13.9.10

Hiekkaharju 36

Olen todella pettynyt ja turhautunut. Lautakunnan kokous on takana ja ehkä yksi kautemme järjettömimmältä tuntuva päätös nuijittu. Vähän taustaa. Hiekkaharjussa on vanha nuorisotalo, tuttavallisemmin kolmekutonen, joka on niin nuorten kuin alueen kaikkien muidenkin asukkaiden vilkkaassa käytössä. Tila on itse asiassa Vantaan kolmanneksi suosituin nuorisotila kävijämäärien perusteella. Merkittävänä lisänä kerrottakoon, että rakennus on rinnetontilla siten, että tiloihin on käynti maatasosta ja vaikka autosta suoraan, eli vammaiset nuoret käyttävät mm. diskoihin suurta salia hyvin mielellään. Tontti kaiken kaikkiaan on noin 5000 neliötä ja sillä sijaitsee kaupungin lähiliikuntapaikka ja ympäristö on hyvin puistomainen. Lähimmät nuorisotalot sijaitsevat tällä hetkellä Korsossa ja Havukoskella. Käyttöneliöitä sisällä on hieman yli 800.

Ongelma vaan on, että talo on rakennettu lähes 70 vuotta sitten ja on nyt kipeästi talotekniikan uusimisen tarpeessa. Osa tiloista on jo käyttökiellossa ja nuorisotoimi yhdessä tilakeskuksen kanssa katsoikin välttämättömäksi ehdottaa peruskorjausta alkaen ensi vuodesta. Hankeselvityksen mukaan kustannus olisi 1,3 miljoonaa euroa ja siihen voisimme hakea opetus- ja kulttuuriministeriöstä avustusta 20-50% kokonaiskustannuksista. Vantaa on aina saanut nuorisotalohankkeisiin tukea, joten avustusta voisi pitää aika varmana. Meillä olikin siis tänään käsittelyssä tilakeskuksen laatima suunnitelma, jossa tekstiä ja kuvia riitti lähes sadan sivun verran. Lähtökohta vaan käsittelyllemme on, että iso osa jäsenistä ajattelee niin nuorisotoimen kuin tilakeskuksenkin viranhaltijoiden kusettavan meitä minkä ehtivät ja vääristelevän summia. Peruskorjaus ei voisi kuulemma mitenkään olla edullisempaa kuin purkaminen ja uuden rakentaminen ja arvio siitä, että vastaavan kokoinen uusi maksaisi noin 1,8 miljoonaa, on tietoista harhaanjohtamista jne.

Lukuisista selvityskerroista huolimatta edelleen Kokoomuksen johdolla osa valtuutetuista halusi, että korvaavien vuokratilojen (kaupungin omien) etsintää jatketaan. Mitään väliä ei ole sillä tiedolla, että Hiekkaharjusta ei löydy edes soveltuvia väistötiloja ja Tikkurilassa nuoret ovat olleet koko ajan ilman tiloja. Jos siis kaupungin vuokratiloja olisi vapaana, niin kai nuorisotoimesta olisi jo asian hyväksi toimittu? Asia erikseen on tietysti se, että kannattaako toiminta ylipäätänsä keskittää Tikkurilaan, vaikka tila löytyisikin. Miten käy vanhus-, päiväkoti- ja asukastoiminnan? Enkä edelleenkään jaksa uskoa, että Tikkurilassa makailee tyhjänä tiloja, joihin on mahdollista sijoittaa muun muassa bänditoimintaa ja skeittipuisto.

Me siis äänestimme. Lopputulos oli 8 kunnostusta vastaan, 7 puolesta, 1 tyhjä ja 1 oli joukosta poissa. Hankkeen halusivat hylätä Kokoomus (poislukien Harun Osmani), Vihreiden toinen edustaja, Persujen toinen edustaja, RKP ja Kristilliset. Näillä voimin siis veimme nuoriso- ja järjestötilan Hiekkaharjusta. Toiminta toki vielä jatkuu vielä tovin ja tilakeskus joutuu joka tapauksessa tekemään pikaiset korjaukset, kuten katon huoltotöitä. Korvaavia tiloja etsitään taas tuntipalkalla ja lopulta päädytään todennäköisesti siihen, ettei niitä edelleenkään ole alueelle siunaantunut sitten viime kevään ja edessä on kaksi vaihtoehtoa. Joko 1) tila suljetaan pysyvästi ja huonokuntoiset talot isolla tontilla jäävät kaupungin taseeseen odottelemaan ostajaa tai 2) Alueella halutaan säilyttää nuorisotila ja päädytään tilaamaan uusi hankesuunnitelma ja korjaukset aloitetaan 2012/2013, jolloin talo on jälleen hieman huonommassa kunnossa ja väliaikaiskorjauksiin on upotettu sievoinen summa.

En todellakaan voi ymmärtää miten valmistelusta ei uskota sanaakaan, vaan ihmeellisellä musta tuntuu meiningillä viedään nuorilta ja muilta alueen aktiivisilta asukkailta kohtaamis- ja toimintapaikka. Ja perustellaan 1,3 miljoonan (ennen avustusta) euron investoinnin kalleudella! Kaupunkitasoisesti investoimme tulevana vuonna noin 160 miljoonalla ja porukka on valmis hylkäämään nuorisotilan kunnostamisen. Perspektiiviä antaa varmaan tieto, että ilman yhtään puheenvuoroa hyväksyimme heti perään Hiekkaharjun urheilukentän huoltorakennuksen kunnostuksen, jonka hintalappu oli hieman päälle 700 000 euroa. Voihan olla, että siitä sitä korvaavaa tilaa oli ajateltu.

Ei kommentteja: