Eevillä on sitten uhmaikä. Vähän aikaa olikin voittajaolo, mutta 2 ja ½ vuotias palauttaa aika nopeasti jalat maan pinnalle. Tänään ensin "äävi" makasi lähes tunnin eteisen lattialla hysteerisesti huutaen ja nyt sama alkoi sängyssä. Joku voi toki ihmetellä mitä minä teen koneella, mutta kun huudon ydin on "Mene pois", niin katsoin parhaimmaksi antaa tilanteen hieman rauhoittua. Ei ole nyt television kasvatusohjelmien opeista apua, vaikka kuinka yritän muistella super-nannyjen suosituksia. Mitä tehdä kun toinen saa järjettömän kohtauksen tyhjästä? Nyt päällä oleva tilanne siis alkoi siitä, että Eevi unissaan itkeskeli ja ajattelin käydä vähän silittämässä. Huomattuaan minut sängyn laidalla alkoi huuto, josta ei nyt näytä loppua tulevan. Ja raivo vain pahenee, kun yritän olla edes samassa huoneessa. Nyt karjunnan sisältö muuttui lauseeksi "En halua mennä". Ja luoja yksin tietää mihin pitäisi mennä keskellä yötä.
No jotain positiivistakin. Eevi on ollut ilman vaippaa lauantaista asti! Ainoastaan yhdet pissat on tullut housuun ja nekin matkalla vessaan. Tarhassa ulkoilukin sujui jo ilman vaippaa, joten hyvältä näyttää. Potalle neiti ei suostu, vaan pitää käydä pöntöllä. Onneksi oli jo hieman ennakoiden ostettu pienennys-rengas, tai mikä ikinä sen härvelin nimi onkaan, joka estää luiskahtamasta pönttöön.
Ja äsken pidin tekstissä hetken tauon, sillä kelpasin yllättäen peittelemään, antamaan maitoa ja tyynyn. Eevi siis oli sängyssä väärinpäin, mutta kääntämisehdotus meinasi taas laukaista kiukun, joten katsoin viisaammaksi olla edes suostuttelematta ja suosiolla siirtää unikaverit ja tyynyt toiseen päähän. Ole tässä sitten samalla aaltopituudella.
8 kommenttia:
Pikkuneidit on kyllä parhaita tossa kolmen vuoden molemmin puolin. No varmaan myöhemminkin... :)
Vilmakin heräs yks yö itkemään ja menin kysymään että mikä hätänä, näetkö painajaista. Katseli hetken ja huusi raivoissaan niin kovaa kuin lähti: "EN KERRO!!!"
Ja autossa kun yrittää nykyisin jutella päivän kuulumisia, niin tulee usein pitkästyneenoloista tylytystä "mä en jaksa nyt puhua sun kanssa".
Ja sitten se ihmettelee miksi naureskelen sille...
Kiitos. Hymy oli todella tarpeen. Kuulostaa lohdullisen tutulta.
Voi kunpa siitä joskus tulis loppu, mutta ei. Meillä on taas vanhemmat ja päiväkodin aikuiset aivan riekaleina, kun typy pistää tuulemaan. Kun asiat ei suju tai miellytä niin siihen ei auta mikään. *huoh*
Nimim. 4,5-veen äiti
Ja täällä yksi nuo tilanteet ja tunteet turhankin hyvin tunteva toveri.
Olen tosin viimeaikoina ollut sitä mieltä, että kunnon raivokohtauskin olisi paremmin kestettävissä kuin näsäviisaan nelivuotiaan vinolla ja vittumaisella virnistyksellä+ halveksuvalla katseella varustettu "nosta itte" (Haalari lattialla, voisitko nostaa sen naulakkoon?)
Ihaniahan ne on, kaikesta huolimatta, ainakin useimmiten...:)
eibi
Pakko kertoa jatko toissaillan raivarille. Eilen ilta sujui tosi hienosti ja nukkumaan mennessä Eevi tiedotti suurin silmin: "Eilen Eevi makasi ja huuti lattialla pyyhkeen kanssa".
Ihan kuin olisin jo unohtanut ja äänensävy oli sama kuin yleensä muistellessa jotain tosi kivaa juttua tyyliin "kesällä Eevi kävi huvipuistossa". Traumat siis taitavat jäädä vain äidille :)
Huh huh. Mitä lienee meillä vielä edessä? Nyt jo nukkumaan meno oli tavallisen vaikeaa ja se on vasta 5 kk.
Tiedättkö miltä tuntuu, kun lapsi täydessä bussissa kuuluvasti kertoo vihaavasa ja toivoo, ettet olisi olemassa. Juttuja, joita luulit kuulevasi reilun kymmenen vuoden päästä. No, mitäs siinä muuta kuin, että "Se kuuluu toimenkuvaan ja minä rakastan sinua.", vaikka se ei mutruhuulia yhtään oikaise eikä kädet puuskasta irtoa..
No, kyllä noiden juttujen jälkeen läheisyyden tarve on suunnaton. Mä ainakin uskon, että meillä on nyt syksyn vaikein vaihe menossa, kun kaikki ollaan väsyneitä ja yhteistä aikaa on ollut liian vähän. Se näkyy lapsissa heti.
Oma lukunsa on sit se, että me ollaan typyn kanssa molemmat sellaisia jääräpäitä, ettei mikään ole helppoa. Ei nyt ja tuskin tulevaisuudessa. Mut ainakin meillä on suhde, mitä ihan kaikilla vanhemmilla ei ole lapsiinsa.
Matias 2,5 v tekee ihan samaa mitä kerrot Eevistä tossa ekassa kappaleessa. Sillä on paha mieli, mutta kun menee sängyn viereen lohduttaakseen niin käsky käy: "mene pois!" tai "älä tule tänne!" Ole siinä sitten avuksi... Mutta hetken päästä tilanne voi olla ihan toinen. Lohdullista tietysti, että lapset elää niin hetkessä, ne ei jää vatvomaan menneitä :)
Lähetä kommentti