Lapset ja mies nukkuu ja ajatukset jotenkin harhailivat small talkiin, jossa harvoin ihmiset pohtivat mitä suustaan päästävät. Tarkoitus kai kuitekin olisi jutustella kohteliaasti, loukkaamatta ja sepäs onkin yllättävän vaikeaa. Jo yleissivistykseen kuuluu nykyään tietää, ettei kolmekymppisiltä kysellä "missäs se teidän jälkikasvu viipyy". Tuloksena voi olla isku todella arkaan kohtaan, harva kun haluaa puolituttujen tai tuntemattomien kanssa vaihtaa kuulumisia tuloksettomista hedelmöityshoidoista. Vastaavanlaisia lausahduksia vaan on monia muitakin. Viikko sitten olimme häissä, joissa meidät oli plaseerattu ihan vieraan pariskunnan kanssa. Hekään eivät siis tienneet meistä mitään. Meillä oli kuopus mukana, hänen "eväitään" kun ei voi oikein jättää hoitopaikkaan. Kuuntelin noin kaksi tuntia ohjeitä, kuinka vauvan kanssa ollaan ja voinko ottaa viiniä, tehdä sitä tai tätä jne. Lähtiessäni selitin, että pitää mennä, kun esikoisemme hoitaja on lähdössä elokuviin, harmillista mutta ei voi mitään. Ja tulihan sieltä vielä lisää ohjeita: "Kuule, sun täytyy soittaa Mannerheimin lastensuojeluliittoon, niillä on lastenhoitopalvelua, ihan loistavaa pienten kanssa". (äitini on ollut iät ja ajat MLL:n paikallisosaston johtokunnassa). En enää jaksanut, vaan käytin esikoistamme shokeeraamiseen - mitä ei tietenkään pitäisi tehdä. Sanoin ystävällisesti, että vanhin tyttäremme on vaikeasti kehitysvammainen, häntä ei oikein voi jättää vieraalle hoidettavaksi. Ei tullut enää ohjeita, vaan ensimmäistä kertaa small talk käytöstä, kohteliaat hymyt ja hauskan illan toivotukset.
Pienten lasten kanssa kyllä pitäisi jo tottua siihen, että kaikki on yhteistä, jopa kaupan jonossa. Täysin tuntemattomat kyselevät onko maitoa riittänyt tai sujuiko synnytys hyvin. Minulle ei juolahtaisi mieleenikään - ja tuskin kovin monelle muullekaan - kysellä lapsettomilta yhtä intiimejä asioita. Tosin ainahan voi vastata "kaikki sujui ihan hyvin" ja "reippasti syö", mutta todellinen vastaus kyllä olisi "ei taida olla sinun asiasi". Itse en onneksi törmännyt odotusaikana vatsan arviointiin, mutta muutama ystäväni sai kuulla alituiseen vatsan olevan joko todella suuri tai pieni. Ja kommentoijat tuskin kertaakaan miettivät, että odottaja saattaa jo muutenkin olla huolesta suunniltaan, kun vauvalla epäillään milloin mitäkin, mikä saattaa vaikuttaa kokoon.
Onpahan tilitystä. Säästä, ruoasta tms. puhuminen on niin turvallista, vaikka sille naureskellaan. On vaikea loukata ketään tai aiheuttaa kiusallista ilmapiiriä toteamalla kaikkien havaitsemia asioita. Sukulaisten tai muiden läheisten kanssa voi todeta, ettei noin pienestä pitäisi loukkaantua, muttei tuntemattomien tai puolituttujen. Suomalainen hiljaisuus on joskus parempi kuin varomattomat kommentit.
Ihan muu koti-ilmiö: Tapahtuuko muillakin kotona kummallisia metamorfooseja? Kun olen jättänyt nyssäköitä pitkin lattioita, saan kuulla huomautuksia kuinka "täällä on taas sinun nyyttejäsi". Kun otan nyytistä kankaan, ompelen (tai äitini ompelee) päät, niin siitä tulee meidän pöytäliinamme... Kummallista :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti