13.6.07

Luopumista

Huomenna lähtee loppukin ylimääräinen suusta, inhottavan oikuttelevat viisaudenhampaat. Syyskuussa jännitin vasemman posken puolesta, ja nyt oikean. Kesäduuniautokiertue, Arvorokki seminaareineen ja suunnittelupäivät takana - hyvä hetki parin päivän saikulle. Viimeksi meni monta päivää, että leuka aukeni edes leivän verran, siispä olen todennäköisesti hoikassa juhannuskunnossa. Jos niinkuin oikein positiiviseksi yrittää heittäytyä.

Ja huomenna saadaan uuden kodin avaimet. Mieli on vähän haikea jo nyt. Ei vanhassakaan kodissa ole vikaa ollut, mitä nyt sauna puuttuu ja muuta sellaista mitä kuvittelee haluavansa. Paljon on näiden seinien sisällä tapahtunut, kaikenlaista myllerrystä. Eihän muistot ole maalipinnoissa kiinni, mutta tuntuu kuin luopuisi jostain suuresta. Jos saisi mukaan sen kohdan lattiaa, missä Hetan peitto aina oli.

Ja loppuun pientä jupinaa. Yksikään päivähoitomaksu ei ole hoitunut oikein maaliskuun jälkeen. Olen soittanut lukuisia puheluita ja jättänyt soittopyyntöjä, korjattuja laskuja on lähetelty ja kuvittelin kaiken vihdoin olevan kunnossa, kun kukaan meidän taloudesta ei enää ole päiväkodissa. Väärin luultu. Tänään tuli postissa Hetan päivähoitomaksu, oikein maksumuistutuksena. Puolustan yleensä viimeiseen asti julkisia palveluita, mutta rajansa kaikella, nyt on todettava, ettei tämä olisi mahdollista millään asiakastyytyväisyydestä taistelevalla yrityksellä.

Ei kommentteja: