Yukigassen

Yukigassen, maallikoille lumipallosota rantautui viikonloppuna Helsinkiin. Käytiin tänään Auroran kentällä katsomassa välieriä ja mitalipelejä. Japanissa (yllätys) kehitetty lumipeli rantautui Kemijärvelle, jossa sijaitsee Euroopan liiton toimisto ja pelataan Euroopan mestaruuksista. Norja on saanu kunnian järjestää Pohjoismaiden mestaruudet ja MM-kisat ovat luonnollisesti aina Japanissa. Tavoitteena on, ainakin puolitosissaan, tehdä lajista olympiakelpoinen. Siihen taitaa vielä olla matkaa.

Tänään siis kisattiin aika amatööritasolla, sillä suurin osa pelaajista oli helsinkiläisiä ja tutustuneet lajiin eilen. Hauskalta tuo näytti. Ideana on siis joko eliminoida kaikki toisen joukkueen pelaajat tai saada vastustajan lippu ryöstetyksi. Kenttä on noin lentopallokentän kokoinen ja raja kulkee keskellä. Kentälle on rakenettu kuvan mukaisia palteita kymmenkunta ja sieltä voi sitten vaania hyvää hyökkäyspaikkaa. Pallot ovat kovia, mutta tämänpäiväiset kisaajat olivat herrasmiesmäisiä, eikä kunnon tykkitulta nähty. Juontajana toimi Taivaan tulien myötä Kemijärven uudelleen löytänyt Kari Väänänen ja hänen mukaansa pelistä puuttui myös pohjoisen kisoille ominainen huuto. Kemijärveläisille Yukigassen onkin ilmiö. Iso markkinatapahtuma ja siitähän nytkin oli kyse. Kentän laidalla pyöri Kemijärven kaupunginjohtajasta alkaen pr-porukkaa. Eikä markkinoitavassa tuotteessa vikaa olekaan. Vielä hullumpaa on juosta eukko selässä ja uida jäisessä avannossa kilpaa. Auringon jo lämmittäessä oli oikein viihdyttävää katsella hyväntuulista kisaa ja nautiskella pullakahveista.

Loistava päätös urheilun seuraamis viikonlopullemme. Eilen nimittäin huitastiin ex-tempore Salpparin isoihin katsomaan joukkuemäkeä ja tietenkin tuuli sotki illan. Toinen kierros peruttiin, mutta tulipahan nautittua eväät kirpeässä tuulessa hangessa istuen ja nähtiin ilotulitus. Tuuliverkon rakentamista ehdin pohtia useaan kertaan, kun poikia vedettiin puomilla edestakaisin. Sinällää tuntuisi aina hullulta laittaa satoja tuhansia euroja luonnon hallitsemiseen, mutta kyllä urheilukansaa syö, kun tähdet eivät pärjää. Ei Janne Ahosen alle satametrinen tunnelmaa nostanut. Urheilukansa haluaa tukea suosikkejaan, haluaa nähdä onnistumisia ja haluaa lisäksi kokea suurtapahtumia Suomessa. Nykyisillä kisakriteereillä emme pärjää kovin kauan kattamattomalla stadionilla Helsingissä tai tuuliverkottomalla Lahden kisamontulla. Suurtähdet eivät halua matkustaa turhaan, eivätkä sponsorit maksaa peruuntuneista kierroksista. Lahti on toki yksi perinteikkäimmistä talvikisapaikoista ja osa viehätystä perustuu juurikin luomuun, mutta riittääkö se tulevaisuudessakin? Toivottavasti. Ensimmäiset Lahden kisat, jotka muistan, ovat 1989 hiihdon MM-karkelot ja sen jälkeen olen säännöllisesti paikan päälle lähtenyt. Ei ne tulokset, vaan se makkara, letut ja lämmin kaakao.