Olen käyttänyt lähes kaksi päivää työhuoneeni raivaamiseen, koska oli pakko. Nyt olen muuttanut isompaan huoneeseen (hieno uusi lattia), käytävällä parikymmentä metriä eteenpäin. Talossa työtä terrorisoiva remontti ei enää minua liikauta, siis konkreettisesti. Siivoamisessa oli kuitenkin kaikessa ärsyttävyydessään hyvät puolensa. Paperimäärä väheni olennaisesti ja muutamia aarteita osui käsiin pitkästä aikaa.
Yhdestä lokerikosta löytyi vanhoja Lippu-lehtiä. Ja miten ajankohtaisesti Räisäsen Kalle kirjoittakaan syyskuussa 2001 ilmestyneessä Lipussa! Otsikko on "Unionin suosio ei kestä kuin politisoimalla". Koko kolumnin Euroopan unionin tulevaisuudesta voisi hyvin julkaista nyt, eikä mikään tekstissä kiinnittäisi huomiota vanhentumisellaan.
Erityisesti kuitenkin kolahti loppu. Olen juurikin kahlaillut huokaillen läpi puoluekokoukselle valmistettuja asiakirjoja, ja Kalle sanoo ajatukseni paremmin: "Emme vastaa kaikkeen, sillä juuri kaikella voi välttää olennaisen. Emme myöskään lausu sitä, mikä on jo sanottu, sillä toistamiselle voi estää muutoksen. --- Typeryyksien lausumista emme pelkää, sillä poliittisesti emme usko sellaisiin. Ajattelemattomuutta tulee varmasti esiintymään, mutta sellaisen voi aina laittaa nuoruuden piikkiin, ja pelastavia, jatkuvan uudelleenharkinnan ammattilaisia on koko sosialidemokraattinen liike täynnä." Kalle siis kuvasi alkavaa eurooppapoliittisen asiakirjan työskentelytapaa ja olisipa puoluekokouksen asiakirjat tehty samoin periaattein!
Jos halutaan mainita kaikki, ei painoteta mitään. Pelkkä boldaus ei riitä painopisteeksi. Jos kaikki vanhakin on pitänyt kirjoittaa alustukseksi ja selitykseksi, on takuuvarmasti torpattu lukijan innostus ja heräävä mielikuvitus. Ja siitä pitäisi tässä tilanteessa nimenomaan olla kyse; uusien ajattelumallien herättämisestä. Kunnallisvaaleihin mentäessä tulisi meidän kyetä avauksiin, rohkeaan kommentointiin ja ihmisläheiseen keskusteluun. Valtakunnallisten ohjelmien ja teemojen pitäisi herättää jokaisessa sisäinen "brainstorm", miten soveltaa ajatusta omalle paikkakunnalle. Niinhän kirjoitettu ja puhuttu parhaimmillaan toimii. Luet ajatuksen, joka synnyttää oman jatkoajatuksen, joka muotoutuu jo tiedossa olevan kanssa, jaat ajatuksen jonkun kanssa, joka jälleen tuo siihen oma lisänsä jne.
Mutta jos jatkoajatuksilta on katkottu siivet jo parin sivun jälkeen, niin lopputulemana on virkamiesmäistä oikolukua. Sitä olen nyt tehnyt. En pysty tuottamaan lukemalleni mitään lisäarvoa, sillä kaikki on varmasti jossain kohtaa mainittu. Eikä lukemani tuota minullekaan lisäarvoa, sillä tuntuu, että kaikki on aiemminkin kirjoitettu tai sanottu. Toivottavasti kirjoittamisprosessista oli kuitenkin hyötyä jollekin työryhmälle, muutoin on taas yksi mahdollisuus hukattu. Edustan tiukasti linjaa, että itse työskentely on usein lopputulosta tärkempää. Työskentelyn kautta kehitytään ja sitoudutaan - ja joskus lopputuloksenkin kautta, mikäli se on erittäin onnistunut ja välittää tekijöidensä innokkuutta ja tahtoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti