1.6.11

Vaalituloksen halveksuntaa?

Demarit ja Vasemmistoliitto heitettiin ulos tai marssivat ulos - näkökulmasta riippuen - hallitusneuvotteluista. Yllättävää tai sitten ei. Selvää oli alusta asti, ettei Kokoomuksen johdolla rakenneta vasemmistolaista hallitusta, mutta toivoa vaikean tilanteen vaatimasta puolivälin ratkaisusta kuitenkin oli. Vaalituloksen viesti oli kuitenkin yhdeltä osin harvinaisen selkeä; edellisen hallituksen linja ei saanut tukea. Kokoomus puolueena saavutti ykköaseman ja äänestäjien tuen, mutta kokonaisuudessaan menneen hallituksen puolueet hävisivät roimasti. Vihreät ja Keskusta vetivät heti johtopäätöksensä ja ymmärsivät, ettei porvarillisella veroalennuspolitiikalla ollut kansan silmissä tulevaisuutta. Vihreät säätytalolle kuitenkin saapuivat ja siellä näemmä pysyvät. Sen sijaan SDP ja Vasemmistoliitto pitivät kynnyskysymyksistään kiinni ja nyt ollaan hyvin mielenkiintoisessa tilanteessa.

Kokoomus kosii Keskustaa, eli pohja olisi Kristillisillä höystettynä sama kuin edellisellä kaudella. Keskusta nälvi jo neuvotteluita tähän asti käyneitä hävinneiden hallitukseksi. Miksi sitten kutsuttaisiin porukkaa, jossa suurimpina olisivat kepu ja kok? Ja miten sellainen pohja suhtautuisi vaalien tulokseen? Työllisyyden parantaminen uusin keinoin, tuloerojen kaventaminen ja oikeudenmukaisuuden lisääminen olivat ihmisille reilu kuukausi sitten tärkeimmät asiat ja nyt palattaisiin vanhaan. Kokoomus ei suostunut antamaan periksi halustaan alentaa tuloverotusta kattamalla vaje arvolisäverotusta korottamalla. Eipä ollut yllätys, että esimerkiksi demareille tämä ei sopinut. Jutta puhui vaalien alla aina voidessaan verovaaleista ja korosti tasaverokehityksen torppaamista. Sasi/Katainen kaksikolle ei voinut tulla puskista, että vasemmistopuolueet eivät suostu enää pieni- ja keskituloisten kukkarolla käymään, toisin kuin porvareille sopi edellisellä kaudella. Ja toistan, ettei se käynyt vaaliuurnilla äänensä antaneillekaan. Muutosta haluttiin, mutta jostain syystä Kokoomus ei tätä tahtoa onkeensa ota. Kukaan ei kyllä voi enää sanoa, etteikö puolueissa olisi eroja.

Aivan mahdollista kuitenkin on, ettei kepukaan lähde enää Kokoomuksen vastuunkantajaksi, vaan huomisen kokouksensa jälkeen käy kohteliaisuuskäynnillä säätytalolla ja homma on siinä. Entäs sitten? Lähteekö hallituksen muodostajaksi seuraavaksi suurimman oikeudella SDP ja pöytään palaavat niin vasurit kuin persutkin? Vai astuuko jossain vaiheessa neuvonantajaksi presidentti, kuten lain mukaan mahdollista on? Ja toisaalta auttaako Halosen sovittelu mitään, jos tähän asti istuneilla ei ideologista sopua löydy ja uusi kokoonpano olisi se vanha, jota kansa ei tue vähimmässäkään määrin.

Ylpeä olen joka tapauksessa demareiden linjakkuudesta pitää kiinni vaalien alla annetuista selkeistä kynnyskysymyksistä ja tavallisten ihmisten puolustamisesta. Mielenkiinnolla kyllä odotan tulevan viikonlopun uutisia. Eipä olla enää seisovassa vedessä.

Ei kommentteja: