28.2.09

V-Asla

Jos haluaa lukaista, niin keskiviikkona työskentelynsä aloittaneen V-Aslan (vapaa-ajan ja asukaspalveluiden lautakunta) pj-esittely haastattelun voi lukaista tästä.

Jo ekassa kokouksessa oli nähtävissä, että pitkiä iltoja tulee. Asialistat ovat niin pitkiä ja porukka onneksi keskusteleva, että ripeälläkin työskentelyllä kokouksemme venyvät helposti kolmeen tuntiin. Keskiviikkona äänestimme kahdesta edustajamme paikasta, toinen oli monikulttuurisuusasianneuvottelukunta ja toinen Tikkurilan aluetoimikunta. Ja sitten äänestimme vielä tarkennuksista Popmusiikin museon vuokrasopimukseen. Itse kannatin esitystä, jossa olisimme viestittäneet selkeämmin uudelle toimijalle, että tiloista ei peritä vuokraa, mutta asiaan voidaan palata. Pelkoni nimittäin on, että laskennallinen vuokra viime kädessä tasataan toimialamme nykyisille vuokralaisille, jotka jo muutoinkin ovat aika lailla lirissä vuokriensa kanssa. Meneillään on laaja tilaselvitys, jonka pitäisi olla paketissa vuoden loppuun mennessä. Saatoimme siis tehdä päätöksen, joka meni pahasti metsään tulevien linjausten valossa. Varman päälle pelaava esityksemme kuitenkin hävisi 8-9. Niinpä popmusiikin museo aloittaa pikapuoliin toimintansa Kartanonkoskella vuokrattomissa tiloissa ja toivottavasti jo ensi kesänä turistit löytävät tiensä suomalaisten tähtien historian luo.

Teknisesti selvisin ihan kohtuullisesti kokouksen vetämisestä, mitään pahempia en onnistunut söhlimään, vaikka alkuun jännittikin :)

Ei kommentteja: