Ennakkoäänestyksen viimeinen päivä ja vajaa viikko presidentinvaalien ensimmäiseen kierrokseen. Aamun hesarissa oli aivan oikein ensimmäinen aukeama omistettu tälle merkittävälle tapahtumalle. Mutta kun ei tikullakaan saa kaivettua asiaa esiin, vaikka kuinka tavaisi. Pääjuttu oli rakennettu oikein grafiikan kera HS:n tuoreimman gallupin ympärille - ohitin sen heti. Siiryin pääkirjoitukseen, koska ajattelin, että siinä ruoditaan sisältöjä, olihan otsikkokin, että ehdokkaiden välillä syntyy eroja. Vaan ei, niin ei. Ensimmäistä kappaletta pidemmälle en jaksanut lukea gallup-lukujen luetteloa.
Väyrysmäisesti voin todeta olleeni oikeassa, kun blogissani joskus ajat sitten ennustin, että näissä vaaleissa keskustellaan vain gallup-kannatuksista. Ja oikeassa olin siinäkin, ettei niistä kovin moni muukaan tunnu enää innostuvan - paitsi ilmeisesti päätoimittajat. Ennakkoäänestyprosentti on huomattavasti matalampi kuin kuusi vuotta sitten ja sitä tietenkin selitetään sillä, että kyselyissä epävarmojen osuus on suuri. Olisikohan jossain kysely, jossa kyseltäisiin, haluaisivatko äänestäjät muutakin kuin kyselyitä?
Niinistöstä on tehty presidenttiä juurikin gallupien pohjalta jo muutama vuosi. Toivoin kuitenkin, että mielipidemittausmania hellittäisi, kun kaikki ehdokkaat ovat tiedossa ja keskustelut linjoista alkavat. Ongelma tietysti on, että ainakin tv:n vaalikeskusteluissa on puhuttu pitkälti asioista, joihin presidentillä ei todellisuudessa ole juurikaan sekaantumista. Halosen kaudella nimenomaan haluttiin, että presidentti jää syrjään EU-päätöksenteosta ja siitä on ehkä eniten keskusteltu nyt tenteissä.
Arvojohtajuus onkin sitten hankalampi asia. Syvälle menevä arvokeskustelu ei onnistu mainoskatkojen sanelemassa ohjelma-ajassa ja silloin ainoa mahdollisuus onkin yrittää muistella ehdokkaiden aiempia tekoja linjassa puheisiin ja kuunnella heidän mahdollisia visioitaan tulevasta. Tästä syystä pidän edelleen Paavo Lipposta ainoana kokemukseltaan ja arvoiltaan mahdollisena presidenttinä. Suomalaisen työn arvostaminen, työpaikkojen turvaaminen ja luominen, laaja kulttuurituntemus ja tasa-arvoisuus yhdistettynä oikeudenmukaisuuteen ovat minulle vahvempia teemoja kuin murahtelu tai hidas puheenparsi. Sanottava on, että Pekka Haaviston esiintymisistä olen vakuuttunut kampanjan aikana, mutta valitettavasti en jaksa uskoa häneen rohkeana johtajana. Jo kampanjan slogankin - valtakunnan sovittelija - viittaa kulisseissa vaikuttavaan diplomaattiin.
Ennen sunnuntaita suosittelen vielä kaivamaan esiin Pekka Ervastin artikkelin Lipposesta. Suomen kuvalehdessä ollut juttu muutaman viikon takaa oli rehellinen hyvine ja huonoine puolineen ja juuri siitä uskoisin monen äänestäjän kaipaavan. Aitoa kuvaa ehdokkaista mielipiteineen ja historian lasteineen. Kyllä ajatteleva ihminen osaa painottaa itselleen olennaiset seikat äänestyspäätöksen tueksi, jos joku vaan viitsii ne kertoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti