Euroopan reissumme päättyi tänään Katajanokan laituriin. Kaikenkaikkiaan matkaa taittui ajotietokoneen mukaan hieman yli 5600 kilometriä ja autossa istuttiin 86 tuntia. Reitti kulki yöpymisjärjestyksessä Jurmala, Varsova, Krakova, Wroclaw, Praha, Rothenburg, Luxembourg, Brugge, Haarlem, Kreuzkamp, Vejby, Ronneby, Nyköping ja ihananainen ms Gabriella. Monta upeaa kaupunkia ja vielä enemmän upeita päiviä. Kolmea viikkoa on täysin mahdoton yrittää kuvailla, joten vain hajanaisia huomioita ja matkailuvinkkejä on nyt tarjolla.
Via Baltica on hyvässä kunnossa, verrattavissa meikäläiseen kantatiehen, mutta kulkee kaupunkien ja kylien läpi. Tietysti on idyllistä nähdä joka kulma, mutta matka taittuu hitaasti. Edellisen kerran olen matkustanut kyseisellä tiellä kahdeksan vuotta sitten ja maisema on muuttunut erityisesti Latvian ja Liettuan puolella huimasti. Enää ei peltoja korista neuvostoaikaiset ruostuneet aaltopeltihökötykset, vaan alavat maat muistuttavat pohjanmaan lakeuksia. Riikaan saavuttaessa esikaupunkialue on ollut jotakuinkin asumiskelvottoman näköistä, muttei enää. Kuten Assu totesi, elintason nousun voi todeta ensimmäisenä ikkunan pokista. Kun alkaa mennä paremmin, tehdään ensimmäisenä kerrostaloihinkin ikkunaremontti. Ja näin tosiaan oli, pielet hohtivat valkeina ja ehjinä. Jurmalassa puolestaan valitettavan monen pitsihuvilan oli korvannut sementtimöhkäle, kai joku niitä luxus-datsoinakin voi pitää. Liettuan puolella rekkaliikenne kasvaa potensseihin ja kiittelin vain hiljaa mielessäni, ettei tarvinnut istua ratissa. Ehdoton pysähdyspaikka on ennen Siauliaita Ristimäki. Alue on saanut alkunsa todennäköisesti katolisten vainoista, mutta varsinainen kansanvaellus alkoi Paavi Wojtylan vierailtua paikalla 1993. Ihmiset siis tuovat ristejä - isompia ja pienempiä - ympäri maailman ja näky on aika henkeä salpaava. On mahdoton arvioida ristien määrää, mutta ehkäpä miljoona on jo mennyt rikki.
Huvittava piirre rajojen kohdalla oli huomata, että Saksan rajalle asti on joka ylityspaikan välittömässä läheisyydessä 1-2 tuulivoimalaa. Imagotemppu? Muutoinhan tuulimyllyjen makuun oikein todenteolla pääsee vasta Saksasta länteen jatkettaessa. Benelux-maissa patojen, siltojen, sulkujen ja myllyjen ilotulitus on varsinaista insinöörityön taidonnäytettä. Pelkään itse ajaa siltoja pitkin (myös hyvin pieniä ja matalia), mutta kyydissä oli hieno olla. Muutaman kerran näytti kuin olisimme ajaneet suoraan taivaaseen.
Ehkä yksi matkan kohokohtia oli kuitenkin Varsovassa vierailu Ulica Mila 18:ssa. Kokonaisuudessaan tietysti koko Puolan historia toisen maailmansodan ajoilta on koskettava, mutta jotenkin Leon Urisin kirja on tehnyt minuun lähtemättömän ja syvän vaikutuksen. Katu tuhoutui sodan loppupuolella kokonaan, joten mitään mielikuvia vastaavaa ei löytynyt, vaan eipä tuo haitannut. Viereisillä kaduilla näkyi vielä häivähdyksiä siitä Milasta, jonka alla kulki kilometrien tunnelit. Otin toki kuvan 50- luvulla rakennetun kerrostalon pihassa, kyltistä "U.Mila 18" ja pohdin miltä tuntuu asua legendaarisessa rakennuksessa. Matkalla Krakovaan ajoimme Birkenaun kautta Auswichiin. Raskas retkikohde.
Wroclaw oli todellinen yllätys ja sinne kannattaa ehdottomasti hakeutua lomalle nyt, ennenkuin kuin kaikki muutkin paikan löytävät. Aivan uskomattoman hieno pikkukaupunki ja Tumskin saarelta, aivan ydinkeskustasta löytyy halpa hostelli. Hieno hotelli, jonka toisessa siivessä on hostellitasoinen majoitus. Kaupungissa voi itseään viihdyttää etsimällä tonttuja. Yhdeksän pronssitonttua puuhailee kuka mitäkin jossain päin kaupunkia. Me onnistuimme löytämään 6. Mutta tarkka pitää olla, tontut ovat pieniä ja yllättävissä paikoissa. Wroclawin jälkeen retkikuntamme hajaantui, me jatkoimme länteen ja toinen porukka lähti takaisin kohti Suomea rannikkokaupunkien kautta, joista kuulemma Liepaja on lisättävä "must"-listalle odottamaan seuraavaa matkaa.
Prahassa kävi uskomaton tuuri majoituksen kanssa. Maksettu hotellimme kärsi sähköviasta ja meille osoitettiin paremmalta paikalta hotelli, josta saimme noin 60 neliön kaksion pariksi yöksi. Parkeeraaminen on tehty hankalaksi. Laki sallii kaduille parkkeeraamisen vain ko. alueen asukkaille ja muut saavat tyytyä yksityisiin parkkihalleihin ja sehän on halpaa kuin saippua. Tosin meidän automme oli läheisen Ibiksen hallissa ja Assu pokkana maksoi parkin hotellin asiakkaana, joten laskuksi jäi 20 euroa. Eikä syöty Prahassa läskiä ja makkaroita, vaan Kaarlen sillan kupeessa aivan loistavassa italialaisessa Casanovassa. Ei liian hieno, vaan autenttinen ja isot annokset. Sitäkin voin lämpimästi suositella, tarkka osoite löytyy tarvittaessa. Eeville oli tietysti kova juttu päästä metrolla ja bussilla eläintarhaan. Kirahveja ja seeproja, epileptinen jääkarhu ja paljon muita elukoita.
Luxemburgista nautimme paikallisoppaan johdolla, kun saimme majoittua Väänäsillä. Alkoholi, autot ja bensa on halpaa, mutta älkää vain erehtykö ostamaan vaippoja! Emme mekään erehtyneet, vaan lykkäsimme ostoksia pidemmälle, kun hintaero isossa Pampersissa oli Suomeen verrattuna noin 15 euroa. Tankata ja juoda kuitenkin kannattaa nimenomaan Luxissa ja Latviassa. Kävimme myös kuohuviinitilalla, josta tulee eduskunnan kuoharit. On kaksi pulloa maistelua odottamassa, tiedän sitten, kannattaako enää ehdolle asettua.
Haarlemissa Hollanissa lunastettiin Autoliiton matkaturva takaisin, kun autosta oli loppunut akku yön aikana. Paikallinen Team Ahma saapui paikalle parin tunnin sisällä ja antoi virtasta. Tulipa tutustuttua hartaudella lähikortteleihin ja ostettua syyskengät Eeville. Koko matkan saldo oli 9 paria, siis koko perheelle, joista yhdet jätettiin Ellalle Luxemburgiin. Kyllä taas kelpaa tepastella.
Loppumatka olikin enemmän läpiajoa, Vejby poislukien. Majoituimme tuttavien luona meren äärellä ja nautimme ensimmäistä kertaa koko matkan aikana helteistä. Nahkahan siinä paloi. Lapsiperheiden kannattaa pistää muistiin Lalandia Rödbyssä, aivan lauttasataman lähellä. Ihan pienillekin löytyy pallomerta, kiipeily- ja pomppupaikkoja yms. Alueella on myös vesipuisto, sisäluistinrata jne. Ainoa ongelma on saada lapset pois. Mukava kohde oli tosin myös Mini Europe Brysselissä, sielläkin pääsi peuhaamaan. Hieman nimittäin aiheutti välillä päänvaivaa löytää liukumäkiä ja keinuja Eeville. Onneksi tyyppi innostui kirkoista ja suihkulähteistä suunnattomasti ja niitähän löytyy pilvin pimein. Eevi ansaitsi tusinan verran papukaijamerkkejä. Kertokoon jotain reissunaisen luonteesta se, että minun ei tarvinnut mennä kertaakaan koko matkan aikana takapenkille seuraksi. Iso kiitos auto dvd:lle ja Nalle Puhille. Syöminen oli välillä vähän nihkeää, mutta luovuudella selvittiin siitäkin kunnialla.
Nyt on kuitenkin autokiintiö hetkeksi täynnä. Vaikkakin katselin jo välimatkoja Travemundesta Kroatiaan...Jos menisi lautalle suoraan Saksaan ja siitä sitten Tsekin, Itävallan ja Unkarin kautta Balkanin maihin. Vähän pääsi kärpänen puraisemaan. Kuvia reissustamme laitan facebookiin, alussa vain yksi otos Eevistä Varsovassa, Chopin-puiston ruusupenkissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti