8.1.08

Hallituksen todellinen tahto?

Nyt on sattuneesta syytä tullut seurattua tavallista tarkemmin keskustelua Kemijärven sellutehtaasta. Aamulla tuli radiosta pitkä pätkä ja monta haastattelua mahdollisista toimista ja valtion omistajaohjauksen mahdollisuuksista. Kun en yhdenkään pörssiyhtiön sisällä ole, niin muutamat jutut tuntuivat hassuilta. Joku tyyppi (nimi ehti jo unohtua) sanoi, että valtio voi hyvin puuttua asiaan tukipolitiikalla, mutta ei painostamalla. Painostaminen tarkoittaisi esimerkiksi johdon vaihtamista ja siten päätösten kyseenalaistamista. Se kuulemma olisi hyvin kummallista polittiista väliintuloa. Pieni mieleni sitten vaan mietti, että miksi muissa yhtiöissä johdon vaihtaminen on ihan arkipäivää? Kuka muistaa vaikkapa kuinka monta johtajaa Soneralla tai Elisalla on ollut viimeisen viiden vuoden aikana? Ainahan siellä herrahissistä joku tippuu, kun tulos takkuaa tai muuten ei linja miellytä. Eikä sitä mitenkään kummallisena pidetä, joku lööppi pariksi päiväksi syntyy, ei muuta.

Parhaan tähän mennessä kuulemani puheenvuoron esitti aamulla Joensuun yliopiston puutalouden professori Kärkkäinen, joka sanoi, että hallituksella olisi kaikki mahdollisuudet poistaa tuotannon jatkumiselle esitetty este - puun riittävyys. Valtio on suurin metsänomistaja juuri niillä alueilla, joilta Kemijärven tehdas sellunsa saa. Kymmenes inventointi on saatu päätökseen ja meillä on kuulemma 16 miljoonaa hehtaaria "ylimääräistä" puuta. Mikään ongelma ei siis olisi kasvattaa hakkuita 1,5 milj. vuodessa talousmetsistä, eli mitään suojellullisia ongelmia ei syntyisi. Tämän hän painotti pariinkin kertaan. Puupula on siis aktuelli tuotanto-ongelma, joka voitaisiin poistaa valtion toimesta. Näin ollen molemmilla osapuolilla olisi mahdollisuudet kunniallisesti ilmoittaa uusista käänteistä ja sellun keitto voisi jatkua Stora Enson toimesta. Muun käytön, esitettyjen pellettien tai biopolttoaineiden tuotannon professori tyrmäsi täysin kuljetus- ja infrasyiden takia. Toinen omistajakaan ei hänen mukaansa olisi kestävä ratkaisu, sillä Stora Enso on ainoa Suomessa, jolla on käytössään myös paperikoneet. Markkinatuottajaksi jättäytyminen ei kantaisi Kärkkäisen mukaan muutamaa vuotta pidemmälle.

No perään haastateltiin sitten Jyrki "edelleen kampanjoimassa" Kataista, jonka mukaan puupula on todellisuutta eikä hakkuita voida lisätä suojeluohjelmien kärsimättä. Hallituksessa kuulemma vallitsee syvä yksimielisyys työpaikkojen säilyttämisestä, joten kaikki tarmo on suunnattu uusien työpaikkojen kaavailemiseen ja tukemiseen. En mä nyt ymmärrä ollenkaan miksei kaikkea tarmoa voida suunnata nimenomaan Stora Enson toiminnan jatkumisen turvaamiseen? Taustalla on kuitenkin koko ajan tieto, että Kemijärven tehtaan toiminta on kannattavaa. Seuraava uhkahan on puun hinta, mutta sekin toki laskisi jonkin verran hakkuiden lisääntyessä. Haluaako tai osaako porvarihallitus tätä asiaa oikeasti hoitaa? Ainahan asioissa on monia puolia, mutta tuntuu todella ihmeelliseltä, että ministerit ja metsätalouden asiantuntijat puhuvat aivan ristiin. Katainen toki sanoi: "Käytettävissämme olevien tietojen mukaan..." Jolleivat he tiedä, että inventointi on saatu päätökseen ja puupulaa ei ole, niin kannattaisi käskyttää joku avustajista kuuntelemaan aamu-uutisia. Tai sitten puhua totta todellisista neuvotteluhaluista.

4 kommenttia:

Jukka kirjoitti...

Hanna. Erinomainen kannanotto. On se janna: AY juntta ja kapitalismin kehdossa toimiva riistopankkiiri voivat joskus olla samaa mielta.

"Ainahan asioissa on monia puolia, mutta tuntuu todella ihmeelliseltä, että ministerit ja metsätalouden asiantuntijat puhuvat aivan ristiin."

Tilannehan on se, etta ministerit puhuvat itsensa kanssa ristiin. Aamulla heratessa ei Hakamies tieda etta mita mielta han tulee olemaan iltapaivalla Storan tilanteesta.

Tuosta Storan tilanteesta ja hallituksen linjattomuudesta voit lukea blogistani (olen lahettanyt sinulle kutsun jolla voit kirjoittautua sisaan)

Iloista uutta vuotta sinulle ja koko perheelle.

Hanna Kuntsi kirjoitti...

Sä satutkin olemaan se ainoa mukava riistäjä :)

Mä yritin mennä sun blogiin joku aika sitten, mutta ei onnistunut. Jotain kämmäilin. Jos nyt huomaat tämän täältä, niin voisitko ystävällisesti lähettää mulle kutsun (ja ohjeet) uudelleen...Kiitos ja hauskaa vuoden jatkoa teillekin!

Petri Mustakallio kirjoitti...

Timo Soinin plokista:

Mikä erottaa insinöörin ja diplomi-insinöörin?

Vastaus: Stora Enso

;-)

Jukka kirjoitti...

Ai ai. Tuo on huumoria pankkiirien mieleen :) Täällä on kikatettu tuolla vaikka kuinka. Sääli ettei se toimi käännettynä englanniksi.