Kansalliseen veteraanipäivään sopii hyvin hehkuttaa viikonloppuna näkemääni Tuntematonta sotilasta. Tosin hieman särähti korvaan, kun radiossa kertoivat tämän päivän toiveen kuuluneen, että nykyiset sukupolvet muistaisivat vaalia sotaperintöä. Eiköhän sodistamme pitäisi oppia vaalimaan rauhan perintöä. Tämä oli mielestäni Smedsin versionkin ydinsanoma. Kansallisteatterin esitys on ehdottomasti pasifistisin kuvaus näkemistäni Tuntemattoman sovituksista.
Täytyy myöntää, että hieman etukäteen jännitti minkälaista meuskaamista menemme katsomaan, niin erikoisilta kritiikit ja lööpit aikoinaan kuulostivat. Kaikki muumimammasta Turkkaan ammutaan ja pesukoneita lahdataan. No löytyiväthän em. elementitkin, mutta en olisi varmaan edes jäänyt ihmettelemään, jollei niitä joku muu olisi aiemmin päivitellyt päivätolkulla lehdissä. Kaikki kuuluivat jotenkin saumattomasti moderniin toteutukseen. On hankala edes kuvailla mitä katsomossa koin. Perinteisen näyttelijäntyön rinnalla hyödynnettiin todella toimivasti videota, livekuvaa (siis kameramies todella kuvasi käsivaralta keskellä näyttämöä), erilaisia musiikkeja ja näyttämökin laajentui katsomon lisäksi kaduille kuvan välityksellä. Meteli oli välillä liian kova, pienimmilläkin desibeleillä olisi teho saavutettu. Samaten häiritsi välillä repliikkien huutaminen. Ei siis se huutaminen, vaan se, että sanat menevät ohi. Nykyään ilmiöön tosin törmää jokaisessa esityksessä, jossa on vihainen tai tuskainen mies. Mutta nämä nyt olivat pieniä haittoja.
Näytös kesti lähes 4 tuntia, siis kauan. Kertaakaan ei kuitenkaan tarvinnut kelloa katsoa. Esitys energiallaan ja monentasoisilla viittauksillaan ja piikeillään imaisi totaalisesti matkaansa. Tuntemattoman kuolemattomia lausahduksia odottaneet varmaan pettyivät, vaikka toki tärkeimmät (täs siul on hyvä mies jne.) löytyivätkin. Hahmoista oli löydetty ihan uutta. Ja niin täytyykin, kuka oikeasti haluaa katsoa sata kertaa legendaarisen elokuvan näyttämösovituksen? Smeds työryhmineen on onnistunut tuomaan koko homman tähän päivään. Erityisen herkullinen oli narsistinen Lammio, jonka vastine löytyy varmaan monen mielessä oman firman keskijohdosta. Aikaan osui myös irvailu miesten saumattomasta yhteishengestä ja kaverin tukemisesta...Kasan jälkeen räjähti soimaan Mertarannan "Ihanaa leijonat, ihanaa" ja viina virtasi.
Kyllä lämpimästi suosittelen, jos vaan liput onnistuu saamaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti