Ihmisenä olemisen opettelusta

Palaan vielä hieman puoluekokouksen asiakirjoihin. Ei vain leivästä - kohti henkistä hyvinvointia, eli tuttavallisemmin runo ja rakkaus- työryhmä esitti yhtenä vaatimuksena Tommy Tabermannin ajatusta kouluihin lisättävästä ihmisenä olemisen- oppiaineesta. Uudenmaan ryhmä esitti vaatimuksen poistamista, koki rökäletappion valiokunnassa ja toisaalta voitti saliäänestyksen selvästi, eli kyseistä oppiainetta ei puolueen asiakirjassa nyt vaadita. Pia Viitanen kommentoi lehdessä asiaa sanomalla, ettei puolueväki ollut vielä valmis kyseiseen radikaaliin vaatimukseen. Hoh hoijaa. Valmiudella ei ollut poistoesityksen kanssa mitään tekemistä. Esitys perustui puhtaasti siihen, että vaatimus oli meidän mielestämme älytön.

Jokainen joka on ollut yhtään tekemisissä tuntikehysasioiden kanssa, tietää kuinka vaikeaa (lähes mahdotonta) on saada kehyksiin lisätunteja edes vanhoille aineille, puhumattakaan kokonaan uusista aineista. On jopa erittäin vaikeaa saada kuntatalouden kurjimuksessa edes nykyisille aineille jakotunteja, jotta ryhmäkoko säilyisi inhimillisenä. Ja samalla me vaadimme uusiksi aineiksi työmarkkinatietoutta ja yrittäjyysopetusta, ensiapua, parempia kielivalikoimia, lisää tunteja taide- ja taitoaineisiin ja uskonnonopetuksen uudistamista. Joku realismi pitää olla ja priorisointi mitä ihan oikeasti haluamme lisää koulujen opetukseen ja millä tavalla. Ihmisenä oleminen on aihe, jonka pitäisi läpileikata kaikki opetus. Kyse on siis enemmänkin opettajankoulutuksesta kuin koulujen opetussuunnitelmista.

Aikanaan puhuttiin ns. piilo-opetussuunnitelmista. Tarkoitettiin siis sitä, kuinka normaalin opetuksen lisäksi ikääkuin "salaa" opetettiin myös kansalaistaitoja: puheenvuoron pyytämistä, ajoissa olemista, käsien pesua, kohteliaisuutta toisia kohtaan jne. Eli ihmisenä olemista. Näin kai nykyisinkin pitäisi toimia ja toimitaankin. Tai toimittaisiin, jos ryhmät olisivat sen kokoisia, että opettajilla ja avustajilla olisi mahdollisuus oikeasti huomioida kaikki oppilaat ja puuttua myös perusasioihin pelkän häiriöpuuttumisen sijaan.

Eheytetty koulupäivä toisi osaltaan ratkaisun myös kasvavaan tarpeeseen erilaisten elämisen taitojen opettelussa. Koulupäivän sisällä tai päätteeksi voisivat järjestöt ja yhdistykset järjestää ohjausta ja opetusta vaikka mistä mitä nyt tärkeänä pidetään ja mikä on kulttuurisesti merkittävää. Kaikkea ei tarvitse yrittää ympätä tuntikehykseen, mikä on toivoton tehtävä. Siis meidänkin tulisi puolueena vahvasti ajaa edelleen eheytettyä koulupäivää, joka takaisi tasa-arvoisesti kaikille lapsille mahdollisuudet harrastaa ja oppia uutta turvallisessa ja tutussa ympäristössä. Eheytetyn koulupäivän yhteisöllisistä menestystarinoista en nyt kirjoita enempää, vaan pitäydyn aiheessa edes jotenkin. Sen sijaan, että menemme vanhan kaavan mukaan ja kuittaamme kaikki tavoitteet vaatimalla tuntikehysten paisuttamista, voisimme oikeasti olla rohkeita ja laajalti tutustua eheytetyn koulupäivän mahdollisuuksiin ja ajaa tämän vuosituhannen peruskoulua!