Tunteita ainakin puoluekokouksemme herätti. Hetkittäin suurta jännitystä, riemua, ylpeyttä ja valitettavasti myös todella suurta pettymystä. Pettymykset kuuluvat toki kaikkiin suuriin kokouksiin, mutta sanon nyt "valitettavasti", koska kokous päättyi niihin tunnelmiin. Huhtikuussa kirjoittelin aika lailla pikaistuksissani tämän tekstin, jossa vahvasti epäilin aloite- ja asiakirjakäsittelyn onnistumista. Tänään jo aamupäivällä näytti vahvasti siltä, että kaikki varaumani toteutuvat ja lopulta kokous päätettiin seitsemän aikoihin siten, että kolmannes aloitteista ja Näkemys Euroopasta-asiakirja siirrettiin puoluevaltuuston käsiteltäväksi. Sähköisellä neuvoa-antavalla äänestyksellä puoluekokousedustajat voivat kantansa ilmaista jossain vaiheessa syksyä.
Kaksi päivää hehkutimme kansanliikkeemme uusia kasvoja. Sen sijaan kansanliikkeellä ei ollut enää mahdollisuuksia demokraattiseen päätöksentekoon. Kokouksella on päätösvalta niin kauan kuin salissa on yksikin edustaja, mutta itse näen, että demokratian toteutuminen edellyttää mahdollisuuden keskusteluun, muiden näkemysten kuuntelemiseen ja omien esitysten perustelemiseen. Salissa oli kello viidestä eteenpäin arviolta viidennes (jos sitäkään) edustajista ja tunnelma oli hyvin latautunut, eikä lainkaan positiivisessa mielessä. Argumentointi alkoi olla liian kiivasta, henkilökohtaisuuksiin menevää ja puheenvuorot käsittelivät lähinnä työjärjestystä.
Mikä sitten lopulta oli farssin syy? Ovat aikataulut ennenkin venyneet ja päätöksiä tehty muutaman sitkeimmän delegaation voimin, miksi nyt päädyttiin todella poikkeukselliseen päätösvallan siirtämiseen? Oma pikainen arvioni on, että edustajien toiveet ja valmisteluorganisaation odotukset ja ajatukset kokouksen sisällöstä erosivat viime kertaistakin enemmän. Prosessien uudistaminen on tervetullutta, mutta uudistusten pitäisi palvella perimmäisiä tavoitteitamme, jotka ilmeisesti mielsimme pieleen. Henkilövalintojen huumasta ja innostuksesta huolimatta valtaosa on käyttänyt etukäteen reilustikin aikaa kovan asiasisällön lukemiseen, esitysten ja puheiden kirjoittamiseen, yhteisiin valmistelukokouksiin ja tarjolla lopulta oli vain kasvogalleriallemme hurraamista. Kun asioiden todellinen tila kokouksen ennakoidun takarajan lähestyessä alkoi valjeta, kiristyivät hermot ja turhautuminen sai yliotteen - niin edustajissa kuin kokousvirkailijoissa. Tyhjille tuoleille puhuminen nosti esiin keskustelun jäljellä olevien vastuusta ja kun päätösesitykset olivat sanalla sanoen heikosti valmisteltuja, oli epävarmuus liian suurta. Eikä yhtään auttanut, että vaikka aloitekäsittely olisi viety runnomalla loppuun, niin aikaa olisi silti mennyt todennäköisesti vielä 3-4 tuntia, eli iltamyöhäiselle. Oltiin kuitenkin jo saavutettu piste, jossa mielipiteitä kunnioittavan, perustellun ja rauhallisen keskustelun aika oli ohi.
Osittain ihmettelen itsekin, miksi koen tämän päiväisen niin raskaasti. Väsymys tietysti tekee osansa, mutta hoidin oman osuutani julkilausumavaliokunnan puheenjohtajana maaliin. Molemmat lausumamme sekä kannanotto Syyrian rauhan puolesta hyväksyttiin mielekkään valiokuntatyöskentelyn tuloksena. Sorsa-säätiön työhyvinvointi keskustelu perjantaina meni ok ja bonuksena oli vielä torstaina ravintolalaivalla ollut Daamien keikka - oli pitkästä aikaa mahtava laulaa tovereille. Juha tuli toiseksi puoluesihteerikisassa ja voittajaan, eli Reijoon, olen todella tyytyväinen ja hassu-Antti (Eevin sanoin) aloitti varapuheenjohtajana, mahtavuutta. Silti.
Ristiriita todellisuuden ja tarinan välillä taitaa olla minulle liian suuri. Ajattelin olevani kyyninen, mutta saattaa ollakin, että olen vain liian vanhan liiton miehiä. Haluan, että hype rakennetaan tukemaan arvoihimme nojaavia sisällöllisiä päätöksiä. Henkilövalinnat kyllä nostattavat fiilistä, jos siihen edellytyksiä on. Puheenjohtajan karisma kantaa ja linjapuhe pannaan merkille, jos siinä on merkille pantavaa (nyt oli). Mutta viidensadan edustajan debatti vaatii työtä ja oikeudenmukaisuutta onnistuakseen. Jutta sanoo usein, että hänelle politiikka on Totta, ei peliä. Niin minullekin. Seisaallaan taputtamisen hurma kestää kokouskrapulan verran, sen jälkeen pitäisi olla tukevampaa maata jalkojen alla. Maanrakennusaineet luovutimme nyt valtuustolle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti