Maailman tavallisin viikonloppu on kääntymässä loppusuoralle. Harmillista. Tällaisten päivien jälkeen miettii auttamatta, millaista arki olisikaan, jollei olisi päättänyt toimia jos jonkinlaisissa luottamustehtävissä. Erityisesti sitä tietysti miettii silloin, kun saa arvokasta kansalaispalautetta, eli yrittää puolustautua ja selittää, etteivät ihmiset oikeasti tee politiikkaa kokouspalkkioiden takia. Mutta takaisin tähän viikonloppuun, joka on ollut hurmaavan tavallinen.
Perjantaina töiden ja Eevin haun jälkeen ajoimme Sipooseen. Tarkoitus oli hakea matkasänky eteenpäin toiselle Eeville lainattavaksi, mutta kun oli aikaa, niin jäätiin syömään ja iltakahville. Eilen ajettiin satojen tai tuhansien muiden tavoin sadepäivän ratoksi ostoksille. Bauhausissa on laaja valikoima ja hyvät donitsit. Assu siis iltapäivällä askarteli kaikenlaista ja nyt meillä muutaman kuukauden asumisen jälkeen on mm. eteisessä lamppu. Sinällään mukava yksityiskohta pimenevässä syksyssä. Jossain hetkellisissä häiriössä ajoin vielä viime minuuteilla kauppaan ja ostin pullatarpeet. Siinä sitten karjalanpaistin jälkeen leivoin korvapuusteja. Tosin koen edelleen suuria vaikeuksia varsinaisessa pullien tekovaiheessa. Osaan siis hyvin tehdä taikinan, kaulia sen levyksi ja ripotella täytteet, mutta muotoilu on mitä sattuu. Onneksi yksikään huippu-designeri ei ollut tulossa kylään tarkastelemaan pullamöykkyjäni, vaan hyvä maku riitti kotiväelle. Niinkuin vararenkaani yhtään sokeria kaipaisi...Ja lauantaisaunaan ja saunajaffaa. Oikeasti olen siis regressoitunut!
Tänään sama lupsakka meno jatkui. Eevi ei meinannut nukahtaa päiväunille, ainoa vastoinkäyminen kahteen päivään. Syy tosin selvisi illemmalla, kun hymyn välistä vilahti pieni valkoinen kulma syvällä poskessa. Yksi isoista poskihampaista on tehnyt tuloaan ja ilmeisesti juuri tullut läpi. Eloa iltaan toi siskon perheen vierailu. Serkuista lähtee suhteellisen kova ääni, mutta näytti, että kaikilla oli hauskaa. Ja nyt Eevi onkin jo yöunilla. Tyyppi painuu pehkuihin nykyisin viimeistään vartin yli kahdeksan, illalle jää ruhtinaallisesti vielä omaakin aikaa. Yhdessä tai erikseen.
Ja jos olisin fiksu, niin käyttäisin luppoajan nyt keskiviikon vapaa-ajan lautakunnan listan kertaamiseen, enkä jättäisi sitä viime hetkeen. En vaan millään viitsisi rikkoa tavallisen viikonlopun illuusiota. Ei mitään muille tehtyjä lupauksia ja sitoumuksia, vain oma kotoinen arki. Olisipa vapaita, yhteisiä viikonloppuja enemmän.
1 kommentti:
Tavallisuus on jo erikoisuutta, koska kaikki tavalliset tahtovat olla erilaisia ja erikoisia.
No, ei kuitenkaan ihan kaikki. Onneksi. Mukavaa viikon alkua ja varo keskiviikkoja. Miksi? Käypä blogissani lukemassa vastaus...
Lähetä kommentti