Paananen puoluesihteeriksi

Olen tehnyt vihdoin päätökseni ja kuten yleensäkin pitkän pohdinnan jälkeen, on olo aika huojentunut. Muutaman päivän päästä aion Joensuussa äänestää Reijo Paanasta uudeksi puoluesihteeriksi. Valinta ei todellakaan ole ollut helppo. Eniten olen pyöritellyt tietenkin sitä, mikä olisi tässä tilanteessa puolueen ja erityisesti tulevien vaalien kannalta paras ratkaisu. Mikael Junger toisi mukanaan - ainakin ulkopuolisten silmin - uutta johtamista ja uudenlaista toimintatapaa ja olisi varmasti median mielestä kiinnostava persoona.

Poliittisilta mielipiteiltään hän on kuitenkin minulle tänä päivänä kysymysmerkki ja toisaalta olen alkanut epäillä myös julkisuuden määrää. On aivan eri asia ylittää uutiskynnys ison, kansallisen symbolin toimitusjohtajana kuin puoluesihteerinä. Ja varsinkaan kun uutiskynnys ei yleensä ole ylittynyt painavilla asiakysymyksillä vaan henkilökohtaisilla avautumisilla, josta perinteisesti olemme irvailleet vain Kokoomuksen naisille, niin mikä puolueelle irtoava todellinen hyöty on? Riittävätkö siis henkilökohtaiset tunnelataukset nostamaan kannatustamme riittävästi? Mielenkiintoinen persoona hän on, sitä en kiellä, mutta puoluesihteerimme pitää olla muutakin.

Pressiklubi oli piinallista katsottavaa, Junger kiemurteli, oli ylimielinen, eikä saanut sanomaansa mitään tolkkua. Ja nyt vielä hän sentään saattoi puhua aivan vapaasti oman ajattelunsa pohjalta. Mitä tapahtuu kun sisältö tulee muualta, vaikkapa puoluekokoukselta annettuna? Onneksi kuitenkin näin ohjelman, sillä se niittasi lopullisen kantani. Minun ei tarvitse myydä periaatteitani ja äänestää hahmottoman uudistumisen ja sisällöttömän vetovoiman puolesta uskoen sen kaikkivoipaisuuteen, vaan voin hyvillä mielin tukea kisassa Paanasta.

Puoluesihteerikisassa on nyt tietysti korostunut Reijon järjestötausta, mutta täytyy muistaa, että hänenkin järjestötyönsä on painottunut usein viestintään, sen kehittämiseen ja raikastamiseen. Ihan noviisi ei siis Reijokaan ole mitä tulee mediatyöskentelyyn. Sen lisäksi paketissa tulee muutakin. Keskittyminen tehtävään, johon on ilmoittaunut olevansa halukas, koko laajan liikkeemme tuntemus ja kunnioitus sekä loistavat sosiaaliset taidot. Minä en halua, että puoluesihteerimme valitaan kymmeneksi kuukaudeksi, vaan pidemmäksi ajaksi. Yhtään muutosta ei tehdä vuodessa (eikä edes kahdessa) ja uskon vilpittömästi, kun Reijo sanoi olevansa työssään vähintään kaksi kautta mikäli niin valitaan. Neljä vuottakin on lyhyt aika, mutta enemmän kuin pätkä tästä eduskuntavaaleihin. En siis pidä hyvänä ratkaisuna hoitaa otona puoluesihteerin ja maan suurimman vaalipiirin kansanedustajan tehtäviä, joka Jungerilla olisi hyvin todennäköisesti edessään.

Meillä alkaa olla viimeiset hetket käsillä, mikäli aiomme vielä jotain perustyöstämme ja verkostoistamme pelastaa. Kunnon järjestöihmiselle on aina puolueestamme paikka löytynyt, tarpeesta puhumattakaan. Ehkä olen ankeuttaja, mutta haluan, että me itse määrittelemme suuntamme ja teemme valintamme omin aivoin. Reijo on monipuolinen ja asiansa hoitamisessa varma. Häneltä löytyvät edellytykset loistavuuteen, mutta toisaalta vältetään myös totaalinen floppaus. En nimittäin pistäisi pahaksi sitäkään, että puolueemme työ olisi jonkin aikaa myös tasaisen varmaa, hyvää ja luotettavaa peruskamaa, jota voisi ryhdikkäästi puolustaa.