...käydään kunnallisvaalit. Käytännössä kolmesataakolmekymmentäkuusi vaalia. Näiden vaalien tulisi olla ne asukkaiden kannalta läheisimmät, arkeen eniten vaikuttavimmat ja teemoiltaan tutuimmat.
Viime viikolla kuuntelin Porissa useammankin kuntakeskustelun, joissa kaikissa painotettiin otsikosta riippumatta palveluiden turvaamista ja kehittämistä nimenomaan peruskunnan toimesta. Niinhän aina kunnallisvaaleissa puhutaan, ei kai kukaan ole koskaan lähtenyt vaaleihin palveluita karsiakseen, estääkseen tai asuinympäristöä tuhotakseen. Mikä nyt on sitten eri tavalla? Tietenkin se, että palveluista täytyisi nyt puhua makrotasolla, koko väestö huomioiden. Työssäkäyviä per lapsi/vanhus on koko ajan vähemmän, kipurajoja kolkutellaan ja peruspalveluiden ylläpitämiseksi ei nykyinen kuntakartta yksinkertaisesti toimi.
Omassa päässäni tämä johtaa väistämättä ristiriitaiseen tilanteeseen vaalikeskusteluissa. Syksyn mittaan joko haetaan vastauksia koko hyvinvointiyhteiskunnan turvaamiseksi tai sitten tarkastellaan kipupisteitä oman kunnan näkökulmasta. Monin paikoin jälkimmäinen vaihtoehto johtaa paikallisesti ihan hyvään ratkaisuun jatkaa vanhalla mallilla, järjestää palveluita osittain kuntayhtymien kautta ja pyrkimykseen saada valtionosuudet riittämään juustohöyläämällä kunnan käyttötalousmenoja ja hidastamalla investointeja. Kunta pärjää, ehkä ihan hyvinkin, mutta miten käy kokonaisuuden ja kuinka pitkälle päästään? Valtion näkökulmasta tilanne on jo nyt kestämätön. Esimerkiksi sosiaali- ja terveystoimen rahoitus on saatava vastaamaan tarvetta, tuottavuutta on pystyttävä kasvattamaan nopeasti. Osa ratkaisua on päätös sairaanhoitopiirien lakkauttamisesta ja erityisen vaativan hoidon keskittämisestä, mutta sekään ei auta, mikäli kunnat joutuvat säästämään ennaltaehkäisevästä perushoidosta, kuntoutuksesta ja esimerkiksi liikuntapalveluista.
Keskusta kysyy aina, että miten raha lisääntyy, jos kolme köyhää liittyy yhteen. Lyhyellä aikavälillä ei lisäännykään. Elämme kuitenkin kunnissakin jo syvällä markkinataloudessa, eli isommalla asiakaspohjalla hankinnat, kilpailuttaminen, ylipäätänsä palveluntarjoajien löytäminen ja työvoiman saaminen on todennäköisempää. Yhtä lailla alueellinen suunnittelu ja talouden hallinta on helpompaa, kun päättäviä tahoja on yksi. Ja toisaalta, hankalin tilannehan on usein paikoissa, joissa kasvukeskuksen ympärillä on useita pieniä kuntia, jotka ovat vakavaraisia johtuen lähinnä siitä, että kaikki vaativat (= kalliit) palvelut ovat sijoittuneet keskuskaupunkiin. Kivaa, mutta tehotonta ja edesvastuutonta.
Oma lukunsa ovat konkurssikypsät muuttotappiopaikkakunnat. Mikäli kunta pienuutensa ja heikon taloutensa takia joutuu luopumaan kokonaan omasta palvelutuotannostaan, on varmaa, että jossain vaiheessa yksityinen toimija laskuttaa ensin kunnan kassan (ja sen jälkeen asukkaan lompakon) lopullisesti tyhjäksi - eikä kukaan silti takaa palvelun laatua. Koulutuksen, hoivapalveluiden, lastensuojelun ja monen muun asian osalta ketään ei kuitenkaan jätetä heitteille, joten lasku kaatuu meille kaikille. On aivan sama asummeko kasvuvetoisessa, kohtuullisesti velkaantuneessa Sipoossa vai kituuttavalla Haapajärvellä, viime kädessä lakisääteisten palveluiden rahoittamisen vastuu on yhteinen ja maksaja sama.
Veikkaisinpa, että kuntakeskustelusta tulee hyvin kaksinapaista. Toisaalla ylimmän tason poliitikot puhuvat (puolueesta riippumatta) vahvoista peruskunnista, jotka pystyvät kantamaan järjestämisvastuunsa itsenäisesti ja toisaalla ehdokkaat vakuuttavat kuntaliitos-ei kiitos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti