Eilinen meni pohtiessa metropolipolitiikkaa Työväen akatemialla. Demokratiaa ja osallisuutta pohtinut alustus jäi vähän tekniseksi, mutta muutoin puhujat Mari Kiviniemi, Jussi-Pekka Alanen ja Eero Heinäluoma herättivät paljon ajatuksia. Alasella oli esittää vuosien varrella muotoutunut valmis toimenpidepaketti, johon olisi tietysti helppo yhtyä. Tavoite on kuitenkin kevään ja kesän aikana muodostaa näkemys sosialidemokraattisista metropolitavoitteista Antti Kalliomäen vetämän työryhmän avulla. Eilisen keskustelun perusteella tuntuu silti hassulta, että työ vaatii vuoden. Pieniä painotuseroja lukuunottamatta toiveet, paineet ja tavoitteet tuntuivat kaikilla olevan aivan samansuuntaisia. Itse siis kuvittelisin suuren linjan löytyvän nopeamminkin, mutta hyviä perinteitämme kunnioittaen on ensin pitkähkön ja perusteellisen, hiljaisuudessa käytävän työryhmätyön vuoro.
Lähtökohta tulee kuitenkin toivottavasti olemaan lopullisissakin kannanotoissa, että mikro-metropolialueeseemme (ainakin aluksi) lasketaan ns. 14 kunnan alue, ei pelkkä pääkaupunkiseutu. Tarkastellaan aluekehitystä sitten kehien tai säteiden avulla, niin laajuus pitää olla enemmän kuin Hki-Espoo-Vantaa. Alanenkin jakoi näkemyksen, että pahimmat riskit olisivat Vantaan ja Helsingin yhdistämisellä. Suurkaupunki saattaisi tulpata koko alueen kehityksen. Yhtä lailla Alanen totesi vapaaehtoisuuden tien olevan ohi ja esitti omaa metropolivaltuustoa, joka voitaisiin valita suoralla vaalilla esimerkiksi kuntavaalien yhteydessä. Metropolihallinnolla pitäisi tietysti olla myös tehtävien toimeenpanon edellyttämä verotuspohja.
Välihuomautuksena vain, että Vantaan demarithan esittivät viime syksynä alueelle seutuhallintomallia, jota nyt selvitetään samaan aikaan mahdollisen Hki-Vantaan liitosselvityksen kanssa. HeVa-selvitys syö aivan järjettömän määrän molempien kaupunkien virkamiesten resursseja, joita tänä aikana pitäisi käyttää ihan muuhun kuin sisäisiin palavereihin. Vantaalla hallinto on niin ohut, että ei meillä ole "virkaheittoja" papereita vaihtelemaan. Työ pitää silti tehdä perusteellisesti, jotta tulokset ovat uskottavia.
Takaisin metropoliasioihin. Eilen taas jotenkin kirkastui ajatus, että koko alueen kehitystä pohdittaessa pitäisi jokaisen ihan korostetusti ajatella kaksitasoisesti. Erottaa kokonaan syy-seurauspohdinta ja ajatella puhtaasti koko 14 kunnan aluetta ja erikseen oman kuntaa. Vasta kun on pystynyt erottamaan näin ajatellen eri tasoilla mahdolliset toteuttavat toiminnot, pystyy järkevästi pohtimaan vaikutuksia peruskunnissa. Mitä asioita pitäisi sitten metropolitasolla hoitaa? Siinäkin on pohdinnalle kolme tasoa, joita ei pidä heti sotkea keskenään, jotta ajatus ei jää kiertämään ympyrää. 1) Kattavat, strategiset ja kokoavat asiat, 2) Konkreettiset toimeenpanoasiat ja 3) Kodin, perheen ja lähiympäristön asiat. Kohdat 1 ja 2 eivät juurikaan kansalaiskeskustelua synnytä, mutta sitäkin pitäisi silti yrittää. Jos päädytään esimerkiksi ajamaan erillistä metropolivaltuustoa, niin ihmisten pitää olla jotenkin jyvällä mistä he äänestävät.
Itse pitäisin metropolitason toiminnoista ensisijaisena kaavoitusta. Yhdyskuntasuunnittelu on näin laajalla alueella mahdollista vain kaavoituksen avulla. Alueellemme tulee muuttamaan seuraavan kymmenen vuoden aikana 150 000 ihmistä, sijoittuen pääasiassa kehyskuntiin ja tahti säilyy samana vielä toiset kymmenen vuotta. 70% tulijoista työllistyy yksityisille ja julkisille palvelualoille. Kansainvälisessä kilpailussa yksi vahvin valttimme on edelleen rauhalliset ja vakaat yhteiskunnalliset olot, eikä sitä tulee vaarantaa unohtamalla suunnitelmallisuus. Sosiaalinen eriytyminen on jo nyt kynnyksellä. Yhteisellä kaavalla on katsottava suuret työpaikkakeskittymät, ihmisten ja tavaroiden kulkemisen päälinjat ja sosiaalinen asuntotuotanto. Kova raha löytää aina paikkansa, mutta tavalliselle duunarillekin on pystyttävä rakentamaan asuntoja ja vieläpä nykyistä tehokkaammin. Työpaikkojen ja asuntojen on sijaittava mahdollisimman luonnollisessa suhteessa toisiinsa ja koko metropolialueen tulevan rakentamisen pitää tukeutua raiteisiin. Poikittaisliikenne on saatava yhteisin ponnistuksin kuntoon. Vain tiiviillä ja ylöspäin suuntautuvalle radanvarsirakentamiselle voimme turvata tulevaisuudessakin virkistys-, ranta- ja ulkoilualueita koko Uudellamaalla.
Hallituksen kärkihankekalvoissa on mainittu erityiseksi haasteeksi osaavan työvoiman saannin turvaaminen. Haaste on ihan totta. Ihmiset muuttavat alueille, jotka kokevat vetovoimaisiksi, siis asumisen hinta/laatusuhde on kohdillaan, läheltä löytyy palveluita, naapurusto on rauhallista ja lisäksi tulevaisuudessa korostuvat entistä enemmän julkiset liikenneyhteydet. Aivan samoilla syillä valikoivat yritykset sijoittumispaikkansa. Uudellamaalla on kaikki mahdollisuudet pärjätä kilpailussa Tukholman tai Kööpenhaminan kanssa, meidän pitää vain lopettaa kuntarajoihin tuijottaminen. Olennaista on jonkin työnantajan tulo alueelle, ei johonkin tiettyyn kuntaan. Kilpailu verotuotoista siirtyisi osittain historiaan, kun verotusoikeus jakaantuisi metropolitasolle. Hyödyllisempää kaikille peruskunnille olisi silloin keskittyä yhteiseen hyvään, kuin helposti yhdyskuntarakennetta hajauttavaan protektionismiin. Kerava voi pärjätä hyvinkin kilpailussa Vihdin kanssa, mutta Pietarin aluetta ei kannata lähteä haastamaan. Kilpailu todellisuudessa kuitenkin käydään maanosien ja sitten metropolialueiden tasolla.
Vauras Uusimaa on jatkossakin koko maan dynamo. Asukkaat ja yrityksen voivat hyvin, kun hommat toimivat mahdollisimman joustavasti, eli palveluita voi käyttää siellä missä se on helpointa, perushyvinvointipalvelut on turvattu ja aikaa omaan ja perheen vapaa-aikaan jää riittävästi, sitä ei tarvitse käyttää esimerkiksi työmatkaan kohtuuttomasti. Eriytyminen hyviin ja huonoihin alueisiin voidaan välttää yhteiselle maankäytön suunnittelulla ja tasokkaalla rakentamisella. Tiivis ei tarkoita Merihakaa keskelle kulttuurimaisemaksi valittua peltoa. Uskon nimittäin, että usein lähiöiden syntyä vastustetaan ainoastaan mielikuvien takia. Tästä samaisesta syystä on huolehdittava vanhojen lähiöiden viihtyisyydestä.
Julkisen palvelutuotannon ulkoistaminen ja yksityistäminen sisältää metorpolipolitiikankin kannalta suuria ongelmia. Mikäli olisimme tilanteessa, jossa suurin osa palveluiden tuottajista olisi ei-kunnallisia, olisi ohjausvalta menetetty. Valitettavan monta vuottahan vain leviteltiin käsiä sosiaalisen asuntotuotannon takkuillessa ja selitettiin, kuinka markkinoille ei mitään mahda. Huonot ajat ja vahva poliittinen ohjaus ovat nyt kääntäneet kelkkaa, mutta sama voisi olla edessä esimerkiksi vanhusten hoitopalveluiden kanssa. Sanon vielä kerran, että alueen asukasmäärä tulee kasvamaan parissakymmenessä vuodessa noin 300 000 ihmistä ja samaan aikaan meillä on ennätysmäärä ikäihmisiä. Hommat metropolialueella on linjattava ja käynnistettävä nyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti