rothenburg, Luxembourg, Brugge, Haarlem, Kreuzkamp, Vejby, Ronneby, Nyköping ja ihananainen ms Gabriella. Monta upeaa kaupunkia ja vielä enemmän upeita päiviä. Kolmea viikkoa on täysin mahdoton yrittää kuvailla, joten vain hajanaisia huomioita ja matkailuvinkkejä on nyt tarjolla.

Via Baltica on hyvässä kunnossa, verrattavissa meikäläiseen kantatiehen, mutta kulkee kaupunkien ja kylien läpi. Tietysti on idyllistä nähdä joka kulma, mutta matka taittuu hitaasti. Edellisen kerran olen matkustanut kyseisellä tiellä kahdeksan vuotta sitten ja maisema on muuttunut erityisesti Latvian ja Liettuan puolella huimasti. Enää ei peltoja korista neuvostoaikaiset ruostuneet aaltopeltihökötykset, vaan alavat maat muistuttavat pohjanmaan lakeuksia. Riikaan saavuttaessa esikaupunkialue on ollut jotakuinkin asumiskelvottoman näköistä, muttei enää. Kuten Assu totesi, elintason nousun voi todeta ensimmäisenä ikkunan pokista. Kun alkaa mennä paremmin, tehdään ensimmäisenä kerrostaloihinkin ikkunaremontti. Ja näin tosiaan oli, pielet hohtivat valkeina ja ehjinä. Jurmalassa puolestaan valitettavan monen pitsihuvilan oli korvannut sementtimöhkäle, kai joku niitä luxus-datsoinakin voi pitää. Liettuan puolella rekkaliikenne kasvaa potensseihin ja kiittelin vain hiljaa mielessäni, ettei tarvinnut istua ratissa. Ehdoton pysähdyspaikka on ennen Siauliaita Ristimäki. Alue on saanut alkunsa todennäköisesti katolisten vainoista, mutta varsinainen kansanvaellus alkoi Paavi Wojtylan vierailtua paikalla 1993. Ihmiset siis tuovat ristejä - isompia ja pienempiä - ympäri maailman ja näky on aika henkeä salpaava. On mahdoton arvioida ristien määrää, mutta ehkäpä miljoona on jo mennyt rikki.

Huvittava piirre rajojen kohdalla oli huomata, että Saksan rajalle asti on joka ylityspaikan välittömässä läheisyydessä 1-2 tuulivoimalaa. Imagotemppu? Muutoinhan tuulimyllyjen makuun oikein todenteolla pääsee vasta Saksasta länteen jatkettaessa. Benelux-maissa patojen, siltojen, sulkujen ja myllyjen ilotulitus on varsinaista insinöörityön taidonnäytettä. Pelkään itse ajaa siltoja pitkin (myös hyvin pieniä ja matalia), mutta kyydissä oli hieno olla. Muutaman kerran näytti kuin olisimme ajaneet suoraan taivaaseen.

Ehkä yksi matkan kohokohtia oli kuitenkin Varsovassa vierailu Ulica Mila 18:ssa. Kokonaisuudessaan tietysti koko Puolan historia toisen maailmansodan ajoilta on koskettava, mutta jotenkin Leon Urisin kirja on tehnyt minuun lähtemättömän ja syvän vaikutuksen. Katu tuhoutui sodan loppupuolella kokonaan, joten mitään mielikuvia vastaavaa ei löytynyt, vaan eipä tuo haitannut. Viereisillä kaduilla näkyi vielä häivähdyksiä siitä Milasta, jonka alla kulki kilometrien tunnelit. Otin toki kuvan 50- luvulla rakennetun kerrostalon pihassa, kyltistä "U.Mila 18" ja pohdin miltä tuntuu asua legendaarisessa rakennuksessa. Matkalla Krakovaan ajoimme Birkenaun kautta Auswichiin. Raskas retkikohde.

Wroclaw oli todellinen yllätys ja sinne kannattaa ehdottomasti hakeutua lomalle nyt, ennenkuin kuin kaikki muutkin paikan löytävät. Aivan uskomattoman hieno pikkukaupunki ja Tumskin saarelta, aivan ydinkeskustasta löytyy halpa hostelli. Hieno hotelli, jonka toisessa siivessä on hostellitasoinen majoitus. Kaupungissa voi itseään viihdyttää etsimällä tonttuja. Yhdeksän pronssitonttua puuhailee kuka mitäkin jossain päin kaupunkia. Me onnistuimme löytämään 6. Mutta tarkka pitää olla, tontut ovat pieniä ja yllättävissä paikoissa. Wroclawin jälkeen retkikuntamme hajaantui, me jatkoimme länteen ja toinen porukka lähti takaisin kohti Suomea rannikkokaupunkien kautta, joista kuulemma Liepaja on lisättävä "must"-listalle odottamaan seuraavaa matkaa.

Prahassa kävi uskomaton tuuri majoituksen kanssa. Maksettu hotellimme kärsi sähköviasta ja meille osoitettiin paremmalta paikalta hotelli, josta saimme noin 60 neliön kaksion pariksi yöksi. Parkeeraaminen on tehty hankalaksi. Laki sallii kaduille parkkeeraamisen vain ko. alueen asukkaille ja muut saavat tyytyä yksityisiin parkkihalleihin ja sehän on halpaa kuin saippua. Tosin meidän automme oli läheisen Ibiksen hallissa ja Assu pokkana maksoi parkin hotellin asiakkaana, joten laskuksi jäi 20 euroa. Eikä syöty Prahassa läskiä ja makkaroita, vaan Kaarlen sillan kupeessa aivan loistavassa italialaisessa Casanovassa. Ei liian hieno, vaan autenttinen ja isot annokset. Sitäkin voin lämpimästi suositella, tarkka osoite löytyy tarvittaessa. Eeville oli tietysti kova juttu päästä metrolla ja bussilla eläintarhaan. Kirahveja ja seeproja, epileptinen jääkarhu ja paljon muita elukoita.

Luxemburgista nautimme paikallisoppaan johdolla, kun saimme majoittua Väänäsillä. Alkoholi, autot ja bensa on halpaa, mutta älkää vain erehtykö ostamaan vaippoja! Emme mekään erehtyneet, vaan lykkäsimme ostoksia pidemmälle, kun hintaero isossa Pampersissa oli Suomeen verrattuna noin 15 euroa. Tankata ja juoda kuitenkin kannattaa nimenomaan Luxissa ja Latviassa. Kävimme myös kuohuviinitilalla, josta tulee eduskunnan kuoharit. On kaksi pulloa maistelua odottamassa, tiedän sitten, kannattaako enää ehdolle asettua.

Haarlemissa Hollanissa lunastettiin Autoliiton matkaturva takaisin, kun autosta oli loppunut akku yön aikana. Paikallinen Team Ahma saapui paikalle parin tunnin sisällä ja antoi virtasta. Tulipa tutustuttua hartaudella lähikortteleihin ja ostettua syyskengät Eeville. Koko matkan saldo oli 9 paria, siis koko perheelle, joista yhdet jätettiin Ellalle Luxemburgiin. Kyllä taas kelpaa tepastella.

Loppumatka olikin enemmän läpiajoa, Vejby poislukien. Majoituimme tuttavien luona meren äärellä ja nautimme ensimmäistä kertaa koko matkan aikana helteistä. Nahkahan siinä paloi. Lapsiperheiden kannattaa pistää muistiin Lalandia Rödbyssä, aivan lauttasataman lähellä. Ihan pienillekin löytyy pallomerta, kiipeily- ja pomppupaikkoja yms. Alueella on myös vesipuisto, sisäluistinrata jne. Ainoa ongelma on saada lapset pois. Mukava kohde oli tosin myös Mini Europe Brysselissä, sielläkin pääsi peuhaamaan. Hieman nimittäin aiheutti välillä päänvaivaa löytää liukumäkiä ja keinuja Eeville. Onneksi tyyppi innostui kirkoista ja suihkulähteistä suunnattomasti ja niitähän löytyy pilvin pimein. Eevi ansaitsi tusinan verran papukaijamerkkejä. Kertokoon jotain reissunaisen luonteesta se, että minun ei tarvinnut mennä kertaakaan koko matkan aikana takapenkille seuraksi. Iso kiitos auto dvd:lle ja Nalle Puhille. Syöminen oli välillä vähän nihkeää, mutta luovuudella selvittiin siitäkin kunnialla.

Nyt on kuitenkin autokiintiö hetkeksi täynnä. Vaikkakin katselin jo välimatkoja Travemundesta Kroatiaan...Jos menisi lautalle suoraan Saksaan ja siitä sitten Tsekin, Itävallan ja Unkarin kautta Balkanin maihin. Vähän pääsi kärpänen puraisemaan. Kuvia reissustamme laitan facebookiin, alussa vain yksi otos Eevistä Varsovassa, Chopin-puiston ruusupenkissä.