Elämän mittaista työtä on hankala tässä kuvata, enkä varmaan muistaisikaan kaikkea. Simola-Isaksson on kuitenkin luonut suomalaisen musiikkiliikunnan, johon mekin kaikki olemme varmasti koulun liikuntatunneilla törmänneet. Muistatteko tamburiinin tahdissa piirissä kävelyn? Juuri se on osa Simola-Isakssonin työtä. Ei siis se piirin kiertäminen, vaan se, että musikaalisuuteen katsomatta musiikki ja tanssi kuuluvat kaikille. Jossain muodossa lähes jokainen on positiivisessa mielessä törmännyt hänen suureen unelmaansa luoda hyvinvointia musiikkiliikunnan kautta. Harva pystyy samankaltaiseen läpileikkaavuuteen omassa työssään.
Vantaalla toimiminen on pisara meressä. Simola-Isaksson kiersi erityisesti 70- ja 80-luvuilla ympäri maailmaa kouluttamassa ja luennoimassa. Hän toimi myös pitkään Suomen voimistelumaajoukkueen säestäjänä.
Perinteisesti Vantaa-palkinnon saaja on esittänyt jotain ja niin teki Simola-Isakssonkin. Opettaja on aina opettaja. Kuvassa hän siis johtaa koko valtuuston yhteislaulua "Arvon mekin ansaitsemme". Esilaulajatovereina kaupunginhallituksen pj. Tapani Mäkinen ja valtuuston pj. Antti Lindtman. Valloittava persoona kaiken kaikkiaan, siis palkinnon saaja.
Lautakuntamme päätöksen jälkeen eräs persu kommentoi omassa blogissaan valintaa siten, että palkinto haluttiin kohdentaa "paremmille piireille", eli korkeakulttuurin edustajalle. En edelleenkään tiedä, voiko palkintoa enempää ruohonjuurelle antaa. Ihminen, joka on tehnyt koko elämänsä työtä peruskoululaisten, vanhusten ja toisten opettajien kouluttamisen parissa, tuottaa minusta nimenomaan kaikkien saatavilla olevaa kulttuuria. Jos toiminnan ajatus on tuottaa musiikin ja tansin avulla iloa kaikille ja erityisesti niille, joiden sävelkorva on unohtunut laitokselle, niin silloin ollaan aika lailla pyyteettömän ja kansantajuisen kulttuuritoiminnan äärellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti