Nykyinen vanhempainvapaamallimme on kohtuullisen hyvä, mutta pysynyt muuttumattomana jo useamman vuosikymmenen. Perheiden ja työelämän tilanteet ovat kuitenkin vastaavassa ajassa muuttuneet hurjasti ja järjestelmä ei enää vastaa tarpeisiin ja itse asiassa jopa ohjaa vääränlaiseen kehitykseen.Erilaisia kiintiöitäkin on esitetty, mutta hintalaput ovat aivan mahdottomia ja toisaalta en ole kuullut vielä hyvää selitystä sille, mitä tapahtuu, jos jompi kumpi vanhemmista ei vaan yksinkertaisesti pidä hänelle kuuluvaa vapaata tai kyseessä on yksinhuoltaja. Jääkö lapsi silloin paitsi yhdestä pätkästä suhteessa muihin vai joustavatko kiintiöt harkinnan mukaan? No, joka tapauksessa esimerkiksi 6+6+6 malli on moneksi vuodeksi poissuljettu ihan sen takia, että se maksaisi lähes viisinkertaisesti nykyiseen verrattuna.
Itse kannatankin pikaisia muutoksia siten, että vanhempainvapaata pidennetään lapsen ensimmäiseen ikävuoteen saakka. Yhtä lailla osittaista kotihoidontukea on korotettava ja päivähoitomaksut muutettava tuntiperusteisiksi, jolloin pienten lasten vanhemmilla olisi myös taloudellisesti mahdollista lyhentää niin omaa työpäivää kuin lapsen hoitoaikaa. Osa-aikaisuus on tottakai tälläkin hetkellä mahdollista, mutta korvaus on 90 euroa kuussa ja päivähoitomaksu sen suuruinen, että todelliset vaihtoehdot ovat useimmille kuitenkin kokonaan kotiin jääminen tai kokonaan työhön palaaminen.
Yli puolilla äideistä ei ole työsuhdetta johon palata vanhempainvapaan jälkeen ja kun tähän yhdistetään järjestelmän ongelmat, eli lapsi pitäisi viedä kokoaikaiseen hoitoon reilusti alle vuoden ikäisenä tai tehdä taloudellisesti hatara päätös palata osa-aikatyöhön, niin yhä useampi äiti päättää jäädä kotiin kotihoidontuella. Tuen käyttö onkin jakaantunut niin, että yhä enemmän käytetään todella pitkiä vapaita, eli moni on useamman vuoden putkeen kotona. Eikä siinä olekaan ongelmaa, jos se on todella oma harkittu päätös, mutta jos kyseessä on talouden ja työmarkkinoilta syrjäytymisen sanelema pakko, niin kovin ruusuiselta ei tulevaisuus näytä. Suurin osa on pienipalkkaisia naisia, joille kotonaolon vaikutukset näkyvät koko työurassa, eläkekertymässä ja toisaalta valtakunnalliset tavoitteet työurien pidentämisestä kärsivät.
Eikä pidä päästää irti tavoitteesta, että isätkin voisivat valita lapsen kanssa kotona olemisen. Ruotsissa perhevapaat jakaantuvat selkeästi meitä tasaisemmin ja suurin selittävä tekijä on järjestelmän suurempi joustavuus. Vanhempainvapaajaksoja voi siirtää perheen tarpeisiin soveltuen lapsen kolmeen ikävuoteen saakka. Meilläkin tulisi luopua jäykästä isäkuukaudesta, vaan pidentää oikeus 10 viikkoon ja alkuun sen voisi isä käyttää milloin vaan lapsen kahteen ikävuoteen saakka. Lisäksi sairaan lapsen hoito-oikeus tulisi laissa ulottaa lapsen 12 ikävuoteen saakka. Nythän raja on kympissä ja minusta neljäs- tai viidesluokkalainen on liian pieni sairastamaan yksin.
Miksi tämä nyt on niin iso juttu? Siksi, että Suomessa on noin 585 000 lapsiperhettä. Yli kolmannes työvoimastamme painii siis päivittäin työn, lastenhoidon ja oman jaksamisen kanssa. Usein eletään parhaita ja ruuhkaisimpia vuosia. Vuosia, joiden aikana tehdyt ratkaisut vaikuttavat suuresti niin lasten tulevaisuuteen kuin vanhempien tulevaan työssäjaksamiseen ja taloudelliseen pärjäämiseen. Työntekijälähtöisten joustojen ja valinnanmahdollisuuksien lisääminen pienten lasten vanhemmille on todellinen teko työurien pidentämiseksi ja työelämän laadun parantamiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti