Räisäsen Kalle on nyt siunattu viimeiselle reissulle. Sanoin kuvaamattoman turhalta tuntuu nuoren ystävän ja toverin poismeno. Samalla nousee pintaan monta kysymystä ja toisaalta vastaus - kaikkeen ei voi vaikuttaa. Epäusko oli ensimmäinen reaktio, kun muutama viikko sitten kuulin Kallen kuolemasta, tarkasti ottaen taisin ensimmäisenä sanoa oh-hoh. Mieleen pian nousi muistoja yhteisistä tapahtumista, hetkistä ja ponnistuksista. Ottaen huomioon, että suurin osa yhteisestä ajastamme oli kokouksissa istumista, niin huvittavaa oli, että kaksi ensimmäistä muistoa olivat 1) "verhot voivat olla minkä väriset vaan, kunhan ne ovat vihreät" (Kallen kommentti, kun keskustelimme sisustamisesta) 2) "Siellä oli todella hienoja Tiffany-lamppuja - oikeasti!" (Kallen kommentti Prahassa). Kalle oli monessa suhteessa poikkeuksellinen mies, myös mieltymyksessään Tiffany-lasiin :) En valitettavasti koskaan kyläillyt Kallella pihaa pidemmällä, eli en nähnyt oliko hän oikeasti sisustanut vihreillä verhoilla ja ihailemillaan lampuilla, mutta tiedän, että lautalattiat luistivat ihanasti villasukilla. Ja monta muuta yksityiskohtaa ehdimme vuosien varrella jakaa, mutta viimeisten vuosien isoissa asioissa olin jo liian kaukana. Aikanaan läheisetkin toverit jäävät helposti taka-alalle arjen imaistessa mukaansa.
Oikeastaan ensimmäistä kertaa juttelimme kunnolla Kukonnotkossa 1999, kun Kalle yllättäen kysyi mielipidettäni hänen puheenjohtajaehdokkuuteensa. Olin yllättynyt ja imarreltu, että mielipiteeni kiinnosti. Samalla tavalla matka jatkui. Arvostimme toistemme mielipiteitä, vaikka kaikessa emme olisi samoin toimineetkaan. Moni Kallen lausuma pitää poliittista itsetuntoani edelleen tiukoissa paikoissa yllä. Kun kaikki tuntuu turhalta, eikä kukaan tunnu arvostavan, palaa mieleeni vuosia sitten Kallen kommentoimia asioita. 2003 vaaleissa Kalle toimi vaalipäällikkönäni ja aikaa vietettiin tiiviisti töissä SAK:ssa ja työn ulkopuolella. Kallen tuntevat tietävät, ettei hän ollut mikään käytännön järjestelyiden guru, mutta muuten hän sparrasi minua loistavasti. Ja toista samankaltaista "natsiluukuttajaa" ei varmasti löydy! Järjettömällä nopeudella rapusta toiseen ja tottakai ilman lounastaukoja.
On suuri suru, että Kalle jäi yksin. Hänen kanssaan pystyi aidosti keskustelemaan mistä vain, ei oikeastaan ollut asiaa, jota Kalle ei olisi jollain tasolla seurannut. Tai kokeillut. Ja monia mieleenpainuvia juttuja saimme kunnian kokea yhdessä. Melontaa tulvan jälkeisellä mutaisella joella Unkarissa, jättikahvikuppiin kiipeilyä Retretissä, monta teatteri-iltaa ja vielä useammat naurut Kallen nettitreffeille. Olisipa joku ollut pysyvästi Kallen vieressä kokemassa, kokeilemassa, kuuntelemassa ja tukemassa, saattaisi olla tämä kirjoitus siinä tapauksessa turha.
Kiitos Kalle antamastasi ajasta, tuestasi ja vilpittömyydestäsi. Lepää rauhassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti