Viisi vuotta on hassu aika. Kaiken vieläkin muistaa ihan peilikirkkaasti, mutta välissä on tapahtunut kuitenkin valtavasti ja ääneen sanottuna vuosi 2007 tuntuu olevan jo kaukana. Silti edelleen joka kerta, kun näen ambulanssin hälytysajossa tai medi-helin yllämme, niin mietin kertoja, kun lähdimme lujalla vauhdilla. Joku voi miettiä, että hulluksihan siinä tulee, mutta samalla tavalla kai jokainen nähdessään vaikkapa vihkikirkonsa palaa muistelemaan omia häitään - vuosista riippumatta vahvoja ja rakkaita muistoja, ei sen ihmeellisempää. Muistot kulkevat päivittäin mukana, enkä enää usko, että tilanne miksikään muuttukaan. Eikä tarvitse.
5 kommenttia:
Hanna -rakas. Ei tarvitse. Hymyillään kyynelten läpi.
Juuri niin. Kiitos.
Voimia muisteloihin Hanna. Voit uskoa,että kuvailemasi tehtävät jäävät myös meidän auttajien mieliin.
Yt Mari R
Kiitos, jotenkin myös kummallisesti lohduttaa ajatus, että ammattihenkilöstökään ei "vaan tee työtään" vaan tapaukset koskettavat ja joku saattaa muistaa tuntemattoman lapsen, jota auttoi.
Heta ei olisi voinut saada parempaa perhettä jossa elää elämänsä 3 vuotta. Se rakkauden määrä joka näkyi teidän kodissanne, silloin tällöin kun me vierailimme teillä, oli jotakin niin suurta ja kaunista. Erityisten lasten hoito antaa henkilökunnalle paljon. Ja se tunne ja ilo, kun lapsi nauttii pienistä tuokioista.
Voimia <3
Pienen hassun miehen kummtustäti Suvi
Lähetä kommentti