7.11.07

Eka työtaisteluni!

Olen juurikin keskellä työtaistelutoimenpiteitä, hassua. Olen siis yli- ja viikonlopputyökiellossa, kuten monet muutkin toimitsijat ja toimistotyöntekijät. Jollei kieltoa olisi eilen tullut, niin nyt kokoustaisin Tallinnassa. Sen sijaan siivosin pöytääni, mikä oikeastaan oli pitkästä aikaa ihan mukavaa. Olin jo unohtanut minkä värinen puu jatkuu tietokoneelta eteenpäin.

Mitään iltamenoja ei kyllä enää tälle viikolle osu, kun lähdetään pohjoiseen yöjunalla huomenna ja palataan ensi maanantaina. Maanantaina tes-neuvottelut jatkuvat ja sopimus saattaa syntyä, mitään suurta draamaa ei todennäköisesti ehdi syntyä. Aika vaisuksi jää siis ensikosketukseni työtaisteluihin.

Toista se on Tehyläisillä. Lunta tuli tupaa virkasuhteista irtisanoutumisten ja korvaavan työvoiman palkkaamisen osalta. Aika moni varmasti irtoaa rivistä, kun työpaikka uhkaa mennä ihan pysyvästi. Ja hallitus jatkaa linjakkaasti linjatonta toimintaansa. Nyt kun kaikki tuki ja energia pitäisi suunnata sovittelulautakunnan työhön, tulevat he ulos lakiesityksellään, jolla rajattaisiin työtaistelua. Ymmärrän, että jotain on tehtävä, mutta ei näin! Ei tällaisella ajoituksella, ei julkisuuden kautta!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mitenkäs edellisten demarikausien aikana hoitajille noita korotuksia annettiinkaan?

Petri Mustakallio kirjoitti...

"Demarikaudella" työmarkkinajärjestöt sopivat KUNPAS-palkkaohjelmasta kuntien henkilöstölle, joka on varsinkin koulutettujen palkkatasoa parantanut aika merkittävästikin. Silloin solmittiin pääasiassa tupoja jolloin palkankorotukset olivat pienempiä mutta niitä täydennettiin veronalennuksin. Lisäksi hintojen nousutahti oli
vakaampaa kuin nyt.
Palkansaajalle lienee tärkeämpää se, paljonko rahaa jää käytettäväksi kuin se miten korkeista nimelliskorotuksista sovitaan.

Hannalle sen verran, että hallitus toimisi kyllä aika vastuuttomasti ellei se valmistelisi toimia joilla potilaiden henki voidaan turvata. Jos edellinen hallitus oli valmis kajoamaan rajavartijoiden lakko-oikeuteen yleisurheilun MM-kisojen vuoksi, niin kyllä minä tätä kiistaa pidän huomattavasti merkityksellisempänä.

Onnea omaan työtaisteluunne, AKT:ssa on henkilöstö kuulemma ollut oikein lakossa - liittonsa perinnettä noudattaen :)