Taloustaantuma syvenee ja täyttää kohta virallisestikin laman tunnukset talousviisaiden mielestä. Kukaan ei osaa ennustaa tulevaa, mutta jotain voisimme oppia menneestä ja olla nyt hyvin hereillä meneillään olevien muutosten kanssa. Vähän vaan on ollut ideoita esillä, joilla autettaisiin juuri nyt kolhunsa saaneita.
Aloitan hieman kauempaa. Kaikessa järjestötoiminnassa, vanhempainilloissa, ay-liikkeesä, äänestysaktiivisuudessa ja monella muulla sektorilla on havaittavissa sama ilmiö; noin 40-vuotiaat puuttuvat kokonaan tai ovat hyvin passiivisia. Ainoa yhteinen nimittäjä on edellinen lama. 90-luvun laman aikana työelämään pyrkineet nuoret kokivat kovia, monet jäivät juuri alkaneelta työuralta työttömäksi ja yhteiskunta tuntui hylänneen heidät. Elämää oli rakennettava kyynerpäätaktiikalla ja asenne on jäänyt elämään. Heijastukset kaikkeen yhteiskunnalliseen toimintaan ovat selvät. Yhteisöllisyyttä syntyy luottamuksesta, eheydestä ja siihen kasvamisesta. Jos edellä mainitut puuttuvat, on tie kivinen ja pitkä, kun peräänkuulutetaan toisista ihmisistä ja yhteisestä omaisuudesta vastuunkantamista.
Nyt nuorisotyöttömyys on jälleen kasvussa. Uudellamaalla ollaan jo lähellä 5 %:a. Nuoret ovat jälleen puskurityövoimaa, ovi käy ensimmäisenä. Edellisen vaikean ajan jälkeen jäivät jo elämään vuokratyöfirmat ja pätkätyöt. Silpputyöstä "potkut" saaneet eivät edes näy missään. Arviohan on nyt, että vuoratyöntekijöitä on jo n. 20 - 30 000 vähemmän kuin syksyllä. Moni elämänsä vuoratyöllä rahoittanut on siis tyhjän päällä. Edellisen taantuman aikaan ei tunnettu pikavippejä, jotka tuovat oman lisämausteensa. Eräpäivänä on helppo surffata netissä lainaamassa satanen tai kaksi.
Toistammeko samat erheet taas? Ikäänkuin huomaamatta jätämme taantuman armoille juuri elämäänsä aloittelevat nuoret. Moni pärjää kyllä, mutta henkiset "vammat" ovat pysyviä. Miksi toimia yhdessä kun vaikealla hetkellä on kuitenkin yksin? Ymmärrän täysin huolen vanhempien työntekijöiden työttömäksi jäämisestä, uuden paikan löytäminen voi olla todella vaikeaa, jos eläkeikä häämöttää parin vuoden päässä. Mutta onko meillä oikeasti kokonaishyvinvoinnin kannalta varaa jättää nuoret pelkkään tilastotarkasteluun? Pitäisikö laman kynnyksellä kiristää alle 30-vuotiaiden työntekijöiden osalta irtisanomissuojaa tai lisätä kuuluisan elvytyksen nimissä kuntien määrärahoja tuntuvasti "nuorisotakuun" osalta?
Oli miten oli, kovin kauan ei asiaa voi pohdiskella tai juna meni jo. Iso nuorisojoukko on jo kortistossa uunituoreen koulutuksen kera ja turhautuminen kasvaa päivä päivältä, nyt olisi sen yhteisöllisyyden aika.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti