24.3.09

Täällä taas!


Uusi työ ja uudet luottamutehtävät ovat vieneet niin mennessään, etten ole ehtinyt lainkaan kirjoitella. Pää on liian täynnä ajatuksia ihan viran puolesta, ettei virtaa ole ennä riittänyt blogiin asti. Sinällään huono merkki. Ensin huomasin ajattelevani yöllä työasioita ja sitten tajusin, että surraukselle on saatava stoppi. Kolmas vaihe, eli toteutus on hakusessa...Mennyt viikonloppu oli hyvä alku. Käytiin sunnuntaina nauttimassa tuulettomasta ja auringon lämmössä kylpevästä meren jäästä Storörenin edustalla. Ongittiin sintti-tinttejä, kuten Eevi asian ilmaisi. Minä lähinnä keskityin maisemiin ja Ilta-Sanomiin. Sää oli houkuttanut paikalla muitakin; hiihtäjiä, pilkkijöitä, kävelijöitä ja jokusen kelkkailijan. Kovin kauan ei mene kun ko. paikkaa hallitsee Hjalliksen asuinalue. Näinköhän asukkaat haluavat merimaisemaansa tavallista rahvasta kuumaa mehua juomaan? Toivottavasti sen sallisivat - minä olen pienenä hiihtänyt samassa poukamassa ja mukava olisi, että (mikäli jäätä riittää) kolmekymmentä vuotta eteenkin päin maisemat olisivat kaikkien nautittavissa.
Päivän poliittisiin aiheisiin en mene syvälle. Muutama irtoihmetys vain. Miten on mahdollista, että Kokoomuksen kannatus ei laske? Voisiko Haukio päättää onko hän yksityishenkilö vai ei. Voisiko Mari Kiviniemen vaihtaa, kursittaa kuntatalouteen tai edes pitää hiljaa? Miksi lautakunnan jäsen on itse valmis ajamaan alas oman toimialan palveluita ja avustuksia? Ja miksi ihminen ei osaa jäädä pois toiminnasta, jos kaikki on jo tehty, kokeiltu, saavutettu, yritetty ja puhuttu?
Ehkä kirjoittelen piakkoin uudelleen, kun jaksan jäsentää ajatuksia tai laitella kuvia, mutta siihen asti - syökää ulkona, käykää elokuvissa/teatterissa/urheilutapahtumissa/messuilla/konserteissa jne., ostelkaa luxustuotteita ja tehkää kaikkea mikä on ihanan rentouttavaa, oloa hellivää ja suomalaista työtä tukevaa.

Ei kommentteja: