Etäisyyttä

Viikko helteessä pehmentää mukavasti ohimoita. Ei kiristä, eikä ahista. Altaan reunalla makoilu stimuloi myös kaikkia niitä aivonystyröitä, jotka tuottaisivat yliromanttista ja -nostalgista proosaa - jos siis antaisi luvan sormille näpytellä. Minulle käy itse asiassa aina niin matkustaessa, mieli rupeaa luomaan kaunokirjallisuutta, vaikkei mitään todistettavia lahjoja olekaan. En siis enää ihmettele, että Kiljunen on haksahtanut rakkausromaanin kirjoittamiseen. Vähemmälläkin lentogerosiinin katkulla luulisi syntyvän vähintään Annan jatkokertomuksia. Julkaisu taitaa olla edelleen epävarmaa, mutta innolla odotan. Jos vaikka valtuuston vieruskaveri saisi lämpimäisen.

Agia Marinan lehtikioskeihin ilmestyvät aina päivän viiveellä rakkaat iltapäivälehtemme. Ohi kulkiessa kurkimme lööppejä ja nyt tiedän senkin, miksi porukkaa ei politiikka nappaa. Ajatellaan, että keskivertoäänestäjä ei lue esimerkiksi Uutispäivä Demaria päivittäin, vaan silmäilee satunnaisesti keltaisen median tuotoksia, niin kyllähän tämä touhu ihan absurdilta vaikuttaa. Pariin päivään en nähnyt lehtiä ja yht´äkkiä puhutaan kannessa jostain hiton laudasta. Pakkohan sitä oli kännykästä yhteys etsiä ja lukea netistä lisää. Samalla löytyi Urpilaisen neronleimaus, kielletään kaikkia tukemasta yhtään ketään yhtään millään tavalla.

En jaksanut ensimmäistä työpäivääni käyttää ajatuksen esille kaivamiseen. Jos siis demarit ovat nyt sitä mieltä, että puolueita ei saa mitenkään tukea, eivät yhdistykset, yritykset tai yksityishenkilöt, niin olkoon. Nyt ollaan kokoavan arvopuolueen ytimessä. Lausunnoilla ja kannanotoilla ei ole päätä eikä häntää, faktat mättävät milloin missäkin ja kukaan ei ole ihan varma uskaltaa seuraavaa uutista lukea, mutta arvojen vuoksihan tässä jäsenmaksua maksellaan.

Ja juuri tänään, loman päätyttyä, asia ei oikeastaan suuremmin haittaa. Vaikeaa on silloin tällöin jokaisella, miksi puolueet tekisivät poikkeuksen. Antaa roiskua. Pienen matkan päässä ei kastu, eikä niin harmita.