Ihan kipsissä

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita - ei enää.

Taustaa: Työtehtävien vaihdoksen takia viikonloppuni vapautuivat pitkälti omaan käyttöön, joten innostuin heti kaivamaan esiin ay-sulkapallokisojen ilmoituksen. Soitin hyvälle ystävälleni, joka myös on ex-kilpapelaaja ja sovittiin "tyttöjen retkestä", eli lähdettäisiin maaliskuun alussa Poriin kisaamaan pitkästä aikaa. Sen verran oltiin nöyriä, että ajateltiin vähän treenatakin ennen koitosta ja viime lauantaina mentiin toisen kerran pelaamaan.

Lopputulos: Pelattiin oikein pisteillä matsia ja Minna löi verkolle. Ilman mitään ihmeempiä hyppyjä tai pyörähdyksiä tarkoitukseni oli tietenkin ehtiä palloon, kun kuului älytön pamaus. Ensin ajattelin, että naapurikentältä lensi päälleni jotain, maila tms., kunnes jalka meni alta. Vilkaisin vasenta koipea ja siinähän se vika oli. Smurffin lain mukaisesti ei repeämää, ei nyrjähdystä, vaan akillesjänne poikki. Ambulanssisedät heittivät minut suoraan Peijakseen ja sunnuntaina jalka leikattiin. Ja nyt olen jalattomana kotona.

Sairauslomaa on vähintään 9.3. asti. Viikkoa ennen sitä poistetaan nykyinen kipsi ja ompeleet ja saan tilalle kolmeksi viikoksi ortoosin. Siis toisenlaisen paketin, jolle saa jo varatakin. Liikkuminen vähän helpottuu ja ehkä voin tehdä toimistolla töitä. Jos en, niin saikku jatkuu huhtikuulle. Tuplaveellä ketuttaa.

Yritän keksiä positiivisia puolia. Kotona ehdin reilussa kuukaudessa opetella photoshopin käytön, lukea pari kirjaa, kirjoittaa pari lehtijuttua, nukkua aamuisin (jos kivulta voin) ja isän mielestä opetella Italian alkeet. Ja olkavarren lihakset kehittyy keppijumpan avulla.