Blogiraukkani on joutunut ihan heitteille. Töissä kirjoitan nykyään päivittäin niin paljon, että ei meinaa riittää enää energiaa tämän päivittämiseen. Ja toisaalta kahvipöydässämme on niin mainiota porukkaa, että päällimmäiset höyryt saa purettua muutoinkin kuin täällä puhisemalla. Lähipäivinä aukeaa vielä työblogini, jossa tarkoitus on kyllä kirjoitella aika lailla muuta kuin täällä, mutta siis lisää taas näppäilyä muilla foorumeilla. Tässä siis kootut selitykset.
Yritän kuitenkin kunnallispolitiikan kiintoisimmat muistaa kirjoitella ja välillä kertoilla kotikuulumisia, ainakin joku sukulainen niitä täältä aina etsii ja on viime aikoina joutunut pahasti pettymään. Eevi on jo iso, ainakin omasta mielestään ja tarpeen vaatiessa. Mielellään lähtisi tarhaan aina "raitaisissa", eli pukisi päälleen kaikki raidalliset vaatteensa yhtä aikaa. Hänestä ei tule stylistiä. Sen sijaan luonnontieteisiin olisi selvää taipumusta. Noin kaksi tuntia sitten Eevi oli ollut sängyssä jo hyvän tovin, kunnes kuului tassutusta. Tyyppihän sieltä käveli hyvin mietteliään näkoisenä. "Äiti, minulla olisi vähän asiaa", "no, mitä" minä kysymään. "Miksi aurinko aina laskee ja nousee?". En ehtinyt edes avata suutani, kun vastaus seurasi hyvin pohtivalla äänellä, "siitä ihminen tietää, ettei yöllä saa nousta sängystä". Ei ole kasvatus ihan hukkaan mennyt. Eevillä on siis edelleen tapana heräillä yöllä. Yöheräily on ihan jees ensimmäisen vuoden, mutta kolme...Ei toimi enää. Silmäpussini ovat varmasti pysyvät. Muutoin ikä on mainio. Juttuja riittää ja omia sanoja, kuten mitä kummitukset tekevät - haamuttelevat. Tai miksi se setä nukkumaan mennessä laski lampaksia. Tai pikkuvanhan kuuloisia kysymyksiä, kuten pidätkö sinäkin äiti indigonsinisestä. Tylsää ei siis ole, vaikka pientä uhmataistoa välillä käydääkin. Tai en minä tiedä onko tuo uhmaa, mutta jotain rajojen kokeilemista tuntuu olevan vähän kaikessa.
Joulun odotus on kova juttu. Mutta niin on minullakin. Odotan ihan innoissani kaikkea kivaa joulukuuhun liittyvää. Ylihuomenna meillä on töissä 30-luvun hengessä pikkujoulut, eikun henkilöstöpäivät, mutta siis illanviettoakin. Ja itsenäisyyspäivänä menemme linnaan. Enää en voinut pitää asiaa vain pienen piirin tietona, on sellainen täpinä. Puvun noudan huomenna ompelijalta ja naamalle ja hiuksille on tuunaukset hoidossa. Enää tarvitsee harjoitella sulava kompastuminen, jotta pääsee vilkuttamaan terveiset kameralle. Sitten onkin kuu jo niin pitkällä, että voi aloittaa piparitaikinan syömisen. Vapaa-ajan ja asukaspalvelulautakunnan vuoden viimeinen kokous on 8.12. ja valtuusto seuraavalla viikolla.
Lautakunnassa meillä on käyttötaloussuunnitelma ja avustuksia, joten ihan ei pelkkää tiptappia ole tarjolla. Mutta niihin ehtii palata, nyt nautin upottavasta uudesta löhösohvastamme. Ihanainen Artekin 556 sai meiltä uuden kodin Keltaisen Pörssin ilmoituksen kautta ja kohta olohuoneessamme voi tehdä hyvin aidon tuntuisen aikamatkan 70-luvun suomi-designiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti