13.12.07

Vaarallinen hiljaisuus

Kari Rajamäki varoitteli tämän päivän Demarissa, kuinka kaikessa hiljaisuudessa porvarihallitus ajaa julkista terveydenhuoltoa alas. Moni asia saattaa olla ihan tottakin. Asumisen osalta on nimittäin ihan vastaavanlaista meneillään. Asumistuki siirrettiin tovi sitten sosiaali- ja terveysministeriön alaisuuteen, 2 valmistelevaa virkamiestä ja 1 laskentaguru. Risikon johdolla ministeriössä alettiin ajamaan tuen uudistamista ja KELA astuu tässä tietysti kuvaan mukaan. Osaaminen ei uudessa ministeriössä ymmärrettävästikään ole huipussaan ja kun tavoitteena on vain saada järjestelmä yksinkertaiseksi, sulavaksi ja tyylikkääksi, niin seuraukset voivat olla kauheita.

Itse asiassa tähän asti uudistuksen mahdollisista vaikutuksista on vaiettu, ei edes asiasta päättävä komitea ole kärryillä. Jos pahin skenaario toteutuu, niin komitea päättää asumistuen uudistuksista jo huomenna ilman kunnollista valmistelua, esim. riskianalyysit jäävät tekemättä. Tuki nähdään porvaripuolella ainoastaan toimeentulotuen jatkeena, moni tuen saaja on kuitenkin perheellinen palkansaaja, jonka kohdalla nimenomaan helpotetaan asumiskuluja. Kelan sivuilla sanotaan "Jotta pienituloisilla olisi mahdollisuus asua kohtuullisen hyvätasoisissa asunnoissa, he voivat hakea osaan asumismenoista valtion rahoittamaa asumistukea Kelasta". Siis tasoitetaan markkinoita. Nyt esitettyjen mallien mukaan tuki esimerkiksi leikkaantuisi perhekoon kasvaessa laskennallisen keskiarvon yli ja puheissa on ollut tuen määrittäminen alueellisen keskitason mukaan.

Huomioita ei ole kiinnitetty tulorajojen jälkeenjääneisyyteen. Kahden aikuisen taloudessa yläraja on 1725 euroa/kk bruttona. Ja samaan aikaan Tarasti porukoineen pohtii, olisiko 12-15 euron neliövuokra se kohtuullinen taso, johon pitäisi pyrkiä. Kohtuullinen vuokra näin ollen olisi vaikkapa 75 neliöltä 900-1125 euroa/kk tai 40 neliöltä 480-600 euroa/kk. Jos siis per nuppi tulot ovat ennen veroja n. 850 euroa, niin eipä paljon lapsia tai muutakaan tehdä, ennenkuin tulot nousevat. Mikäli on sellaisella alalla, että näköpiirissä on toiveita vakituisesta, kokoaikaisesta työstä...

Toinen tuen valmistellijoista muisteli ministeri Rusasen aikaa, jolloin asumistukeen tehtiin 700 miljoonan leikkaus. Nyt meneillään on kuulemma sama meininki ja henki. Vaan vaarallisen hiljaista on ollut. Oikeastaan (puolueen asunto- ja maankäyttöpoliittista työryhmää lukuunottamatta) en ole missään kuullut puhuttavan yleisen asumistuen valmistelun aikataulusta tai suunnitelmista. Tavoitteet ovat kuitenkin monelta osin erisuuntaiset, kuin tuen saajien kannalta olisi suotavaa.

3 kommenttia:

Petri Mustakallio kirjoitti...

Asumistuki on tosiaan hyvin mutkikas etuus. Kaikki tuntuvat olevan sitä mieltä, että järjestelmä pitää uudistaa perusteellisesti mutta kaikki uudistusehdotuksetkin nostattavat tuohtumusta (kuten voi jossakin määrin Hannankin krijoituksesta päätellä).

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että asumistuen paikka on STM:ssä. Kyllä se sopii paremmin samaan pakettiin muun sosiaaliturvan kuin vaikkapa ympäristönsuojelun kanssa. Kun vielä valtiovallan budjetointi noudattaa tiukasti ministeriöiden rajoja - eli ministerit ovat kiinnostuneita vain siitä että omalle hallinnonalalle budjetoidaan maksimimääräisesti - ei ympäristöministerillä tule koskaan olemaan kiinnostusta lisätä asumistukimenoja. Ne kun pitäisi leikata muista ympäristöministeriön menoista.

Tiukan tuloharkintaisena etuutena asumistuki aiheuttaa kannustinloukkuja ja sen uudistamista täytyy valmistella rinnan muiden sosiaalietuuksien uudistamisen kanssa. Yksi tärkeä asia olisi myös yhtenäistää eri asumisen tuen järjestelmiä joita meillä riittää: yleinen asumistuki, eläkkeensaajan asumisuki, opintotuen asumislisä, sotilasavustuksen asumisavustus ja sitten tietty vielä asuntolainojen korkovähennysoikeus. Vielä kun keksittäisiin joku stoppi ikiliikkujalle jossa asumiskulujen tukeminen vaikuttaa suoraan asumisen hintaa nostavasti niin maailma olisi pelastettu.

Hanna Kuntsi kirjoitti...

Olen ihan samaa mieltä, että on järkevää, että "kaikki tuet" ovat samassa paikassa. Ja samaten olen myös sitä mieltä, että järjestelmä kaipaa remonttia. Mutta en ymmärrä miksi yleinen asumistuki nyt kiireellä erotetaan muusta sosiaaliturvauudistuksen valmistelusta ja vajavaisin tiedoin pitää päätöksiä saada teetettyä.

Paitsi, että Risikko haluaa saada jotain konkreettista tulosta ja heidän kannaltaan yleisen asumistuen siloittelu on helppoa + ministeriön sisällä ei ole vielä mitään virkamiesintoa suuntaan tai toiseen, kun asia on ihan uusi.

Petri Mustakallio kirjoitti...

Luulisin että kyse on vain siitä kun hallitus on lupaillut että sosiaaliturvan uudistamiskomitean ensimmäiset lakiesitykset tuodaan eduskuntaan vuoden 2008 aikana. Jotakin pitää siis saada tuutista ulos.

Asumistuki lienee kaikesta hankaluudestaan huolimatta kuitenkin vähemmän etujärjestöissä ja puolueissa intohimoja herättävä etuus kuin vaikkapa työttömyysturva ja siksi se tuodaan ensin.