Mikä puhuttelee?

Toissapäivänä uutiset olivat täynnä persujen gallup-ennätystä ja taas pohdittiin syitä monen toimittajan voimin. Mikä heidän sanomassaan (tai sanomattomuudessaan) puhuttelee? Mietin asiaa itsekin ja hieman yllättäen tänään vietin pari tuntia politiikan viestimistä pohtien professori Alf Rehnin ja Keskustan ehdokas Annika Saarikon kanssa. Aivan samojen kysymysten äärellä oltiin: Miksi suomalainen poliittinen retoriikka on niin tylsää, miksi vaikuttaa siltä, että kaikki ovat samaa mieltä? Ja riittääkö, että on jotain mieltä. Ollaanko tultu siihen pisteeseen, ettei ole väliä onko kuulija samoilla linjoilla puhujan kanssa, riittää, että puhe edes jotenkin koskettaa ja herättää jonkin ajatuksen tai tunteen?

Omaan poliittiseen viestimiseen sain muutamia hyviä vinkkejä ja vähintään paljon ajateltavaa Rehniltä. Eniten jäin pohtimaan tilannetta, jossa hän kysyi, mistä te suututte, mikä todella ärsyttää? Vastasin lähes automaattisesti, että suutun typerästä työttömien vastakkaiasettelusta ja ansiosidonnaisen työttömyysturvan kyseenalaistamisesta. Ikäänkuin meillä olisi työttömiä, joilla menee liian hyvin ja vieläpä toisten työttömien kustannuksella. Rehn palasi "tarinaan" monta kertaa kehuen, että se oli aitoa puhetta ja imaisi heti mukaansa, koska mukana oli selkeästi välittämistä, kiihtymystä ja intoa puolustaa jotakin. Jäin sitten pohtimaan, että pitäisikö itse asiassa puhua vain niistä asioista, jotka todella saavat suuttumaan. Ja niistä, joista joku on selkeästi eri mieltä. Rehn painotti monta kertaa miettimään, ovatko puhumamme aiheet sellaisia, että joku on niistä eri mieltä. Kaikki puuroutuu, jos kukaan ei oikeasti ole eri mieltä. Vanhuksista on huolehdittava, luonto on tärkeä, palvelut on turvattava...Niinpä. Kun kukaan ei ole eri mieltä, ovat kaikki samaa mieltä ja kukaan ei erotu. Ongelma ei taida niinkään olla siinä, ettei puolueissa olisi oikeasti eroja, vaan siinä, että kaikki suuntaavat puheensa jollekin kasvottomalla massalle, jonka oletetaan haluavan kuulla vaaleista toiseen samat turvalliset lupaukset.

Se miten käytännössä sitten toimitaan, on eri juttu. Jos kaikki haluavat yksissä tuumin aloittaa kauden vaikkapa vanhustenpalvelulakia hiomalla, niin hyvä, mutta ennen vaaleja olisi uskallettava erottua. Joku voi loukkaantua, mutta faneista tulee entistä innokkaampia. Esimerkkeinä voi pohtia monia Soinin lausahduksia. Viestien tulvassa harva sisältö menee perille, mutta mielikuva mielipiteistä, näkemyksistä ja tahdosta jää elämään. En nyt kuitenkaan väitä, että persujen suosio perustuisi pelkkään onnistuneeseen kommunikaatioon, muttei se kauaksi heitä. Mitään poliittisia näyttöjähän heillä ei ole, ei valtakunnallisella tai kunnallisella tasolla ja monet ehdokkaiden väittämät ovat täysin perättömiä tai jopa valheellisia. Menestykseen kuitenkin riittää, että on tietty määrä ihmisiä, jotka inhoavat ja ihmisiä, jotka rakastavat.