Räppäri

Viikon piina päättyi eilen, kun vihdoin päästiin katsastamaan Risto Räppääjä ja polkupyörävaras. Eevi oli ensimmäistä kertaa leffassa. Eikä mitään ongelmaa. Toki pelisääntöjä hän olikin jo kerrannut hyvän aikaa. Elokuvissa ei saa puhua, niin kuin nukketetatterissakin vain nuket puhuu, ei saa juoksennella, vaan pitää istua omalla paikalla niin kuin isot tytöt ja jos tulee kova pissahätä, niin sitten voi pyytää jonkun aikuisen mukaan ja tulla nopeasti takaisin. Eväät olivat asianmukaiset, eli poppareita, pillimehua ja pätkis, joka oli jo puristamisesta sula ennen leffan alkua. Odotettavissa on myös pelkkää vihreiden paitojen käyttöä jokunen viikko.

Pakastaja-Elvi oli vähän pelottava, mutta muuten ei tarvinnut edes kädestä pitää. Loppuilta toki käytettiin elokuvan pureskeluun, vielä sängystä piti moneen kertaan nousta kysymään lukuisia "mutta miksi Risto sitten"-alkuisia kysymyksiä. Ensimmäistä Räppääjää en ole nähnyt, joten en osaa verrata. Minusta nyt nähty oli lastenelokuva parhaimmillaan. Kuten sanottua, tunti  ja vartti meni siivillä, eli tapahtumat pitivät otteessaan eikä dialogi ollut liian hankalaa. Värikylläisyys on kriitikoilta saanut moitteitakin, mutta ainakin Eeviin miljöö upposi kybällä. Kesäinen kirkkaus ja kirjavuus koukuttivat silloin, kuin muutoin olisi saattanut olla tylsempää. Toki alle neljävuotiaalla menee vielä juonen yksityiskohdat huti, mutta leffahan on erittäin onnistunut, jos tuollaiset eivät haittaa intesiteettiä. En minä Räppääjää yksin menisi katsomaan, mutta en käsittääkseni kuulukaan kohderyhmään.

Seuraavaa osaa odotellessa siis. Ja seuraavaa sopivaa lastenelokuvaa. Eevi itsekin totesi: "Äiti, se taisi mennä niin hyvin, että voidaan mennä joskus toistekin".