Kolmosen vaalikeskustelu on tuskaisa. Aikamoista muunneltua totuutta. Ostovoima kuulemma meilläkin kasvaa verohelpotusten ja palkankorotusten myötä. En nyt ymmärrä. Jos meidän asuntolainamme korko on noussut tämän vuoden aikana n. 1,5 %, inflaatio on jossain 4 % tienoilla , päivähoitomaksu nousi 33 euroa/kk ja dieselin hinta on noussut aika tuntuvasti, niin miten ihmeessä meidän ostovoimamme on kasvanut? Ei nyt näyttänyt tilille napsahtavan kuitenkaan 20 % palkankorotuksia.
Asiasta ihan toiseen, tai taloudessa pysyttelen välillisesti. Olin maanantaina kuuntelemassa Uutispäivä Demarin työ- ja talousseminaaria. Oli oikein hyviä puhujia, mutta yksi oli ehdottomasti ylitse muiden - professori Juha Siltala. Aivan mielettömän hieno mini-luento siitä, miksi maailman taloudessa ollaan missä ollaan ja mihin ja miten meidän tulisi suunnata. Osittain hän käytti sellaista sanastoa, että piti vielä tiistaikin pohdiskella, mutta kertoo jotain puheen vaikuttavuudesta.
Yksi tärkein huomio minusta oli, että olemme hakeneet kunnissa tuottavuutta aivan väärin. Bisnesmaailmasta on suoraan siirretty organisaation kehittämismallit ja sanat, palkattu laatu-, kehittämis-, henkilöstö-, prosessi- ja auditointijohtajia ja tuotettu järjetön määrä itse itseään ruokkivaa byrokratiaa. On unohdettu ihmiset. Siltalan arvio oli, että jos antaisimme ihmisten rauhassa tehdä kutsumustyötään, niin tuottavuus paranisi huimasti. Sen sijaan, että hoivapuolelle suuntautuneet ihmiset täyttelevät laaturaportteja neljännesvuosittain ja asiakaskäyntejä päivittäin, tulisi heidän antaa nauttia työstään ja oman työyhteisönsä kehittämisestä. Taustalla voidaan henkilökuntaa "rasittamatta" hoitaa rakenteellisia uudistuksia ja huolehtia resursseista, mutta työntekijät antavat itsestään enemmän, voivat paremmin (poissaolot vähenevät) ja näin ollen tuottavuus kasvaa.
Allekirjoitan väittämän kyllä lähes täysin. Itse tiedän mitä organisaatiossa saadaan aikaan tuomalla bisnesajattelu yhteisöön, johon työntekijät ovat hakeutuneet aivan eri eetoksella.
Työyhteisöstä ja työntekijöistä aidosti huolehtimalla tuottavuus ja tehokkuus kasvaa taatusti nykyisiä malleja enemmän. Ja toisaalta mitä voisimme menettää kokeilemalla? Jos nyt on nähtävissä joka puolella yhteisöllisyyden väheneminen, pahoinvoinnin lisääntyminen ja yleinen välinpitämättömyys, niin eikö olisi aika olla inhimillinen? Antaa työntekijöiden oikeasti olla kehittämässä ja tekemässä omaa työtään sen sijaan, että jostain toimialan johdosta määritellään tunnusluvut, joiden tavoittaminen tuo autuuden. Kuinka paljon energiaa hukataankaan papereiden täytättämiseen ja siitä aiheutuvaan purnaamiseen. Samassa persoonassa harvoin on hoivaa ja bisnestä siinä määrin, että niitä molempia hauaisi työkseen tehdä.
Toki kuntien välinen vertailu vaikeutuu, päätöksenteossa ei voidakaan tukeutua tilastoihin ja riskinä on, että joissain yksiköissä raha ei tuo maksimaalista tuottoa. Olisikin luotava audintointikanavat asiakkaiden eli kuntalaisten suuntaan, eikä henkilökunnan harteille. Katsottaisiin mihin päädyttäisiin.
1 kommentti:
Ei minusta ole olemassa mitään yleistä filosofiaa, joka kulkee nimellä bisnesajattelu :)
Mutta koska raha on se, millä tuotteet ja hyödykkeet maksetaan, ja koska julkisella puolella käytetään yhteisiä rahoja, raportoinnin täytyy olla läpinäkyvää. Tämä tarkoittaa, että rahankäyttöä seurataan. Jos ei seurattaisi, oltaisiin aika moisessa läpinäkymättömyyden suossa, joka on aivan omiaan herättämään suurta luottamuspulaa. Läpinäkyvyys ja raportointi parantaa kummankin osapuolen, ostajan ja myyjän (kunnan työntekijän ja veronmaksajan) etua!
Lähetä kommentti