Mikä on muuttunut idässä?

Vielä alkuviikkokin meni ihan toipuessa Moskovan reissusta. Aivan käsittämätöntä! Tiedossa oli, että tulemme kutakuinkin viettämään neljä päivää hotellin uumenissa, mutta että hotelli elää jossain esihistoriallisessa ajassa...Vartijoita, kerrosemäntiä ja muuta henkilökuntaa oli ihan riittämiin, mitään ei silti meinannut saada hoidettua, sillä kukaan ei puhunut englantia. Kahden päivän aikana käytin mm. hieman vajaa 2 tuntia huonelaskumme maksamiseen ja suurimman osan ajasta oli vieläpä tulkki matkassa. Kuittia en siltikään koskaan saanut, eikä mieleeni juolahtanutkaan lähtöpäivänä aloittaa koko showta alusta. Muutoin kyllä riitti papereita, kulkulupia ja todisteita taskut pullolleen.


Neljännestä kerroksesta mainittiin kaikille miespuolisille osallistujille joko varoittaen tai kehoittaen. Hissien ovella turvamies keräsi 500 ruplan pääsymaksun ja rahalle sitten vähäpukeiset naiset tarjosivat vastinetta. Paikallisten mukaan mitään laitonta, kuten prostituutiota, ei kerroksessa ollut meneillään, tosin heistäkään kukaan ei ollut etukäteen tietoinen kerroksen luonteesta. Kuulostaa minusta vaan epäilyttävältä, jos yhdellekään naiselle ei yökerhosta kerrota halaistua sanaa. Stripparia kun sai joka tapauksessa kaikki katsella ala-aulassa.


Venäläinen keittiö ei saanut minusta edelleenkään uutta ystävää. Pietarissa neljä vuotta sitten ei sentään nälkää nähty, mutta nyt oli parina iltana pakko tilata extra-ranskalaiset päivällisen jäädessä minimaaliseksi. Enkä todellakaan ole krantuimmasta päästä mitä ruokaan tulee. Suuri plussa kuitenkin suklaa-putouksesta! Jopa aamiaisella käynnissä oli torni, josta pulppusi vesiputouksen lailla sulaa suklaata ja siihen sai sitten tikun nokassa dippailla hedelmiä, marenkia jne. Kotiin kans!


Punaisella torilla päästiin käymään, mutta Lenin-mauseleumiin ei edes yritetty jonottaa. Ihmisiä ei ollut ruuhkaksi asti, mutta porteilla oli erittäin hidas passintarkastus, joka synnytti kymmenien metrien jonot. Käytiin Mäkkärissä :) Jaksoi sitten odotella vajaat 6 tuntia kentällä. Ja se tunne, kun näki sinivalkoisten siipien rullaavan lähtöportillemme!

Oli kokousasioitakin tietysti, mutta virallisen matkaraportin saan tehdä töissäkin. Ohessa vielä viimeisen illan jatkoilta kuva, joka Reettaa lainaten... todistaa, että me näytämme humalassa paremmilta.