Olin eilen illalla kuuntelemassa Helsingin työväentalolla vajaan viidenkymmenen muun kanssa puoluesihteeritenttiä. Oikein antoisa keskustelu, jota ajattelin hieman availla muillekin. Pahoittelut kuitenkin tiivistyksistä ja mahdollisista puutteista. En yritä suosia ketään, mutta 2 tunnin paneelin kaikki pitkät puheenvuorot eivät oikein sopineet kauppakuitin taakse.
Itse koin mielenkiintoisimmaksi kysymykset puolueen tulevaisuudesta ja suurimmista haasteistamme. Säde Tahvanainen nosti merkittävimmiksi haasteiksi sosiaalisen turvaverkon vahvistamisen, joka pitää sisällään mm. työttömyysturvan uudistuksia, ympäristöteemat ja koulutus- ja yleisemmin sivistyspolitiikan vahvemman esiintuomisen. Antti Lindtman nosti niin ikään esiin ympäristökysymykset, mutta vielä tärkeämmäksi aiheeksi väestön ikääntymisen mukanaan tuomat palvelutuotannon haasteet ja reilun tulonjaon turvaamisen. Ari Korhonen linjasi, että suurin ponnistuksemme on pitää kiinni konsensukseen perustuvasta oikeudenmukaisesta hyvinvointiyhteiskunnastamme, tämän tavoitteen toteutuessa moni muukin asia mahdollistuu. Esko Rannon mukaan meidän pitäisi aloittaa syvä ja laaja ideologinen prosessi, joka tarvittaessa johtaisi jopa periaateohjelman uudistamiseen. SDP:n pitäisi myös ottaa johtava ympäristöpuolueen asema. Yleispoliittisina haasteina hän nosti esiin työllisyysasteen nostamisen ja tasa-arvoisen koulutuksen turvaamisen. Suomesta pitää tulla osaamisyhteiskunta, se on tulevaisuudessakin vahvin valttimme kansainvälisillä markkinoilla.
Kysymys puolueen kannatuksen vahvistamisesta ja uusien jäsenten saamisesta poiki tietysti pitkät puheenvuorot. Joitain painotuserojakin löytyi onneksi. Ranto näkisi yhteistyön tiivistämisen tarpeellisena mm. kirkon, kulttuuritoimijoiden ja ympäristöjärjestöjen kanssa, joista löytyy paljon meitä lähellä olevaa ajattelua. Lisäksi hän näkee ehdottoman tärkeänä uskottavuuden lisäämisen toimihenkilöiden parissa. Antti Lindtman korosti paikallistoiminnan merkitystä ja nosti myös esiin toiminnan muissa kansalaisjärjestöissä. SDP:lle on annettava kasvot toimimalla aktiivisesti erilaisissa järjestöissä. Ari Korhonen peräänkuulutti mahdollisimman leveää akselia sisäisten ääripäidemme välille. Keskustelun pitää antaa rönsytä ja erilaisuutta on sallittava, jotta mahdollisimman moni liikkeen ulkopuolinen voi meihin samaistua. Meidän pitäisi siis siirtyä sekä oikealla että vasemmalle. Hän näkisi meidät mielellään isona keskustavasemmistolaisena liikkeenä. Säde Tahvanainen komppasi toimihenkilökysymyksessä Rantoa ja lisäksi painotti jäsenyyden merkityksen kasvattamista.
Puheenjohtajan valinnasta neuvoa antavalla jäsenvaalilla ei syntynyt eroja. Kaikki olivat varovaisen myönteisiä. Ratkaisu olisi tapauskohtaisesti puoluevaltuuston päätettävissä. Vastahankaisin oli Ranto, joka pohti mm. miten kriisitilanteessa jäsenvaalilla valittu puheenjohtaja erotettaisiin tai kannattaako yksi valinta nostaa jalustalle. Hän korosti kannattavansa uuden tekniikan hyödyntämistä, mutta kieltäytyi kannattamasta yksinäistä sohvasosialidemokratiaa. Liikkeemme kaipaa lisää yhteisöllisyyttä eikä päinvastoin.
Jäsenhankinnan tehostamisesta erityisesti Korhonen ja Ranto korostivat systemaattista, pitkäjänteistä paikallistyötä. Kaikkien puheissa mainittiin myös uudempien keinojen kokeileminen, mutta todettiin, että kasvotusten saadaan paras tulos. Lindtman laski erityiseksi vahvuudekseen kentän kiertämisen, hän nauttii ihmisten tapaamisesta ja kokemusten vaihtamisesta. Ranto puolestaan loisti esimieskokemuksellaan ja ehkä puoluetoimiston nykyisten toimintatapojen parhaalla tuntemuksella. Säde Tahvanainen käytti useammankin puheenvuoron siitä, kuinka ihmisten on päästävä mukaan päätöksentekoon jo valmisteluvaiheessa. Muutamia konkreettisia ideoitakin löytyi, kuinka prosessia voidaan käydä avoimesti esim. verkossa.
Antti Lindtmanin - jos voi sanoa - slogan taitaa olla: "Nyt on aika jolloin pitää olla oikeita kysymyksiä valmiiden vastausten sijaan." Erittäin hyvä lause. Puoluesihteerin vaan pitäisi minusta olla jo askel pidemmälle. Tarkoitan, että hänen pitäisi olla se, joka pystyy puoluekoneistoa hyödyntäen tarjoamaan osastojen, piirien ja sisärjärjestöjen toimijoille työkalut oikeiden kysymysten esittämiseen oman alueensa asukkaille tai yhdistyksille. Esko Ranto nostikin ainoana esiin puolueen koulutusten lisäämisen. Järjestöosaaminen ropisee vuosi vuodelta ja siihen ei oikopolkuja ole. Yhteisillä tilaisuuksilla, koulutuksilla ja kannustamisella on turvattava tulevaisuutemme.
Summa summarum: kaikki olivat itse asiassa yllättävänkin hyviä. Säde jäi ehkä hieman varjoon, mikä osittain johtuu siitä, että hän kohdisti puheensa lähes aina vain suoraan paneelin vetäjälle. Ari Korhosen vakavuudesta olin yllättynyt, muistan hänet eloisampana. Vastukset olivat kuitenkin hyvin sisäistettyjä, ymmärrettäviä ja perusteltuja. Esko Ranto puolestaan ei koskaan katso puhuessaan ketään, vaan hieman ylimielisen oloisesti tuijottaa alaviistoon, kohti lattiaa. Vaikutelma ei kuitenkaan häiritse liikaa, sillä puhe on värikästä ja kuunnellessaan hän on hyvinkin kiinnostunut ja tarkkaavaisen näköinen. Ja kyllähän pitkä kokemus kuuluu puheessa, näkemystä on karttunut. Antti Lindtman on taas vakuuttava puhuja, mutta joutui pakostakin vastaamaan välillä aivan kysymyksen ohi, mikä hieman ärsytti.
Kysymykseen mahdollisesta eduskuntavaaliehdokkudesta 2011 jättivät Tahvanainen ja Lindtman itselleen takaportin, periaatteessa kieltäytyivät, mutta...Ranto sanoi antavansa sitoumuksen, ettei lähde ek-vaaleihin ehdolle mikäli tulee valituksi puoluesihteeriksi. Ari Korhonen toisti saman hieman eri sanoin. Ja suosikkipuheenjohtajaehdokasta tai edes hyviä puheenjohtajan ominaisuuksia ei suostunut luonnollisesti kukaan mainitsemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti